Miten pienituloinen nainen pärjää eläkkeellä? Näin naiset jakavat arjen selviytymisvinkkejä

Pienituloisuus voi kutistaa talouden lisäksi sosiaalisen elämän esimerkiksi eläkeiässä. Mutta niin sen ei tarvitse olla. Neuvokkaat naiset -toiminta toi joukon porvoolaisia naisia yhteen. Yhdessä on jaettu arjen selviytymisvinkkejä, lohtua ja voimaa. Se auttaa jaksamaan tiukassakin paikassa.

Sinnittely pienillä tuloilla on arkea monelle ikääntyvälle naiselle. Naisen keskieläke on 1 499 euroa kuukaudessa, se on 79 prosenttia miehen keskieläkkeestä. Eläkkeellä olevista naisista melkein puolet joutuu tulemaan toimeen alle 1 250 eurolla kuukaudessa.

Yksin asuvien pienituloisten tilanne on haastava myös sosiaalisesti, sillä pienituloisuus rajoittaa osallistumisen mahdollisuuksia. Mutta niin sen ei tarvitse olla.

S-marketin kassoja vastapäätä, ostoskeskuksen käytävällä on lasiovilla eristetty huone. Siellä on Kortteliässä, Porvoon Kevätkummun lähiön asukkaiden päiväkahvila ja kerhotila. Tänä elokuisena tiistai-iltapäivänä siellä istuu kuusi naista: Ulla Lumijärvi, Tuulahannele Halsey, Anu Dominis, Pirkko Liimatainen, Arja Liljendahl ja Virpi. Virpi haluaa tänään pitää sukunimensä itsellään, ja sehän sopii.

– Tänne jokainen saa tulla juuri sellaisena on kuin, Anu sanoo.

He ovat Neuvokkaita naisia – tai käteviä kimmoja, niin kuin he itse sanovat. Neuvokkaat naiset on Miina Sillanpää Säätiön hanke, jonka tavoitteena on lisätä ikääntyvien pienituloisten naisten yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia sekä ehkäistä yksinäisyyttä. Hankkeen koulutuksen käyneet naiset ovat perustaneet ryhmiä ympäri Suomea. Maksuttomissa ryhmissä harrastetaan yhdessä ja mietitään keinoja, joilla arjesta saa mielekästä ja rikasta kukkarosta riippumatta.

Ryhmässä jaetaan vinkkejä ja vertaistukea

– Jokainen meistä on spesialisti jossakin asiassa. Yhdessä jaamme kokemuksiamme ja tuemme toinen toisiamme, Ulla kertoo.

Hän työskentelee pappina ja vetää Porvoon Neuvokkaat naiset -ryhmää yhdessä vapaaehtoistyöntekijöiden Tuulahannelen ja Anun kanssa. Muut naiset ovat ryhmän jäseniä.

Yleensä jäseniä on kolme enemmän, mutta yhdellä oli tänä iltana seitsemänkymppiset ja kahdella muuta menoa. Naiset tapaavat toisiaan kerran viikossa kymmenen viikon ajan.

Aikaisemmin yhdessä on käsitelty muun muassa mielen hyvinvointia, pienellä rahalla elämistä, kierrätystä ja lempireseptejä. Tänään, toiseksi viimeisellä tapaamiskerralla jutellaan liikunnasta.

– Puistoalue parantaa tutkimusten mukaan fyysistä terveyttä. Tiesittekös, että Kevätkummussa on 19 puistoa? Tuulahannele kysyy.

Sitten varmistetaan, että kaupungin liikuntapassi on kaikille tuttu. Työelämän ulkopuolella olevat voivat päästä sillä ilmaiseksi tai edullisesti liikkumaan maksullisiin paikkoihin. Virpin passiin on tullut 20 käyntiä täyteen. Silloin saa kaksi ilmaista leffalippua.

49-vuotias Virpi asuu yksin ja on ollut vuosia sairauseläkkeellä. Pienet asiat tuovat arkeen iloa, kuten mahdollisuus lähteä elokuviin, nämä yhteiset tapaamiset ja maanantaiset sekä torstaiset käynnit Lidlissä ystävän kanssa.

– Hyvät ihmiset ympärillä ovat tärkeitä. He tuovat luottamusta ja rakkautta elämään, Virpi sanoo.

Nurkassa nojaavat kävelysauvat ennustavat, että pian lähdetään yhdessä lenkille.

”Aluksi tuntui, etten kuulu enää mihinkään”

Puolen kilometrin päässä ostarilta, pientaloalueen keskellä on piilossa Pellervonpuisto. Sauvakävellään sinne ensin.

– Ajatella, 37 vuotta olen asunut täällä, enkä ole käynyt täällä koskaan, 64-vuotias Pirkko kertoo. Hän liikkuu säännöllisesti mutta tuttuja reittejä.

Perheellinen Pirkko oli hieman alle kuusikymppinen, kun hänet irtisanottiin Telia Soneralta vuosikymmeniä kestäneen uran jälkeen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Hän oli tehnyt yrityksessä töitä niin puhelunvälittäjänä, puhelinasentajana kuin laskutuksessakin.

