Ihmissuhteet

Näitä asioita onnelliset parit eivät sano toisilleen – ”Rehellisyyden taakse ei voi piiloutua”

Asiantuntija Laura Huuskonen Parisuhdekeskus Katajasta kertoo, mitä kannattaa jättää sanomatta.

Teksti:
Susanna Sarimaa
Kuvat:
Istock

Rakkaus on tekoja, mutta on se myös sanoja.

Asiantuntija Laura Huuskonen Parisuhdekeskus Katajasta kertoo, mitä kannattaa jättää sanomatta.

Puheyhteys on parisuhteen voima, mutta kaikenlainen puhe ei ylläpidä läheisyyttä vaan päinvastoin loitontaa kumppaneita toisistaan.

Kaikki me sanomme joskus asioita, joita emme tarkoita, ja puhumme turhan kärkkäästi tai syyttävällä äänenpainolla. Parisuhteessa harkitsemattomien lauseiden taustalla on usein myös kumppanista riippumattomat asiat, kuten vain takana oleva pitkä ja uuvuttava päivä. Kun huomaa erehtyneensä, on tärkeää pystyä myöntämään virheensä ja pyytämään anteeksi.

Parasta on kuitenkin pyrkiä vartioimaan suutaan jo etukäteen. Vähintäänkin näitä viittä fraasia ei kannattaisi päästää ulos.

”Jos rehellisiä ollaan…”

Rehellinen ja avoin saa ehdottomasti olla – mutta sitä ei kuulu käyttää lyömäaseena. Parisuhteessa ei pidä piiloutua rehellisyyden taakse, jotta voisi sanoa toiselle loukkaavia asioita.

– Faktojen pöytään lyömisen sijaan voisi keskittyä miettimään, millaisella puheella edistän parisuhteemme hyvinvointia ja valoisaa tulevaisuutta, ehdottaa Parisuhdekeskus Katajan asiantuntija Laura Huuskonen.

”Entinen kumppanini osasi tämänkin paremmin”

Kumppanin vertailu muihin ei lisää onnellisuutta parisuhteessa. Toista haavoittaa se, ettei hänen koeta suoriutuvan yhtä hyvin kuin jonkun muun. Kannattaa myös muistaa, että on itse valinnut kumppaninsa vierelleen, epätäydellisyyksineen kaikkineen.

– Me kaikki ansaitsemme tulla hyväksytyksi virheinemme, Huuskonen muistuttaa.

”Sä oot just tollanen”

On erittäin vahingollista paitsi parisuhteen myös kumppanin itsetunnon kannalta kyseenalaistaa toisen omaa olemusta, Laura Huuskonen korostaa.

Toista ei voi yrittää muuttaa, vaan jokainen tahtoo ja kaipaa omana itsenään saada kumppaninsa hyväksynnän ja rakkauden.

”Sä et koskaan” ja ”sä aina”

Parisuhteessa on todella tärkeää käydä keskustelua yhteisestä arjesta ja sen sujuvuudesta. Keskustelu soljuu huomattavasti paremmin, kun sitä käydään omista toiveista, tunteista ja tarpeista käsin.

Kumppanin on helpompi ottaa vastaan puhetta, joka ei suoraan arvostele omaa toimintaa.

”Huomaan, että olen iltaisin päivän hommista tosi väsynyt. Sopiiko, jos jaetaan vastuuta ruoanlaitosta ja tiskeistä?”

”En ole nauttinut seksistä 10 vuoteen”

Älä odota vuosia asian puheeksi ottamista! Kumppanisi ei opi lukemaan ajatuksiasi, vaikka antaisit kuinka pitkän ajan. Kerro omista toiveistasi ja tarpeistasi seksin suhteen, mistä nautit ja milloin, Laura Huuskonen ohjeistaa.

Seksuaalisuus on intiimi alue meille kaikille, ja siksi seksistä puhuessa kannattaakin olla erityisen hienotunteinen. Muutostarpeet voi tuoda esiin konkreettisin ehdotuksin ja toivein moitteiden sijaan.

X