Ihmiset ja suhteet

Miehen mitta ja paistinlasta

Teksti: Anna.fi

Elämä maskuliinisen ja epätasapainoisen naisen kanssa voi olla miehelle yhtä helvettiä. Maskuliininen nainen ja feminiininen mies. Siitä yhtälöstä ei voi seurata kuin suurta farssia.

Maskuliiniset naiset ovat yleensä hallintapakkoisia, heillä on yletön kilpailunhalu ja he ovat aggressiivisia. Hallintapakkoaan he eivät myönnä ja kilpailunhalusta ja aggressiivisuudestaan he ovat ylpeitä. He ovat ylpeitä myös vahvuudestaan. Sitä he julistavat taukoamatta, koska vahvan ihmisen tunnistaa siitä, että hän karjuu vahvuuttaan. Heillä on myös voimakas tunne siitä, että miehet pelkäävät vahvoja naisia. Ei mikään ihme.

Jotkut maskuliiniset naiset ovat emotionaalisesti tasapainottomia: heissä esiintyy nopeita siirtymiä kiukunpuuskista hellyydenpuuskiin, oikuttelusta dramaattisuuteen, maanisuudesta depressiivisyyteen. Elo tällaisen naisen kanssa on alussa jännittävää, lopussa miinakentällä kävelyä.

Liian kiltti mies

Kun yhdessä ja samassa naisessa on sekä maskuliinisia että tasapainottomia piirteitä, ollaan miehen kannalta tekemisissä vaativan yhdistelmän kanssa.

Yhdistelmä on erityisen vaativa, jos mies on feminiininen. Tällainen mies haluaa ilmaista herkkyyttään ja tunteellisuuttaan, hän on naista kohtaan ymmärtäväinen, kiltti jne. Se ei riitä maskuliiniselle naiselle. Hänen mielestään feminiininen mies on liian ymmärtäväinen ja kiltti – eli heikko. Maskuliinisen naisen mielestä feminiininen mies ei tiedä, mitä haluaa, mutta nainen kyllä tietää sen, ettei tällaista miestä halua. Ainakaan petiinsä. Feminiininen mies voi olla naisen ystävä tai kahviseuraa, mutta ”päiväkahvit” maskuliininen nainen juo Miehen kanssa.

Mies isolla kirjoitettuna on maskuliinistakin naista maskuliinisempi. Hän herättää naisessa turvallisuutta, koska hän on aina varma, aina jämäkkä kaapin paikan näyttäjä. Hän tietää, miten naista pitää käsitellä. Hänessä voi olla pehmeitä puolia, hän voi joskus jopa itkeä naisen seurassa, mutta senkin hän tekee päättäväisesti!

Mies rajojen asettajana

Lapset, eläimet ja palvelijat – pohjimmiltaan ne kaikki haluavat rajoja. Lapset haluavat rajoja vanhemmiltaan, eläimet ja palvelijat isännältä. Samaan kategoriaan voisi lisätä maskuliiniset naiset. He haluavat rajoja Mieheltä, joka on yksi Isännän ilmentymä. Tässä on eräs vastaus Freudin kuuluisaan ”mitä nainen haluaa?” -kysymykseen.

Maskuliininen nainen nauttii vallasta ja kontrollista, mutta vain työelämässä, politiikassa ja yritysmaailmassa. Parisuhteessa hän haluaa olla yleensä naaras; Miehen ottama, suojelema, heikko, pieni, avuton, käskettävänä, mutta jotenkin hellästi, ei mustelmilla hellan ja nyrkin välissä. Hän haluaa, että Mies on uros, joka ”piiskaa”, kun naaras-nainen on ollut tuhma, ja hän rakastaa olla tuhma, koska hän rakastaa rankaisevaa ”piiskaa”. Hän haluaa aika ajoin ”räiskähdellä”, olla tasapainoton, kunhan Mies panee räiskähtelylle rajat.

Mutta kun niitä Miehiä ei vain tunnu löytyvän mistään, ei ainakaan maskuliinisen naisen mielestä. Kaikkialla vain homoja ja marjanpoimijoita. Ehkä Mies onkin vain maskuliinisen naisen fantasia. Ja toisaalta: jos Mies olisi olemassa, minkä ihmeen takia hän haluaisi olla niin ongelmallisen naisen kanssa?

Maskuliinisen naisen pitää siis vain tyytyä feminiiniseen mieheen ja toivoa, että tämä löytäisi edes vähän Miestä itsestään.

Rakkauden roolileikkejä

Jossain vaiheessa feminiininen mies huomaa, ettei maskuliininen nainen arvosta häntä muuten kuin heidän lastensa isänä tai veljen kaltaisena ihmisenä. Jotain on tehtävä. Naisen seksuaalinen halu pitää saada heräämään, koska vain silloin feminiininen mies tuntee olevansa todella arvostettu. Niinpä feminiininen mies yrittää jäljitellä Miestä.

Simo Halisen Idänsydänsimpukka-romaanissa feminiininen mies on naimisissa miesmäisen, dominoivan naisen kanssa. Koville ottaa, ja juuri siksi hänen pitää tulla naisen katseen alla kovaksi. Kerran miehen onnistuu saada nainen kuumaksi ja vuoteeseen asti. Sitten alkaa roolileikki.

”Nyt alkavat tositoimet. Läimäyttelen takapuoltasi paistinlastalla, keveät ja lujat iskut vuorottelevat, kuten pakaratkin, sinä vikiset ja kampeat lopulta, kun kipu muuttuu turtuudeksi, polvillesi, tarvittaisiin vielä raippa, mutta siihen me emme ole valmiita, ainakaan vielä. Ja niin minä asetan sinut selällesi ja annan palaa. Tämä voima ja valta, jota nyt tunnen sinua kohtaan, rakas elämäni määrittelijä, mahdollisuuksieni rajaaja, on totaalinen. Minä murisen kuin alkuhärkä… [Aktin jälkeen] käännyn kyljelleni ja vedän sinut syliini. Olemme pitkään hiljaa. Lopulta kuiskaat: ”Arvaa mitä?” Jään odottamaan. Jatkat: ”Mä sain just elämäni ihanimman orgasmin.” Hymähdän, itsevarmana. Rutistan hellästi. Nousen vuoteesta ja astelen keittiöön viemään paistinlastan paikalleen… vetolaatikkoon, vispilän ja kaulimen väliin.”

Miten mies voi vajota näin alas? Ehkä hän haluaakin elämälleen määrittelijän. Maskuliinisen naisen ja feminiinisen miehen suhde pelaa naisen ehdoilla, mutta entä mies? Tangoonkin kun tarvitaan aina kaksi.

Teksti: Herman Raivio / A4 Media Oy (5.1.2005)
Kuva: A4 Media Oy

X