Ihmiset ja suhteet

Narsistin lapsen tarina: Narsistiäiti tuhosi perheeni

3.7.2015 Teksti: Anna.fi

Riitta, 42, kasvoi narsistiäidin lapsena ja joutui lapsuudenkodissaan julman pilkan kohteeksi. Kun hän lähti aikuisena selvittämään traumojaan, alkoi onnettomien tapahtumien vyöry. Äiti jopa haki lähestymiskieltoa niin Riitalle kuin tämän pikkusiskollekin.

Narsistin lapsi

Olen äidin sylissä, ja pikkusisko istuu vieressä. Äiti lukee meille Aku Ankkaa. Olen noin viisivuotias, ja minun on hyvä olla, mutta minusta tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, epätavalliselta.

Tuo tilanne on ainoa, jolloin nykyisin 42-vuotias Riitta muistaa istuneensa äitinsä sylissä. Eikä äiti juuri koskaan halannut häntä.

Riitalla on hyviä muistoja lapsuudestaan ja varsinkin isästään. Isä oli huumorintajuinen, iloinen ja välittävä, mutta äiti oli monessa asiassa kylmä. Periaatteessa kotona kaikki oli kuitenkin kunnossa.

Tai niin Riitta ainakin ajatteli vielä yli kolmekymppiseksi asti. Silloin pikkusiskon sairastuminen pakotti hänet pohtimaan lapsuuttaan ja äitinsä suhdetta heihin, kolmeen tyttäreensä.

Äidille näkymättömiä lapsia

Kotiäiti kaikella tarmollaan, sellainen Riitan äiti oli. Hän huseerasi, siivosi, teki ruokaa ja hoiti kesäisin kasvimaata.

Koti oli päällisin puolin kunnossa, mutta kasvattajana äiti oli epäoikeudenmukainen. Kahdella nuorimmalla tyttärellä oli tiukka kuri. Isosisko taas sai käyttäytyä sopimattomasti kaikkia kohtaan, myös omia vanhempiaan, sisaruksiaan ja kavereita kohtaan. Hän oli äidin lellikki.

– Vähitellen pikkusisareni ja minä hyväksyimme tilanteen. Me opimme myötäilemään ja yritimme miellyttää, Riitta kertoo.

Joskus hän ihmetteli, miksi kaverien luona oli erilaista. Ja kun kotiin tuli uusia kavereita, hän ja pikkusisko varoittivat heitä etukäteen isosiskosta.

– Mielestäni oli jopa normaalia, että meitä sätittiin ja nälvittiin, Riitta kertoo.

– Äiti ei koskaan torunut eikä kieltänyt isosiskoa, vaan puolusti tätä kaikessa. Minä ja pikkusisko olimme äidille näkymättömiä, mutta isosiskon kanssa hänellä oli tiivis suhde.

Perheen isä oli pienyrittäjä, joka teki paljon töitä mutta ehti myös hoivata tyttäriään. Kasvatusvastuu perheessä oli kuitenkin äidillä. Tämä oli aina oikeassa, eikä mies halunnut puuttua vaimonsa tekemisiin.

Narsistiäiti

Äiti latisti, lapset oireilivat

Jatkuva latistaminen vaikutti tyttöihin. Sekä Riitalla että pikkusiskolla oli huono itsetunto ja jatkuvasti syyllinen olo. Alakoululaisena Riitta oirehti pissaamalla housuihinsa.

– Piilottelin märkiä alushousuja kaikkialle ja yritin salata ongelman, sillä äiti naureskeli vahingoille yhdessä isosiskon kanssa.

Lapsena hän oli kuitenkin päällisin puolin iloinen ja reipas – hän huomasi, että niin pärjää. Riitta selvisi kohtuullisesti läpi murrosiän ja opiskeli itselleen kiinnostavan ammatin.

Pikkusisko puolestaan oirehti eri tavoin. Hän oli jo kouluvuosina alakuloinen.

Perhe jakautui kahteen leiriin. Nuoremmat sisarukset tukeutuivat toisiinsa, isosisko ja äiti pitivät yhtä, isä yritti olla mukava molempiin suuntiin. Näin jatkui aikuisuuteen asti. Juhlapyhinä ja kesämökillä oltiin kaikki yhdessä, ja myös Riitan ja pikkusiskon lapset viihtyivät mummolassa. Kunnes, noin kymmenen vuotta sitten, lapsuus ryöpsähti silmille.

Lue myös: Tällainen äiti narsisti on

Äidin narsismi paljastui terapiassa

Pikkusisko sairastui masennukseen toisen lapsensa syntymän jälkeen vuonna 2006. Siitä lähtien hänen elämänsä oli vuoristorataa useamman vuoden ajan. Ongelmaksi muodostui, että äiti ei hyväksynyt pikkusiskon miestä. Hänen mielestään mies oli masennuksen syy, ja pikkusiskon olisi parempi erota. Äiti ilmoitti, että tytär ja lapset ovat tervetulleita kylään, mutta ”tunnevammainen” mies ei saa tulla heille.

Pikkusiskon mielestä tämä ei ollut oikeudenmukaista. Myös Riitta oli huolissaan, mutta äidin mielestä tilanteessa ei ollut mitään erikoista.

Viisi vuotta sitten pikkusisko löysi psykiatrin, joka tuntui ymmärtävän häntä. Hän sai myös pätevän terapeutin, ja elämä alkoi tasoittua. Pikkusisko kävi läpi lapsuuden aikaisia asioita, ja ilmeni, että äidissä oli selvästi narsistisia piirteitä.

Terapeutin mielestä oli hyvä jutella myös vanhempien kanssa ja selvittää erityisesti pikkusiskon mieheen kohdistuva syyttely.

– Me teimme parhaamme, mutta kaikki kääntyi meitä vastaan. Kun pikkusisko ei halunnut erota miehestään, äiti laittoi välit poikki. Hän vastaili puheluihin kylmällä äänellä, ja lopuksi huusi ja löi luurin korvaan, Riitta sanoo.

Äiti kutsui sovittelua häirinnäksi, ja väitti, että pikkusisko ja Riitta ahdistelevat häntä. Vihdoin isä ja äiti suostuivat vastahakoisesti yhteiseen terapiatapaamiseen, joka järjestettiin keväällä 2011.

Riitta oli tyytyväinen askeleesta hyvään suuntaan ja lähti rauhallisin mielin matkalle Amerikkaan miehensä ja lapsensa kanssa. Hän nautti pitkästä lomasta eikä juuri miettinyt sukulaissuhteitaan. Kun hän tuli alkukesästä kotiin, mikään ei todellakaan ollut hyvin.

Terapiatapaamisen jälkeen äiti oli ensin haukkunut pikkusiskon. Sen jälkeen hän ei ottanut mitään yhteyttä nuorempiin tyttäriinsä koko kesänä. Hän ei soittanut Riitalle edes perinteistä syntymäpäiväpuhelua.

Lue myös: Hallitseeko kotonasi narsisti? Näin naisen narsismi ilmenee

Keskustele: Miten tunnistaa narsistinen äiti?

Narsismi aiheutti unettomuutta ja pahaa oloa

Riitta muistelee viime vuosia mustana möhkäleenä sisällään. Välillä hänen on jopa vaikea palauttaa tarkasti mieleen, missä järjestyksessä mikäkin tapahtui.

Hän on pystynyt kuitenkin tsemppaamaan ja käymään töissä, mutta muutaman kerran hän on ollut sairauslomalla, ja usein hänen on ollut fyysisesti paha olla. Hän kärsi kolme vuotta unettomuudesta, itki lähes päivittäin ja oksenteli aamuisin.

– Ajoittain olin kuin vieras henkilö oman elämäni näytelmässä. Minä vain esitin hymyilevää ja optimistista itseäni.

Samaan aikaan äidin suosikki, isosisko, oli koko ajan läheinen vanhempien kanssa.

Kotiin soitettiin poliisit

Isä joutui keväällä 2013 sairaalaan. Hän oli käyttänyt runsaasti alkoholia ja lakannut syömästä ja lähes kuivunut sänkyynsä.

– Diagnoosi oli psykoosi. Oli tapahtunut se, mitä pelkäsin. Kun kuulimme asiasta, isä oli ollut sairaalassa pari kuukautta, mutta hän oli jo päässyt kotiin. Niinpä me päätimme taas yrittää lähestymistä.

Riitta ja pikkusisko tekivät kahden perheen voimin yllätysvierailun vanhempiensa luo. Perillä he huomasivat, että kotitalon lukko oli vaihdettu.

– Isä päästi meidät sisään, mutta olimme järkyttyneitä siitä, kuinka huonossa kunnossa hän oli, Riitta kertoo.

Äiti riensi myös vastaanottamaan tulijoita, samoin yllättäen isosisko, ja pian tulivat myös isosiskon tilaamat poliisit.

– Se oli outo tilanne. Lapset olivat mukana, ja me kaikki itkimme ja sanoimme, että meillä on ollut ikävä isää. Vakuutin vielä isälle, että kaikki tulee menemään hyvin. Kyllä elämässä on vielä valoa.

Sen jälkeen poliisit ihmettelivät, että kai nyt lapset ja perhe saavat tulla isää ja pappaa katsomaan. Todettiin, että ei tässä kukaan uhkaa ketään.

– Me lupasimme lähteä kotiin, enkä voinut kuvitellakaan, mitä sen jälkeen tapahtui, sanoo Riitta ja pyyhkii kyyneliään.

Äiti syytti lapsia väkivaltaisuudesta

Haastemies soitti Riitalle ja hänen sisarelleen kesällä vain muutama viikko tapaamisen jälkeen. Heille haettiin lähestymiskieltoa omia vanhempia kohtaan.

