Näin naiset itse kertovat kokemastaan väkivallasta: ”En tahdo kenenkään kokevan samaa kuin minä ja lapseni”

Sunnuntaina 25. marraskuuta vietetään naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Tämä pienten lasten äidin tarina henkisestä ja fyysisestä väkivallasta on yksi monista. Joka kolmas nainen Suomessa kokee väkivaltaa elämänsä aikana.

Muotisuunnittelija Anne-Mari Pahkalan ja Naisten Linjan yhteisessä Se kolmas-hyväntekeväisyyskampanjassa annetaan ääni parisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille itselleen. Kampanjan tavoitteena on rikkoa väkivallan ympärille kietoutuvaa hiljaisuutta ja häpeää.

Julkaisemme yhden kampanjan tarinoista. Kyseiseen tarinaan perustava, Anne-Mari Pahkalan suunnittelema punainen juhla-asu, nähdään Linnan juhlissa vihreiden kansanedusta Emma Karin yllä.

Tositarina väkivallasta: ”En tahdo kenenkään kokevan samaa kuin minä ja lapseni”

”Me muutimme nopeasti yhteen seurustelun aloittamisen jälkeen. Aluksi kaikki oli ihanaa, ja etenimme nopealla tahdilla. Alle vuoden päästä tapaamisestamme olimme jo kihloissa ja aloimme yrittää lasta. Kaksi vuotta tapaamisemme jälkeen olimme naimisissa ja meillä oli vauva. Väkivalta alkoi pikkuhiljaa. Syytin siitä paljolti itseäni – olin ollut typerä, kohtuuton,vaativa…

Mieheni oli myös hyvin mustasukkainen, varsinkin juodessaan alkoholia. Lapsen synnyttyä hän kielsi aluksi minua ja lasta liikkumasta bussilla, ja pelotteli minua että jotain voi sattua, jos onkin huono kuski. Lopulta hän suostui siihen, että sain liikkua bussilla ystävieni luokse vauvan kanssa. Mieheni alkoi yhä enemmän rajoittaa menojani ja rajata elämääni kotiin.

”Väkivalta alkoi pikkuhiljaa. Syytin siitä paljolti itseäni – olin ollut typerä, kohtuuton,vaativa…”

Kun vauva oli noin puolen vuoden ikäinen, ehdotin, että saisin mennä jonnekin yksin ilman vauvaa. Tästä tuli kamalia riitoja. Lopulta annoin periksi, ja ajattelin että sitten saan mennäkun vauva on vuoden vanha. Tässä vaiheessa olin jo uudestaan raskaana, ja tämä johti siihen että en palannut suunnitellusti töihin äitiysloman jälkeen, jolloin määräaikaista työsopimustani ei uusittu. Minulla ei ollut työpaikkaa, johon palata. Tämä sitoi minut entistä lujemmin kotiin, ja mieheni vallan alle, koska en olisi taloudellisesti pärjännyt ilman häntä, enkä voinut edes harkita eroa koska minulla ei ollut työpaikkaa.

Henkinen väkivalta alkoi yhä useammin muuttua fyysiseksi. Se oli tönimistä, käsiin tarttumista ja kuitenkin aika lievää. Henkinen väkivalta oli pahempaa. Sitä oli vaikea määritellä, tai edes käsittää, että kyseessä on väkivaltaa. Luulin vain tekeväni kaiken väärin. Mies alkoi lytätä minua myös toisten ihmisten edessä, kertoi kuinka en osaa mitään ja teen kaiken väärin, enkä pärjäisi työelämässä. Hän painosti minua jäämään kotiäidiksi pitkäksi aikaa. Pahin fyysinen tilanne minua kohtaan oli lyönti kasvoihin​ ​​nyrkillä, jonka jälkeen mies eristi minua yhä enemmän ihmisistä ja kielsi puhumasta kenellekään. Pahin fyysinen tilanne minua kohtaan oli lyönti kasvoihin nyrkillä, jonka jälkeen mies eristi minua yhä enemmän ihmisistä ja kielsi puhumasta kenellekään.

”Tätä seurasivat keskustelut, joissa koko lyönti olikin oikeasti minun syytäni ja minä voisin omalla käytökselläni vaikuttaa siihen, tuleeko lyöntejä vai ei.”

Tätä seurasivat keskustelut, joissa koko lyönti olikin oikeasti minun syytäni ja minä voisin omalla käytökselläni vaikuttaa siihen, tuleeko lyöntejä vai ei. Pääongelma oli se, kuinka siivosin ja hoidin kotia liian huonosti. Minulla oli tarkat säännöt, miten piti siivota kotia, mutta harvoin onnistuin siinä tarpeeksi hyvin ja sain päivittäin haukkuja kodin siivoustasosta. Meillä oli ystävieni mukaan hyvin siistiä lapsiperheeksi.

Toisen lapsemme synnyttyä hän yritti estää tuplarattaiden hankintaa, vaikka lapsilla oli vain 1,5 vuotta ikäeroa. Hänen mielestään meidän ei ollutkaan tarvetta liikkua kotipihaa pidemmälle. Onneksi lopulta sain tuplarattaat. Väkivalta kohdistui myös vanhempaan lapseen, ja jonkin verran nuorempaankin. Saimme muutaman vuoden kuluttua vielä kolmannen lapsen. Tässä vaiheessa olin jo täysin luovuttanut. En edes yrittänyt päästä mihinkään ilman lapsia, koska tiesin että siitä tulisi riitaa ja toisaalta en tiennyt voinko edes jättää lapsia isälle, jos hänen pinnansa ei pidäkään.

Mies oli lähes päivittäin ilkeä ja tyly, haukkui minua ja lyttäsi kaikkea, muttei kuitenkaan käyttänyt fyysistä väkivaltaa kovin usein. Siinä vaiheessa se alkoi kohdistua enemmän lapsiin kuin minuun. Minuun kohdistui siinä vaiheessa eniten kaikenlaista lyttäämistä. Fyysisiä tekoja silloin, jos yritin estää häntä kurittamasta lapsia.

Mies yritti ylipuhua minua jäämään kotiäidiksi, mutta nuorimman lapsemme kasvettua hieman, aloin etsiä töitä.

”Aion taistella tämän asian ja kaikkien väkivallan uhrien puolesta niin kauan kuin voin.”

Välillä oli pitkiä hyviä jaksoja, ja halusin uskoa hänen muuttuneen. Aina mietin että tämä oli varmasti viimeinen kerta. Yritin suojella perhettämme ja varjelin tätä salaisuutta.

Lopulta mies itse halusi erota, koska oli löytänyt uuden naisen. Hän heitti minut ulos kotoa ja vaati lapsien luonapitoa puoliksi itselleen. Tähän yritin saada apua useilta tahoilta, kerroin kaiken mitä oli tapahtunut, mutta minua ei ilmeisesti uskottu. Viranomaiset ja poliisit sanoivat, että kyseessä oli vain kuritusväkivaltaa, eikä heitä kiinnostanut puuttua asiaan. Lopulta minua uskottiin vasta, kun mies oli käyttänyt väkivaltaa nuorimpaan lapseemme ja sain vietyä lapsen lääkäriin. Tätä ennen lapset kärsivät yli puoli vuotta väkivaltaa isällään kun minä olin jo päässyt pois sieltä, eikä mikään viranomaistaho tahtonut heitä auttaa.

Suomessa ei tunnisteta henkistä väkivaltaa viranomaisten taholta, ja fyysinenkin väkivalta on valitettavan monien viranomaisten mielestä kuritusväkivaltaa, jota he eivät pidä pahana asiana. Aion taistella tämän asian ja kaikkien väkivallan uhrien puolesta niin kauan kuin voin.

En tahdo kenenkään kokevan samaa kuin minä ja lapseni.”

Lue myös kaksi muuta tositarinaa –  nuoren naisen kertomus raiskauksesta sekä aikuisen naisen tarina henkisestä ja fyysisestä väkivallasta – Naisten linjan sivuilta tästä.

Kuvien mallina Minna Tervamäki.

Tukea ja apua: naistenlinja.fi