Mistä tunnet Sen Oikean?
Kertakäyttöyhteiskunnassa viikonlopun hippoihin ostetaan uusi toppi, auto vaihdetaan, kun sillä on ajettu kymppitonni, ja työpaikka on hyvä vain niin kauan kuin se tarjoaa uusia haasteita. Millä ihmeellä nuori – tai vähän vanhempikin – tunnistaa kumppanikseen Sen Oikean, kun ei se kuitenkaan kävele lappu kaulassa vastaan?
Muuan Sigmund Freud esittää kirjoituksessaan Kolme seksuaaliteoreettista tutkielmaa, että rakkaus kumpuaa varhaislapsuuden kokemuksista. Ymmärtäessään kolmen ja kuuden ikävuoden välillä, ettei voi saada ihailemaansa äitiä (eikä tytär isää), lapsi torjuu halunsa, mutta kulkee lopun elämäänsä etsimässä tätä kadotettua prototyyppiä. Freudin mukaan näin tapahtuu etenkin miesten kohdalla.
Sosiologi Zygmund Baumanin näkemyksen mukaan kahden ihmisen välinen romanttinen rakkaus ilmenee postmodernissa yhteiskunnassa usein joko kiinnittymisenä tai kellumisena. Jommankumman strategiansa avulla rakastavaiset koettavat selviytyä rakkaudelle ominaisesta turvattomuudesta.
Kiinnittyminen tarkoittaa sitä, että rakastavaiset (tai vain toinen heistä) koettavat varmistaa, että suhde kestää mitä tahansa. Suhteen ratkeamattomuutta tärkeämmiksi nousevat velvollisuudentunnosta toimitetut rutiinit. Kelluminen taas tarkoittaa, että rakastavaiset (tai vain toinen heistä) yrittävät varmistaa rakkaussuhteen edellyttämien uhrauksien olevan mahdollisimman pieniä. Näin suhteen mahdollisesti loppuessa menetykset jäävät mahdollisimman pieniksi. Kellumismuodossa antamista tärkeämmäksi kohoaa oman edun tavoittelu.
Psykiatri Michael R. Liebowitz puolestaan selittää seksuaalisen kiinnostuksen ja kiintymyksen tunteita kemiallisin prosessein. Rakastuttaessa hermoston välittäjäaineet aktivoivat aivoissa tunne-elämää sääteleviä hermosoluja ja laukaisevat ihastumisen tunteen. Myös rakastumisen muuttumiselle rakastamiseksi saattaa Liebowitzin mukaan olla kemiallinen selitys: amfetamiinin kaltaisten välittäjäaineiden tilalle erittyy endorfiineja, morfiinin kaltaisia välittäjäaineita, jotka luovat tunteen turvallisuudesta, vakaudesta ja rauhasta.
Niin paljon kuuluu rakkauteen
Huh, olemme siis vanhempiemme ja huumaavien välittäjäaineiden armoilla yrittäessämme löytää Sen Oikean, joka joko kiinnittyisi tai kelluisi kanssamme! Näitä puheenaiheita tuskin kannattaa nostaa ensimmäisenä pöydälle, kun tapaa seuraavan kerran uuden, mielenkiintoisen ihmisen. Vai miten olisivat iskurepliikkeinä ”Sä olet ihan ku mun mutsi, saanks mä tarjota sulle drinksun” tai ”Mä tahtoisin kellua sun kanssa, mutta en sitoutua”. Jälkimmäisellä repliikillä voi tosin olla lyhytaikainen menestys joissain olosuhteissa.
Minna, 29, on seurustellut avopuolisonsa Kallen kanssa viisi vuotta. Pariskunta tapasi toisensa yhteisten ystävien kautta. Muutaman tapaamiskerran jälkeen yhteistä puhuttavaa alkoi löytyä niin paljon, että Minna ja Kalle sopivat tapaavansa kaksin ilman kaveriporukkaa. Kävi ilmi, että molemmat olivat samankaltaisista perheistä ja kiinnostuneita samoista asioista. ”Muutimme yhteen puolentoista vuoden seurustelun jälkeen. Minua jännitti kovasti, koska en ollut kotoa muutettuani asunut kenenkään kanssa. Kalle tuntui ottavan asian rennommin”, Minna kertoo.
