Ihmiset ja suhteet

Missio äitiysmuodista

Teksti:
Anna.fi

Äitiysmuodin ensimmäinen aalto saapui Helsingin Muoti-messuille helmikuussa 2004, jolloin suunnittelijakaksikko Suvi Turkka & Minna Piminäinen lanseerasivat äitiysvaatemitoitetun katumuotimallistonsa Missy Momin. Ystäväpiirin vauvabuumi toi esille ongelman, joka johtui trendikkäiden ja istuvien äitiysvaatteiden puuttumisesta. Markkinoilta löytyneet äitiysmallit olivat joko kamalia telttoja tai muuten vain ”mummomallisia”. Näin syntyi missio äitiysmitoituksen siirtymisestä muodin puolelle.

Missy Mom mallisto koostuu runsaasta perusvaatevalikoimasta, joka pitää sisällään mm. laadukkaita ja hyvin istuvia farkkuja ja sammareita, printtipaitoja, hameita ja collegevaatteita. Mallistoa on täydennetty juhlavammilla hameilla ja mekoilla sekä toimistoetikettiin sopivilla kauluspaidoilla, liiveillä ja suorilla housuilla. Suunnitteilla on myös ensi keväänä myyntiin tuleva bikini&sport-mallisto odottajille, sekä tulevaisuudessa Missy Mom alusvaatemallisto.

Uutta Missy Momia saadaan jokaisen sesongin alussa ja pieniä täyttöeriä viikoittain. Mallistoon kerätään äitiysmitoituksen ”kestävät” sesongin uutuudet ja mielenkiinnon kohteet: värit, kuosit ja muodot.

Vinkkejä odotusajan pukeutumiseen

– Hanki muutamia hyvälaatuisia perusvaatteita

– Tuo asusteilla asukokonaisuuksiin vaihtelua

– Panosta kenkiin, laukkuihin, sesongin muotikoruihin yms. jota voit käyttää myöhemminkin

– Pyri hankkimaan odotusaikanakin vaatteita joissa oikeasti viihdyt / jotka tuntuvat omilta ja hyvältä päällä, koska vaatekaapin valikoima supistuu odotusaikana huomattavasti.

– Hankkiessasi odotusajan vaatteita mieti mitä vanhoista vaatteitasi voit käyttää myös odotusaikana ja hanki niihin helposti yhdisteltäviä äitiysvaatemalleja.

– Muista, että osaa äitiysvaatteista voi myös käyttää hyvin odotusajan jälkeen!

  Portia-huppari, Ghamima-haalari

  Silence-takki, Abeke-housut

  Portia-huppari, Ghamima-haalari

        

 

 

Julia-paitapusero, Makena-toppi

 

 

 

Missy Liike
Näyttelijäntie 24
00400 Helsinki
info@missymom.net

Aukioloajat:
to-pe 11-19, la 11-15, su-ke suljettu

X