Mun raha, sun raha, mun raha
Raha on yksi perheiden ainaisista kiistanaiheista: joko sitä ei ole tai sen ei koeta jakautuvan tasaisesti. Useissa perheissä taloudellinen tilanne kärjistyy äidin jäädessä äitiyslomalle.
Oonan avioliitossa kaikki kulut jaettiin tasan alusta saakka. Lapsen syntymä ei järjestelyä muuttanut. Oonan oli vain vaikea saada äitiystukensa riittämään omaan osuuteensa perheen kuluista.
Toisen lapsen synnyttyä Oonan taloudellinen tilanne alkoi olla sietämätön. Hän rupesi tekemään kotona free lancer -töitä.
”Hoidin lapset päivällä ja työskentelin öisin. Kolmannenkin lapsen hoidin kolmevuotiaaksi kotona. Kun kotihoidontuki loppui enkä jaksanut työskennellä öisin, palasin takaisin vanhaan työhöni, joka minulla onneksi vielä oli jäljellä kuuden vuoden perhevapaan jälkeen”, Oona kertoo.
Oonan palatessa töihin mies kuitenkin katsoi päivähoitokulujen olevan Oonan aiheuttamia eikä osallistunut niiden maksuun. Maksut määräytyivät kuitenkin miehen palkan mukaan suurimmiksi mahdollisiksi.
”Vein ja hain lapset hoidosta joka päivä. Koska työpaikkani oli toisessa kunnassa aloin tehdä lyhennettyä työpäivää, jotta saisin kaiken toimimaan. Nyt vastasin lasten kuluista kokonaan. Hankin vaatteet mieluummin kirpputorilta kuin olisin antanut miehen ostaa kalliita vaatteita kaupasta ja joutunut osallistumaan puoleen kuluista.”
Oonan perheessä ei koskaan riidelty rahasta. Asioista nuristiin hiljaa.
”Mieheni kulutusvaatimukset olivat ruoan ja vaatteiden suhteen täysin toisenlaiset kuin minun. Elin heti yli varojeni kun yritin noudattaa edes jossain määrin hänen minimivaatimuksiaan. Eikä minulla koskaan ollut rahaa mihinkään omaan. Nurisin siitä, että jouduin maksamaan korkeinta maksua päivähoitokuluista. Mieheni puolestaan nurisi siitä, etten koskaan halunnut lähteä matkalle. Minulla ei ollut siihen varaa, sillä tietenkin olisimme jakaneet kulut.”
Oonan mukaan hänen ex-miehensä ei arvostanut hänen kotitöitään eikä työtä kodin ulkopuolella.
”Puhumattakaan freelance -työstä, jota harjoitin kotona lasten ollessa pieniä. Lisäksi miestä ärsytti pyrkimykseni jonkinasteiseen tasa-arvoon ja taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen suhteessamme.”
Oona koki tilanteen musertavana mutta ei syytä siitä pelkästään ex-miestään.
”Olen aina halunnut olla taloudellisesti itsenäinen ja omillani, riippumaton. Henkilökohtaisen itsenäisyystavoitteeni vuoksi en halunnut olosuhteista kovaan ääneen protestoida. Kun en suostunut heittäytymään täysin hänestä taloudellisesti riippuvaiseksi, sain kuulla että ’tätähän sinä halusit'”, Oona kertoo.
Lopulta Oona haki avioeroa. Raha ei ollut ainoa syy avioeroon, mutta yksi niistä.
”Perheen ilmapiiri alkoi olla niin painostava, että minun oli päästävä mahdollisimman sujuvasti pois. Tuloksena mieheni kiristi minulta nollasopimuksen lasten elatuksen suhteen. Minua pidetään hulluna kun suostuin siihen. Vaihtoehto olisi ollut pitkä oikeusprosessi lasten huoltajuudesta enkä olisi voinut muuttaa pois lasten kanssa perheasunnosta ennenkuin se olisi saatu päätökseen”
Erossa Oonan mies korosti sitä että oli luonut perheelleen taloudellisen turvallisuuden osakesäästäjänä, ja keräten henkilökohtaista omaisuutta. Oona sai oman osuutensa yhdessä maksetun asunnon hinnasta ja lapsilisät. Lapsilisien vuoksi elatussopimuksessa on erikseen merkintä pelkästään Oonan olevan vastuussa lasten vaatetuksesta ja harrastuskuluista.
”En saanut kotoa mukaani esimerkiksi astioita, jotka olin itse ostanut. Kaikki huonekalut ynnä muut kodin tavarat jäivät hänelle. Osittain tämä on ehkä reaktiota avioerosta. Ex-mieheni ei nähnyt mitään syytä erota.”