– Olin opiskellut työn ohessa kaiken, mitä pystyi, ja tehnyt aina parhaani. Silti sain potkut. Se oli sokki, josta en meinannut selvitä.

Puolentoista vuoden jälkeen Pirkko palkattiin työhönsä takaisin mutta määräaikaiseksi. Se tarkoitti uutta palkkaa ja pitkän työuran tuomien etuuksien häviämistä. Määräaikaisuuden jälkeen hän jäi eläkkeelle kaksi vuotta sitten. Tulotason tippuminen ei ollut Pirkolle haaste. Lainoja ei enää ole, ja elämiskulut hän jakaa puolison kanssa. Vaatteet Pirkko ostaa kirpparilta ja ruokatarpeet tarkasti. Sen sijaan identiteetti oli uudessa elämäntilanteessa hakusessa.

– Aluksi minusta tuntui, etten kuulu enää mihinkään. Olin ollut vuosikymmeniä soneralainen ja työläinen. Sitten minusta tuli Pirkko, eläkeläinen. Olen edelleen fyysisesti ja henkisesti sellaisessa kunnossa, että pystyisin tekemään työtä.

Neuvokkaat naiset on tuonut uusia ystäviä ja vertaistukea

Aluksi mieltä painoivat viimeisten työvuosien kokemukset ja epäreiluuden tunne, mutta sitten Pirkko päätti, että hänen on luovuttava katkeruudesta. Siitä ei olisi mitään hyötyä.

– Ajattelin, että minun on annettava anteeksi ja ajateltava elämää eteenpäin. Viimeisen vuoden aikana olen osannut nauttia siitä, että enää minun ei tarvitse lähteä mihinkään eikä tehdä asioita muita miellyttääkseni. Voin tehdä, mitä haluan.

Pirkko vetää kuukausittaista raamattupiiriä, tapaa kerran viikossa entisiä työkavereitaan ja piipahtaa Kortteliässässä kahvittelemassa silloin tällöin. Neuvokkaiden naisten kautta on tullut uusia ystäviä ja vertaistukea. Tutuksi on tullut esimerkiksi 70-vuotias Arja, joka on asunut samoilla kulmilla 38 vuotta.

Pirkko ja Arja viilettävät yhdessä ryhmän kärjessä 20–30 metriä muiden edellä. Sähköalalla ja ompelijana työskennellyt Arja loukkasi polvensa pyöräkolarissa viisikymppisenä ja jäi sen jälkeen sairauseläkkeelle. Liikunta pitää mielen virkeänä ja jalan paremmassa kunnossa. Hän käy päivittäin puolentoista tunnin lenkillä paitsi keskiviikkoisin: silloin on ristikko- ja Skip-Bo-pelipäivä. Hän on juuri voittanut kahdesta ristikosta 55 euron palkinnon.

– Arja voittaa aina, muut naiset tietävät.

Konsultti kannusti osallistumaan

Hiekkatietä kerrostalojen välistä tullaan kahden puistikon kautta Nuottapuistoon. Sen tietävät kaikki. Asukasyhteistyönä sinne on istutettu perheomenapuu, luumupuu, kirsikkapuu, viinimarjapensaita, karviaispensas ja raparperia. Osa naisista oli istutustalkoissa mukana.

– Roudasin tänne viime kesänä vähintään 100 litraa vettä viikossa, kun oli niin kuivaa, Tuulahannele muistelee.

Porvoon kaupunki starttasi keväällä 2017 Kevätkummussa konsultti Anna Pylkkäsen kanssa korttelicoach-toiminnan, jonka tarkoituksena oli lisätä asukkaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia heitä kuunnellen sekä osallistaen. Niin saivat alkunsa asukaspuisto ja Kortteliässä, joka avattiin viime vuoden keväällä. Konsultti Anna kannusti Anua ja Tuulahannelea osallistumaan Neuvokkaat naiset -koulutukseen.

– Tuntui hyvältä, kun joku huomasi, että meissä on potentiaalia, Anu sanoo.

”Meillä on paljon naurua, vaikka vakavista asioista puhutaankin”

Yksin asuva 57-vuotias Anu on ollut työnhakijana kuusi vuotta. Työnhakua ovat vaikeuttaneet nivelrikko ja muut terveydelliset vaivat. Sairauseläkkeelle pääseminen on osoittautunut byrokratialtaan hankalaksi.

Erityiskaupan alalla työskennellyt Anu pystyi ennen matkustelemaan, nyt rahaa ei riitä sellaiseen. Arki on minimillä selviytymistä. Siihen tarvitsee avuksi neuvokkuutta ja tietoa siitä, mistä voi hakea ilmaista tai hyvin edullista ruokaa. Apua saa Porvoon työttömiltä työnhakijoilta sekä seurakunnalta. Ja ystäviltä, jotka kutsuvat kotiinsa syömään. Kortteliässästä saa torstaisin riisipuuron 50 sentillä, pullaa ja kahvia on tarjolla joka arkipäivä eurolla. Puun ja kuoren välissä oleminen on silti rankkaa.

– Kyllä se lamauttaa välillä. On helpompia päiviä, ja sitten on hyvin vaikeita. Näiden naisten pariin olen tervetullut aina, oli päivä millainen tahansa. Meillä on paljon naurua, vaikka vakavista asioista puhutaankin. Naurusta saan energiaa, Anu kertoo.

Vapaaehtoistyö on tuonut hänen elämäänsä uutta sisältöä. On muutakin ajateltavaa kuin omat asiat kotiseinien sisällä.

– Olen saanut toisilta tukea, turvaa ja ystävällisyyttä. Täällä tällainen yksin asuvakin voi saada ihanan halauksen.

Diagnoosina vakava masennus

Ostarin pihalla lenkin päätteeksi Tuulahannele haluaa näyttää vielä yhden yhteisen ylpeyden aiheen: tavaroiden kierrätyskaapin. Se on myös asukastoiminnan aikaansaannoksia ja toimii ota ja vie -periaatteella. Nyt yksi ovilaseista on rikki. Ehkä kaappiin on taas yritetty sulloa imuria. Tavaraa kierrätetään innokkaasti.

Mennään vielä hetkeksi takaisin sisälle Kortteliässään mehulle ja keksille. 61-vuotiaalla Tuulahannelella on ikäviä uutisia. Touhukas ja avulias nainen on itse jaksamisensa äärirajoilla.

– Kävin tänään lääkärillä ja sain tietää, että minulla on erittäin vakava masennus. Minulle määrättiin lääkitys ja vuoden loppuun asti kestävä sairausloma, kaksi vuotta työttömänä ollut Tuulahannele kertoo.

Hän työskenteli vuosia seurakuntayhtymän toimistopäällikkönä. Porvoon kirkko kärsi mittavia vahinkoja tuhopoltossa 2006, ja teko aiheutti seurakunnassa poikkeusjärjestelyjä. Tuulahannele kuormittui, uupui ja lopulta irtisanoutui. Hän kouluttautui puutarhuriksi ja perusti kukkakaupan. Kun yritys ei enää kannattanut, hän opiskeli lähihoitajaksi. Kaksi vuotta sitten työt loppuivat.

Tilille tulee joka kuukausi korvauksia yhteensä 1 000–1 100 euroa. Siitä menee asunnon vuokraan ja vesilaskuun 830 euroa. Muihin laskuihin ja elämiseen jää muutama satanen kuukaudessa. Onneksi on sellaisia paikkoja kuin Yhteinen keittiö Gammelbackan lähiössä. Siellä voi syödä kerran viikossa parilla eurolla hävikkiruokaa.

Kaikkea ei jaksa yksin

Tuulahannele on asunut vuosia kaupungin omistamassa rivitaloasunnossa. Heinäkuussa kaupunki myi asunnon yksityiselle, joka nosti vuokran nykyiseen tasoonsa. Kelan asumistuen suuruutta määrittää todellisten asumismenojen sijaan laissa määritelty enimmäisasumismeno. Porvoossa se on yksinasujalle 600 euroa. Sen ja todellisen asumismenon erotus pitää maksaa itse.

Hän on anonut asumistuen tarkistusta mutta tuloksetta. Uuden vuokra-asunnon saaminen on vaikeaa, sillä hän joutui aikoinaan kahden asunnon loukkuun, velkaantui ja sai maksuhäiriömerkinnän.

Tuulahannele uskoo, että ahdinko laukaisi lopulta sairauden. Vaikea tilanne aiheuttaa voimakkaita väsymyskohtauksia, iho-oireita, ääniyliherkkyyttä ja ihmispelkoa. Silti hän haluaa pitää itsensä toimeliaana ja olla ihmisten ilmoilla. Viime keväänä hän ja Anu maalasivat yhdessä mandalan. Se on vielä suoristumassa sängyssä patjan alla. Nyt he ovat käynnistämässä porvoolaisen taidepedagogin kanssa pienituloisille tarkoitettua taideterapiahanketta.

– En ajattele, mitä haluan elämältä. Sen sijaan teen joka ilta itselleni to do -listan seuraavaksi päiväksi. Jokaiselle päivälle pitää olla edes yksi juttu. Sitten teen sen, Tuulahannele sanoo.

Mutta ei kaikkea yksin jaksa. Siksi hän haluaa tehdä yhdessä. Kun yksi tekee yhtä ja toinen toista, syntyy aitoa yhteisöllisyyttä. Neuvokkaiden naisten Pirkko lyhensi juuri monta paria hänen housujaan.

Aika halata

Vielä on yksi yhteinen juttu tälle illalle.

Pirkko, Arja, Virpi, Anu, Tuulahannele ja Ulla tekevät lattialle piirin ja ottavat toinen toisistaan kiinni. Hetki ollaan vain ja halataan.

Sitten on aika palata kotiin. Seuraavalla viikolla vietetään sadonkorjuujuhlia ja tehdään smoothieita yhdessä.