Ihmissuhteet

Myrkyllinen parisuhde syö itsetunnon

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Istock

Rakkaus ei aina ole auvoista, mutta suhde voi olla niinkin haitallinen, että ainoa oikea ratkaisu on lopettaa se. Jos annat enemmän kuin saat, voi olla, että parisuhde on tuhoon tuomittu.

Mitä on myrkyllinen rakkaus?

Myrkyllinen suhde ei välttämättä ole parisuhde, vaan vaikka ystävä- perhe- tai muu sukulaissuhde. Pariskunta on kuitenkin erityisen tiivis yksikkö, jota terveen rakkauden tulisi yhdistää. Siksi juuri parisuhteen luisuminen väärille urille on tuhoisaa.

Kärsivä osapuoli ei välttämättä ymmärrä suhteen vahingollisuutta pitkään aikaan. Vaikka läheiset kertoisivat, että kumppani ei ole uhrille hyväksi, hän näkee suhteen hyvät puolet. Ehkä kumppani on hyvä isä tai elättää perheen. Jokin on muuttunut, mutta toista on vaikea syyttää. Hän on kuitenkin päällisin puolin sama ihminen, johon uhri aikanaan rakastui. Ja onhan hän välillä kiltti ja rakastava.

Myrkyllinen suhde syö itsetunnon, joten suhteesta lähteminen tuntuu mahdottomalta. Jos rohkeutta saa kerättyä tarpeeksi, myrkyllinen kumppani näkee, että alistettu osapuoli alkaa saada tarpeekseen. Silloin hän käyttäytyy taas jonkin aikaa mallikelpoisesti. Uhri kuvittelee, että toinen yrittää parantaa tapansa. Hän antaa tälle taas uuden mahdollisuuden ja kierre on valmis.

Huono kumppani ei välttämättä ole paha ihminen, vaikka hän ei onnistu parisuhteessa. Hän voi tietoisesti yrittää muuttua, mutta älä anna hänen tehdä sitä sinun onnesi kustannuksella.

Suhteen uhrina

Tunnetko olosi stressaantuneeksi tai väsyneeksi? Myrkyllinen suhde vie elämästä ilonaiheet. Rakkaudenhan pitäisi tehdä ihminen onnelliseksi ja saada hänet suorastaan loistamaan. Sinusta ehkä tuntuu siltä, kuin olisit loukussa. Olet väsynyt ja vihainen. Olet myös avuton, masentunut, hämmentynyt ja pelokas. Olosi on turvaton ja itket usein. Et koe itseäsi arvokkaaksi. Elät pelossa ja jännityksessä etkä voi ilmaista itseäsi vapaasti. Itsevarmuutesi on laskenut suhteen myötä ja tunnet olosi epäviehättäväksi tai tyhmäksi.

Maailma pyörii kumppanisi ympärillä. Tämä syö omaa identiteettiäsi. Kumppani on ehkä jo lähtökohtaisesti hyvin erilainen kuin sinä. Menetät paloja itsestäsi, kun myötäilet häntä. Muutat mielipiteitäsi ja mielenkiinnon kohteitasi hänen mielensä mukaisiksi. Näin muutut ihmiseksi, joka et haluaisi olla. Et tunnista itseäsi etkä tiedä, miten selviäisit. Et enää hallitse omaa elämääsi.

On vaikeaa ymmärtää ja myöntää olevansa huonossa suhteessa. Sinähän olet älykäs ja riippumaton, etkä kenenkään kynnysmatto! Niin voikin olla kaikilla muilla elämänalueilla, ja silti parisuhteessa olet alistettu. Et ehkä halua uskoa suhteen pahuuteen, mutta mieltäsi piinaa ajatus, että asiat ovat pielessä.

Irti myrkyllisestä suhteesta

Kumppanisi dominoi sinua ja jatkaa sitä niin kauan, kuin annat henkisen väkivallan jatkua. Sinun on itse lähdettävä suhteesta ja pysyttävä tiukkana, vaikka hän yrittäisi jälleen kerran ympäripuhua päätöstäsi. Aloita uusi elämä ilman häntä.

Kun pahin on takana, voit onnitella itseäsi. Löydät taas naurun ja elämänilon. Opi vielä välttämään myrkyllisiä suhteita, ettet löydä itseäsi uudelleen samasta tilanteesta. Voit tarkkailla jo deittailun alkuvaiheessa huolestuttavia merkkejä, mutta valitettavasti piirteet saattavat tulla esiin vasta suhteen edetessä.

Lähde: All Women Stalk

X