Vanhemmilla on nyt yhteishuoltajuus ja lapset asuvat heidän luonaan vuoroviikoin. Isä maksaa lasten ruokakulut siltä ajalta kun he ovat hänen luonaan.
Vaikka Oona on nyt taloudellisesti tiukalla, raha-asiat ovat ainakin hänen omissa käsissään.
”Aikaisemmin jouduin kaikessa ottamaan huomioon mieheni ja hänen kulutustottumuksensa. Jos olisin perheessä pitänyt ’puuroviikkoja’ kuten nyt, mies olisi nurissut asiasta, mutta nyt säästän siitä, mistä on pakko”, Oona kertoo.
Oonaa harmittaa enää lasten päivähoitomaksujen määräytyminen kahden lapsen osalta hänen ja ex-miehen yhteisten tulojen mukaan.
”Minun palkkani on vajaat 2000 euroa kuussa ja exmieheni palkka noin 5000 euroa kuussa. On ollut hankala saada alennusta päivähoitokuluihin, sillä meillä on vuoroviikkosopimus ja päivähoitomaksut lasketaan isän tulojen mukaan. Saan aina selitellä, ettei hän osallistu kuluihin”
Nyt Oona on tehnyt oikaisupyynnön päivähoitokuluista. Muuten Oona ei ole oikeusapua hakenut.
”En halua oikeusprosesseja tai muita kovia keinoja, sillä toivon lasten vuoksi ex-mieheni ja minun välieni toimivan edes jollain tasolla.”
Oona näkee myös ex-miehensä jonkinlaisena uhrina. Oonan mukaan mies toimi kaavamaisesti patriarkaalisen järjestelmän viitoittamaa tietä.
”Valitettavasti se ei ole kovin tasa-arvoinen tai oikeudenmukainen tapa toimia. Toisaalta ymmärrän myös ettei tämä pelkästään johdu miehen ajattelemattomuudesta eikä ilkeydestäkään vaan on osittain jotain ihan muuta, yhteiskunnassa olevia arvoja.”
Teksti: Niina Rapo-Puustinen
Kommentit
Kieltämättä aika itsekäs asenne miehellä taloudenhoitoon. Aina vaan ihmetyttää näitä tarinoita lukiessa, miten tuollaiset ominaisuudet muka tulevat ihmisestä esille vasta kolmannen lapsen jälkeen. Luulisi, ettei kyseisen ihmisen itsekkyys kuitenkaan rajoitu vain rahankäyttöön.
Kommentit
Parisuhteen pitäisi olla yhteisen päämäärän eteen ponnistelemista, yhdessä, mutta oikeus omaan rahaan on myös tärkeää.
Ylpeys ei anna periksi sanoa, ettei ole rahaa. Meilläkin jääkaappi on tyhjä, jos siellä ei ole tiettyjä leivänpäällisiä… Itse voisin vetää kaapit tyhjäksi aina välillä, mielikuvitus venyttää kummasti sapuskan riittävyyttä. Vaan jos juusto ja meetvursti on loppu niin ihan sen narinan välttämiseksi käyn ruokaostoksilla…
Muuten en valita – hoidan ruuan ja lapset (päivähoidon, harrastamisen, vaatteet…), itselleni jää myös jotain. Mies maksaa asumisen ja sen lisukkeet (tv-luvan, lehden, veden, remonttikustannukset – talo sentään on oma). Luultavasti hänellä on joku kuva siitä, miten osallistun perheen elatukseen, ehkä se on alakanttiin. Palkka ainakin menee lähes kokonaan.
Rahasta puhuttiin yksi ilta ennen yhteenmuuttoa. Tehtiin laskelmia ja sovittiin jutuista. Ainoa, mikä hiukkasen rassaa on miehelle kertynyt omaisuus ja oma tilanne, joka ei salli varallisuuden kartuttamista (esim. sijoitusasuntoa).
Lapset tulevat pärjäämään taloudellisesti ja niin kauan kuin itsellä on kaksi kättä ja työkykyä niin pärjään itsekin, vaikka pitäisi pärjätä yksin.
Oonalle vielä: moni yksinhuoltaja/eronnut kokee olevansa onnellisempi, koska rahanpuutteesta huolimatta pystyy itse päättämään mitä rahoillaan tekee. Niin kuin Oonakin totesi. Puuropäivät tekevät hyvää paitsi lomapakolle myös ruuansulatukselle.
