Onko elämää kaksosten jälkeen?
”Ensimmäisinä kuukausina joinain päivinä väsymyksestä sekaisin olin valehdellut miehelleni, että olin jo syöttänyt vauvat. Kai, että olisin säästynyt vaivalta..” Kaksosten äiti kertoo.
Jaanan ja Karin kaksoset ovat nyt 1,5 vuotiaita. Kaksoset olivat täysi yllätys. Pariskunta oli yrittänyt saada lasta jo neljä vuotta. Lopulta he olivat turvautuneet hedelmöityshoitoihin. Muutaman epäonnistuneen hoitokerran jälkeen tärppäsi, ja silloin siirrettiin vain yksi alkio. Vasta vauvojen synnyttyä selvisi, että toinen alkio oli saanut alkunsa luonnollisesti.
Jaanan raskaus oli suhteellisen helppo
”Alussa kärsin pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Jäin kolme kuukautta ennen laskettua aikaa sairaslomalle särkyjen sekä väsymyksen vuoksi. Jaksoin kuitenkin ulkoilla koiran kanssa siihen saakka, kunnes jouduin raskausmyrkytyksen takia sairaalaan kaksi ja puoli viikkoa ennen vauvojen syntymää”.
Synnytyskin sujui hyvin; tyttö syntyi ensin pää edellä, ja poika pylly edellä yhdeksän minuuttia myöhemmin. Sen verran raju synnytys kuitenkin oli, että Jaanan hemoglobiini hyvin alas. Toipuminen kesti viikkoja.
Kotiinpaluu on kova, kaksi lasta ei mene siinä kuin yksi
”Aina on kaksi suuta ruokittavana, kahdet vaipat vaihdettavana, kaksi pyllyä pestävänä. Lapset ovat yksilöitä ja vaativat kumpikin syliä ja hellimistä. Myös yöherätyksiä tulee kaksosten vanhemmille tuplasti. Lapset eivät nukahtaneet aluksi yhtä aikaa. Yleensä poika itki ja tyttö nukkui vieressä. Kun poika viimein nukahti, tyttö heräsi. Jos he nukkuivat yhtä aikaa, piti pumpata maitoa, että on antaa toiselle pullosta seuraavalla syötöllä”, Jaana muistelee.
”Perustavinkin asia eli imettäminen oli aluksi hankalaa. Yhtä aikaa imetys vaatii melkoista akrobatiaa. Vauvat olivat pieniä ja velttoja ja putoilivat imetystyynyn ja vatsani väliin. Myöhemmin laitoin vauvat vierekkäin sängylle tai myöhemmin sittereihin ja annoin pulloista maitoa. Siitä asti, kun lapset ovat istuneet syöttötuoleissa, syöttäminen ollut helpompaa. Ruokaa samalta lautaselta, samalla lusikalla, vuoronperään, molempiin suihin.
Varsinkin alussa väsymys oli valtaisa. Alkuajan elimme kuin puoliunessa. Kaikki oli sekavaa ja muistan miettineeni, voiko väsymykseen kuolla. En koskaan raskinut herättää molempia lapsia syömään yhtä aikaa. Tämän vuoksi herätyksiä tulikin pahimmillaan toistakymmentä per yö… Vauvojen ollessa pieniä, lähdimme puoleksitoista kuukaudeksi vanhempiemme luokse Savoon. Saimme kullan arvoista apua. Varsinkin kun pojalla oli koliikki, vaihtuvat hyssyttelijät olivat todella tarpeen! Se oli raskasta aikaa minulle muutenkin: koin äitinä riittämättömyyttä, kun en pystynyt sylittämään ja rauhoittamaan molempia lapsiani samanaikaisesti.
Lopulta palkkasimme hoitajan, joka auttoi lastenhoidossa mieheni ollessa töissä. Lapset saivat pari kamalaa vatsatautivirusta ja olimme pari kertaa sairaalassakin. Pesin kuin liukuhihnalla ripuleita ja oksennuksia. Hoitajammekin sairastui, itse asiassa kaikki muut paitsi minä!
Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin mieheni on osallistunut lastenhoitoon täysillä. Yksin en olisi ikinnä selvinnyt. Pelkästään fyysistä työtä; pukemista, kantamista, pesemistä oli niin paljon. Ei ole ollut aikaa miettiä tekeekö isä asiat mielestäni oikein tai ei, pääasia että tekee. Alussa isä joutui osallistumaan myös syöttöihin. Myös iltanukutukset ollaan tähän asti hoidettu aina yleensä yhdessä. Aina kun aikuisia on kaksi, toinen syöttää, pukee, tanssittaa toista ja toinen toista”.
