Ihmiset ja suhteet

Onko elämää kaksosten jälkeen?

Teksti: Anna.fi

”Ensimmäisinä kuukausina joinain päivinä väsymyksestä sekaisin olin valehdellut miehelleni, että olin jo syöttänyt vauvat. Kai, että olisin säästynyt vaivalta..” Kaksosten äiti kertoo.

Onko elämää kaksosten jälkeen?

Jaanan ja Karin kaksoset ovat nyt 1,5 vuotiaita. Kaksoset olivat täysi yllätys. Pariskunta oli yrittänyt saada lasta jo neljä vuotta. Lopulta he olivat turvautuneet hedelmöityshoitoihin. Muutaman epäonnistuneen hoitokerran jälkeen tärppäsi, ja silloin siirrettiin vain yksi alkio. Vasta vauvojen synnyttyä selvisi, että toinen alkio oli saanut alkunsa luonnollisesti.

Jaanan raskaus oli suhteellisen helppo

”Alussa kärsin pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Jäin kolme kuukautta ennen laskettua aikaa sairaslomalle särkyjen sekä väsymyksen vuoksi. Jaksoin kuitenkin ulkoilla koiran kanssa siihen saakka, kunnes jouduin raskausmyrkytyksen takia sairaalaan kaksi ja puoli viikkoa ennen vauvojen syntymää”.

Synnytyskin sujui hyvin; tyttö syntyi ensin pää edellä, ja poika pylly edellä yhdeksän minuuttia myöhemmin. Sen verran raju synnytys kuitenkin oli, että Jaanan hemoglobiini hyvin alas. Toipuminen kesti viikkoja.

Kotiinpaluu on kova, kaksi lasta ei mene siinä kuin yksi

”Aina on kaksi suuta ruokittavana, kahdet vaipat vaihdettavana, kaksi pyllyä pestävänä. Lapset ovat yksilöitä ja vaativat kumpikin syliä ja hellimistä. Myös yöherätyksiä tulee kaksosten vanhemmille tuplasti. Lapset eivät nukahtaneet aluksi yhtä aikaa. Yleensä poika itki ja tyttö nukkui vieressä. Kun poika viimein nukahti, tyttö heräsi. Jos he nukkuivat yhtä aikaa, piti pumpata maitoa, että on antaa toiselle pullosta seuraavalla syötöllä”, Jaana muistelee.

”Perustavinkin asia eli imettäminen oli aluksi hankalaa. Yhtä aikaa imetys vaatii melkoista akrobatiaa. Vauvat olivat pieniä ja velttoja ja putoilivat imetystyynyn ja vatsani väliin. Myöhemmin laitoin vauvat vierekkäin sängylle tai myöhemmin sittereihin ja annoin pulloista maitoa. Siitä asti, kun lapset ovat istuneet syöttötuoleissa, syöttäminen ollut helpompaa. Ruokaa samalta lautaselta, samalla lusikalla, vuoronperään, molempiin suihin.

Varsinkin alussa väsymys oli valtaisa. Alkuajan elimme kuin puoliunessa. Kaikki oli sekavaa ja muistan miettineeni, voiko väsymykseen kuolla. En koskaan raskinut herättää molempia lapsia syömään yhtä aikaa. Tämän vuoksi herätyksiä tulikin pahimmillaan toistakymmentä per yö… Vauvojen ollessa pieniä, lähdimme puoleksitoista kuukaudeksi vanhempiemme luokse Savoon. Saimme kullan arvoista apua. Varsinkin kun pojalla oli koliikki, vaihtuvat hyssyttelijät olivat todella tarpeen! Se oli raskasta aikaa minulle muutenkin: koin äitinä riittämättömyyttä, kun en pystynyt sylittämään ja rauhoittamaan molempia lapsiani samanaikaisesti.

Lopulta palkkasimme hoitajan, joka auttoi lastenhoidossa mieheni ollessa töissä. Lapset saivat pari kamalaa vatsatautivirusta ja olimme pari kertaa sairaalassakin. Pesin kuin liukuhihnalla ripuleita ja oksennuksia. Hoitajammekin sairastui, itse asiassa kaikki muut paitsi minä!

Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin mieheni on osallistunut lastenhoitoon täysillä. Yksin en olisi ikinnä selvinnyt. Pelkästään fyysistä työtä; pukemista, kantamista, pesemistä oli niin paljon. Ei ole ollut aikaa miettiä tekeekö isä asiat mielestäni oikein tai ei, pääasia että tekee. Alussa isä joutui osallistumaan myös syöttöihin. Myös iltanukutukset ollaan tähän asti hoidettu aina yleensä yhdessä. Aina kun aikuisia on kaksi, toinen syöttää, pukee, tanssittaa toista ja toinen toista”.

Vanhempien omaa, yhteistä aikaa ei juurikaan ole ollut.

”Emme juuri ole käyneet harrastuksissa tai ravintoloissa. Emme yhdessä emmekä yksin. Emme ole pystyneet jättämään toista yksin kahden vauvan kanssa. Nukutus olisi mahdotonta ja yöt olisivat turhan raskaita”.

Mikä muu on erilaista kaksosten vanhemmuudessa?

”Minulla ei ole kokemusta yhdestä lapsesta. Millaista olisi saada vain yksi vauva kerrallaan ja elää symbioosissa kauan, kantaa mukanaan, imettää ja nukkua vierekkäin? Varsinkin pikkuvauvavaiheessa tämä asia aiheutti riittämättömyyden tunteita”, Jaana miettii.

”On myös paljon käytännön asioita, joita ei voi vieläkään tehdä kahden vauvan kanssa; esimerkiksi mennä julkisiin paikkoihin, joissa lapset otetaan pois vaunuista, tai jonne pitäisi päästä ilman vaunuja. Tärkeintä oli viime talvena saada lapset nukkumaan yhtäaikaisesti. Se onnistui parhaiten ulkona. Vaunut piti pitää liikkeessä koko ajan. Sisätiloihin ei voinut mennä, koska lapset olisivat heränneet”.

”Kaksosista on kuitenkin myös seuraa toisilleen. He todella tykkäävät toisistaan. Varsinkin iltaisin he halailevat ja painivat. Monta kuukautta sitten alkoi eräänlainen hippaleikki, jossa lapset konttaavat toisiaan kiinni ja käkätys on mahdotonta. Tytön ensimmäisiä sanoja oli veljensä nimi, jota hokeekin paljon”.

Kolmatta  lasta ei ole vielä suunnitteilla

”Tällä hetkellä tuntuu, että emme aio hankkia kolmatta. Mies on asiasta ihan vakuuttunut, minä ajattelen, että vannomatta paras.. Ehkä muutaman vuoden päästä,  jos Luoja suo. Mutta kiitos ei enää kaksosia. Nyt täytyy antaa aikansa näille, jotka ovat vielä niin pieniä, ja jotka ovat alusta asti joutuneet jakamaan minut ja lähes kaiken muun!”.

”Ja kyllä se nyt jo on alkanut helpottamaan. Kaikki on helpompaa kuin vuosi sitten”, äiti nauraa onnellisena.

Teksti: Niina Rapo-Puustinen

X