Olen myös eronnut ja lähtenyt kahden lapseni kanssa toiselle paikkakunnalle. Erossa miehelle jäi talo ja velat ja me muutimme lasten kanssa vuokralle. Mukaani sain kyllä toisen auton ja yhteen mentäessä minulla jo olleet huonekaluni ja astiani. Ositusta talosta ja veloista ei sen paremmin koskaan tehty, olin liian väsynyt lähteäkseni taistelemaan niistä oikeudessa. Oikeastaan olin väsynyt edes ottamaan selvää oikeusavusta, joka minulle olisi kuulunut.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin ex-miehen kanssa kaikki(?) toimii. Lapset tapaavat häntä joka toinen viikonloppu ja hän osallistuu kyllä lasten elatukseen. En ole katunut ja mielestäni nyt hyvä näin.
En osaa kuvitella sellaista parisuhdetta jossa kummallakin on omat rahat ja kulut jaettu tasan. Meillä on alusta asti ollut ”samaan konkurssiin”-periaate. Eli kaikki mikä tulee jommallekummalle on molempien käytössä. Jos isompia ostoksia on, niin siitä keskustellaan ja säästetään yhdessä. Naimisiin mentyämme avasimme yhteisen käyttötilin ja säästötilin. Kummallakaan ei ole omia tilejä jonne rahaa menisi. Järjestely on toiminut loistavasti. Mielestäni tasa-arvoa on se, että pystyy jakamaan toisen kanssa kaiken, oli kyse sitten rahasta tai muusta.
Tuo kirjoituksen Oona on TYPERÄ!
Vieläkin miehensä tossunalla oleva ”itsenäinen” nainen.
Edes minimi elatusapu hänen kuuluu saada ja omilla rahoillaan ostamat tavaransa yhteisestä kodista.
Itse olen toiminut Oonan tavoin, ensimmäisessä ”isossa” suhteessani ja olen läksyni oppinut. Minua ei kuseteta enää.
Mieheni asui lähes minun kustannuksellani minun omistamassani asunnossa ja osti vain omat ”treeniruokansa”; maitorahkat ja lisäaineet. Lähes kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen hän ilmoitti ostaneensa itselleen yksiön, kun oli saanut niin hyvin säästettyä rahaa asuessaan kanssani, kotiinsa hän oli joutunut maksamaan 800 markkaa kuukaudessa, minulle vain puolet yhtiövastikkeesta mikä oli n. 150 merkkaa. Mies muutti yksiöönsä ja seurustelu jatkui sen jälkeen vajaan vuoden, minä sain tarpeekseni ja lähdin, onneksi emme ehtineet saada lapsia emmekä olleet naimisissa. Oli helppo purkaa suhde – hain vain hammasharjani kotiin.
Miehet jotka nurisevat elatusmaksuista ja lasten hoitoon ja harrastuksiin osallistumisesta ovat vastenmielisiä. Jos lapset eivät kaipaisi isäänsä ottaisin tapaamisoikeuden pois samantien, kun ei kerran isyys kiinnosta. Mikä osa miesten aivoista puuttuu, kun rakkaus lapseen eikä ihan normaali välittäminen lasten äidistä, oli sitten nykyinen tai ex-vaimo, tunnu toimivan ollenkaan.
Tällä hetkellä sisimpäni kirjoittaa todella rankkaa tekstiä, mutta se on kyllä pahasti painokelvotonta.
Ehkä Oonan olisi kannattanut taistella, mutta ehkä ei jaksanut. Ja miehestä ei todellakaan tiedä mikä narsisti-kusipää siellä takana on. Jos Oona olisi alkanut purnata vastaan, olisi voinut elo olla helvettiä lopun elämää sekopää-stalker-exän takia.
Olen täysin Oonan puolella. Minäkin halusin eroon lopulta ja yhtenä syynä oli raha. Uusi auto vaihdettiin jos mies halusi ja talosta remontoitiin esimerkiksi miehelle tärkeä autotalli, mutta keittiö oli yhdentekevä. Kaikessa siis miehelle oli tärkeää, että hänellä on riittävästi rahaa tilillä ja että hänellä vapaus säilyy. Luulen, että malli käytökseen tuli lapsuudenkodista, jossa äiti oli tossun alla ja isä määräsi kaikesta diktaattorimaisesti.
Pahinta tässä oli se, että en saanut hoitaa lapsia kotona, vaan jouduin menemään töihin lasten oltua n. 10 kk:n ikäisiä, koska miehen mielestä perheellämme ei ollut varaa edes puolta vuotta olla pelkällä kodinhoidon tuella.
