Ihmissuhteet

Mia Ehrnrooth yllättyi, kun hänen vastanäyttelijänsä paljastui Julia Robertsin veljeksi: ”Oli jäänyt taustatutkimus tekemättä”

Entinen Salkkari-tähti Mia Ehrnrooth kysyi vastanäyttelijänsä perhesuhteista ja yllättyi kuulemastaan.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Om-Arkisto

Mia Ehrnrooth on pienen poikavauvan äiti.

Entinen Salkkari-tähti Mia Ehrnrooth kysyi vastanäyttelijänsä perhesuhteista ja yllättyi kuulemastaan.

Mia Ehrnrooth, kuulut aatelissukuun. Velvoittaako aateluus?

Ei sen enempää kuin mikään muukaan suku. Olisikin mahtavaa, jos saisi kuljeskella päivät pitkät kruunu päässä! Ihmiset tunnistavat sukunimen, mutta ei siitä ole etua pankin tai kaupan kassalla. Minulla ei ole sukuvaakunaa seinällä, mutta olen perinyt isoisältäni aatelissormuksen, jota käytän joskus juhlissa.

Kuinka usein näet nimesi väärin kirjoitettuna?

Noin kolme kertaa neljästä. Päätin pitää sukunimeni, kun avioiduin Joel Roosin kanssa. Kerran tein pöytävarauksen brunssille ja kortissa luki Enroos eli yhdistelmä meidän molempien nimistä.

Mikä on suhteesi näyttelijä Eric Robertsiin?

Olin kesällä mukana suomalais-amerikkalaisessa elokuvassa nimeltä Inside. Eric oli vastanäyttelijäni. Kiireessä taustatutkimukset jäivät tekemättä, ja kerran kyselin Ericiltä, onko hänen perheessään muitakin näyttelijöitä. Kävi ilmi, että hänen siskonsa on Julia Roberts! Elokuva tulee ulos ensi kesänä.

Kärsitkö kaamoksesta?

Nautin siitä, pimeys rauhoittaa. Tähän vuodenaikaan minun on helppo keskittyä ja organisoida töitäni. Siirsin juuri yritykseni toimiston kotiimme. Odotan toista lasta ja pystyn nyt kasvattamaan sekä lasta että yritystä kotoa käsin.

Myyt sukkia. Oletko mustasukkainen, Mia Ehrnrooth?

Harvoin. Meillä ei ole myynnissä yhtään täysmustaa sukkaa. Nuorempana saatoin joskus potea mustasukkaisuutta. Nykyisessä elämäntilanteessa siihen ei ole ollut tarvetta.

Mitä intohimo sinulle merkitsee?

Intohimo on energianlähteeni. Olen enemmän tekijä kuin pohtija, toimiani ohjaa sisäinen palo. Kun liekki alkaa hiipua, tiedän, että on aika kuntoilla, levätä ja syödä kunnolla. Jos jonakin aamuna herään ilman intohimoa, en tiedä, mitä tehdä.

Puolisosi Joel Roos myy design-huonekaluja. Mikä on kotinne kaunein kaluste?

Lapsena toivoin joka joulu lahjaksi ponia, turhaan. Viime jouluna sain Eero Aarnion suunnitteleman oranssin ponin, joka tosin näyttää virtahevolta. Se on meillä makuuhuoneessa, ja sen päälle voi heittää päiväpeiton tai vaatteita.

Olet harrastanut sijoittamista nuoresta asti. Mihin tuhlaat?

Joskus menen ulos kahville ja leivokselle, vaikka kotona voisi kahvitella edullisemmin. Minusta se on hyvä investointi. Tykkään myös hankkia lahjoja. Kerran kustansin ystävälleni ex tempore kalliin paljettijakun, jota hän oli käynyt sovittamassa mutta ei ollut raaskinut ostaa.

Mia Ehrnrooth, anna sijoitusvinkki.

Älä riskeeraa mitään sellaista, mitä sinulla ei ole varaa menettää.

X