Ihmiset ja suhteet

Millainen on hyvä ero? Lue asiantuntijan haastattelu

Teksti:
Anna.fi

Ero satuttaa aina, olipa tilanteessa jättäjänä tai jätettynä. Samalla meissä syntyy valtava kirjo erilaisia tunteita, joista tosin ajan mittaan selviää. Parisuhdeterapeutti kertoo, miten.

Millainen on hyvä ero?

Oman tunnemaailman ja sen rakenteiden tarkastelu on eron työstämisessä kaikkein tärkeintä, sanoo parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta. Itsetuntemuksella on nimittäin suora vaikutus siihen, miten osaamme kommunikoida erotilanteessa ja millainen prosessi tulee olemaan oman toipumisen kannalta.

– Jokaisella meistä on lähtökohtaisesti kaikki edellytykset hoitaa ero siististi ja vahingot minimoiden. Pakkaa kuitenkin hämmentää oma aiemman parisuhdehistorian piirtämä tunnemuisti ja omilta vanhemmiltamme saatu malli parisuhteesta. Tämän vuoksi kokonaisuutta voi olla paljon vaikeampi hallita kuin itsekään olisi alun perin uskonut, sanoo Ranta.

Toiseksi tärkein asia on hyväksyä eroprosessin aikana syntyvät tunteet. Toipumista edistää tunteiden käsitteleminen ja tieto siitä, miten itsensä saa parhaiten pidettyä koossa vaikeassa tilanteessa.

– Ihminen puhuu katkeruudesta silloin, kun hän on jäänyt kiinni vihan tunteeseen. Se nousee esiin varsinkin silloin, kun asioita ei ole käsitelty. Samalla viha estää meitä pääsemästä elämässä eteenpäin.

Mitkä merkit povaavat toipumista?

Rannan mukaan ei ole olemassa mitään tiettyä signaalia siitä, koska erossa aletaan olla hyvässä vaiheessa: on mahdotonta etukäteen tietää, mistä prosessi alkaa ja mihin se päättyy. Tärkeintä on uskoa siihen, että vielä tulee se päivä, jona itse tietää, että prosessi on nyt valmis.

– Itse tunsin eron jälkeen oloni sisältä kuolleeksi. En ollut entinen iloinen minä ja mietin, tuleeko minusta enää koskaan sellaista. Se herätti ahdistusta ja ärsytystä, Ranta kertoo omista kokemuksistaan.

Yksi merkki toipumisesta voi olla se, että huomaa taas innostuvansa asioista. Kaikki ei yhtäkkiä pyörikään enää eron ja negatiivisten tunteiden ympärillä. Vähitellen elämässä on taas tilaa muillekin asioille.

– Itse huomasin päässeeni eteenpäin, kun aloin taas kiinnostua ympäristöstä ja jopa vastakkaisesta sukupuolesta. Iloitsin tajutessani, että enhän mä sittenkään tähän kuollut.

Tunteiden käsittelyä voi myös tarkoituksellisesti provosoida. Tällöin itselleen täytyy ottaa vaikka väkisin se tila ja aika, jolloin määrätietoisesti työstää päättyneeseen suhteeseen liittyviä asioita ja niiden herättämiä tunteita. Työstämistapoja voivat olla esimerkiksi yksilö- tai pariterapia, musiikki, kirjoittaminen ja maalaaminen.

– Eron jälkeen tarvitaan myös tervettä itsekkyyttä. On hyvä pohtia, onko minulla riittävästi verkostoja auttamassa esimerkiksi lasten kanssa? Ehdinkö tekemään riittävästi asioita, jotka auttavat minua toipumisessa?

– Samalla täytyy muistaa, ettemme ole vastuussa entisestä kumppanista, aikuisesta ihmisestä. Olemme vastuussa vain alaikäisistä lapsista, joita aikuisten kuuluu suojella, Ranta koostaa.

Teksti: Elina Järvi
Lähde: Teija-Liisa Rannan haastattelu

Kirjallisuutta aiheesta:
Dunderfelt, Tony. Rakas parisuhde. Dialogia, 2014.
Ero, vanhemmuus ja tukeminen. Lastensuojelun keskusliitto, 2009.
Fisher, Bruce. Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy. Kehityksen avaimet, 2007.
Kääriäinen, Aino. Ero haastaa vanhemmuuden. Lasten Keskus, 2008.
Marttinen, Annamari. Ero. Tammi, 2011.
Stolbow, Marianna. Erosta eteenpäin – opas eroa harkitseville ja eronneille. WSOY, 2014.
Sund, Ralf. Ero! Selviytymisopas miehelle. Minerva, 2005.

Lue myös:

Ero voi olla elämäsi paras päätös
Erosta selviäminen – Miten jatkaa elämää suhteen päätyttyä?
Milloin on aika luovuttaa suhteessa? – 5 ehtoa eroon

X