Ihmiset ja suhteet

Milloin on aika luovuttaa suhteessa? – 5 ehtoa eroon

Teksti:
Anna.fi

Milloin liiton eteen on tehty kaikki mahdollinen ja voi puhtaalla omatunnolla armahtaa itseään erolla? Kaikkia liittoja ei ole luotu onnistumaan.

Milloin on aika erota?

Vaikka aina puhutaan erojen suurista määristä, pitää muistaa, että jotkut erot ovat tarpeellisia. Väestöliiton perhetoimintojen johtaja Heli Vaaranen listasi Elleille viisi ehtoa, joista huolehtimalla voi auttaa tai pelastaa kriisissä olevan suhteen.

  1. Liitto tarvitsee läheisten tuen ja hyväksynnän. Liiton onnistumiselle on ratkaisevan tärkeää, että lähipiiri on mukana tukemassa parisuhdetta.
  2. Kun olet tyytymätön, puhu siitä.
  3. Ota selvää parisuhdeterapiamahdollisuuksista Esimerkiksi Väestöliitto tarjoaa pariterapiaa. Myös seurakunnat järjestävät mahdollisuuksia keskusteluun. Olisi tärkeä hakeutua terapiaan jo ennen isoja ongelmia. Syvässä kriisissä pariskunnat tarvitsevat sekä pari- että yksilöterapiaa.
  4. Opiskele parisuhdetaitoja.
  5. Älä läkähdytä itseäsi työllä ja elämällä.

Ennen parisuhteet perustuivat pakottaviin, esimerkiksi taloudellisiin tai sosiaalisiin, tarpeisiin. Vaarasen mukaan parisuhteet tänä päivänä häviävät kilpailun ajasta, kun muut menot ja hauskat harrastukset pitävät ihmiset kiireisinä.

– Nyt kun liitot perustuvat rakkauteen, ihmiset eivät enää osaa olla suhteissa. Elämässä harrastetaan ja tehdään niin paljon, että suhteelle ei riitä aikaa. Jos halutaan itse tehdä parisuhdeongelmille jotain, on parisuhde asetettava ykköseksi hetkellisesti molempien elämässä ja keskitettävä aika sen hoitoon.

Ihmiset eivät osaa olla rakkausliitoissa ja ongelmien tullessa eteen liiton hoitaminen koetaan vaikeaksi. Vaarasen mukaan katse ja pieni keskusteluhetki joka päivä voi tehdä merkittävän eron liiton onnistumisessa.

Syvässä kriisissä erillään asuminenkin voi parantaa suhdetta, joskin silloin on oltava selvät pelisäännöt siitä, että kyseessä on molempien mielestä yritys silti palata vielä yhteen.

– Monet suhteet hiipuvat pois, kun niitä ei ehditä hoitaa. Suhteessa on punnittava vaikeudet ja miettiä realistisesti, ovatko ne sellaisia joiden kanssa jaksaa elää, Vaaranen sanoo.

Milloin on aika luovuttaa suhteessa? – 5 ehtoa eroon

”Ei ero ole paha asia”

Maija, 56, erosi miehestään ja kahden lapsensa isästä lasten ollessa pieniä. Maija olisi ollut vielä valmis yrittämään liiton eteen, mutta mies halusi erota.

–  Ei eroon kuole. Erosta selviytyminen vei minulta noin pari vuotta. Näin jälkiviisaana olisi aikaisemmin pitänyt tarttua ongelmiin ja hakeutua terapiaan. Huomasin kyllä väliemme viilentyneen jo paljon aikaisemmin. Jos liitossa ei ole lapsia ja on pohjattoman onneton, niin en näe syytä, miksi liiton eteen pitäisi taistella loputtomasti.

Maijan miehellä oli avioliiton ulkopuolinen suhde, ja liitto päättyi miehen lähdettyä toisen naisen matkaan

– Tuolloin nuorena en arvostanut itseäni tarpeeksi ja odotin turhan sinisilmäisesti, että miehen suhde loppuisi. Olisi jo aikaisemmin pitänyt selvittää asiat ja toimia yhteistyökykyisesti lasten takia. Lapset ovat liitossa ainoa syy, minkä takia kuuluu mielestäni vielä yrittää. Aikuinen ihminen kyllä pääsee erosta yli, mutta lapsille se on vaikeaa.

Milloin on aika luovuttaa suhteessa? – 5 ehtoa eroon

Onko liitto tuomittu eroon?

Sosiologi Marika Jalovaaran väitöksen mukaan puolisoiden yhteiskunnallinen asema vaikuttaa siihen, miten suurella todennäköisyydellä heidän avioliittonsa päättyy.

Eroriskiä pienentää

  • molempien puolisoiden työssäkäynti kodin ulkopuolella
  • puolisoiden korkea koulutusaste
  • yhteiset arvot (esim. vakaumus)
  • taloudellinen riippuvuus
  • yhdessä tehdyt investoinnit, kuten omistusasunto

Eroriskiä kasvattaa

  • työttömyys
  • vuokra-asunnossa asuminen

Sovi erosta jo aikaisin

Heli Vaarasen mukaan jo liiton alussa on sovittava miten toimitaan, jos tulee ero. Eroa tulee punnita erityistesti lasten parasta miettien.

– Kenenkään ei tulisi tyytyä onnettomaan liittoon. Joskus on myönnettävä liiton epäonnistuminen ja jatkettava matkaa. On turha syyllistää itseään erojen suuresta määrästä tai turhista eroista. Monet erot on perustettu vakaiden ja harkittujen päätösten pohjalle, jossa on havaittu kipinän sammuneen ja elämän ajaneen erilleen.

Käytännön vinkkejä parisuhteen hoitoon voi saada seuraamalla Heli Vaarasen Samarakas–blogia. Samarakas-yhteisön löydät Facebookista.

Teksti: Tarja Vilén

X