Lopulta vuosikausien alistumisen jälkeen päätin lähteä. Meillä omakotitalo jäi exälle. Omat tavarani sain mukaan sekä hieman rahaa, jota vastaan sain lainaa pikkuruista kerrostaloasuntoa varten. Tiedän, että paljon enemmän olisi kuulunut minulle.
Mies myös onnistui keinottelemaan lasten huoltajuuden itselleen siten, että koska lapset ovat yli 50 % ajasta hänellä, joudun maksamaan elatusmaksua. Käytännössä mies vain kuhertelee uuden vaimonsa kanssa, joten lapset ovat enimmäkseen minulla. Pitäisi kerätä voimia, että huoltajuussopimusta saisi muutettua, mutta mies on niin röyhkeän voimakastahtoinen, että tahdon jäädä ”jyrän” alle. Koska omaisuus jäi miehelle, rahaa ei riitä juristin palkkaamiseen.
Eipä siis ihme, että katkeruutta on vieläkin. Toisaalta tunnen olevani vapaa, kun saan päättää omista tekemisistäni ja saan päättää nyt tuloistani. Tosin senkin tuntuu järjettömältä, että teen kahta työtä pärjätäkseni ja tietysti elatusapukin määräytyy yhteistulojeni perusteella…
On niin helppoa syyttää naista, tässä tapauksessa Oonaa, siitä että ei pidä puoliaan ja taistele esim. elatusavuista lapsilleen. Kuitenkin lapsille on paljon tärkeämpää että vanhempien välit pysyvät edes jotenkuten kohteliaina ja toimivina jotta he (lapset) voisivat kokea olonsa turvalliseksi molempien vanhempien luona. Vaikka lasten isä pakotettaisiin maksamaan elatusapua hänellä olisi silti suurempien tulojensa ansiosta taloudellinen valta ja voisi pahimmassa tapauksessa monella tavalla tehdä Oonan ja lasten elämästä yhtä helvettiä. Meidän on luotettava siihen että Oonan kaltaisissa tilanteissa olevat naiset tuntevat ex-puolisonsa ja luotettava Oonan arviointikykyyn siitä minkälaisia riskejä tuossa tilanteessa kannattaa ottaa ja mitkä kannattaa jättää ottamatta ja toimittava sen mukaan. Oona tarvitsee tukea ja taloudellista apua. Pitäisi olla jonkinlainen harkinnanvapaus myös viranomaisilla tällaisissa tapauksissa jotta ei vain tuijotettaisi niitä ns nollasopimuksia vaan arvioitaisiin tapauskohtaisesti avun tarve niin ettei kukaan jäisi tuollaiseen taloudelliseen loukkuun missä Oona räpeltää.
Meillä pitäis olla pakollinen avioerokoulu kuten kuulin USA:ssa olevan , jonka läpikäytyä vasta voi hakea eron. Tällaiset Oonan tyyppiset alakynteen jäämiset ym. monimutkaiset asiat selviäisivät asiantuntijoiden avulla. Moni turha ero myöskin raukeaa, kun ymmärrys löytyy.
Ihmetyttää rahamiesten etiikka ja moraali perhe-elämässä. Oy Perhe Ab on yhteinen yritys, jonka tulot, menot ja varat ovat yhteiset. Pakollisiin kuluihin kuuluu asuminen,ruoka,vaatteet, mitä viivan alle jää hallitaan yhteisesti. Voimia ponnisteluihin Oonalle, älä luovu oikeuksistasi.
Mä en oikeasti ymmärrä että jos on perustettu perhe ja asutaan yhdessä että silti rahat on ”nää on sun” ja ”nää on mun”. Meillä on ainakin yhteiset rahat, ollut heti siitä asti kun saman katon alle ollaan muutettu. Molemmilla on omat tilit mutta molemmilla on kortit myös toisen tiliin joten sitä tiliä käytetään jossa rahaa on.
Ja onneksi näin, tällä hetkellä olen itse kotona hoitaen lapsia ja mies duunissa mutta eipä tuo kotihoidontuki ole niin iso, kyllä se menee aika nopeesti kun se tuleekin ja ihan normaaleihin juttuihin, ruokiin ja vaatteisiin. Joten pääasiassa mies ns. elättää. Mutta on myös tyytyväinen kun kotiin tultaessaan odottaa ruoka ja puhtaat vaatteet.
Se miten kulut jaetaan on merkityksellistä jos tulee avioero. Monelle on käynyt niin, että vaimon hoidellessa lasten päivähoidon ja ruokalaskut mies on ostanut tv, videot sun muut kodin irtaimet. Erossa mies saa sitten kaikki mihin on rahansa laittanut, vaimolle jää ilo siitä että on maksanut lasten kulut. VAROKAA NAISET!! Mielestäni yhteiselo on sitä, että on yhteiset rahatkin. Täytyy valta sellainen kumppani johon luottaa myös arjessa.
Raha on pahin kompastuskivi miehen/naisen suhteessa.Ekan liiton jälkeen mies ei maksanut määrättyjä elatuksia koska hänen mielestään en osannut käyttää rahaa.Liitosta yksi lapsi. Olin yksin 7 vuotta ja opin riippumattomaksi. Toisessa liitossa alusta asti hoidin raha-asiat yksin. Mies maksoi mitä pyysin jos pyysin. Kun hän oli jonkin aikaa työttömänä sai pitää korvauksen itse kokonaan. Rahasta puhumista välteltiin koska se oli ainoa riidan aihe. Kyllästyin ja vaadin hänenkn tiliään käyttööni koska siitä ei useimmiten riittänyt perheelle mitään. Uhkasin erolla ja se auttoi. Mutta siitä asti kuulin aina miten vien kaikki HÄNEN rahansa ja jatkuvasti hän pyysi rahaa kuin pahainen kakara. Saimme 4 lasta ja nyt 22 vuoden jälkeen erosimme. Yhteishuoltajuuteen en suostunut koska riita rahasta olisi vain jatkunut. Nyt välit ovat paremmat kuin koskaan.
Uusi liitto on alkanut ja raha taas vaikea asia. Muutimme juuri yhteen ja suunnittelemme avioitumista puolen vuoden kuluttua. Mietin millaisin ehdoin enää suostun liittoon koska tilanne hieman eri koska ei ole yhteisiä lapsia. ONKO EHDOTUKSIA.?
Ällöttäviä tuollaiset ”miehet”. Kyllä lapsia ollaan tekemässä, mutta sitten ei mitään kustannuksia niistä pitäisi olla. Nainen se on, joka loppukädessä perheestä huolehtii.
En ymmärrä miehiä, jotka eivät ole valmiita osallistumaan OMIEN lapsiensa kuluihin…!?:(
Miksi naisen pitäisi maksaa esim. kotiäitinä ollessaan puolet kaikista kuluista? Ymmärrän että pariskunnalla voi olla vielä ”omat rahat” kun asutaan yhdessä, ollaan ehkä naimisissakin, mutta en enää silloin kun on lapsia. Jos on yhteisiä lapsia, niin se maksaa jolla on rahaa…!
Ja en tarkoita nyt sitä, että miehen pitäisi kustantaa kotiäitinä olevalle vaimolleen kalliita luksus vaatteita tmv. tai vaimon koti-isänä olevalle miehelleen uusi auto, kotiteatteri tmv. mutta pakolliset menot, eli asumiskulut, ruoka, lasten vaatteet/harrastukset ymv. tulee maksaa.
Miten joku voi kuvitella, että hän voi jatkaa elämistä vai itselleen, jos on perheen perustanut??? Esim. Oonan tapauksessa en ymmärrä, että miksi oma mies ei voisi maksaa vaimoaan matkalle? Yleensä ihmisille tulee hyvä mieli, kun saa antaa tärkeälle ihmiselle (millaisen omien lasten äidin kaiken järjen mukaan tulisi olla…) jotakin kivaa, eli esim. viedä matkalle.
Järkyttävintä on se, että usein nämä (naiset) maksavat pienemmästä plakastaan uskollisesti puolet kaikista perheen kuluista. Sitten kun ero tulee, he lähtevät tyhjin/lähes tyhjin käsin kotoa, ja miehelle on kertynyt mukava omaisuus. Nainen taas ei ole vuosikausiin saanut itselleen ostettua/säästettyä yhtään mitään… 🙁
MIKSI joku alistuu tälläiseen…???! Minä en ainakaan alistuisi, ja jos mikään ei auttaisi, eroasin ja vaatisin mahdollisimman isot elatusmaksut!
Toisaalta, miten kukaan voi toimia noin??? Kaipaan tähän joltakin noin toimivalta mieheltä kommenttia… Eikö yhtään hävetä…???!
Minä elän tismallen samassa tilanteessa kuin Oona. Mies on kotoaan saanut ”kahden tilin” mallin, minä taas olin kotona saanut karvaasti nähdä että kun mies on krooninen tuhlari niin siinä menee sekä vaimon että omat tienestit ihan turhaan. Lapsena meillä oli melkein aina tyhjä jääkaappi, koulussa sai onneksi tarpeeksi ruokaa. Kotona ei koskaan ollut juustoja tai leikkeleitä, hyvä kun jääkaapissa oli valot…Niinpä päätin heti suhteen alussa että meille ei ainakaan tule yhteistä tiliä. Kyllä se on koville ottanut kun on lähes olemattomista tuloistaan joutunut ostamaan puoleksi huonekaluja, matkoja tms. Ja nyt kun on lapsi, niin minä vastaan kaikista hänen menoistaan, paitsi jos on jotain isompaa niin sitten pyydän miestä maksamaan puolet. Kirpputorilta minä hankin sekä omat että lapsen vaatteet. Mutta eron tullen minä saisin viedä aika tavalla roinaa täältä, puolet asunnosta on minun nimissäni ja puolet melkein kaikista huonekaluista jne. Mies on huomattavasti tietysti varakkaampi kun tienaa PALJON enemmän , meillä suhde n. 900e vs. 3000e/kk ja minä maksan yksin lapsen hoitokulut (210e) ja ruokakulut (n.400e) joten voi arvata kummalla meistä jää rahaa säästöön…
Jos mies ei maksa elatusmaksuja, niin sitä varten on ulosottomies. Rahat alkavat löytymään äkkiä.
Niin kauan kun naiset suostuvat kynnysmatoksi kuten tuo tyhmä Oona, niin kauan meillä on tasa-arvo vain palopuheissa. Useat tähän suostuvat, mies on edelleenkin monessa perheessa se päättävä voima joka sanoo milloin auto vaihdetaan, mitä ostetaan, missä asutaan, minne mennään.
Meidän perheessä homma perustuu luottamukseen ja hyvin on viimeiset vajaa 20v toiminut. Mulla ja puolisolla on omat henkilökohtaset tilit, johon toisella ei ole korttia tms. käyttömahdollisuutta. Kumpikin laittaa kortensa kekoon tilanteen mukaan mitä pystyy niin laskujen kuin ruoan suhteen (vain toisella vakituinen työ) eikä siitä mitään kirjaa pidetä kumpi on viimeksi ostanut jne.
Eiko Suomessa sitten ole lakisaateisia tuloihin perustuvia elatusmaksuja joista ei voi luistaa tai joita ei voi sopia erossa pois? Ne rahathan kuuluvat lapsille, eivat huoltajalle, ja pakollisen systeemin ja ulosoton puuttuessa Oonan kaltaiset jyratyt naiset auttavat viemaan leipaa omien lastensa suusta ja paastavat isan kokonaan palkahasta.
Toinen kysymys on sitten se etta miten ihmiset suostuvat ollenkaan menemaan naimisiin tuolla sun ja mun periaatteella. Kirjoitin tuonne Ellien parisuhdepalstalle tuosta omituisesta ilmiosta etta yhdessa perheessa kaikilla voi olla erilainen elintaso: Isa yleensa rikkain ja kuluttaa rahansa itseensa, lapset joko kituvat aidin elintason mukaan tai saavat ehka isilta vahan ekstraa, ja aiti koyhimpana elaa kadesta suuhun. Rakkaudella ja kunnioituksella ei ole tuollaisessa liitossa mitaan sijaa, joten miksi se on yleensa perustettu?
Ja ajatelkaa, kaikki tama tassa tasa-arvon ja demokratian luvatussa maassa!
Meilla omat tilit koko ajan. Ensin mina opiskelin kolme vuotta ja vaimo maksoi. Sitten tuli kaksi lasta ja vaimo kotona kolme vuotta. Vuorotellen on kaikki maksettu ja rahat otetaan sielta missa sita on. Nyt olen tyottomana vuoden loppuun ja hoidan kodin seka lasten harrastukset. Koskaan ei olla rahasta riidelty.
Tulot ovat aina olleet suunnilleen samaa luokkaa, vaimo mies valtaisella alalla ja mina naisvaltaisella.
Kaikki selviaa ja jarjestyy, jos vain on halua yhdessa tehda.
Oonan tapaus on surullinen ja elatusapua olisi syyta hakea.
Elatusapu on nimenomaan lapsien kuluihin tarkoitettu rahasumma, joka pitää nimenomaan suorittaa rahassa. Vaikka äiti ei haluaisi itselleen mitään, ei ole oikeudenmukaista lapsia kohtaan evätä heille kuuluva etuus.
Avioliiton aikana perheen elatus kuuluu molemmille kykyjensä mukaan, koskee myös esimerkiksi harrastus- ja sairaanhoitokuluja ja lasten päivähoitomaksuja. Omaisuus ja velat ovat kummankin puolison omia, mutta avioliiton päättyessä pitäisi tehdä omaisuuden ositus, jolloin huomioidaan molempien varat ja velat ja mahdollinen ylijäämä laitetaan puoliksi (jos jää miinukselle ei puoliteta).
Keskustelun alkupuolella oleva oikeusapujohtajan kirjoituksesta saa hyviä neuvoja, miten asiassa pääsee alkuun.
Oona hyvä, kannattaa yrittää laittaa asiat oikealle tolalle. Parasta olisi, jos se onnistuisi sovussa, mutta jos ei onnistu, ei voi mitään. Nykyinenkin tilanne varmaan risoo jo aika lailla!
Minun kavereistani yksi elää (mielestäni) täysin epätasa-arvoisessa liitossa; mies hommannut kalliit hifi-laitteet ja vaimo työttömyyskorvauksista maksellut ruuat, pesuaineet, lapselle vaipat yms. Kyseessä on juuri sellainen ylikiltti nainen, ei halua aiheuttaa mitään konfliktia. Mies taas perinteinen sovinisti, joka ei halua naisen pitävän ikinä hauskaa vaikka ite käy silloin tällöin kaupungilla. Mulla on säälittänyt tilanne, mutta onneksi nyt nainenkin sai töitä ja asiat on vähän paremmin.
Itse olen juuri mennyt naimisiin ja vauva on tuloillaan, enkä voisi kuvitella että mieheni jättäisi minua yhtään vähemmälle esim. vaatteiden tai matkojen suhteen. Ennen avioliittoakin hän maksoi enimmäkseen ruuat ja esim. puoliksi minun lentoliput kun kävimme reissussa. Raskauden aikana on antanut rahaa äitiysvaatteisiin, että saan näyttää nätiltä. Tästä korvauksena tietenkin pidän häntä hyvänä enkä jäkättele tai nurise pienistä!
Että yrittäkää hyvät naiset löytää kunnon mies, niitäkin on, ja jättäkää nuo pihit sovinistip…..t yksin tuhlaamaan kallisarvoisia pennejänsä…
Suomessa ei ole mitään lakisääteistä elatusapua lapsille. Kaikki perustuu sopimuksiin. Jos mies kiristää itselleen nollasopimuksen (esim. uhkaamalla ettei maksa exvaimoa ulos yhteisestä asunnosta tai anna lasten muuttaa äidin mukana tms) niin saattaa olla hyvinkin lasten edun mukaista äidin hyväksyä nollasopimus ja siten säilyttää edes jonkinlaiset välit lasten isään kuin että ne välit menisi kerrasta poikki ja pahimmassa tapauksessa lapset joutuisivat aikuisten riidan pelipanoksiksi.
Minusta on ikävää että haukutte Oonaa tässä. Hän on loukatun miehisen itsetunnon uhri ja sijaiskärsijä. Minusta on kunnioitettavaa että hän ajattelee lapsiaan niin paljon ettei vänkää riitaa exmiehensä kanssa edes rahasta. Oonan kaltaisia naisia pitäisi auttaa, ei syyttää. Mutta suomalaisessa kulttuurissa korostetaan periaatteita ja otetaan vaikka haulikko mieluummin kuin että joustettaisiin edes hieman omista periaatteista. Näitä henkisiä kunniamurhia on suomessa paljon ja se mikä yhdistää nämä fyysisiin kunniamurhiin on että nainen on näissä aina uhri.
Toivon että edes Oonaa autettaisiin ja näytettäisiin että välitetään vaikka lasten isä tai yhteiskunta ei välitä. Kerätään vaikka ruokapaketti ja kolehti lapsille?
Olen mukana keräämässä kolehtia tai lelukassia, jos siihen lähdetään.
Kolehti tai ruokapaketti tms on hyvä idea. Sen lisäksi että se olisi konkreettinen tuki ja solidaarisuudesosoitus Oonalle että hänestä välitetään se olisi myös kollektiivinen solidaarisuudenosoitus, isompi symbolinen ele naisten välisestä solidaarisuudesta. Sellaisia eleitä tarvitaan täällä suomessakin, näennäisesti tasa-arvoisessa maassa.
Hassua kyllä, vaikka olen itse karmeasti kituttaneen yksinhuoltajan lapsi, nuo lakiasiat ovat minulle vieraita. Jos tosiaan suomesta puuttuu asianmukainen laki elatusmaksuista, niin sellaista pitää vaatia! Ei se ole naisen vika jos miehet on sikoja, eikä lakikaan turvaa heidän oikeuksiiaan. Kysymys on myös lapsen oikaudesta turvattuun lapsuuteen. Ja vaimonkin oikeudet pitää turvata. Naiset ovat edelleen palkkakuopassa, mutta silti pitäisi ”tasa-arvoisesti” maksaa paljon kalliimmat lasten menot ja perheen safkat, miesten kerätessä omaisuuden ja hoitaessa ”perheen” taloutta. Ottavat sitten kaiken nimiinsä ja ryöstävät avioerossa koko perheen omaisuuden. Minun vanhempieni erotessa isäni olisi vienyt viimeiset ruokarahatkin, koska hänen mielestään ”äidin suku olisi ottanut meidät huolehtiakseen”. Itse ei laittanut tikkua ristiin, vaan häipyi niine hyvineen. Osattiin sitä 70-luvullakin.
Vaikka en ole vielä edes naimisissa oman mieheni kanssa, olemme siitä huolimatta puhuneet aina siinä muodossa että kaikki mitä meillä on yhteistä eikä niin että kaikki on jaettu sen mukaan mitä toinen tienaa tai vastaavaa, pikemminkin olen itse aina ollut tietoinen että en tienaa työttömänä tai opiskelijana sitä mitä mieheni kuukaudessa. Aluksi puhuinkin hänen autosta tai hänen rahansa, mutta mieheni haluaa ehdottomasti puhua kaikesta yhteisenä vaikka minulla ei ole edes varaa auton bensakuluihin joka kuukausi. Mieheni on alusta asti ollut tietoinen miten vähän ’tienaan’ kuukaudessa saatikka vuodessa ja ymmärtää sen etten aina voi osallistua kaikkeen. Kuitenkin aina kun laskuista jää ylimääräistä minä maksan ruokaostokset tai jotakin vastaava.
Meidän taloutemme toimii niin että silloin kun toisella on rahaa ja toisella taas ei niin silloin se jolla on rahaa maksaa laskut ja ruokaostokset ja se jolla sitä rahaa on vähemmän maksaa sen verran kuin kykenee. Niin se on tasavertaista, sitten kun itse pääsen työelämään ja alan tienata vakituisesti niin silloin minä maksan vuorostani meidän taloutemme kuluja.
Tämä voi olla jostakin väärin mutta meidän suhteessa se toimii hyvin ja olemme siihen tyytyväisiä.
Olen itse iloinen että olen löytänyt ymmärtäväisen miehen itselleni.
Toivon kaikille kaikkea hyvää ja ihanaa joulun odotus aikaa…
Entä kun tilanne on niin päin, että minä vaimona tienaan kohtuullisen paljon ja miehelläni ei ole nyt lainkaan tuloja. Hän valmistui vasta ammattiin ja on työnhakijana työkkärissä. Minun tulojeni takia hän ei saa työmarkkinatukea senttiäkään. Mieheni opiskellessakin taloutemme oli samankaltainen, mutta hänellä oli sentään opintotuki omana rahana. Nyt ei mitään. Tilanne ottaa miehellä aika kovasti itsetunnolle. Tahtoisin ostaa hänelle vaikka kunnon vaatteita, mutta ei käy, kun ei voi minun rahoja ottaa. Tai miettii, onko hänellä varaa edes edullisiin harrastuksiin, jotka työttömänä ollessa olisivat kuitenkin tärkeä henkireikä. Ei minullakaan ole rahaa hirveästi, mutta kyllä noihin normaaleihin juttuihin meillä olisi varaa. Pitäisikö laittaa yhteinen tili vai mikä auttaisi, ettei mies kokisi itseään kerjäläiseksi omassa kodissaan?
Järkyttävää! Mutta kyllä on Oonassakin syytä kun on suostunut moiseen käytäntöön, jota kesti aivan liian kauan.
Itse en voisi kuvitellakaan omaan talouteeni vastaavaa. Meillä on omat tilit, mutta yhteiset rahat. Se maksaa jolla on rahaa. Pidämme myös huolen siitä, että molemmille jää suunnilleen yhtäpaljon rahaa käytettäväksi omiin menoihin.
Kieltämättä aika itsekäs asenne miehellä taloudenhoitoon. Aina vaan ihmetyttää näitä tarinoita lukiessa, miten tuollaiset ominaisuudet muka tulevat ihmisestä esille vasta kolmannen lapsen jälkeen. Luulisi, ettei kyseisen ihmisen itsekkyys kuitenkaan rajoitu vain rahankäyttöön.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous