Ihmissuhteet

Yllättävä ero voi olla traumaattinen kriisi – psykoterapeutti neuvoo, miten erosta pääsee yli

Oli takana sitten lyhyempi tai pidempi parisuhde, voi yllättävä ero aiheuttaa traumaattisen kriisin. Moni jää silloin pohtimaan, miksi toinen halusi erota. Psykoterapeutin mukaan syiden ymmärtäminen onkin avainasemassa eron hyväksymisessä ja elämässä eteenpäin pääsemisessä.

Teksti:
Janna Nousiainen
Kuvat:
Istock

Yllättävässä erotilanteessa on tärkeää ymmärtää, miksi niin kävi.

Oli takana sitten lyhyempi tai pidempi parisuhde, voi yllättävä ero aiheuttaa traumaattisen kriisin. Moni jää silloin pohtimaan, miksi toinen halusi erota. Psykoterapeutin mukaan syiden ymmärtäminen onkin avainasemassa eron hyväksymisessä ja elämässä eteenpäin pääsemisessä.

Eroaminen ei ole helppoa, oli kyseessä sitten yhdessä tehty päätös tai vain toisen osapuolen halu päättää suhde. Erityisen vaikeaksi eroamisen tekee se, jos ero tulee itselle yllätyksenä. Moni joutuu silloin pohtimaan, miten hyväksyä ero ja käsitellä sitä niin, ettei esimerkiksi katkeroidu itse.

– Olisi hyvä oppia tunnistamaan ja tuntemaan vahvoja ja kipeitäkin tunteita. Ne ovat monesti rankkoja, mutta se auttaa, jos uskaltaa nimetä ja kokea niitä, Coronaria Kuntoutuksen psykologi-psykoterapeutti Päivi Poutiainen sanoo.

Lue myös: Eroaminen, vaikka rakastaa yhä toista, on erityisen vaikeaa – terapeutti kertoo 7 syytä, milloin ero voi silti olla oikea ratkaisu

Eronnut voi käydä läpi kriisin eri vaiheet

Se, miten hyväksyä ero, riippuu myös siitä, miten ihminen pystyy käsittelemään eron synnyttämiä tunteita. Yllättävä erossa ihminen käy usein läpi traumaattisen kriisin eri vaiheet.

Ensin tulee shokkivaihe. Tapahtuneen käsitteleminen voi olla vaikeaa, koska yllättävää tilannetta on hankala ymmärtää. Mielen valtaa epäusko ja turtuminen, eikä eroa haluaisi uskoa todeksi.

Reaktiovaiheessa pintaan tulee loukkaantuminen. Suuttumus, pettymys ja epäusko ovat yleisiä tunteita tässä vaiheessa. Vahvat tunteet vaikuttavat myös fyysisesti, ja usein eron hetkellä voi esiintyä ruokahaluttomuutta, unettomuutta tai jopa kipuja ja särkyjä.

– Kun ero tulee äkillisesti, ihminen voi tuntea myös häpeää. Miksi en ole tunnistanut merkkejä, että toinen ajattelikin suhteesta tällä tavalla? Silloin voi nousta esiin riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita, Poutiainen sanoo.

Seuraavaksi tulee jäsentämisen ja arvioinnin vaihe. Ihminen alkaa olla valmis pohtimaan tapahtunutta ja käsittelemään sitä.

Lopulta koittaa uudelleen suuntautumisen vaihe, jolloin ihminen pystyy jälleen suuntaamaan ajatuksiaan enemmän tulevaan ja miettimään omaa paikkaansa muuttuneessa elämäntilanteessa.

– On vanha klisee, että kriisi on myös mahdollisuus. Usein siinä oppii itsestään jotain. Ero on myös mahdollinen kasvun paikka.

Lue myös: Hyvin hoidettu ero kantaa myös seuraavassa parisuhteessa – näin pariterapia voi olla hyödyksi erotilanteessa

Miten hyväksyä ero ja välttää katkeroituminen?

Eroaminen ei ole helppoa, oli sitten itse aloitteentekijä tai se, joka tulee jätetyksi. Myös jättäjä voi miettiä, miten hyväksyä ero.

– Myös jättäjällä voi olla surua, vaikka onkin eroamassa. Erossa erotaan epätyydyttävistä asioista, mutta joudutaan jättämään jäähyväiset myös suhteen kivoille asioille. Jättäjä voi tuntea myös syyllisyyttä ja huolta siitä, miten toinen ottaa eron ja pärjää. Hän joutuu tietyllä tapaa kantamaan vastuun siitä ratkaisusta.

Miten hyväksyä ero? Pariskunta istuu sohvalla ja toinen katsoo itkien pois.
Yllättävä tilanne saa monet pohtimaan, miten hyväksyä ero. Keskustelu on asiantuntijan mukaan tärkeää, jotta tilannetta voi ymmärtää.

Yllättävässä erotilanteessa on tärkeää ymmärtää, miksi niin kävi. Eroprosessin alussa kielteiset tunteet, kuten toisen syyttäminen, raivo ja pettymys, voivat auttaa pääsemään prosessissa eteenpäin. Eroaminen voi tuntua helpommalta, jos toisen näkee kielteisenä henkilönä. Toista ei kannata kuitenkaan loputtomasti syytellä.

– Silloin myös katkeroituu helposti. Jossain kohtaa on tärkeää ruveta miettimään omaa osuuttaan tilanteessa, eikä pelkästään syyttää toista. Syyttämällä toista valitsee itselleen uhrin osan, joka sekin on rankkaa.

Oman osuuden ymmärtäminen on vastalääkettä katkeroitumiselle. Itseltään voi kysyä, miksi ero tapahtui? Mikä meni pieleen? Mitä olisin itse voinut tehdä toisin? Näiden kysymysten pohtiminen voi myös auttaa siinä, miten hyväksyä ero osaksi omaa henkilöhistoriaansa.

Ero ei tarkoita epäonnistumista

Vaikeassa tilanteessa ei tarvitse jäädä yksin. Sen lisäksi, että eroon johtaneita syitä pohtii itsekseen, kannattaa tilanteesta jutella omien läheistensä kanssa. Erosta keskusteleminen auttaa myös hyväksymään sen, että suhde on ohi. Apua voi hakea myös ammattilaiselta.

– Kun on rankkaa, on tärkeää huolehtia itsestään. Tehdä itselleen hyviä ja mieluisia asioita, liikkua ja muistaa myös syödä ja juoda. Ihminen saattaa tarvita omaa aikaa ja vetäytymistä, mutta on myös tärkeää kääntyä läheisten puoleen ja ottaa tukea vastaan.

Erityisesti pitkän parisuhteen päättyminen voi tuntua epäonnistumiselta. Parisuhteeseen yleensä ryhdytään sillä ajatuksella, että yhdessä myös pysytään ja ero tuskin on kenenkään tavoitteena.

– Voi kuitenkin muistella hyviä asioita ja sitä, mitä entisessä kumppanissa jää kaipaamaan. Suhteella on ollut merkitys, vaikka onkin erottu. Se on ollut ihan arvokasta elämää, eikä sen tarvitse tuntua epäonnistumiselta.

X