Ihmiset ja suhteet

Mummo on ihminen

Teksti: Anna.fi

Ihanista, ihmeellisistä mummoista on moneksi. Mummokirja kertoo, millaisia vanhat naiset ovat eri aikoina olleet.

Mummo on ihminen

Akkojen puheita, mummojen höpinöitä ja ämmien horinoita. Höpsöt naiset assosioituvat eroottisen latauksen ulottumattomissa oleviin mummoihin, jotka horheltavat pikkuleipiensä ja pitsiliinojensa pauloissa. Heille on naurettu antiikin ajoista lähtien. Heistä kertoo Mummokirja.

Valokuvaaja Natalia Baer alkoi kuvata mummoja jo vuosia sitten. Kuvista syntyi näyttely. Yhdessä helsinkiläisten kulttuuritoimittajien Liisa Vihmasen ja Anna-Liisa Haavikon kanssa syntyi idea tehdä mummoista kirja, kuvin ja tekstein. Baer kuvasi lisää vanhoja naisia, Vihmanen ja Haavikko puolestaan kokosivat heistä kertovia kirjoituksia.

Vappu Taipale julkaisi muutama vuosi sitten Isoäitikirjan (WSOY, 2001), joka pureutuu mummouteen nimenomaan isoäidin roolin kautta. Tänä syksynä ilmestynyt Mummokirja keskittyy vanhaan naiseen. Se haluaa nostaa esiin mummot, nuo ikiaikaisen ilonpidon kohteena sukupolvesta toiseen eläneet huivipäät, nutturapäät ja permanenttipäät.

Mummot reunapaikoilla

”Kirja antaa näkökulmia kysymyksiin siitä, mitä vanhalle naiselle on eri aikoina tapahtunut. Mummoista ei juuri löydy kulttuurihistoriallista kirjallisuutta”, Vihmanen toteaa.

Tuskin vanhoista miehistäkään löytyy runsaasti materiaalia, mutta toisin kuin naiset, historian miehet ovat yleisemmin olleet aktiivisia toimijoita. Yhteiskunnan piippuhyllyllä nököttävien vanhojen naisten osana on ollut rapistuminen ja höpsähtäminen.

He voivat olla rasittavia, mukavia, kilttejä tai ilkeitä, mutta huvittavia ja jotenkin tyhjänpäiväisiä he ainakin ovat. Mummokirjan eri kirjoittajien muistoissa eläviä mummoja kuvataan kriittisesti mutta lämpimästi. Mukana on myös tutkijoiden ja muuten vain aihetta tarkastelevien ihmisten puheenvuoroja.

”Kirja kertoo tavallisista mummoista. Halusimme tuoda julki sen, että mummot ovat säilyttäneet persoonallisuutensa vanhenemisesta huolimatta, Vihmanen ja Haavikko sanovat. Tekijät kritisoivat sitä, että vanhalla naisella ei ole roolia yhteiskunnassa. Mutta Mummokirja paljastaa, että mummot ovat usein aktiivisia suvun asioiden tietäjiä, jotka pitävät lankoja käsissään.

Tekijät kammoksuvat kultaista ikää ja urheilullisia eläkevuosia hehkuttavan Et-lehden mummokuvaa, joka kannustaa vanhuksia jarruttamaan ikääntymisen merkkejä sekä kehittämään ja kouluttamaan itseään hautaan asti.

Persoonalliset mummot

Baerin kuvissa kameraan katsovat monet vakavat, iloiset, surulliset tai väsyneet vanhan naisen kasvot. Pieni, käpristynyt mummo rollaattorin takana sytyttää tupakkaa. Toisessa kuvassa kultasankaisten silmälasien takaa tuijotetaan tiukasti bingolappuja. Eräällä sivulla tiukkoihin trikoohousuihin sonnustautunut nainen ojentautuu vaativaan jooga-asentoon. Tekstit kertovat motkottavista, rakastavista, omistushaluisista ja näyttävännäköisistä vanhoista naisista. Mummoja on moneksi.

Baer kirjoittaa Mummokirjan esipuheessa, että hänen kuvaamansa vanhat naiset eivät pitäneet itseään lainkaan kuvauksellisina. He sanoivat, että kamera menee rikki kun sillä kuvataan vanhoja ja rumia akkoja. Tarinoitaan he sitävastoin pitivät itsekin kuuntelemisen arvoisina.

Kirjoittajakaartiin kuuluu sekä tunnettuja että tuntemattomia nimiä. Kirjan alussa naisten, lasten ja perheen historiaa tutkinut filosofian tohtori Laura Kolbe luotaa mummojen matkaa aina eurooppalaisen vanhuuden juurilta asti, kaupunkilaistumisen ja teollistumisen myötä kohti modernia isoäitiyttä.

Lopussa filosofian tohtori Sinikka Vakimo pohtii kysymystä miksi vanhoille naisille nauretaan. Akateemisten näkökulmien lisäksi kirjassa on useiden muiden kirjoittajien, myös Haavikon ja Vihmasen, muistikuvia omista mummoistaan. Tuomas Nevanlinna kuvailee lähes vuosisadan elänyttä, aristokraattisen oloista Mammaansa:

”Joskus saatoin nähdä pilkahduksen Mammasta filosofina. Väite siitä, että silmä kääntää vastaanottamansa kuvan verkkokalvolle nurinpäin, oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. ’On ihme, että ylipäänsä selviämme täällä, hän selitti usein. Tiedämmehän lisäksi, että maapallo roikkuu ilmassa vailla minkäänlaista tukea.’ Tämä oli vitsi, mutta hän kertoi kyllä joskus miettivänsä tällaisia yrittäessään saada yöllä unta.”

Mummot koetaan sellaisina kuin koetaan, koska kyse on aikakausien yhteentörmäyksestä. Mummot ovat väistämättä törmäyskurssilla. Heitä määrittelevät tai heidän ominaisuuksiaan luonnehtivat seuraavat sukupolvet, eivät he itse. Näin tapahtuu myös Mummokirjassa.

Natalia Baer, Anna-Liisa Haavikko, Liisa Vihmanen: Mummokirja (Kirjapaja 2004). s. 182. ovh 33,60 €.

Teksti: Sini Saaritsa / A4 Media Oy (11.11.2004)

X