Ihmiset ja suhteet

Miehet kärsivät sydänsuruista naisia enemmän - Lue tuoreen tutkimuksen tulokset!

Teksti:
Anna.fi

Internetin seuranhakupalvelu Eliittikumppani on tutkinut brittiläisellä sisarsivustollaan jäseniensä kokemuksia sydänsuruista. Saatujen vastausten mukaan miehistä 25 prosenttia kärsii naisia enemmän sydänsuruista aina parisuhteen päättyessä, vaikkeivat he olisivatkaan olleet korviaan myöten rakastuneita.

Ihmissuhteet, Eliittikumppani, sydänsurut, erot, kumppanit

Rakkaus toiseen satuttaa eniten

Tutkimukseen osallistuneista vastaajista 95 prosenttia kertoi kärsineensä sydänsuruista parisuhteen päättyessä. Vaikka miehet näyttävät kokevan sydänsuruja useammin kuin naiset, ovat kummatkin sukupuolet yhtä mieltä siitä, minkälainen ero satuttaa eniten.

80 prosenttia vastanneista koki eron tuskallisimmaksi silloin, kun kumppani rakastuu toiseen. 29 prosenttia vastasi, että ero satuttaa kipeästi myös silloin, kun kumppani pitää sosiaalista elämäänsä parisuhdetta tärkeämpänä.

20 prosenttia vastaajista kertoi perheen paheksunnasta johtuvan eron olevan erittäin kipeä. 19 prosenttia kertoi kivuliaan eron syynä olleen kykenemättömyys tyydyttää kumppanin seksuaalisia tarpeita.

Miehet yliarvioivat naisen kiinnostuksen?

Eliittikumppanin psykologin Wiebke Nieberichin mukaan naiset päättävät parisuhteen miehiä useammin, ja miehillä on taipumus yliarvioida naisen kiinnostusta. Nieberichin mukaan tämä johtaa siihen, että miehet tulevat useammin jätetyksi ja täten kärsivät yksipuolisesta rakkaudesta naisia useammin.

76 prosenttia tutkimukseen vastanneista sinkuista piti sydänsurujen sosiaalista mainetta aliarvostettuna, sillä ne yleensä aiheuttavat niin psyykkistä kuin fyysistä pahoinvointia. Tuoreen tutkimuksen mukaan sydänsuruja potevan aivot saattavat laukaista henkilön elimistöön fyysistä kipua muistuttavia tuntemuksia, joten sydänsurut voivat olla kivuliaita ja henkisesti väsyttäviä.

Sydänsurusta toipuminen kestää useimmiten enemmän kuin 12 kuukautta: 75 prosenttia tutkimukseen vastanneista sinkuista kertoi käyneensä läpi vähintään vuoden kestävän toipumisajan.

Lähde: Eliittikumppani
Kuvat: Colourbox.com

X