– Asian käsittely käräjäoikeudessa oli hämmentävä. Olin pöyristynyt kaikista syytöksistä, mitä äiti oli kehitellyt: häirintää, väkivaltaisuutta, panettelua ja valheita, Riitta muistelee.

Ristiriitaista oli, että Riittaa ja hänen siskoaan syytettiin myös isän heikosta kunnosta. Isä muka sairastui, koska ei saa tavata lapsenlapsiaan, ja toisaalta heille
haettiin lähestymiskieltoa.

– Kaikki oli aivan absurdia. En ollut ikinä kuullut, että oma äiti ja isä olisivat haastaneet lapsiaan oikeuteen tällaisessa jutussa.

Riitan mielestä oli kohtuutonta, että oikeudessa kaikki kääntyi päälaelleen. Sovintoyritykset muuttuivat häiriköinniksi ja tapaamishalu lähestymiskielloksi.

– Oli uskomatonta, että saimme tuomion. Valitimme hovioikeuteen periaatteesta, ja myös siksi, että olimme aidosti huolissamme isästä.

Riitta voi oikeudenkäynnin jälkeen todella huonosti, ja samalla huoli isästä vain kasvoi. Elämä mullistui vielä lisää, kun sisarukset saivat vuosi sitten kuulla yllättävän uutisen.

Lue:  Narsismi – Lapsuudesta itävä, viheliäinen rikkaruoho

Lähestymiskielto eteni hovioikeuteen

Äiti kuoli sydänkohtaukseen vähän yli kuusikymppisenä.

Riitta kuuli tapahtuneesta sukulaisiltaan, eikä tiennyt mitä tehdä. Lähestymiskielto oli edelleen voimassa.

– Se oli aivan hirveää. Tuskin olisimme halunneet mennä hautajaisiin, vaikka olisimme voineetkin. Mutta tavallaan me noudatimme äidin viimeistä tahtoa, hän ei halunnut nähdä meitä.

Kaksi päivää hautajaisten jälkeen hovioikeus kumosi lähestymiskiellon aiheettomana. Se oli tietenkin helpotus – papereihin ei jäisi ikäviä merkintöjä. Riitta toivoi, että kaikki kääntyisi nyt paremmaksi, ehkä he voisivat vihdoin tavata isän.

Isän puhelinnumero oli kuitenkin salainen, ja kun he yrittivät mennä tämän luo, ovi pysyi kiinni. Kävi ilmi, että isosisko ”piti huolta” isästä. Hän oli yhtä taitava manipuloija kuin äitikin, ja hän oli varmistanut, että isä on hänen puolellaan.

Välit isosiskoon katkesivat

Äidin haudalla Riitta ja hänen pikkusisarensa eivät ole käyneet, eivätkä he ole saaneet vieläkään tavata isäänsä, joka asuu edelleen isosiskon valvonnassa.

– En ole tavannut isosiskoa pitkään aikaan enkä kaipaa häntä. Isän näin viimeksi perunkirjoitustilaisuudessa vuosi sitten. Hän oli voimakkaasti lääkitty ja poistui paikalta isosiskon kanssa, Riitta kertoo.

Hän on kuullut, että isä on edelleen masentunut. Riitta on myös hyväksynyt, ettei hän enää tapaa isäänsä.

Äidin kuolemasta on kulunut reilu vuosi, ja aika on tehnyt tehtävänsä. Asiat ovat menossa hyvään suuntaan.

– Mennyt kevät tuntui pitkästä aikaa valoisalta. Me olemme pikkusiskon kanssa olleet koko ikämme läheisiä, ja nyt meistä on tullut entistä tärkeämpiä toisillemme. Me pidämme aina yhtä.

Suuri suru menetetystä perheestä ja erityisesti isästä seuraa aina mukana, mutta enimmäkseen Riitalla ja hänen pikkusiskollaan on silti hyvä olla. He ovat jopa nauraa kikatelleet yhdessä, ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa.

Riitta on myös onnellinen omasta lapsestaan, josta on kasvanut iloinen koululainen.

– Olen pitänyt häntä usein sylissä, keinuttanut häntä ja laulanut hänelle. Olen aina myös hymyillyt paljon, erityisesti silloin kun hän oli pieni. Minusta oli tärkeää, että esimerkiksi päiväunilta herätessään lapsi näki ensimmäiseksi tutut ystävälliset kasvot.

Riitta on hyväksynyt, että elämässä tapahtuu asioita, joille ei voi mitään.

– Sanotaan, että riitaan tarvitaan aina kaksi, mutta se ei ole totta. Sen sijaan sopuun tarvitaan ehdottomasti kaksi osapuolta.

Riitan nimi on muutettu.

Lue lisää:

Epäiletkö lastasi narsistiksi? Tämän takia se on epätodennäköistä
Lapsen narsismi: Näin vähennät lapsen narsistisia piirteitä

Toimittaja: Sanna Wirtavuori
Kuvat: Sampo Korhonen/Otavamedia

Haastattelu on julkaistu Annassa 25-26/2015

Lue myös

Suosittelemme