Mies ja avioero
Kaksi miestä kertoo avioerostaan: mitkä syyt johtivat eroon, miten elämä muuttui avioeron jälkeen ja miltä elämä tuntuu nyt.
Ilja, 30 ja hänen vaimonsa ehtivät olla naimisissa vain vuoden. Sitä ennen pariskunta oli ollut yhdessä neljä vuotta ja tehnyt kaksi lasta. ”Menimme naimisiin siinä toivossa, että jotain voisi vielä korjata. Että avioliitto hitsaisi meidät yhteen.”
Pari kiikutti kuitenkin eropaperit käräjäoikeuteen puoli vuotta sitten. Eropäätös oli yhteinen ja molempien mielestä ainoa ratkaisu. ”Ajoimme vaimoni kanssa toisemme niin nurkkaan, ettei paluuta ollut. Olimme molemmat hyvin ahdistuneita, riitelimme jatkuvasti. Kaikki alhaisimmatkin haukkumanimet oli käytetty” , kertoo Ilja hiljaa. ”Olimme jo käyneet vuoden perheterapiassa. Tuntui, että kaikki keinot oli jo käytetty. Tarvitsimme hetken hengähtämistä.”
Alussa Iljasta tuntui, että hän selviää vähällä, mutta kun aika kului, alkoivat itsesyytökset. ”Yksin kotona ollessa seinät kaatuivat päälle. Kaipuu takaisin tavalliseen perhe-elämään iski lujaa. Mietin lapsia. Heillä on nyt kaksi kotia. Vaikka asumme lähekkäin ja näen lapsia usein, niin tuntuu se pahalta.” ”Lapset osaavat esittää vaikeita kysymyksiä. Mutta niihin on osattava vastata joka kerta. Puhuminen on tärkeää. ”
Tuli täysi lamaantumisen kausi. Ilja ei jaksanut nähdä kavereitaan, ei jaksanut harrastaa, saati ajatella töissä käymistä tai arkisten asioiden hoitoa. Ilja kuvaa oloaan umpisolmuksi, täysin tyhjäksi tilaksi. ”Mietin mitä kaikkea tuli tehtyä ja miten tähän oikein tultiin. Siinä tilanteessa viina turrutti. Lapset olivat ainoa syy minkä vuoksi jaksoin.”
Ilja tunnisti masentuneensa ja otti sairaslomaa töistä. Nyt hän on aloittanut psykoterapian. Hän koki, että samaan syssyyn tulivat kaikki muutkin käsittelemättömät asiat. ”Asiat on hyvä käsitellä. Mutta niiden jauhaminen pitkän päälle ei johda mihinkään. Asiat saavat omassa päässä helposti käsittämättömiä mittasuhteita. Kierre on katkaistava jossain vaiheessa. On lähdettävä liikkeelle, mutta ei ’kaljaralliin’.”
Miehenä hän kokee joutuneensa luopumaan erossa enemmän kuin vaimonsa, joka on lasten päähuoltaja. ”Isyyteni ei ole enää samaa kuin ennen. Vaikka lapset ovat luonani 2-3 kertaa viikossa ja vielä joka toinen viikonloppu päälle, niin en ole läsnä heidän arjessaan koko ajan. Aviopuolisoni lisäksi jouduin luopumaan jollain tasolla myös lapsistani. ”Mutta positiivisesti ajatellen, kun lapset ovat luonani, voin keskittyä heihin täysin. Koen heidät entistä enemmän henkisenä voimavaranani.”
Iljan ja ex-vaimonsa keskusteluyhteys on palautunut. He ovat puhuneet menneestä liitostaan. Myös yhteen palaamisesta on keskusteltu. ”Mutta ei vielä pitkään aikaan, jos koskaan. Molempien täytyy muuttua valtavasti, näyttöä pitäisi alkaa tulla jo nyt.”
Tähän liittyen Ilja miettii nyt Antabus-kuuria, koska ei täysin luota itseensä viinan juonnin lopettamisessa. ”Ja toisen huomiointia, yhteisten pelisääntöjen sopimista ja keskustelua pitää vielä opetella.”
Nyt Ilja uskoo selviävänsä erosta hengissä, koska arki rullaa jo jollain tapaa. ”Toipumiseen menee varmaankin vuosia. Kyllä olo voi vähän hellittää, mutta ei eroa turhaan sanota ’pikkukuolemaksi’. Syvät arvet se jättää. ” ”Kunnioitus aviopuolisoa kohtaan tulee säilyttää. Kun se menee, ei ole paluuta. Ja eron jälkeen viina ei vie tilannetta yhtään eteenpäin vaan taaksepäin”
Jouni, 40 eli saman naisen kanssa 10 vuotta, niistä viisi avioliitossa. Suhde oireili kauan. Ero oli kuulema ajatuksena ilmassa jo pari vuotta ennen virallista eroa. Erosta on kulunut nyt yli vuosi. ”Tämän hetkisiä tuntemuksia on vaikea erotella tai selittää. Onneksi elämässä on nyt muita asioita, jotka pitävät liikkeellä ja kiinni elämässä.”
Jounin elämä on muuttunut eron jälkeen monella tapaa. ”Elämäni muuttui paljon jo aiemmin, koska olin jo vuosia ollut vaihtelevan pituisia jaksoja ulkomailla. Mutta lapsen tapaamiset ovat muuttuneet vielä entisestään, myös kaveripiiri. Joitakin vanhoja kavereita on jäänyt pois, tosiystävät säilyneet. Lisäksi on tutustunut joihinkin eronneisiin kavereihin paremmin ja oppinut heiltä selviytymiskeinoja”.
Jouni uskoo myös heidän eronsa olleen ainoa ratkaisu, mutta epäuskon hetkiäkin on ollut. ”Välillä olen miettinyt, että oliko se vain pelkkä hulluuskohtaus, mutta ei. Positiivista tässä on se, että erosimme nyt emmekä 25 vuoden päästä.” Naimisiin hän ei näillä näkymin aio enää jatkossa. Avioliitto sopii Jounin mielestä aika huonosti nykyisiin pitkiin elämiin ja yhteiskuntaan, jossa työ täysin epäluonnollisissa toimistoissa sidottuna tietokoneeseen ja uuvuttavaan matkusteluun imee ihmiset kuiviin. Ristipaineet ovat ihmissuhteille vain liian kovia.
”Suhteemme ex-vaimon kanssa on parantunut heti eron jälkeisestä ajasta. Hänkin on saanut selvitettyä tunteensa ja ajatuksensa.” Avioeron lopulliseksi selittäjäksi Jouni kertoo sen, ettei pari etsinyt suhteeseensa tarpeeksi yhteisiä kiintopisteitä. ”Olimme monella tavalla erilaisia ihmisiä. Ajan mittaan tämä tuntemus hiljalleen vahvistui. ”Suhteen myös pitäisi mielestäni kehittyä sykäyksittäin: yhteisiä askeleita pitäisi löytyä suhteen matkan varrelle tasaisesti, esimerkiksi naimisiinmeno ja lapset. Suhde väljähtyy jos ollaan yhdessä viisi tai jopa kymmenen vuotta ikään kuin tavan vuoksi, ilman mitään suurempia suunnitelmia.” Kannattaa pysähtyä ja miettiä jatkammeko ja miksi. Sillä aika muuttaa myös ihmistä. Mies kehittyy jo biologisestikin hitaammin kuin nainen. Tämän kannattaakin puhaltaa pois liiat energiat ennen vakiintumista.”
Jouninkin mielestä vaikeinta erossa on ollut se, että heillä on ex-vaimonsa kanssa yhteinen lapsi. Jouni yhtyy myös Iljan kertomaan siitä, että miehen oikeudet erossa ovat pienemmät kuin naisen. ”Aikuiset kestävät mitä vaan. Lasten kanssa asia on toinen. Myös isä joutuu ikään kuin ulos hetkeksi koko kuviosta eron myötä. Isän suhde lapseen muuttuu. Toisaalta vasta erossa ymmärsin lapsen ja isän yhteisen ajan tärkeyden. Nyt sitä on, vaikkakin määräajoin.”
Eron käsittelykin on miehellä erilaista. Jouni on sentään pystynyt puhumaan erostaan saman kokeneille kavereilleen. ”Puhuminen, raskaiden asioiden käsittely on miehille vaikeampaa. Mies on enemmän yksin näiden asioiden kanssa. Mutta aika parantaa haavat tässäkin asiassa.” Kunnioitan ja arvostan entistä vaimoani joka jaksaa työnsä ohella hoitaa lastamme. Meillä on yhteinen asia myös jatkossa. On tärkeä että välimme säilyy hyvinä ja suunnittelemme lapsen tulevaisuutta.
Kommentit
Jokainen ero on omanlaisensa, tosin samoja piirteitä on kaikissa. Itse pystyin vasta 3:n kerralla lähtemään. Jo ensinmäinen ”tempaus” näin jälkikäteen jatsoen olisi pitänyt olla se ainoa. Laittoi nainen ”viihdevaihteen”ja varsin viihdevaatteet päälle ja ei ilmestynyt kotiin yöksi. Olisi jo silloin pitänyt pysyä päätöksessä, mutta kun toista rakastaa ja luuli toisen muuttuvan. Menihän siinä jokunen vuosi paremmin, mutta edelleen taaksepäin katsoen, ei hän ollut se sama vanha vaimo, vaan hänen persoonassa oli jotain muuttunut, tullut jotenkin varautuneemmaksi ja sulkeutuneemaksi. Oliko tällä reissulla sitten tapahtunut jotain, mistä on tuntenut syyllisyyttä tai vastaavaa. Suhteemme alkumetreillä näiden asioiden piti olla täysin selviä ja niistä ei mitään lipsumisia en minä aikanaan tulisi hyväksymään. Ja viimeisen kerran, kun lähdin oli jo salaras hommattuna, eli suhteemme ensinmäisen lähdön jälkeen jonkinmoista sutinaa on llut jonkun tai joidenkin kanssa. Raha- asioiden suhteen ei siitä ollut pulaa ja kaiken piti olla myöskin selvää kauraa, mutta taas huomasin olleeni väärässä. Tosin toisen sovellutukset, mikä minun kuuluisi maksaa oli täysin järjetön.
Kommentit
Kerrankin juttu jossa varsinaisesti kukaan ei syyllistä ketään.! Hyvä.
kerrankin rehellisiä kertomuksia miesten tuntemuksista eron jälkeen….
Olisi kiva kuulla miten suhde lapseen/lapsiin jatkossa säilyi..
Ero oli helpotus. Kaikkien ylimääräisten iltareissujen jatkot, pitkät työ vuorot
sitten hän tarvitsee omaa aikaa, lepäilee kavereiden luona, lopulta oma kämppä ja taas takaisin himaan.
Oltiin yli10 vuotta naimisissa, hoidin lapsia lähes 2 vuotta.
Lopulta selvisi että on ollut toinen mies yli vuoden ajan…
Ovatko NAISET muuttuneet nykyisin pois siitä normaalista ÄIDIN mallista tuntuu menevän työ kaIken edelle ! Jopa omien LASTEN.
Itse elelen lasten kanssa ja voidaan hyvin.
Toivottavasti lasten äiti saa järjen päähänsä. LAPSET TARVITSEVAT
KUMPAAKIN VANHEMPAA ERONKIN JÄLKEEN.
Iskä vaan.
Tuttua tekstiä.. Itse erosin 15v. yhdessäolon ja 12v. avioliittovuoden jälkeen. Hain itse eroa, vaikka tiesin siinä vaiheessa etten näe 4 lastamme enää niin usein. Syitä on monia. Suurin syy, minkä itse koin oli puolison tarve ansaita rahaa. Tästä syystä hän tarkoituksellisesti toivoi ilta-, viikonloppu- ja yö vuoroja. Viimeiset 3 vuotta näimme joitain päiviä lukuunottamatta aamulla, kun lähdin töihin ja seuraavaksi kymmenen aikaan illalla. -ellei ollut yövuoroa.
Pidän itseäni hyvänä isänä. Lapset, 6-13v. saivat ruuan ja opastusta koulutehtäviin sekä leikki-kaverin pienemmille. Harrastuksiin vein ja kaiken kukkuraksi exä tokaisi:” sinähän olet kuin yksinhuoltaja, tiedät mistä ruuista lapset tykkää, miten koulu ja harrastukset menee”..
Kaikista huvittavinta on kuitenkin se, että oma työni on provisio-palkkainen ja itse suunnittelen työpäiväni. Exän mukaan tästä syystä voin joustaa työajoissa! Ennen tätä euron kiilto silmissä- asennettaan tienasin 4x enemmän käteen kuin hän. Annoin hänelle mahdollisuuden kasvattaa lapset kotona, näin hän halusikin. 10v. toinkin yksin rahan kotiin. Kaikki eurot menivät perheen hyväksi. Eron jälkeen hän tilitti krokotiilin kyyneleitä yhteisille tutuillemme kuinka huono aviomies olen, koska vihelsin pelin poikki. Kaveripiiri harventui, onneksi hyvät ystävät säilyivät. Nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin en kadu päätöstäni hetkeäkään. Ainoa, mitä kaipaan ovat lapset, heidän viihdyttävän valloittavat persoonansa. Onneksi näen heitä joka toinen viikonloppu. Koen myös olevani eriarvoisessa asemassa lasten suhteen kuin exäni. Emme riitele, mutta emme myöskään keskustele oikeastaan muusta kuin lapsiin liittyvistä asioista. Katkera en ole, nyt on aikaa itsellenikin harrastuksiin ym. Toki alussa syytin itseäni, miksi jätin lapseni. Onneksi he ovat sopeutuneet asiaan hyvin.
Isällä on mahdollisuus tavata lastaan myös silloin kun hän ei sitä ansaitse. Lapseni isällä oli toinen nainen, jonka kanssa hän vei pientä lastamme retkelle selkäni takana. Olivat kuin perhe. Luulin, että lapsi oli kahdestaan isänsä kanssa. Isän onneksi lapsi oli vielä niin pieni, ettei tajunnut asiasta mitään. Toinen nainen kuitenkin paljastui ja jostain syystä mies käytti siitä ilosta fyysistä väkivaltaa minuun, lapsen nähden. Hain välittömästi avioeroa ja miehelle pahoinpitelystä tuomion.
Isä ei vie lastaan urheiluharjoituksiin tai peleihin, ei soittele kuulumisia, ei osallistu mitenkään lapsen elämään. Hän hakee lapsen vain kun hänen oma äitinsä käskee tai hän tarvitsee lasta uuden naisystävänsä lapsen seuraksi. Taloudellisestikaan hänestä ei ole mitään apua. Lapselle ostetaan kyllä lahjoja, mutta niitä ei anneta lapsen mukana kotiin. Minä voisin kaiketi jotenkin hyötyä… Teen paljon töitä, mutta minun on pakko. Lapsen koulutus on pelkästään minun vastuullani. Elämääni ei sitten muuta mahdukaan kuin lapsi, lapsen harrastukset ja työ.
Lapsen isän kanssa emme tule lainkaan toimeen. Hän jopa sanoi, että kun lapsi kasvaa isoksi, hän kyllä kertoo millainen äiti lapsella oikein on. Mielenkiintoista kuulla sitten tämäkin.
Kaikesta tästä ja omista negatiivisista tunteistani huolimatta, annan lapsen tavata isäänsä kun hän haluaa, niin kauan kun lasta kohdellaan hyvin. Sopimusta tapaamisista ei ole eikä tarvita. En voi sietää lapseni isää, mutta rakastan lastani sitäkin enemmän.
Näissäkin tarinoissa näkyy ihmisten huono sitoutumiskyky. Ensimmäisessä lienee viinakin asetettu perheen edelle, ja toisessa raha.
Jälkimmäinen liippaa läheltä omaa kohtaloani. Sillä erotuksella, että pystyin oikeasti hoitamaan työni perheen lähes sitä edes huomaamatta.Taisin olla läsnä liikaakin.
Olin aivan ihmeissäni, kun vaimo alkoi puhumaan erosta. Hänhän sai kaiken kultalautasella. Lopulta hän vain lähti.
En jaksa oikein ymmärtää, että jos ei pysty mainitsemaan yhtään syytä eroon, miksi täytyy erota?
Kävimme läpi useitakin eri neuvojia, mutta vaimo ei ollut halukas keskustelemaan mistään. Kävi vain ilmoittamassa, että haluaa eron.
Se oli omalta osaltani aivan hirveää aikaa, koska minkäänlaista toivonpilkahdustakaan ei näkynyt kertaakaan.
Minusta tuollainen ei ole normaalia. Pitäisihän aikuisten ihmisten kyetä yhdessä kasvattamaan lapset edes jonkin ikäisiksi
Minä ainakin uskon, että lapsemme ovat kärsineet erostamme enemmän, kuin me vanhemmat. Hehän ovat täysin voimattomia tilanteen edessä.
Ex-vaimo vielä lisää heidän kuormaansa pakottamalla heidät salailemaan omia tekemisiään. Siksi automaattinen vastaus kaikkiin kysymyksiini on ensin ”En tiedä”. Toisella tai kolmannella kysymällä heille vasta alkaa selvitä, että en kysy mitään sellaista, joka pitäisi salata.Kauhea kuorma lapselle.
Onko se nyt niin vaikeaa asettaa edes lapset omien intressiensä edelle?
Lukemattomissa perheissä käydään vuosikausien vääntöä erosta, vaikka pitäisi kasvattaa lapsia.
Monet sopivat, että erotaan sitten, kun lapset ovat isompia. Ehkä tähän pitäisi pyrkiä myös avioliittoneuvonnassa, jos mitään painavaa syytä erolle ei pystytä ilmoittamaan? Jos olisi valmis sopimus erosta vaikka viiden vuoden päästä, ei tarvitsi siitä enää riidellä sitä viittä vuotta. Moni voisi siinä ajassa huomata, että oikeastaan tuo nuoruudenrakastettu onkin aivan mukiinmenevä?
Jokainen lapsille omistettu päivä ja vuosi on kasvaville äärimmäisen tärkeä.
Tänään nimi alle ensimäisen vaiheen eropaperiin, eli siis harkinta-aika alkamassa. Tunteet ja tuntemukset on sekavat, ei oikein tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hulluinta koko jutussa on, että vaikka päätös oli yhteinen, niin silti rakastan koko perhettäni ihan mielettömästi.
Eroon on syitä varmasti molemmissa, minussa ainakin. Paljon on jäänyt asioita sekä tekemättä että oikeita sanoja sanomatta. Pikkuhiljaa sitten kaikki kasaantuu ja kaaos on valmis. Nyt tosin aloitin pöydän putsaamisen noista rästihommista, jotka kaikessa laajuudessaan ovat yksi syy luottamuksen ja turvallisuuden puutteeseen parisuhteessa. Saa sitten nähdä miten käy kunhan tuo kaikki on selvitetty ja sitä kautta rakennettu uusi pohja peruselämiseen. Ovia ei olla suljettu siltäkään mahdollisuudelta, että harkinta-aika antaakin mahdollisuuden uuteen yhteiseloon, mutta ei sitä myöskään ole luvattu vaikka asiat olisi selkeästi korjaantuneet.
Lapsille, pieniä vielä molemmat, ei asiaa ole selvitetty vielä. Sen aika tulee sitten kunhan mulla on uusi osoite mihin muuttaa. Tarkoitus on pysyä jossain hyvin lähellä, jotta olisi aikaa ja mahdollisuuksia peuhata muksujen kanssa mahdollisimman paljon ja auttaa arkielämässä. Mutta fakta on, että välimatkaa on nyt saatava aikuisten väliin, jotta voi rauhassa, kunnolla ja kiihkottomasti miettiä miten tulevaisuus kohdataan; perheenäkö vai avioeroperheenä?
itse olen avoliitossa elänyt 5.v,on ollut ala kuin ylämäkiäkin.sen voin sanoa,että aika tossun alla olen.ei ole omia lapsia emännällä aikuinen poika ja 13.v tyttö.onneksi ei ole minulla omia lapsia.on paljon helpompi ,jos sattuis ero tulee.ei kuitenkaan kannata pelkästään lapsien takia olla yhdessä,vaikka ei tietysti helppo ole erota.kummassakin hyvät ja huonot puolet onko liitossa vai sinkkuna!…
Nostan hattua miehille, että pystyvät avoimesti asioistaan kertomaan.Jos yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei ole eikä löydy etsimälläkään kannattaa lähteä eri teille. Yhteisten kokemusten kautta syntyy rakkaus/luottamus suhde joka kantaa.
Itseni mukaan lukien huomaan, että meitä onnellisia eronneita on vähän. Minulle ero oli kuin puolison ”kuolema”, mutta ei ollut ”muistopaikkaa” missä sitä olisin surrut. Ystävät pakenivat Ei ole olemassa entistä. Oli alettava rakentamaan elämä alusta.Se oli rämpimistä välillä olin täysin hukassa ja niin on välillä vieläkin. Tämä kaikki myös toi todellista elämää lähemmäksi.Tuli tietoiseksi siitä, että elämä on arvaamatonta niin hyvässä, kuin pahassa, ilman että syyllistää pitäisi ketään. Mutta ketään en ota rinnalle kulkemaan ennenkuin olen selvinnyt tästä täysin kokonaan. Haluan myös oppia tuntemaan itseni mikä olen ihmisenä tämän myllerryksen jälkeen. Uskon, että toukasta kuoriutuu ”perhonen”. Lapset onneksi on maailmalla.
Itseni mukaan lukien huomaan, että meitä onnellisia eronneita on vähän. Minulle ero oli kuin puolison ”kuolema”, mutta ei ollut ”muistopaikkaa” missä sitä olisin surrut. Ystävät pakenivat Ei ole olemassa entistä. Oli alettava rakentamaan elämä alusta.Se oli rämpimistä välillä olin täysin hukassa ja niin on välillä vieläkin. Tämä kaikki myös toi todellista elämää lähemmäksi.Tuli tietoiseksi siitä, että elämä on arvaamatonta niin hyvässä, kuin pahassa, ilman että syyllistää pitäisi ketään. Mutta ketään en ota rinnalle kulkemaan ennenkuin olen selvinnyt tästä täysin kokonaan. Haluan myös oppia tuntemaan itseni mikä olen ihmisenä tämän myllerryksen jälkeen. Uskon, että toukasta kuoriutuu ”perhonen”. Lapset onneksi on maailmalla.
ihmiset eroaa nykyään niin helpolla…
oman mieheni kanssa olen kulkenut läpi itkun ja sekasorron..takana on uskottomuutta miehen taholta..konkurrseja yrittäjyyden myötä omaisuuden enetystä
nyt asutaan vuokralla kun mitään ei neää ole..lapset on isoja ja maailmalla..
lapsenlapset piristävät kuitenkin vierailullaan ja miehen kanssa yritetään kaikesta huolimatta selvitä arjesta jota edelleen piinaavat konkurrisen aiheuttamat ulosottouhkaukset ja päivittäin satelevat uhkaukset milloin mistäkin..
itse olen ollut töissä 16 vuotiaasta lähtien lomia pitämättä mitään ei kuitenkaan ole säästössä miehen yritys on pitänyt siitä huolen..
yhä kuitenkin rakastetaan ja selvitään päivä kerrallan..
katkeruus nostaa joskus hattuann,mutta sittten mustaa taas ne asiat joista ptiää iloita,…
hellyys yhdessäolo..kaikki se hyvä mitä on koettu…
avioliittoa takana jo 30 vuotta…saman verrran varmaankin edessä..
Jokainen ero on omanlaisensa, tosin samoja piirteitä on kaikissa. Itse pystyin vasta 3:n kerralla lähtemään. Jo ensinmäinen ”tempaus” näin jälkikäteen jatsoen olisi pitänyt olla se ainoa. Laittoi nainen ”viihdevaihteen”ja varsin viihdevaatteet päälle ja ei ilmestynyt kotiin yöksi. Olisi jo silloin pitänyt pysyä päätöksessä, mutta kun toista rakastaa ja luuli toisen muuttuvan. Menihän siinä jokunen vuosi paremmin, mutta edelleen taaksepäin katsoen, ei hän ollut se sama vanha vaimo, vaan hänen persoonassa oli jotain muuttunut, tullut jotenkin varautuneemmaksi ja sulkeutuneemaksi. Oliko tällä reissulla sitten tapahtunut jotain, mistä on tuntenut syyllisyyttä tai vastaavaa. Suhteemme alkumetreillä näiden asioiden piti olla täysin selviä ja niistä ei mitään lipsumisia en minä aikanaan tulisi hyväksymään. Ja viimeisen kerran, kun lähdin oli jo salaras hommattuna, eli suhteemme ensinmäisen lähdön jälkeen jonkinmoista sutinaa on llut jonkun tai joidenkin kanssa. Raha- asioiden suhteen ei siitä ollut pulaa ja kaiken piti olla myöskin selvää kauraa, mutta taas huomasin olleeni väärässä. Tosin toisen sovellutukset, mikä minun kuuluisi maksaa oli täysin järjetön.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous