Ihmissuhteet

Miten kumppanisi halaa sinua? Tämän halaus kertoo parisuhteestanne

Tapa, jolla halaatte kumppanisi kanssa, saattaa paljastaa suhteestanne enemmän kuin arvaatkaan. Listasimme, mitä kehonkielen asiantuntijat ovat paljastaneet erilaisten halausten merkityksestä.
14.8.2018 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: iStock

Halaus on helppo tapa osoittaa kumppanille hellyyttä arjen keskellä. Halaustyyli voi paljastaa liudan erilaisia helliä tunteita, mutta osoittaa myös jännitteet parin välillä.

Tätä erilaiset halaukset tarkoittavat:

Karhunhalaus on suojeleva ele

Karhunhalauksen antaja tuntee itsensä suureksi ja voimakkaaksi. Hän haluaa halaustyylillään viestittää, että on kumppaninsa suojelija. Kumppani voi luottaa siihen, että halaaja uskaltaa ottaa tarvittaessa ohjat omiin käsiinsä.

Halaus otsat kiinni toisissaan kertoo kiintymyksestä

Kumppanin otsaa vasten pään painaminen vaatii keskittymistä ja kummankin täydellistä huomion siirtämistä vain toiseen. Nämä ovat voimakkaita eleitä, jotka kielivät kiintymyksestä.

Intiimihalaus

Otsat yhdessä -halaus kertoo vahvasta yhteydestä.

Halaus katsekontaktilla kielii vahvoista tunteista

Hellä kullan kaulassa kieppuminen ja samalla rakasta syvälle silmiin katsominen kielii vahvoista romanttisista tunteista. Intensiivinen katse, joka välillä eksyy kullan huuliin, on merkki parin välisestä intohimosta.

Selän taputtelu halatessa ei viesti romantiikasta

Selän taputtelu halauksen yhteydessä on hyvin platoninen ele. Selän taputtelu halatessa viestii kaikkea muuta kuin romanttisia tunteita tai intiimiyttä.

selkään taputtelu

Selkään taputtelu ei ole romanttinen tapa.

Peilikuvahalaus kertoo vahvasta suhteesta

Oletteko halatessanne melkein kuin toistenne peilikuvat? Yksi vahvan suhteen tunnusmerkkejä on kumppanin peilaaminen eli se, että pariskunta liikkuu samalla tavalla tajuamatta sitä edes itse. Jos siis halailette niin, että katseenne on samaan suuntaan ja kätenne lähes täysin samalla tavalla toistenne ympärillä, viestii se suhteesta, joka perustuu rakkauteen ja kunnioitukseen.

Takaapäin halaaminen on merkki rakastavaisten läheisyydestä

Takaapäin halaaminen on hyvin intiimi halaus, jota usein käytetään vain romanttisissa suhteissa. Takaapäin halaava haluaa eleellään viestittää, että hän haluaa helliä ja suojella rakastaan. Koska tässä halauksessa kädet tuodaan usein halattavan lantiolle tai vatsalle, halaajien on tunnettava olonsa mukavaksi toistensa seurassa. Jos halaaja eikä halattava ole jännittynyt, voidaan tätä halausta pitää merkkinä äärimmäisestä läheisyydestä.

takaapäin halaaminen

Takaapäin halaaminen on usein rakastavaisten tapa.

Jalkojen kietominen kumppanin ympärille halatessa on selvä merkki intohimosta

Kumppanin syliin hyppääminen tai esimerkiksi pöydällä istuminen ja jalkojen kietominen kumppanin vartalon ympärille on selvä merkki tulisesta intohimosta. Tällainen halaustyyli kertoo, että suhteesta ei puutu fyysistä vetovoimaa.

Tiukka halaus on viesti välittämisestä

Usein tiukalla halauksella on jokin erityinen merkitys, olipa halattavana rakas tai muu läheinen. Tiukka halaus voi olla välittämisen merkki esimerkiksi silloin, kun toinen on menettänyt jonkun läheisen tai hänellä on muuten vaikeaa. Mikä ikinä tilanne onkin, tiukan halauksen antaja haluaa viestittää, että hän välittää.

Tiukka halaus

Tiukasti halaaminen kertoo välittämisestä.

A-halaus on läheisyyden välttelyä

Halaus, jossa halataan vain ylävartalolla, alavartalot kaukana toisistaan, on merkki läheisyyden välttelystä. Tällaisen halauksen antaja ja vastaanottaja saattavat halata vain siksi, että he kokevat sen olevan hyvien tapojen mukaista. Eleellä saatetaan viestittää alun tapailuvaiheessa jopa sitä, ettei toinen kiinnosta fyysisesti. Suhteessa tällainen halaus voi olla merkki ristiriidoista ja kumppanien kokemasta epämukavuudesta toistensa seurassa.

Käsien ujuttaminen kumppanin housujen takataskuihin on merkki rentoudesta

Käsien ujuttaminen kumppanin housujen takataskuihin halatessa kielii rennosta suhteesta. Jos tällainen halaustyyli on kummallekin luonteva, on suhde luultavasti erittäin rento ja yksinkertaisesti mukava sekä täynnä välitöntä rakkautta.

Pitkä halaus on sanaton viesti rakkaudesta ja tuesta

Pitkään kestävä halaus, jonka aikana ei tarvita sanoja, on sanaton viesti rakkaudesta ja tuesta. Se kielii myös siitä, että pari voi luottaa toisiinsa.

pitkä halaus

Pitkään halaaminen kertoo siitä, että pariskunta luottaa toisiinsa.

Lähteet: Good to know, Hack SpiritLittle Things, TheTalko, Urbo

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *