Ihmiset ja suhteet

Naisen väkivalta – Kun nainen lyö

Teksti:
Anna.fi

Naisten väkivaltaisuutta on vaikea tunnistaa ja tunnustaa. Silti kaunotar ja hirviö voivat asua samassa persoonassa. Pirttihirmuille naureskellaan, vaikka väkivalta on aina vahingollista.

Naisen väkivalta – Kun nainen lyö

Kun nainen lyö tai riehuu, hänet on perinteisesti nähty uhrina. Vaikea lapsuus, huono parisuhde, rankka elämäntilanne tai hormonimyrsky.

– Naisten ymmärtäminen liian kapeasti ei auta ketään. Eteenpäin päästään, kun tunnustetaan molempien sukupuolien kyky niin rakkauteen kuin kauheuksiin. Myös naisten on kannettava vastuu väkivaltaisista teoistaan, psykologi Hannele Törrönen Ensi- ja turvakotien liitosta tähdentää.

Törrönen on vetänyt kolmen vuoden ajan Vaiettu naiseus -projektia, joka pyrkii tunnistamaan, nimeämään ja hoitamaan naisten väkivaltaa. Tyypillisin avunhakija on ollut keski-ikäinen työssä käyvä nainen, joka on lyönyt miestään.

Havahtuminen raju kokemus

Naisten väkivaltaisuudesta on alettu puhua vasta viime vuosina. Kun aihe on nostettu julkisuuteen, tekoja on tullut ilmi entistä enemmän. Uhrit ovat ilmeisesti saaneet rohkeutta hakea apua, vaikka miehet kaihtavat edelleen tekemästä rikosilmoitusta naisensa väkivaltaisuudesta.

Ensi- ja turvakotien liitossa on huomattu, että valtaosa naisten väkivallasta on aluksi fyysistä, mutta keskustelujen edetessä taustalta paljastuu myös henkisen väkivallan muotoja, kuten yletöntä mustasukkaisuutta, rajoittamista, mitätöintiä, jyräämistä, raivokohtauksia, uhkailua ja pelottelua.

– Havahtuminen omaan väkivaltaan voi olla raju kokemus. Joillekin naisille oman henkisen väkivallan tunnistaminen on tullut yllätyksenä. Naisen on syytä huolestua, jos huomaa voivansa huonosti ja kohdistavansa pahan olonsa läheisiin joko fyysisen tai henkisen väkivallan muodossa. Tai jos lähipiiri huomauttaa väkivaltaisesta käytöksestä.

Fyysistä ja henkistä

Lähes kaikissa kulttuureissa pätee sääntö, että fyysinen aggressio on tyypillisemmin miesten laji.

Miesten väkivalta on siis näkyvämpää ja siksi myös paremmin tilastoitu. Miehet ovat tekijöitä vakavissa lähisuhderikoksissa, mutta silti lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä vajaa puolet on naisten tekemiä. Äidit esimerkiksi pahoinpitelevät lapsia siinä missä isätkin.

Verbaalisessa aggressiossa eli huutamisessa ja uhkaamisessa ei ole sukupuolieroja, mutta epäsuora aggressio on naisten alaa. Esimerkiksi pahan puhuminen takanapäin ja manipulointi ovat naisille ominaisia väkivallan muotoja.

– Vaikka henkinen väkivalta saattaa kuulostaa vaarattomalta, se on pitkään jatkuessaan uhrille tuhoisaa. Naisilla ei ole oikeutta lieviin väkivallan tekoihin, sillä kaikki väkivalta on tuomittavaa.

Silti voi olla vaikea vetää rajaa henkisen väkivallan ja normaalien ristiriitojen välillä. Milloin riitely saa väkivaltaisia piirteitä?

– Tavallinen riitely, jossa kuunnellaan toista, ei ole väkivaltaa. Mutta, jos riitaan liittyy toistuvasti pakottavaa vuorovaikutusta, haukkumista, syyttelyä, nimittelyä ja toisen ilmatilan kaventamista, ollaan vaarallisilla vesillä.

Hän haluaa kiinnittää huomiota myös naisten harjoittamaan seksuaaliseen väkivaltaan. Nainen voi yhdellä katseella mitätöidä miehen seksuaalisuutta tai halveksia kumppaninsa kyvykkyyttä vertaamalla tätä muihin miehiin.

Avuttomuutta ja ahdinkoa

Mutta mikä saa naiset lyömään, potkimaan ja tönimään? Tai miksi heistä tulee perhetyranneja ja ilkimyksiä?

– Ylisukupolvinen väkivalta on tyypillistä projektimme asiakaskunnalle. Monet ovat olleet itse uhreja eivätkä osaa käyttää muita konsteja kuin väkivaltaa. Taustalla on syvää avuttomuutta, ahdinkoa, yksinäisyyttä ja epätoivoa.

Traumatisoituneiden naisten ainoat tunteet ovat yleensä viha, katkeruus ja toivottomuus. Väkivalta voi olla reaktio hylkäämiseen, pettymykseen, suruun tai nolatuksi tulemiseen.

Usein väkivaltaisen perimän kantajilla aggressioon kietoutuu itsetuho ja päihteiden käyttö. Yhtä tarinaa ei silti ole, vaan jokaisella on omansa.

Väkivallan voi käynnistää myös liialliset paineet, jotka ovat vaatineet suorittamaan elämää hammasta yhteen purren. Jos nainen ei koe selviävänsä perheen, uran ja ulkonäkövaatimusten paineessa, kynnys väkivallan käyttöön voi madaltua. Myös alkoholin käyttö alentaa kynnystä.

– Nyt tarvittaisiin liikettä, joka armahtaisi naisia elämään omannäköistään elämää eikä kurkottamaan mahdottomien ihanteiden perään. Hyvään elämään ei tarvita sitä kaikkea, mitä media pitää tyrkyllä.

Miehet sietävät pitkään

Ensi- ja turvakotien liiton Miesten keskuksesta apua hakevista miehistä joka kymmenes kertoo joutuneensa puolisonsa pahoinpitelemäksi. Väkivalta on ollut lyömistä, tönimistä, uhkailua, mitätöintiä ja nimittelyä.

– Miehet saattavat sietää väkivaltaa hyvinkin pitkään, sillä he pelkäävät eroa ja lasten menettämistä. He turvautuvat ammattiapuun vasta, kun ero näyttää väistämättömältä, kehittämispäällikkö Jussi Pulli Miesten keskuksesta huomauttaa.

Miesten kertoman mukaan henkinen väkivalta tuntuu pahemmalta kuin lyönnit. Jatkuvan myrskyuhan alla eläminen on stressaavaa ja pelottavaa, koska kotirauha voi järkkyä milloin vain.

Miehet eivät koe naisen fyysistä väkivaltaa kovin uhkaavana, koska he selviävät tilanteista usein pitämällä naista kiinni. Jotkut lyövät kuitenkin takaisin. Lähisuhdeväkivalta onkin usein molemminpuolista. Perheenjäsenet voivat olla sekä uhreja että tekijöitä.

Miehet kuvailevat väkivallan kohteeksi joutumistaan häpeälliseksi ja hämmentäväksi asiaksi. Häpeä estää kohtaamasta omat tunteensa ja aiheuttaa muutoksia minäkuvassa.

– On aikamoinen kolaus maskuliinisuudelle, jos mies ei koe pystyvänsä takaamaan perheen turvallisuutta. Moni väkivallan kohteeksi joutunut ei usko menneensä naimisiin väkivaltaisen naisen kanssa.

Yksi ongelma on, ettei miehen kertomaa välttämättä uskota, koska viranomaiset eivät halua nähdä naista väkivaltaisena.

Kun raja lähestyy

Miesten keskuksessa on nähty, että pariskunta voi sokeutua omassa kriisissään ja alkaa pitää väkivaltaa osana suhdetta.

– Mutta väkivalta ei kuulu parisuhteeseen. Sekä miehen että naisen pitää tunnistaa suhteessa ilmenevä väkivalta ja lähteä purkamaan sitä, Jussi Pulli neuvoo.

Hän toivoo, että apua haettaisiin viimeistään siinä vaiheessa, kun ollaan väkivaltaisen käytöksen rajalla. Siinä kriittisessä saumassa keskusteluapu voisi katkaista negatiivisen kehän syntymisen. Kun väkivallan raja on ylitetty, kynnys on jatkossa matalampi.

– Jos suhteessa on jo väkivaltaa, sen ääneen lausuminen auttaa etääntymään vaikeasta tilanteesta. Kun ongelmista puhutaan, ihmisen sisällä lähtee aina jotakin liikkeelle. Parhaita tuloksia syntyy, jos kaikkia osapuolia pystytään auttamaan. Myös lapset voivat olla väkivallan kokijoita tai näkijöitä.

Pulli toivoo, että väkivaltakeskustelusta ei tulisi sukupuolten välistä taistoa. Auttajat eivät ole miesten tai naisten asialla, vaan hyvinvoinnin asialla. On tärkeä nähdä sekä mies että nainen perheen voimavarana.

Puuttumisen toivo

Väkivaltaan puuttuminen ei ole aina helppoa, sillä kaikki naiset eivät tunnista tai tunnusta aggressiivisuuttaan. Vaiettu naiseus -projektissa on mietitty, onko naisten vaikeampi myöntää väkivaltaisuuttaan kuin miesten, kun aihe on ollut yhteiskunnassa perinteisesti tabu.

Vaikka väkivaltaa esiintyy kaikissa sosiaaliluokissa, on syrjäytymisvaarassa olevilla miehillä suurin riski joutua puolison pahoinpitelemäksi. Elämä väkivaltaperheissä voi olla hyvin sekasortoista, jolloin ei löydy sanoja kuvailemaan kaikkea kurjuutta.

– Jotkut naiset voivat olla niin lukkiutuneita omaan vihaansa, että he eivät myönnä tai kadu väkivaltaansa vaan näkevät sen oikeutettuna, Törrönen huomauttaa.

Kriisityön tavoitteena on saada väkivaltainen asiakas kiinnostumaan keinoista, joilla aggressioita voi hillitä ja omia reaktioitaan ymmärtää.

– Väkivaltaiseen käytökseen pitää puuttua, vaikkei muutoksia heti näkyisikään. Kun ihminen uskaltaa ajatella ja ottaa selvää aggressiivisuudestaan, hän voi oppia pois väkivaltaisista tavoista. Prosessiin voi liittyä paljon surua ja vihaa, mutta niiden takaa aukeaa toivo.

Ensi- ja turvakotien liitto ry
Miesten keskus

Asiantuntijana psykologi Hannele Törrönen, Ensi- ja turvakotien liitto ja kehittämispäällikkö Jussi Pulli Miesten keskus.

Teksti: Ritva-Liisa Sannemann

X