Ihmiset ja suhteet

Missä, miten ja kenen kanssa?

Teksti: Anna.fi

Pariutuminen on taitolaji. Missä ihmisiä tapaa, miten deittailua jatketaan jos jatketaan? Entä onko vakiintuneessa liitossa elävillä oikeus ”omaan elämään”, esimerkiksi pikkujouluissa irrotteluun?

Missä, miten ja kenen kanssa?

Tutustumista ei kukaan Ellien jututtamista pitänyt varsinaisena ongelmana. Jos ei ole kovin ujo, mahdollisia deitattavia tapaa arkisissa ympyröissä helposti. Jatko voi olla hankalampaa.

”Ihmisiin tutustuu helpoiten ravintoloissa, kahviloissa, terasseilla, lentokoneessa, Ruotsin-laivalla… En yleensä itse ehdota tapaamista, vaan osoitan katsekontaktilla, että olen kiinnostunut. Torjuminen on helppoa: sanoo, että on naimisissa ja viiden lapsen äiti”, 35-vuotias Lotta nauraa.

Alustava tutustuminen sujuu netissäkin, mutta tositoimiin päästään vasta silmätyksin. Vakiintuneessa liitossa elävä Petteri kertoo deittailunsa ajoilta:

”Nettideittailussa pätevät tietysti omat lakinsa. Kumppanin sulkkuuden ja mulkkuuden voi tyhjentävästi todeta vasta livetapaamisessa. Josta sitten on hyvä luikkia
kohteliaan puolituntisen kahvittelun jälkeen muuanne, jos tuo
jälkimmäinen olotila alkaa tuntua todelta.”

Ei kielareita kavereille

Mistä sitten tietää, että toinen on kiinnostunut ja että tapailua voisi jatkaa? Oikeita sanoja ei välttämättä niin vain löydä.

Petteri on eri mieltä.

”Eiköhän sen kiinnostuneisuuden aika piakkoin huomaa, vähintäänkin siitä haluaako toinen tavata uudestaan vai nou. Yksi raja taitaa mennä pussailussa: harvempi sitä kai kavereitaan suulle muiskii, ainakaan kovin intohimoisesti!”

Suudelma on Lotankin mielestä hyvä testi. Siitä voi päätellä, mihin suuntaan suhde on menossa.

”Voi kaverillekin antaa pienen pusun, mutta suutelu tekee siitä jo vakavampaa.”

Jussin mielestä kaveripohjalta tapaamisen ja deittailun raja on sangen selkeä:

”Kaverin kanssa ei tule pyrittyä peiton alle, ei ainakaan selvin päin.”

Ensivaikutelman voi muuttaa

Pakkien saaminen lienee tuttu kaikille, jotka eivät ole eläneet erakkona autiolla saarella. Aina ei vain löydy yhteistä juonta.

”Oota niin mä käyn vessassa” on se tutuin veruke. Joskus on päästy peräti taksijonoon asti, mutta sitten tuleekin närkästynyt torjunta: ”Mitä, sanoinks mä muka jotain?”, kuvailee Jussi, joka on avioeron jälkeen taas vapailla markkinoilla.

Toisaalta ensivaikutelma voi pettää. Vastoinkäymisiä voi seurata oikea onnenpotku. 40-vuotias Lauri kertoo tutustumisesta vaimoonsa:

”Kun ensi kertaa tapasimme, hän lyhyen keskustelun jälkeen ylpeänä käveli omille teilleen toivottaen hyvää loppuelämää. Sinnikyys palkittiin ja lopputeksti olikin, että nainen lausui: ”Tapan sinut jos et soita”. Soitin siis ja nyt minulla on maailman mielenkiintoisin elämänkumppani.”

Kun sielun veli tai sisko on löytynyt, useimmat varmasti lähtevät tosissaan yhteiseloon. Mutta entäs sitten, kun arki tylsistyttää ja suurin auvo on kaukana takanapäin? Onko silloin oikeus irrotella omilla teillään?

Pikkujouluissa puurotellaan, ei pervoilla

Ajatukseen pikkujoulukähminnöistä Ellien testiryhmä suhtautuu jokseenkin samaan tapaan. Hauskaa sopii pitää, mutta rajat on hyvä tiedostaa.

”Olen varattu ja sillä tavalla varattu, ettei heti tule mieleen varata muita. Hauska on hauskaa ja hyvät jutut hyviä sanoja. Ajatus saa olla lennokas, mutta konkreettiseen kähmimiseen tarvitaan lupa. Kyse on keskinäisestä kunnioituksesta”, Lauri arvioi.

Lotta on samoilla linjoilla. Varattujen ei kannata deittailla muita.

”Pikku flirtti piristää aina vaikka kaupassa, kassajonossa ja ratikassa. Raja menee siinä, ettei sovi treffejä. Pikkujouluissa ei todellakaan saa kähmiä vapautuneesti, YÄK! Pikkujoulut merkitsevät puuron syöntiä ja glögiä — ei kielareita tanssilattialla!”

Petteri ei myöskään lämpene rinnakkaissuhteilulle. Jännitystä ei ole ollut tarvis hakea, eivätkä pikkujoulut ole hänelle kähminnän paikka.

”Se katajaan kapsahtaa niin että tuntuu, joka yrittää yhtä aikaa kurkottaa useampaan kuuseen. Siinä jää niin sanotusti pää vetävän käteen.”

Teksti: Arja Tuusvuori / A4 Media Oy (2.12.2004)

X