Ihmissuhteet

Näin parisuhdetta kannattaa vaalia koronapandemian jyllätessä, jotta poikkeusolot yhdistävät eivätkä erota – asiantuntija antaa 4 ohjetta

Koronaviruspandemian keskellä ei kannata laiminlyödä parisuhdetta. Kysyimme asiantuntijalta, miten parisuhdetta kannattaa juuri nyt vaalia, jotta vaikeat ajat eivät erota vaan yhdistävät.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Parhaimmillaan poikkeusolosuhteet voivat syventää suhdetta.

Koronaviruspandemian keskellä ei kannata laiminlyödä parisuhdetta. Kysyimme asiantuntijalta, miten parisuhdetta kannattaa juuri nyt vaalia, jotta vaikeat ajat eivät erota vaan yhdistävät.

Sanotaan, että kriisit voivat joko erottaa tai yhdistää. Väestöliiton seksuaaliterapeutti ja uusperheneuvoja Pauliina Flangin mukaan tämä on totta.

Voi olla, että koronakriisi erottaa monia pariskuntia. On kuitenkin myös mahdollista, että vaikeudet tiivistävät monia parisuhteita niin, että pareista tulee entistä vahvempia tiimejä.

– Erityisesti pareille, jotka eivät ole ennen kokeneet poikkeustilanteita, tämä tarjoaa mahdollisuuden siihen, että kumppaniin voi saada entistä syvemmän kontaktin ja kumppanista voi oppia jotakin uutta ja tärkeää, Flang sanoo.

Mutta miten parisuhteen vaaliminen koronapandemian aikana kannattaisi tehdä, jotta keskinäinen yhteys syvenisi? Flang antaa 4 ohjetta:

1. Kommunikoikaa ja olkaa toisillenne aidosti läsnä

Nyt vallitseva poikkeustilanne voi herättää hyvin erilaisia tunteita pelosta ja ahdistuksesta vihaan ja syyllisyyteen.

Flangin mukaan on tärkeää, että pariskunta jakaa keskenään tunteita, jotka tilanne nostaa pintaan. On tärkeää olla toiselle aidosti läsnä. Tärkeitä keskusteluja käydessä ei ole hyvä vilkuilla kännykkää tai katsella sivusilmällä televisiota.

– On tärkeää kuulla toisen mahdollinen huoli ja hätä. Tunteita voi ilmaista myös esimerkiksi musiikin tai kirjoittamisen kautta, jos puhuminen on vaikeaa.

Toisen tunteiden sivuuttaminen ja vähättely ei kannata normaalioloissa eikä nyt. Jos kumppanin tunteet sivuuttaa tai niitä vähättelee, kumppani kokee, ettei tule kuulluksi ja nähdyksi. Se luo etäisyyttä parin välille, oli ympäröivän maailman tilanne mikä tahansa.

2. Suunnitelkaa pelisäännöt ja tarkistakaa vastuut

Arki ei nyt rullaa useimmissa kodeissa normaaliin tapaan, joten Flang kehottaa pariskuntaa laatimaan uudet pelisäännöt arkeen.

– On järkevää keskustella esimerkiksi siitä, mikä on työaikaa, mikä vapaa-aikaa ja milloin on omaa aikaa ja onko omaan aikaan edes mahdollisuutta. Lisäksi kannattaa keskustella, paljonko ruutuaikaa päivässä voi viettää. Tässä tilanteessa voi mennä helposti niin, että televisio ja kännykkä kahmaisevat kaiken ajan, kun ei ole niin sanotusti mitään tekemistä.

Monen työtilanne on muuttunut koronapandemian myötä, ja siksi myös kodin työnjakoa voi olla tarpeen päivittää.

– On hyvä tsekata, jakaantuvatko kotityöt ja muut vastuut esimerkiksi lapsista ja heidän viihdyttämisestään tasaisesti muuttuneessa tilanteessa. On tärkeää varmistaa, että kummallekin jää myös aikaa levätä.

3. Muistakaa ilo ja huumori

Vaikka tilanne on vaikea, on hyvä pitää yllä huumoria ja iloa, sanoo Flang.

– Vaikeina aikoina olisi tärkeää keksiä keinoja nauraa ja pitää hauskaa. Voi vaikka katsoa stand-upia tai lukea vitsikirjaa.

Pari katsoo televisiota. Parisuhteen vaaliminen koronapandemian aikana on tärkeää.
Televisiota voi katsoa, mutta kannattaa huolehtia, että siihen ei uppoa kaikki aika. Parisuhteen vaaliminen koronapandemian aikana on tärkeää.

4. Keskustelkaa läheisyydestä ja seksistä

Poikkeustilanne voi aiheuttaa ahdistusta ja pelkoja, jotka voivat vähentää seksuaalista halukkuutta. Toisaalta pelko ja ahdistuneisuus voivat lisätä esimerkiksi halua vain olla toisen lähellä.

– Suosittelen pariskuntia keskustelemaan siitä, millaisia odotuksia läheisyydestä ja seksistä kummallakin tälle ajalle on, Flang sanoo.

Voi olla, että joissain perheissä seksiä ei voida harrastaa samaan tapaan kuin ennen, sillä lapsia ei voida viedä tässä tilanteessa normaaliin tapaan esimerkiksi isovanhempien luokse hoitoon.

Jos mahdollinen seksittömyys pelottaa, sekin kannattaa kertoa kumppanille. Jo asian lausuminen ääneen voi helpottaa ahdistusta.

Seksiä kannattaa Flangin mukaan miettiä kuitenkin vielä laajemmin kuin pelkkänä yhtymisenä tai orgasmina.

– Esimerkiksi hellyyttä, halailua ja suudelmia voi antaa myös silloin, kun lapset ovat läsnä.

Omat toiveet läheisyyden määrästä kannattaa sanoa ääneen.

– Nyt ei eletä normaalia arkea. Tarpeemme voivat olla hyvin erit kuin aiemmin. Kannattaa sanoa, jos haluaa vaikka halailla enemmän. Sitten kumppani voi kuulla sen ja kysyä, mitä se käytännössä tarkoittaa: läheisesti nukkumista, kainalossa olemista vai mitä?

Jos toisella on tällaisessa poikkeustilanteessakin vahva oman tilan tarve ja toinen haluaisi olla jatkuvasti toisen kainalossa, yhdessä on löydettävä kummankin toiveita kunnioittaen kultainen keskitie.

– Kummaltakin vaaditaan tällaisessa tilanteessa joustoa.

Lue myös:

Mitä koronakaranteeni paljastaa parisuhteesta? Asiantuntija: ”Tuo näkyväksi sen, mikä parisuhteessa toimii ja mikä ei”

Sairaanhoitaja Seikku Pohja ja hänen kollegansa kannattelevat nyt korona-Suomea: ”Ei meiltä kysytty, haluammeko eturintamaan”

Näkökulma: Koronataistelun eturintamassa ovat naiset

X