Ihmiset ja suhteet

Noituudella irti erotuskasta

Teksti:
Anna.fi

Loihdi lemmitty hiivattiin ja aloita elämä puhtaalta pöydältä. Uusi New Age –käsikirja opastaa hokkuspokkus-temmpuihin.

Rakkauden päättyminen on tuskallinen prosessi. Monet hakevat apua terapiasta, jossa pääsevät käsittelemään vihan ja pettymyksen tunteitaan. Toiset uppoutuvat raivokkaaseen työntekoon, jotkut aloittavat puolestaan vimmatun juhlimisen.

Eroaminen muistuttaa rakastumista siinä, että ihmisen tunteet ovat kuin riivattuja. Miten erotuskissaan kärvistelevä voisi sitten päästä eroon kurimuksestaan?

Aika parantaa haavat, sanotaan. Ajan myötä huonot kokemukset painuvat unholaan. Entä jos aika ei auta? Hieman erikoista vaihtoehtoa tarjoaa tänä syksynä ilmestynyt New Age -käsikirja. Siinä nimittäin neuvotaan loitsu, jonka avulla pitäisi päästä eroon kiintymyssuhteesta.

Vapaudu kahleista loitsulla

”Kiintymyssuhteesta vapautuakseen loitsun lukijan on toimittava myötätunnosta kumpaakin ’orjuuteen joutunutta’ sielua kohtaan eikä luettava loitsua vain omaa etua ajatellen”, kirjassa kerrotaan.

”Piirrä liidulla ympärillesi tai ajatuksissasi taikapiiri henkisen energian keskittämiseksi ja tähdentääksesi alitajunnalle kaikkien olentojen ykseyttä.

Aloita kutsumalla esiin äitijumalatar omin sanoin ja pyydä apua kahleista vapautumiseen ja siunausta kummallekin osapuolelle, jotta he löytäisivät sen, mikä on oikea heille. Tämä on toistettava kolme kertaa.

Kuvittele sitten, miten toisen henkilön ruumiin tärkeimmistä keskuksista lähtevät siteet katkeavat sinun sanoessasi:

’Päät vastakkain me katkaisemme siteen, me olemme vapaita ja siunattuja’. Toista sen jälkeen loitsu siten, että korvaat sanan pää tärkeillä energiakeskuksilla (kurkku, sydän, sisuspunos, ristiluu ja lantio) kuvitellen samalla, miten kahleet katkeavat. Kuvittele lopuksi toinen henkilö valon ympäröimänä ja toivota hänelle hyvää matkaa elämän halki.”

Ystävyyden ihana ihme

Mitäköhän muita loitsuja noidilla (eli wiccoilla) olisi tarjolla? Voisiko sitä loitsuta hankalan esimiehen vaihtamaan työpaikkaa? Voisiko magian avulla saada isomman asunnon ja pidemmän loman? Ja ehdottomasti haluaisin kuulla loitsun, jonka avulla pääsee eroon liikakiloista!

Vaikka elämä ongelmineen joskus noidutulta tuntuukin, ainakin tämä tyttö luottaa edelleen terveeseen järkeen.

Loitsut tuskin huolissa auttavat, mutta ystävien tuki on elämän vastoinkäymisissä korvaamaton. Ja ystävyyden kauneudessa riittää mielestäni ihmettä kylliksi – eräänlaista noituutta sekin.

Teksti: Tyyne Pennanen / A4 Media Oy
Kuva: A4 Media Oy

Paul Roland: New Age -käsikirja. Periaatteet, menetelmät ja uskomukset. WSOY 2004. s. 192. n. 39 €.

X