Minnan ja Kallen arki lähti käyntiin hieman takkuillen. Riitaa tuli usein ainakin perinteisistä kodinhoitoon liittyvistä asioista. ”Olen ehkä liian tarkka kodinhoidon suhteen, mutten usko, että olen ainoa suomalainen martta”, Minna nauraa. Kalle osasi kuitenkin myös yllättää positiivisesti. ”Kun näin, että Kalle huuhtelee ja kierrättää maitotölkit oma-aloitteisesti, olin otettu. Käytännön mies, tässä se nyt on!” Minna hekottaa.
Noinko yksinkertaista se on? ”No ei, vakavasti ottaen tajusin jossain vaiheessa, että toisen vieressä on yhtäkkiä kaikki ihan rauhallista. On hyvä olla, eikä ole tarvetta näyttää tai näytellä yhtään mitään. Tärkeintä meidänkin suhteessamme ovat kuitenkin ne kliseiset ja paljon puhutut yhteiset arvot. Haluamme molemmat perustaa perheen ennen kuin olemme aivan ikäloppuja ja molemmat ovat valmiita jäämään kotiin hoitamaan lapsia. Olemme puhuneet paljon lasten kasvatuksesta ja tulleet siihen tulokseen, että toivomme samankaltaisia asioita.”
”No, onhan jokaisessa suhteessa tietysti vaikeat paikkansa. Etenkin tiskaaminen ja imuroiminen ovat meillä hirveitä riidanaiheuttajia. Kuvittele nyt, niitähän täytyy olla tekemässä koko ajan!”, Minna nauraa, mutta vakavoituu. ”Oikeasti meillä tulee eniten riitaa ihan tyhmistä asioista. Yleensä olen väsynyt ja nappaan jonkin Kallen lauseen, jonka sitten voimallisesti kyseenalaistan. Jälkeenpäin Kallella on tapana piikitellä riidan aiheuttaneista syistä.”
”Eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämässä tapahtuu, mutta olen aivan varma siitä, että haluan jatkaa Kallen kanssa. Jos elämä joskus kuljettaisi toiseen suuntaan, olisi se sen ajan murhe. Mitään ihmissuhdetta ei kuitenkaan saa kestämään, jos aina odottelee parempaa. En voisi kuvitella meneväni kenenkään muun matkaan, sillä Kalle on minun perheenjäseneni”, Minna toteaa.
Kiirehdi rakkain, kun rakkaus kutsuu
Hyvä on, unohdetaan Freud, huumeet ja kiinnitykset ja oletetaan, että Sen Oikean tunnistaa siitä, että toisen lähellä on hyvä olla ja vahva luottamus syntyy jo varhaisessa vaiheessa. Hyvä kysymys onkin, milloin Sen Oikean voi tunnistaa – ensimmäisillä, toisilla vai kolmansilla treffeillä, vaiko vasta kuukausien saati sitten vuosien kuluttua?
Englantilainen The Sun -lehti julisti huhtikuussa 2007, ettei seksi ensimmäisillä treffeillä olekaan pahasta. Biologi Barry Gibb kertoo kirjassaan The Rough Guide to the Brain, että seksin ja erityisesti orgasmin aikana erittyy oksitosiini- ja vasopressiini-nimisiä hormoneja. Kyseiset hormonit vaikuttavat sitoutumishaluun ja luottamuksen syntymiseen.
Näin ollen, samoin tein sänkyyn hyppääminen voikin edesauttaa pitkän suhteen syntymistä? Ehkä joissain tapauksissa, mutta viimeistään vuoden tai puolentoista kuluttua aivot alkavat herätellä vaaleanpunaisista unelmista. Alkuhuuman jälkeen todelliset arvot ja yhdistävät tekijät alkavat painaa vaakakupissa hekumaa enemmän.
Johtopäätöksenä voisi todeta, että Sitä Oikeaa metsästettäessä tulee kiinnittää huomiota arvoihin (Niin, mitä ne nyt sitten oikeastaan ovat?), harrastuksiin (Mutta entä jos mies harrastaa vain tuunausta – voi kai hän silti olla Hyvä Mies?), perheenperustamishaluihin (Lapsia ei tosin tule tilauksesta.) ja marttataitoihin (Ei kai aviomiestä sentään kodinhoitajaksi etsitä?).
Takaisin lähtökuopissa siis. Jos Sen Oikean tunnistamisen arvoitus olisi ratkaistu, olisi maailma täynnä onnellisia pariskuntia, joilla olisi onnellisia lapsia, jotka löytäisivät vartuttuaan Sen Oikean. Olisiko pikemminkin paikallaan metsästää Hyvää Miestä, jonka kanssa on hyvä olla? Siihen Oikeaan kun ladataan yleensä niin paljon odotuksia ja kuvitelmia, että suhde jossain vaiheessa alkaa notkua odotusten painon alla.
Teksti: Anne Slåen
Lähteenä Eva Mari Korsisaaren kirja Tule, rakkaani! Naisen ja miehen välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa
Kommentit
Kumma juttu kun jotkut miehet luulevat, että tiskikone siivoaa! Kyllä ne ihan ihmisen täytyy sinne koneeseen etsiä asunnosta ne paskaiset kupit ja kipot, järjestellä ne sinne, pistää pesuaine, painaa sitä nappia ja tyhjätä kone. Työtä siis edelleen kodin siisteyden eteen – hieman vain erilaista kuin jos vetessä läträisi tiskiharjan kanssa. Mutta ei tapahdu itsestään.
Kommentit
No huh huh. Olipa sekavaa.
No mikäs siinä nyt niin sekavaa oli? Vai onko sen oikean löytäminen muka tosi yksinkertaista ja selkeää?
Mielenkiintoista. Itse uskon siihen, että oikean kyllä tunnistaa jos kuuntelee itseään ja elää elämäänsä aistit valppaina ja vailla ennakkoluuloja. Sen oikean löytäminen sitten taas on todellakin vaikeaa joillekin, jotkut tuntuvat löytävän puoliskonsa melko helpolla jo hyvinkin nuorena. Monien eri elämänvaiheiden jälkeen löysin oman oikeani vasta kolmevitosena. Asuin avoliitossa tuolloin, ja elämä meni täysin raiteiltaan kun tapasin tämän oikean. Tajusin heti kohdatessamme, että tässä se ihminen nyt on jota olen etsinyt koko elämäni ja asun avoliitossa toisen kanssa. Siitä seurasi henkinen kaaos, kaoottinen pikaero sekä puolisen vuotta kestävä sekavuustila hirmuisen rakastumisen vuoksi. Tuo suhde jatkui, ja nyt neljä vuotta myöhemmin olen ollut tämän kohtaamani oikean kanssa naimisissa kolme vuotta. Mies kertoi myöhemmin, että kohdatessamme silloin ensimmäisen kerran hän oli päättänyt, että tavalla tai toisella minusta tulee hänen vaimonsa. Molemmat siis tiesimme, että tässä se nyt on.
raikas ja hyvä kirjoitus! ihanaa että aihetta lähestyttiin ilman neuvoja ” tee näin ja näin, niin löydät kyllä rakkaan” – ”vastuu on yksin sinun”…
Parasta on että vaikka puhutaan teorioista ja fysiologiasta, niin kirjoituksessa uskotaan vahvasti rakkauteen, johon säännöt eivät päde; ei se milloin harrastaa seksiä, ei siihen miltä näyttää, vaan siihen miltä toisen kanssa tuntuu elää. Ehkä koko elämä.
Aika mukavasti kirjoitettu 🙂 Jotakuinkin näinhän se menee.
ja mikäs sen väliä jossei se kaikkien kohdalla mene samalla tavalla. pääasia kai kuitenkin on että jokainen löytäisi itselleen jossain vaiheessa elämää seuraa jossa on aidosti hyvä olla. iälläkään ei ole väliä sillä parempihan se on myöhään kuin ei milloinkaan. kurjassa parisuhteessa on turha kenenkään olla sillä yhdessä voi elää onnellisestikin.
Kivasti kirjoitettu juttu, piristi aamun 🙂
Yhdyn edelliseen
Tarkoitin tuolla sekavuudella noita kaikkia eri teorioita, kiinnittymisiä ja kellumisia jne.
Jokaisella noilla ”tyypeillä” on oma teoriansa. Putosin ns.kärryiltä. Mut ei se mitään. Hauskaa päivän jatkoa 🙂
Minua mietityttää se onko ihmisen sisäinen tarve oikeasti kaikilla löyttää Se Oikea ja sitoutua vai onko meissä ihmisissä oikeasti sellaisia jotka eivät sitä ns. Oikeaa edes halua koskaan löytää vaan nauttivat vapaudesta !!!
Itse ajattelen myös niin että mitä nuorempana sitoutuu sen helpompaa se on sillä vanhetessa kriittisyys sekä omien itsekkäiden asioiden merkitys korostuu. Se ei varmastikaan kuitenkaan vaikuta siihen kuinka sitoutunut ihmisestä tulee kumppaniinsa oli suhde solmittu nuorena tai hiukan vanhempana. Kun haluaa sitoutua niin kyllä varmaan sen eteen sitten tekee kaikkensa. Itsellä silti , näin avioliitossa 25 v eläneenä tulee vääjäämättä välillä mieleen että mitä jos en olisikaan tässä suhteessa tai ns. ajatukset vaeltelevat joskus villisti kun tapaa erilaisia kiinnostavia miehiä. Olenkin vain todennut sen että niitä mahdollisia Oikeita saattaakin olla maailmassa useampia ja pointti onkin siinä osaako tehdä sen päätöksen vain ” alkaa olemaan ” juuri kiinteää suhdetta kaivatessa sen hetkisen oikealta tuntuvan ihmisen kanssa.
Siinäpä hiukan tajunnanvirtaa (: ja juuri niin huonosti kirjoitettuna (: .
Hömppis puhui tuossa omat pelkoni julki: Mitä kauemmin sinkkuilee ja elää yksin, sitä vahvemmin kiinnittyy omiin tapoihinsa ja tottuu omaan valtaansa elämässään. Mutta jos ”Sitä Oikeaa” ei ole onnistunut vielä tunnistamaan, niin mikäpä auttaa. Tai siis, itsehän en yhteen ainoaan rakkauteen usko. Montakin Oikeaa varmasti on olemassa… Kun vain löytäisi niistä edes yhden.
Uskon,että jokaiselle on olemassa monta ”oikeaa”,ei vain se yksi ja ainoa. Mitä sitten on rakkaus? Ensin yleensä ihastutaan voimakkaasti,jos nyt ylipäätänsä keritään,kun nykytrendin mukaan kirmataan heti riemusta kiljuen sänkyyn-jatko ei sitten välttämättä enää olekaan niin auvoista. Ihastuneena katsellaan kumppania ruusunpunaisten silmälasien lävitse ja toisen osapuolen vähemmän mairittelevat piirteet annetaan mennä läpi sormien. Tämä kaikki perustuu vahvasti biologiaan ja tutkimukselliseen näyttöön hormoonien toiminnasta. Entäpä sitten kun suhteen arki ja vastoinkäymiset astuvat esiin,ja ainahan ne ennemmin tai myöhemmin niin tekevät? Voisiko silloin puhua rakkaudesta, kun on oppinut tuntemaan kumppaninsa ”huonotkin puolet”, käynyt yhdessä tämän kanssa läpi vaikeitakin asioita, ja kaikesta tästä huolimatta, edelleen rakastaa ja haluaa jatkaa yhteiseloa? Ainakin voidaan jo olla lähellä sanaa RAKKAUS.Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä,että tämä kertakäyttö-ja elämyshakuinen yhteiskunta eksyttää helposti ihmisen rakkaudesta ja sen todellisesta merkityksestä.
”Kun näin, että Kalle huuhtelee ja kierrättää maitotölkit oma-aloitteisesti, olin otettu. Käytännön mies, tässä se nyt on!” Minna hekottaa.
lol.
Jos joku tiskaaminen ja imuroiminen ovat jatkuvia riidanaiheita niin ompa pikkuaivoista hommaa. TYPERÄÄ!!!
Osta tiskikone ja kun se on täynnä paina napista.
Osta kerran viikkoon siivouspalvelu. Paskaako joutavista kinaamaan.
Joskus tuntuu että naisten pitää kinata kinaamisen vuoksi, kai niitä on hamemiehiäkin.
MaailmanMatti
Maailman Matille !!!
Tiskikoneet nykyään on lähes joka huushollissa mutta tuota viikkosiivojapuolta kritisoin sillä siihen ei jokaisella olen ns. varaa.Vai on pikkuaivoista puuhaa saada riidanaiheita asunnossa elämisen siisteystoimista ?? Elämä nyt valitettavasti on muuttunut ns. ” mies elättää ja nainen hoitaa kodin ” ajoista.
En itse välitä ns. ” hamemiehistä” joihin yllättäen viittaat , jos ja kun mies nyt sitten ottaa osaa kotinsa siisteysasioihin ???? Hamemies on kuitenkin ehkä eri aisa kuin mies joka ilman mitään identiteettikriisejä osaa korjata omat jälkensä ja ilman mitään identiteettikriisejä pystyy toimimaan kodissa yhteiseen hyvään/ viihtyvyyteen pyrkien.
Tosimies ei saa mitään paiseita eikä hamemiehen mainetta eläessään korostamattoman normaaleilla siisteyden kriteereillä.
Jos unohtaa naiseuden ja mieheyden niin eikös se ole aivan luonnollista että toisen välinpitämättömyys ja sottainen tai ylipäätään kodin siisteyteen huolettomasti suhtautuva kumppani saa aikaan paiseita , oli sitten kyseessä mies tai nainen !! Hyväkin suhde saattaa tosiaankin kariutua siihen arjen niin valtaavaan ( ja sitähän suhteet pääsääntöisesti ovat) tapaan elää kotonaan !!!.
Miettikää miehet kuinka moni teistä menettää /pilaa mahtavan suhteen joka voisi olla kerrassaan upea , vain siitä syystä että ei JAKSA korjata jälkiään !!!
Kyllä toisen ihmisen rakastaminen ja kunnioitus lähtee ihan siitä myös siisteydestä. Äitejä kumppaneillemme harva haluaa olla !!! Tosin niitäkin löytyy (: .
Itselläni on myös mies joka tottui siihen kotiäitiysvuosieni saatossa että minä ja vain minä olin vastuussa siitä mikä siisteystaso kodissamme vallitsee. En ole mikään turhan nipo ja en itsekään pidä ns. näyttelykodista . Meillä aina näkyy elämisen jälki ja se kuuluukin koteihin , minun mielestäni.
Lähdin sitten työelämään takaisin ja arvatakin saattaa että se ei ollut ihan kivuton prosessi. Aloin nimittäin vaatia myös mieheni osanottoa kodin asioihin . Hankalaa oli ja monta vetoomusta kuulin , milloin mistäkin. En vain anatanut periksi ja yllätys yllätys mies alkoi pikkuhiljaa muuttua ( ei hameväeksi ) vaan ihmiseksi joka näki suhteemme kannalta asioita ja tajusi että jos pyyhkii kätensä kaikesta kotiin kuuluvasta ei kauaa mene kun minä palan loppuun !!
Olen huomannut myös nuorissa vielä ikävällä tavalla perintönä kotoa saatuja ” nainen hoitaa kodin ja mies elää miten haluaa ” piirteitä . Niinpä niin , vielä tänä päivänäkin tämä voi olla totta. Olen myös kuiten saanut nähdä aivan upeita suhteita joissa miehellä ei ole mitään paineita tai identiteettiongelmia hoitaa kotia yhdessä siippansa kanssa. JA SE jos mikä minun mielestäni on jopa ns. seksikästä ja naisen himot herättävää.
Että repikää siitä te machomiehet !!!
Hyvä Eräs Woman! Eikä kyse ole pelkästään siitä hankitaanko tiskikone – eivät kaikki ongelmat häviä vain sillä että no helkkari ostetaan sitten sitä ja tätä helpottamaan elämää. Kysehän on enemmänkin siitä turhautumisesta jos toinen joutuu aina tekemään kaikki kotihommat yksin. Kun monilla naisilla nyt kuitenkin nykyisin on MYÖS työ ja oma elämä.
Eräälle Womanille!
Lueppa tarkemmin. Hamemieheksi väitän turhan kiukuttelijoita, kaippa ne huomiota sillä itselleen vaativat.
TOSIMIEHET eivät lillukan varsiin kompastu (tai torttuun tukehdu), vaan laittavat asiat kuntoon ja kohden uusia seikkailuja.
Itse olen aina vaatteeni pyykännyt, evääni tehnyt ja roskani kerännyt jos tämä sinua kiihottaa niin tervetuloa katselemaan ja huohottamaan!
MaailmanMatti
Minun mielestä miehen kuuluu osallistua kotitöihin siinä missä naistenkin. Jos mies tekee ruokaa ja siivoaa ei se tarkoita sitä että hän on hamemies. Itse elin kaksi vuotta miehen kanssa joka ei laittanut kortta ristiin niin parisuhteen kuin kodinkaan suhteen. Luulin rakastavani tätä miestä, kunnes pari kuukautta takaperin tapasin toisen miehen joka teki oman osansa kotitöistä. Silloin huomasin etten rakasta entistä avopuolisoani ja jätin hänet. Nyt olen asunu tapaamani miehen kanssa kuukauden verran yhdessä ja olen onnellisempi kuin koskaan aikasemmin.
Mitä siihen Sen Oikean löytämiseen tulee, niin omani löysin vasta monen kokeilun jälkeen, nykyinen avopuolisoni vei minulta jalat alta heti ensimmäisellä kerralla kun näimme ja tein hänelle samoin. Kyllä sen tietää koska Se Oikea osuu kohdalle. Sen tuntee koko sydämellään, kun on kysymyksessä Se Oikea. Itselläni lehahtaa edelleen perhoset vatsassa kun vain ajattelenkin avopuolisoani saatikka sitten, kun hän koskee minuun. Itse olen vielä nuori 20v. mutta tiedän löytäneeni sen elämäni miehen, jonka kanssa haluan perustaa perheen ja kenen kanssa haluan viettää loppu elämäni.
Kumma juttu kun jotkut miehet luulevat, että tiskikone siivoaa! Kyllä ne ihan ihmisen täytyy sinne koneeseen etsiä asunnosta ne paskaiset kupit ja kipot, järjestellä ne sinne, pistää pesuaine, painaa sitä nappia ja tyhjätä kone. Työtä siis edelleen kodin siisteyden eteen – hieman vain erilaista kuin jos vetessä läträisi tiskiharjan kanssa. Mutta ei tapahdu itsestään.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous