Omaishoitajan jaksaminen on koetuksella. Tunnistamaton nainen.
Ilonan mies halvaantui autoturmassa. Kuvituskuva.
Ihmissuhteet

Onko itsekästä laittaa puoliso hoivakotiin? Miehensä omaishoitaja Ilona, 53: ”Oma elämäni jää elämättä”

Viisi vuotta sitten Ilonan, 53, mies halvaantui onnettomuudessa. Omat tarpeet oli sysättävä sivuun, kun Ilona ryhtyi omaishoitajaksi ja keskittyi pyörittämään yksin perheen arkea. Pari- ja psykoterapeutti Liisa Välilä tukee Ilonaa raskaassa tilanteessa.
Teksti: Marjo-Kaisu Niinikoski Kuvat: iStock

Omaishoitajan jaksaminen on koetuksella. Ilona, 53, on hoitanut auto-onnettomuudessa halvaantunutta miestään vuosia, mutta nyt hänen oma hyvinvointinsa rakoilee.

Pari- ja perhepsykoterapeutti Liisa Välilä muistuttaa, ettei ole itsekästä pitää huolta itsestä, omista voimavaroista ja tulevaisuuden unelmista.

Ilona:

”Meillä oli mieheni kanssa hyvin tasa-arvoinen parisuhde. Olimme kolmikymppisiä, kun tapasimme. Meitä yhdistivät kunnianhimo ja kova halu luoda omaa uraa.

Elimme kiireistä elämää. Olimme sopineet, että pidämme huolta parisuhteestamme. Jos suhteelle ei ollut aikaa, sitä piti ottaa.

Tilanne muuttui, kun saimme lapsia. Olin 38-vuotias, kun meille syntyi kaksoispojat. Olin tuolloin jo perustanut oman yrityksen. Pidin sitä pystyssä jopa vaippa-arjen keskeltä.

Jälkikäteen olen ajatellut, että vaikka mieheni oli tuolloin vielä terve, minusta tuli perheen vastuunkantaja ja hoivaaja.”

Liisa:

”Kaksosten vanhemmuus on monin tavoin vaativaa. Samaan aikaan rakensit myös yrityksesi toimintaa. Olet hallinnut yhtä aikaa monia vaativia elämänalueita.

Kerroit, että sinusta tuli samalla myös hoivaaja ja vastuunkantaja. Tällaiseen rooliin asettuminen tapahtuu usein vähän kuin vahingossa.

Tilanteeseen saatetaan herätä vasta sitten, kun ihminen uupuu. Väsymys selviää vasta, kun pysähtyy ja katsoo peruutuspeiliin, verenpainemittariin tai tunnistaa omat tunteet ja tarpeet.”

Lue myös: Oletko tietämättäsi matkalla kohti burnoutia? 14 merkkiä siitä, että altistat itsesi uupumiselle

Ilona:

”Pojat kasvoivat. Mies työskenteli kansainvälisessä yrityksessä. Elettiin aikaa, jolloin tehtiin paljon ulkomaan työmatkoja. Mieheni lensi bisnesten perässä milloin minnekin.

Keskityin oman yritykseni pyörittämiseen. Pidin itsestäni huolta: kävin jumpassa ja karistin työasioita päästäni sauvakävelylenkeillä.

Pyöritin kotia ja huolehdin pojista. Viikonloppuisin mies oli yleensä kotona. Rakastin häntä edelleen, eikä meidän välillämme ollut mitään varsinaisia kriisejä.”

Liisa:

”Aktiiviset vuodet ovat tarjonneet teille mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Samalla kohtasitte kokemuksen myös siitä, miten työ vie tiiviisti mukanaan.

Miten ylläpiditte silloin rakkauttanne ja suhdettanne? Löysittekö aikaa keskusteluun, läheisyyteen ja vanhemmuuteen?

Olet ilmeisen taitava pyörittämän arkea ja vastaamaan kodin tarpeista. Miten voivat omat tarpeesi? Kerroitko puolisolle tunteistasi ja toiveistasi?”

Rauhallinen naisääni kertoi soittavansa sairaalasta. Kuvituskuva.

Ilona:

”Viitisen vuotta sitten kaikki muuttui. Oli tavallinen tiistai, ja elämäni pysähtyi totaalisesti. Sain puhelinsoiton töihin. Luulin ensin, että mies soittaa. Hän oli lähtenyt aiemmin ajamaan Helsingistä Tampereelle.

Luurin toisessa päässä rauhallinen naisääni kertoi soittavansa sairaalasta. Hän sanoi, että nyt on valitettavasti huonoja uutisia. Mieheni oli joutunut auto-onnettomuuteen.

Päässäni löi tyhjää. Lähdin siltä istumalta ajamaan Tampereelle. Kun näin mieheni makaamassa letkuissa täysin avuttomana, mietin heti, että kuka hänestä nyt pitää huolta.

Ihan kuin olisin tiennyt, että minusta tulee hänen omaishoitajansa. Hoin itselleni, että mieheni on taistelija. Tein myös selväksi pojille, että iskä saadaan kuntoon ja kotiin.”

Lue myös: Päivi, 55, on hoitanut autistipoikaansa lähes 20 vuotta, mutta pian hän ei enää pysty: ”Haluan auttaa Jalin uuteen elämänvaiheeseen”

Liisa:

”Äkillisissä kriisitilanteissa toimimme hyvin eri tavoin. Toiset lamaantuvat ja toiset pystyvät toimimaan loogisesti ja aktiivisesti, kuten sinä.

Järkytyksen ja hädän keskellä loit toivoa koko perheelle. Vakuutit toiset sitä, että olette taistelijoita ja selviytyjiä. Tällainen asenne ja toimintatapa antavat varmasti energiaa, ainakin niin kauan kuin akussa on virtaa.

Näissä tilanteissa vastuunkantajan ja omaishoitajan on pidettävä huoli siitä, että pystyy vahvistamaan omia voimavaroja. Mikä sinua kannatteli ja rohkaisi tuolloin?”

”Muistan paniikinomaisen tarpeeni olla liikkeessä ja suorittaa asioita.”

Ilona:

”Melko pian selvisi, miten vakavasta asiasta oli kyse. Mieheni oli halvaantunut ja menettänyt pääosin myös puhekykynsä.

Tuntui kuin musta huppu olisi vedetty päähän. En muista jälkikäteen noista ajoista juuri mitään muuta kuin paniikinomaisen tarpeeni olla liikkeessä ja suorittaa asioita.

En antanut itselleni lupaa pysähtyä, koska pelkäsin, että myös minä romahdan. Yritykselläni meni onneksi hyvin, joten minua ei tarvittu siellä kokoaikaisesti.”

Liisa:

”Kun painaa kaasua, ei voi pysähtyä. Kriisiaikoina tämä on hyvin tyypillistä toimintaa. Aktiivisena ja toimeliaana voi ylläpitää mahdollisimman paljon toivoa.

Ohititko kiireessä ja suorittaessa oman inhimillisyytesi ja yhteyden omiin tunteisiisi?

Ihminen ei ole kone. Tarvitsemme toisiamme eri elämäntilanteissa. Puolison sairastuttua suhteen vastavuoroisuus muuttuu.

Tasavertaisesta kumppanuudesta voi tulla hoitosuhde, jossa molempien suhde- ja tunnetarpeet eivät ehkä enää tule täytetyiksi.”

Ilona:

”Kun mies kotiutui ensimmäistä kertaa pitkän sairaalassaolon jälkeen, otin ohjat käsiini. Saimme kaiken mahdollisen hoitotuen, mutta minä halusin ottaa päävastuun miehestäni.

Koska mieheni tilanteessa ei nähty selkeää paranemisen mahdollisuutta, meille jäi kaksi vaihtoehtoa. Joko hakisimme hänelle hoitopaikan tai hän jäisi kotiin hoidettavakseni.

Minulla ei ollut sydäntä laittaa miestäni laitokseen. Alkoi uuvuttava byrokratiataistelu. Lopulta minusta tuli virallisesti mieheni omaishoitaja. Se oli myös mieheni tahto.”

”Olen luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä.” Kuvituskuva.

Liisa:

”Omaishoitajuus kertoo vahvasta sitoutumisesta. Oliko sinulla mielessäsi vaihtoehtoja, kun teit ratkaisun ryhtyä omaishoitajaksi?

On tärkeää muistaa, että suhde kumppaniin jatkuu, vaikka ei valitsisikaan toimia puolisonsa omaishoitajana.

Sinä pohdit tilannetta sekä itseksesi että puolisosi kanssa. Toimitte molempien tahdon mukaisesti tilanteessa, jossa ratkaisu oli tehtävä. Kunnioittakaa tuota ratkaisua, se oli varmasti siinä hetkessä oikea.”

Ilona:

”Pistin omat tarpeeni täysin sivuun. Rakensin perhe-elämämme uusiksi.

Loin päiviin ja viikkoihin selkeät aikataulut ja rytmin, jolla pyöritin uutta arkeamme. Ihan kuin olisin johtanut toista yritystä.

Jo muutamassa kuukaudessa havahduin siihen, että parisuhteestamme oli tullut hoivasuhde. Tunsin lohdutonta surua ja avuttomuutta. Olin myös vihainen: miksi elämä oli näin epäoikeudenmukaista?

Ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen uskalsin pysähtyä ja tunnustaa itselleni, että entiseen ei ollut enää paluuta.

Pelottavinta oli kuitenkin se, että en enää tiennyt, kuka minä olin ja mihin olin menossa. Kokosin kuitenkin itseni, koska oli pakko.”

Liisa:

”Hienoa, että uskalsit pysähtyä. Usein näissä pysähdystilanteissa saamme kontaktin omiin tunteisiimme.

Kuvasit koskettavasti sitä, että et enää tiennyt, kuka olit. Kuka lohdutti tai auttoi sinua tuossa tilanteessa? Kenelle saatoit kertoa tunteistasi ja ajatuksistasi? Sinussa on ilmeisen paljon sisäistä voimaa, voisiko sanoa sisua. Se on tärkeää sinnikästä taisteluvoimaa silloin, kun sitä tarvitaan.”

”Välillämme on yhä lämpöä, mutta kaikki muu on poissa.”

Ilona:

”Touhuan päivät ja illalla käperryn itseeni. Itken paljon etenkin sitä, että olen menettänyt mieheni ja sitä kautta myös naiseuteni. Välillämme on yhä lämpöä, mutta kaikki muu on poissa.

Olen nyt vasta viisikymppinen. Minusta tuntuu, että oma elämäni jää kokonaan elämättä. Koen, että alan pikkuhiljaa kuihtua.

En tiedä, miten kauan jaksan. Kaipaan töihin ja pohdin yhä useammin, onko minusta tähän. Silti ajatus miehen muuttamisesta hoivakotiin nostaa minussa syyllisyyttä. Olenhan luvannut rakastaa häntä myötä- ja vastamäessä.”

Lue myös: Pidätkö huolta kaukana asuvista vanhemmistasi? Saatat olla tietämättäsi etäomaishoitaja

Liisa:

”On vaikuttavaa, miten sitoutuneesti olet kantanut vastuuta puolisostasi. Muistathan, että rakkaus toteutuu parhaiten siellä, missä sen hinta ei ole liian kova.

Ei ole itsekkyyttä pitää huolta itsestä, omista voimavaroista ja tulevaisuuden unelmista.

On surullista, että et voi jakaa tuota kaikkea enää yhdessä puolisosi kanssa. Voisiko silti olla, että myös hänelle on tärkeää nähdä sinut hyvinvoivana?”

Asiantuntijana ratkaisukeskeinen pari- ja perhepsykoterapeutti, TM Liisa Välilä

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 5/2022.

X