Vanhempien omaa, yhteistä aikaa ei juurikaan ole ollut.
”Emme juuri ole käyneet harrastuksissa tai ravintoloissa. Emme yhdessä emmekä yksin. Emme ole pystyneet jättämään toista yksin kahden vauvan kanssa. Nukutus olisi mahdotonta ja yöt olisivat turhan raskaita”.
Mikä muu on erilaista kaksosten vanhemmuudessa?
”Minulla ei ole kokemusta yhdestä lapsesta. Millaista olisi saada vain yksi vauva kerrallaan ja elää symbioosissa kauan, kantaa mukanaan, imettää ja nukkua vierekkäin? Varsinkin pikkuvauvavaiheessa tämä asia aiheutti riittämättömyyden tunteita”, Jaana miettii.
”On myös paljon käytännön asioita, joita ei voi vieläkään tehdä kahden vauvan kanssa; esimerkiksi mennä julkisiin paikkoihin, joissa lapset otetaan pois vaunuista, tai jonne pitäisi päästä ilman vaunuja. Tärkeintä oli viime talvena saada lapset nukkumaan yhtäaikaisesti. Se onnistui parhaiten ulkona. Vaunut piti pitää liikkeessä koko ajan. Sisätiloihin ei voinut mennä, koska lapset olisivat heränneet”.
”Kaksosista on kuitenkin myös seuraa toisilleen. He todella tykkäävät toisistaan. Varsinkin iltaisin he halailevat ja painivat. Monta kuukautta sitten alkoi eräänlainen hippaleikki, jossa lapset konttaavat toisiaan kiinni ja käkätys on mahdotonta. Tytön ensimmäisiä sanoja oli veljensä nimi, jota hokeekin paljon”.
Kolmatta lasta ei ole vielä suunnitteilla
”Tällä hetkellä tuntuu, että emme aio hankkia kolmatta. Mies on asiasta ihan vakuuttunut, minä ajattelen, että vannomatta paras.. Ehkä muutaman vuoden päästä, jos Luoja suo. Mutta kiitos ei enää kaksosia. Nyt täytyy antaa aikansa näille, jotka ovat vielä niin pieniä, ja jotka ovat alusta asti joutuneet jakamaan minut ja lähes kaiken muun!”.
”Ja kyllä se nyt jo on alkanut helpottamaan. Kaikki on helpompaa kuin vuosi sitten”, äiti nauraa onnellisena.
Teksti: Niina Rapo-Puustinen
Kommentit
Ai niin piti lisätä että minun mieheni ollut täysillä mukana poikien touhuissa ja alkaa itse sitten nyt väsähtää!
Kommentit
Sekä ”yksös”- että kaksosraskauden kokeneena voin sanoa että mieluummin yksi kuin kaksi lasta kerrallaan. Kun on vain kaksi kättä ja yksi syli käytettävänä, ja TARPEITA kaksosilla riittää… Ja kun olisi vain kaksoset, mutta myös vanhemmat sisarukset tarvitsevat oman osansa. Voi sitä riittämättömyyden tunnetta…Puolison, äidin, anopin ja kaikkien muiden apu on korvaamatonta.
Ensimmäiset kaksi kuukautta meni kuin sumussa, sitten alkoi helpottaa kun tytöt alkoivat nukkua yönsä suht rauhallisesti. ”Omaa elämää” ei juurikaan ollut, mutta kaikesta olemme selvinneet, kiitollisena ja ylpeänä katselen katrastani tänä päivänä.
Onneksi olkoon teille molemmille! Olette selvinneet suhteellisen helposti lastenne kanssa. Omat kaksoseni ovat nyt 3,5 vuotiaat. Olen ollut yksin heidän kanssaan 3 vuotta. Erosin lasteni isästä heidän ollessa 6 kk ikäisiä. Miksi? En halunnut elää ainaisessa pelossa, milloin mieheni löisi taas udelleen. Yksi kerta nyrkkeilysäkkin riitti minulle. Ei siis ollut isää tai anoppia auttamassa. Lasten ollessa 9 kk ikäisiä, en enää tiennyt yöllä näinkö unta vai elinkö todellisuudessa, olin niin väsynyt. Monena yönä näin unta, että pudotan jomman kumman sylistäni. Luojalle kiitos, se oli vain unta. Tuohon aikaan muutin takaisin omien vanhempieni luokse, mutta apua tuli vain harvoin. Molemmat vanhempani kun kävivät töissä, isäni oli joka toinen yö töissä, äiti joka päivä. Omaa aikaa en koskaan saanut. Äitini lohdutti minua aina sillä, että kunhan he kasvavat, heitä on helpompi hoitaa. Tottahan se oli. 10 kk ikäisinä he alkoivat nousta seisomaan ja kävelemään, ei tarvinnut enää kantaa eikä tuttipulloja enää tarvittu. Yösyötöt loppuivat pojalta mutta tyttäreni heräsi vielä joka yö syömään. Kun he oliat 1,5 vuotiaita, he alkoivat nukkua kokonaisia öitä, siis eivät enää heränneet kertaakaan yön aikana. Siitä lähtien elämäni on noussut ylöspäin. Aiska, jos olet kulkenut 2 kk sumussa kaksostesi syntymän jälkeen, onnittelen. Minun sumuni kesti 1,5 vuotta. Olen edelleen väsynyt, edelleen yksinhuoltaja mutta lapset ovat jo ”isoja”. Kuitenkin lasten kasvu tuo uudet haasteet eteen, on tiuskimista, raivokohtauksia, itkua, äidin huomiosta kilpailua jne. Ja kaiken tämän koen yksin. Ei ole aikaa käydä ulkona, ei ole aikaa tavata muita ihmisiä. Ihmettelen, etten ole vielä seonnut… Mutta kun katson tytärtäni hänen laulaessaan uutta laulua, jonka hän muskarissa oppi, kun näen sen ilon ja elämän myönteisyyden, viattomuuden ja loisteen hänen silmissään, kun katson poikaani ja näen pienen ihmisen, jolla on mielikuvitusta ja taitoa rakentaa legoista lentokoneita, kuorma-autoja ja henkilöautoja, kiitän Luojaa siitä, että minua on siunattu kahdella ihanalla lapsella. Sillä jokainen hymy, nauru, halaus ja suukko ovat 1000 kertaa voimakaampia kuin kaikki kiukut ja itkut tuplana.
Kovinpa kuulosti tutulta…
Omista kaksospojistani herra A syntyi pää edellä, herra B 17 minuuttia myöhemmin, tuskallisista kääntöyrityksistä huolimatta jalka+pylly edellä.
Tämä herra B oli sitten koliikkivauva, huutoa jatkui ekat 4 kuukautta,
eikä herra oppinut ikinä imemään rintaa,
vaikka itku silmässä imetin herroja, yhtäaikaa tietenkin, koska neuvolantäti neuvoi niin ( yhteisimetys oli joku muotijuttu just siihen aikaan )
Ei sujunut, kun toinen huusi kokoajan, eikä todellakaan oppinut imemistekniikkaa sitten millään.
Joka kerta neuvolantäti vaan puhkui, että ”kyllä se sen oppii,jatkat ahkerasti vaan!”
Ja kun tätä meininkiä oli jatkunut 2 kuukautta, aloin vaan antamaan tuttelia pullosta (olihan sitä kokoajan annettu lisämaitona kuitenkin )- ja herra B oli ainakin ruuan saantiin tyytyväisempi, vaikka äiti kärsi tietenkin nauvolassa tädin puhinoista, ”kun sitä olisi vaan pitänyt yrittää enemmän…”
”Koittasit itse olla 24 tuntia vuorokaudessa tissit kiljuvien vauvojen suussa, tekmättä muuta ja kärsimällä tunnontuskia sitten siitä! ” Sanoin vaan neuvolan tätöselle, joka olikin sitten aivan hiljaa sen jälkeen ( todennäköisesti hänellä ei omia lapsia ole ollut )- ja sen jälkeen ilmoitin käyväni poikien kanssa toisella neuvolan tädillä.Piste.
Alkutaival oli aivan kauheaa, pojilla oli täysin eri vuorokausirytmi, joka tasaantui vasta n.2 kuukauden iässä.
Eli kun toinen nukkui, toinen söi, jne….
Apua saatiin kunnan kodinhoitajalta kerran kahdessa viikossa 4 tuntia ( joka maksoi tietenkin maltaita ! ) eikä siinä ajassa ehtinyt tekemään mitään järkevää……paitsi nukkua.
Käytettiin pariin otteeseen myös väestöliiton yöhoitajia, joka hoiti lasten yösyötöt, kun aikuiset tankkasi unta.
Kallista sekin, vaan pakko mikä pakko.
Joskus olin niin unenpuutteesta sekaisin, että kun vaihdoin toiselle pojalle vaippaa, ihmettelin ääneen oikein, että ”mikähän täällä pitää tommosta ääntä?” – ja tajusin hetken päästä, että sehän on toinen poika, joka oli herännyt huutelemaan.
Ei ollut meillä apuja sukulaisista, kaikilla oli niin kiire omien töiden ja harrastusten kanssa, ettei kukaan ehtinytkään ajatella meitä.
Enkä muutenkaan ole ihminen, joka menee ihan pyytämällä pyytämään apua, jos sitä ei tarjota, tai jos huomaan, että on vaikeaa edes kuunnella meidän kuulumisia.
Mieheni oli yrittäjä, joten lähes aina töissä.
Ja sätti oitis minua töistä tullessaan, jos tiskit oli vielä tiskaamatta.
Tai pyykit pesemättä.
Itse olin jo siinä pisteessä, että vähät moisesta välitin, kunhan lapset sai puhdasta vaatetta ja ruokaa ja unta tarpeeksi.
Suhteemme kariutui ennen kuin pojat täytti 3, joten aika haipakkaa menoa oli, kun etsin ensin työpaikan ( jäin työttömäksi määräaikaistyösuhteesta juuri ennen äitiysloman alkua ) sitten asunnon ja tarhapaikan vielä pojille.
Sitten vaan aloitettiin elämä lähes alusta, kun ex-mies ei paljoakaan tavaroita mukaamme antanut.
Vaati kuitenkin, että minä ja lapset lähdetään, koska hänhän ei tästä asunnosta mihinkään lähde….
Kyllähän sitä joskus tuli kateellisena katsottua näitä yhden lapsen äitejä, kun oli sitä laatuaikaa lapsen kanssa ja sai sylitellä ja helliä vain yhtä.
Meikäläisellä kun oli aina ruuhka-aika sylissä, kun vaan johonkin istahti…
On totta, että kaksosilla on seuraa toisistaan ihan toisella tasolla, kuin sisaruksilla muuten.
Siinä suhteessa pääsin helpolla, ettei tarvinnut aina olla huvipellenä, vaan lapset hauskuutti toisiaan jo vuoden ikäisinä, kun opppivat kävelemään ja pitivät kotona juoksukilpailuja ( jokailtainen, hyväksi havaittu väsytyskeino, muuten ) ja nauroivat ja taputtivat aina, kumpikin voittajina.
Tällä hetkellä pojat on vilkkaat tokaluokkalaiset, ja sain itsekin sittemmin kokea vielä äitiyden onnea vain yhden lapsen kanssa,
joka vieläpä sattumoisin on tyttö, hänkin nyt jo kolmevuotias määrätietoinen naisenalku.
Elämää on ( sittenkin! ) kaksosten jälkeen, uskokaa pois =o}
Luojan kiitos, meillä ei ole ollut tuommoista. Meillä oli kyllä isot, lähes 3.5kg kumpikin, ja helpot vauvat. He syntyivät rv39+3 hätäsektiolla. Tietysti hoitamista oli tuplasti. He kuitenkin söivät peräperää ja se oli ainakin meillä paras ratkaisu. Imetinkin heitä 8kk.
Niin eikä meillä kuljettu ekaa vuotta sumussa. Vaan ihan kirkkaana, ihana joskin työläänä muistona on mielissämme.
Meidän kaksoset täyttivät kesällä kolme. Ensimmäiset kolme vuotta olivat aika haasteellisia, osaksi sen takia, että tenavamme ovat olleet huonoja nukkumaan. Tämä kesä oli todellinen vedenjakaja. Nyt lapset leikkivät tosi paljon keskenään, pitävät toisistaan huolta ja jatkuvat paimentaminen ei ole enää niin tapetilla. Olimme juuri etelänreissulla ja kaikki meni enemmän kuin hyvin. Oli kiva tehdä kaikkea yhdessä ja nukkuakin sai. Kyllä se kaksoselämä helpottaa alun jälkeen.
hei!!minun tarinani on tällänen..Jätin kaksosteni isän kun olin raskauden puolessa välissä,koska sain nyrkistä enkä halunnu elää siinä pelossa et milloin tulee seuraava isku.Ennestää minulla oli jo 6v tyttö ja 3v poika..voitte vai kuvitella miten minulla oli raskasta kaksosten ja isompien kanssa yksinhuoltajana!yöt meni niin et sain 4vrk aikana nukuttua noin 6tuntia ja päivisin en voinu nukkkua ku oli isommat lapset jotka tarvitsi äitiä!Sain kyllä sitten isomille hoitopaikan olivat 8.00-15.00 päiväkodissa tai no tietenki tyttäreni oli eskarissa!!Sain kyllä apua kodinhoitajilta..mutta eipä siitä niin kauheasti ollu hyötyä..sit tietenki jos kodinhoitajat hoitaisivat öitäkin!Mutta päivääkään en pois vaihtaisi vaikka olin kaksosteni vauva aikana niin RIKKI kun ihminen vai olla voi..nyt kaksoset on 11kk nukkuvat koko yöt ja päiväunia nukkuvat 2krt päivässä noin 4-5h yhteensä!! Tsemppiä kaikille kaksosten vanhemille vaikka elämä nyt tuntuisi rankalta kyllä se helpottaa vielä! T:Jaana81+tyttö7v,poika4v ja kaksoset 11kk(tyttö&poika)
Niin meillä kaksoset tulivat siis vihdoin vuosien selittämättömän lapsettomuuden hoitojen tuloksena keinohedelmöityksellä,
ja kaksosten jälkeenkin piakkoin koitettiin pakkasalkiolla ( yhdellä kerrallaan! ) pariin otteeseen, mutta näillä en enää onnistunut raskaaksi tulemaan.
Pitipä vielä kertoa tuosta, että mikä on erilaista kaksosten kanssa.
Mulla ainakin varpaat osoittautui ihan näppäriksi tavaroiden poimimisvälineiksi,
kun aina oli kainalossa 2 vauvaa,
käsiä ei siis riittänyt millään lattialla lojuvien vaatteiden , lelujen ja muun sälän poimimiseen.
Itse en kyllä tätä taitoa edes huomannut mitenkään, ennenkuin kylässä olevat ihmiset alkoivat nauraa, kun olin niin hassun näköinen poimiessani ohimennen varpailla tavaroita lattialta.
Vasta silloin kiinnitin itse moiseen huomiota.
Muutenkin sitä keksii mitä ihmeellisempiä ajansäästö / enrgiansäästö – juttuja kun ei halua sitä kaikkea ”vapaa-aikaa” tuhlata vain pyykkäämiseen tai siivoamiseen tai ruuanlaittoon.
Itse tein soseet pakkaseen ( siis 4 litran kattilallinen kerralla ) milloin mitäkin mössöä, ja lisäilin siihen tarpeen mukaan sitten muuta sekaan, kun otin pakkasesta esim. porkkana-perunamössöä.
Tai kukkakaaalimössöä, jota itse en söisi mistään hinnasta, mutta pojat kyllä tykkäsi.Oli oikein lempparimössö.
Päällä pidin aina paitapuseroita, joissa oli nepparilliset rintataskut( Viis muodista ! )
niihin mahtui taskuun sisälle kumpaankin 1 tutti.
Toiset taskun läpän nepparin alle roikkumaan.
Ei tarvinnut etsiskellä paniikissa mistään, kun stereohuuto alkoi….
Meillä kaksosvauvojen kanssa sujui todella hyvin! Nukuimme kaikki neljä (isä, äiti, vauva ja vauva) samassa sängyssä. Imettäminen oli helppoa, kun teki sen makuullaan ja siirtyi itse vauvan vierestä toisen viereen. Imetin molempia 10 kuukautta, ja joka kerralla piti antaa lisäksi pulloa. Huolehdin aina, että vauvat saivat maitoa kyllikseen. Siksi tarjosin hyvin herkästi rinnan jälkeen lisäksi pulloa.
Suoriuduin vauvojen hoidosta melkein yksin. Isä ei syöttänyt vauvoja koskaan yöllä, päivisinkin hyvin harvoin. Opin imettämään ja antamaan samalla pullosta. Sittereitä meille ei hankittu, niistä olisi vain tullut riesa isompien sisarusten kiipeilytelineinä. Syöttötuolejakaan emme tarvinneet. Syötimme mukelot samalta lautaselta omilla lusikoillaan penkillä istuen. Tällöin syöttäjänkin oli keskityttävä ruokailuun. Mukelot (2 v.) syövät nykyisin siististi itse tuolilla istuen.
Tärkeimpänä olen kokenut sen, että mukeloiden syönneistä on huolehdittu hyvin. Kukaan ei kykene syöttämään muksuja tunnin välein. Eihän siinä muuta ehtisikään. Imettäminen on pitänyt pyhittää vauvoille omistetuksi ajaksi. Samalla olen pyrkinyt lepuuttamaan omaa selkääni ja vaikka lukemaan jotain. No, lukeminen imettämisen aikana ei tietenkään ollut ollenkaan aina mahdollista.
Elin kaksosten vauva-ajan sumussa, mutta silti ”selvin päin”. Ajantaju on ollut hukassa monet kerrat, mutta aikaa tärkeämpänä seikkana olenkin pitänyt tunteitani ja tyytyväisyyden astettani. Sama se, jos herää uuteen päivään vasta puolen päivän aikaan, jos elämä muuten hymyilee.. ainakin toisinaan.
En ikinä vaihtaisi päiväkään. Kaksi saman ikäistä tenavaa on tuplapotti, sanoivatpa muut mitä tahansa! Mikään muu seikka elämässäni ei ole opettanut minulle yhtä paljon sopeutumisesta ja joustamisesta kuin nuo kaksi ihanaa vilperttiä ja heidän tempauksensa. Väsyneenä ja raivon partaallakin jaksan hymyillä arvaillessani heidän seuraavaa keppostaan.
Kaksoset ovat teettäneet työtä kuin olisivat kolme lasta. Heitä on kaksi päätä keksimässä erilaisia kommervinkkejä, ja molemmat toteuttavat molempien keksimät jekut. Olen salaa mielessäni nauranut ”viisaille” yksöslasten vanhemmille, jotka kivenkovaa väittävät, että heidän kaksi eri-ikäistä lastaan vaativat kyllä varmasti enemmän työtä kuin minun kaksi saman ikäistä. Tietäisivätpä vain, mistä puhuvat 😉
Elämää kaksosten jälkeen on! Sitä on tuplasti!!
Kaksoset ovat kyllä tosi rankkoja kasvatettavia! Itselläni 3,5 v kaksoset, yksi hieman vanhempi lapsi ja kuopus 1v.
Olen lähestulkoon yksinhuoltaja koska ”isä” ei ole koskaan osallistunut lapsien hoitoon ja kasvatukseen muuta kuin karjumalla.
Sumussa olen ollut monta vuotta, jopa niin rankasti että en edes saa eroa aikaiseksi. Noh, eiköhän se tästä, odottelen että ehkä 5 vuotis päivään mennessä olisi jo järki hieman kasvanut, ja rakkaita ovat kaikki pienokaiseni vaikka työtä teettävät.
Tsemppiä kaikille tuplavanhemille ja muillekin.
Meillä on nyt 1 v. 4kk vanhat kaksostytöt – tytöt syntyivät 2 kuukautta etuajassa, mutta se onkin sitten ollut oikeastaan meidän ainoa ongelma. Tytöt olivat tyytyväisiä vauvoja ja me äiti ja isi onnellisia vanhempia. Isä osallistui alusta asti kaikkeen touhuun, enkä koskaan ole kokenut väsyväni elämään kaksosten kanssa. Myös perheemme ovat olleet kovasti apuna alusta asti, nyt se palkitaan tyttöjen ja heidän läheistensä läheisinä suhteina. Minusta on turha ajatella, että on kahdet peput pestävänä, kaksi suuta ruokittavana jne. Se on niin ja siitä on selvittävä. Alkuun imetin ja pumppasin maitoa, myöhemmin tytöt nököttivät sittereissään ja annoin vuoroin perään ruokaa. Nyt edelleen vuorotahtisuus jatkuu, mutta syöttötuoleissa. Käynnissä on myös syömään harjoittelu…
Alusta asti jos tuntuu että tarvitsee apua, niin sitä on osattava pyytää tai hommata. Neuvolassakin pitää suunsa saada auki, jos lapsettomalla neuvolantädillä on kaksosäitiydestä kovin eri näkemykset.
Vieraiden ihmisten tyly kommentointi tyyliin ”Katso tuplavahinko” on välillä harmittanut, kun olen vain ollut ylpeä suloisista tytöistäni. Nyt tyttöni leikkivät yhdessä, sitä on ilo katsella ja kuunnella. Tottakai välillä myös hermostuvat toiseen, kun joskus juuri siskolla oleva lelu olisi paras… Nyt lähipäivinä on tullut myös kateus, jos äiti ottaa siskon syliin.
Mutta ylipäätään olen ollut onnellinen kaksosistani, sen on varmasti mahdollistanut se että en ole ollut heidän kanssaan yksin enkä siis kaatunut väsymykseen. Eräs sairaanhoitaja (itsekin kaksosten äiti) sanoi minulle kerran, että kaksoset annetaan vain sellaisille vanhemmille joiden tiedetään selviytyvän siitä – minusta se oli juuri sellaista kannustusta, jota kaksosten ja muutkin vanhemmat tarvitsevat!
Kiva lukea kaikkien kommentteja! Meidän kaksoset ovat reilun vuoden ja rankkaa on ollut. Raskauden alku pahoin voinnista ja suurista mieliala vaihteluista alkaen. Mieheni on ollut alusta alkaen mukana niin paljon kuin on jaksanut. Molempia on harmittanut se, että on joutunut luopuman ura suunnitelmistaan jne joksikin aikaa, koskaaki kotona on ollut niin rankkaa. Itse kuitenkin olen jaksanut opiskella koko ajan jonkin verran mieheni avustuksella. Opiskelu on toiminut välttämättömänä vastapainona arjelle kotona. Nyt kun pojat ovat yli vuoden alkaa helpottaa. Toki töitä on vieläkin paljon, mutta työn vastapainoksi saa myös paljon enemmän. He kun ovat todella ihania kommunikoivia yksilöitä. silti vielä mennään päiväkerrallaan ja jokainen päivä on kuin maraton juoksu, jonka loppu alkaa häämöttää ilta puuron aikaan. Päivä loppuu aina joskus ja sitten saan rentoutua kylvyssä ja nukkumalla kohti seuraavan aamun aikaista herätystä, kahta maitopulloa, aamupalaa, josta puolet lentää lattialle. Vielä mietin onko elämää kaksosten jälkeen. Onko joskus vielä aikaa ja energiaa lukea tai paneutua luovaan työhön…? Parisuhde on myös joutunut tosi koville ja välillä tappelemme oikein kunnolla. Molemmat kaipaavat vapautta tehdä asioita, mutta toistaiseksi rakkaus on voittanut. Tekemistä on kotona kahdelle ihmiselle paljon, joten riidellään usein siitä, että hommat pysyisi edes jotenkin tasassa. koska miehenllä ei usein hermo riitä kovin kauaa lasten kanssa tai kakka vaipat eivät oikein miellytä niin hän hoitaa sitten enemmän muita koti askareita, kuten siivoaa. Setoimii ihan hyvin. Tsemppiä kaikille kaksos äideille, kirjottelisin myös mielelläni jonkun kanssa yhteisistä kokemuksista. Alun rintapumput, rintaraivarit ja imetys todella sekopäistä aikaa. inhosin rintapumppua enkä halunnut sitä käyttää, myös yhteisimetystä koitin vain muutaman kerran, tunsin oloni kauheaksi yrittäessäni imettää kahta. Meillä toimi alusta alkaen korvike sekä rinta imetys. kunnes kolmen kuukauden jälkeen lopetin imettämisen kokonaan. Se oli hyvä ratkaisu ja pojat ovat kasvaneet oikein hyvin ja terveinä, korvikkeesta huolimatta.
Minullakin on kohta joulukuussa täyttävät 4 v. kaksos pojat ja 2,5 vuotias poika myös, elämä on ollut vuoristorataa 😉 mutta elämisen arvoista kolmen pojan kanssa! On ollut tosi raskaita päiviä koska olen ollut alusta saakka kotona, mutta kaksospojat pojat omatoimisia ja kultaisia <3 Mutta kaksosten kanssa mennään päivä kerralleen 😉
Ai niin piti lisätä että minun mieheni ollut täysillä mukana poikien touhuissa ja alkaa itse sitten nyt väsähtää!
Vastaus kysymykseen: ei ole, elämästä tulee yhtä hel…
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous