Ihmissuhteet

Mistä kertoo, jos kumppani ei osoita hellyyttä julkisesti? Asiantuntija vastaa

Eikö puolisosi koskaan ota sinua kädestä kadulla tai suutele muuten kuin kahden kesken? Seksuaaliterapeutti kertoo, mistä julkisten hellyydenosoitusten vältteleminen voi johtua ja mitä asialle voi ja kannattaa tehdä.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Kädestä pitäminen saattaa olla jollekin pikkujuttu mutta toiselle todella iso asia.

Eikö puolisosi koskaan ota sinua kädestä kadulla tai suutele muuten kuin kahden kesken? Seksuaaliterapeutti kertoo, mistä julkisten hellyydenosoitusten vältteleminen voi johtua ja mitä asialle voi ja kannattaa tehdä.

Rakkaan halaaminen ja kainaloon ottaminen seurassa sekä käsi kädessä käveleminen vaikkapa kaupungilla kuulostavat monen korvaan varsin yksinkertaisilta ja arkisilta asioilta. Silti jotkut kaihtavat tällaisia julkisia hellyydenosoituksia. Miksi?

Julkiset hellyydenosoitukset saattavat pelottaa

Jos itse pitää julkisista hellyydenosoituksista, saattaa kumppanin haluttomuus ilmaista rakkauttaan jopa satuttaa, sillä moni alkaa epäillä, onko vika itsessä. Kyse on kuitenkin harvoin esimerkiksi siitä, että julkisia hellyydenosoituksia kaihtava häpeäisi kumppaniaan.

– Julkisiin hellyydenosoituksiin kykenemättömällä voi olla historiassaan esimerkiksi hyvin nolo kokemus aiemmasta julkisesta hellyydenosoituksesta tai muusta tilanteesta, jossa hän on ollut esillä ja joutunut naurunalaiseksi. Sen takia julkisiin hellyydenosoituksiin saattaa liittyä pelkoa häpeästä ja itsensä nolaamisesta, lääkärikeskus Aavan seksuaaliterapeutti Mari Päiväniemi kertoo.

Myös lapsuudessa opitut toimintamallit vaikuttavat siihen, kuinka luonnolliseksi julkiset hellyydenosoitukset koemme. Lisäksi suomalainen kulttuuri voi vaikuttaa omiin ajatuksiin julkisista tunteenilmauksista.

– Suomessa on aika syvästi juurrutettu ajatus siitä, että kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Ajatellaan, että omilla asioilla ei saa leveillä. Julkiset hellyydenosoitukset voidaan tämän takia tulkita ylpeilynä tai leuhkimisena, Päiväniemi sanoo.

Jo toisen näkökulman kuuleminen voi auttaa

Vaikka toista ei voi pakottaa pitämään kädestä tai ottamaan kainaloon muiden katsellessa, ei julkisia hellyydenosoituksia toivovan tarvitse vain tyytyä kohtaloonsa.

– Koskaan parisuhteessa ei tarvitse vain tyytyä kohtaloonsa. Aika paljon pitkissä parisuhteissa ihmiset nöyrtyvät ja tottuvat siihen, että he eivät saa koskaan toteuttaa tiettyjä puolia itsestään. Näin ei tarvitsisi olla.

Jos oman ja kumppanin toiveet julkisista hellyydenosoituksista ovat erilaiset, Päiväniemi kehottaa keskustelemaan asiasta.

– Kannattaisi yrittää sanoittaa kumppanille ääneen, mitä itse tuntee. Kerro esimerkiksi, että sinusta tuntuu, että kumppanisi häpeää sinua, kun hän ei halua osoittaa julkisesti hellyyttä. Älä käytä syyttäviä lauseita. Älä myöskään heittäydy uhriksi.

Tunteista kertomisen jälkeen Päiväniemi kehottaa kertomaan omista toiveista.

– Sano esimerkiksi, että sinusta olisi todella kivaa, että voisitte julkisesti kävellä käsi kädessä. Voit myös kysyä kumppaniltasi, mitä julkiset hellyydenosoitukset hänelle edustavat. Sen jälkeen voit kertoa, mitä ne sinulle edustavat. Voit esimerkiksi kertoa, että sinulle julkinen hellyyden osoittaminen edustaa lämpöä, välittämistä ja sitä, että tykkäät kumppanistasi ja haluat koskettaa häntä.

Päivänniemi muistuttaa, että ymmärrystä ei tarvitse pariskunnasta ainoastaan se, jolla on tarvetta julkisiin hellyydenosoituksiin. Ymmärrystä tarvitsee kumpikin.

– Hellyyden tarve on jokaisella yksilöllinen. Parisuhteessa toisella osapuolella voi olla tarve olla toisen lähellä ja näyttää hellyyttä enemmän kuin toisella. Oli tarve isompi tai pienempi, se on ihan yhtä tärkeä. Kumpikaan ei ole enempää oikeassa tai väärässä.

Ongelma voi ratketa pelkällä ymmärryksen lisääntymisellä

Kummankin näkökulman kuuleminen voi Päiväniemen mukaan lisätä keskinäistä ymmärrystä jopa niin paljon, että ongelma lakkaa olemasta ongelma.

– Parhaimmillaan tilanne voi raueta ainoastaan sillä, että ymmärrys kumppaneiden välillä lisääntyy. Toinen voi vaikka kertoa, että häntä ei ole lapsena koskaan julkisesti halattu ja että se on hänelle ihan vieras asia. Silloin hänelle voi ehdottaa, että mitäs jos mentäisiin kokeilemaan halaamista alkuun vaikka ihan omaan pihaan, Päiväniemi neuvoo.

Vaikka kumppani ei olisikaan valmis julkisten hellyydenosoituksien kokeilemiseen, tarve julkisiin hellyydenosoituksiin saattaa helpottaa ymmärryksen lisääntyessä.

– Jos kumppani esimerkiksi kertoo, että hänelle julkiset hellyydenosoitukset edustavat pelottavia tai häpeällisiä muistoja, niin voi olla, että julkisia tunteenilmauksia kaipaava ymmärtää asian ja päättää malttaa mielensä, sillä hän ei halua saattaa kumppaniaan kiusalliseen tilanteeseen.

Lue myös:

Eikö kumppanisi osoita tarpeeksi rakkautta? Teillä saattaa olla eri rakkauden kielet

Miksi kumppani ei koskaan kehu? Syy voi löytyä lapsuudesta

Paranna seksielämääsi koskettamatta kumppaniasi – viettelyvinkit pitkään parisuhteeseen

X