Ihmissuhteet

Ota vastuu rakkaudestasi: 6 neuvoa, jotka lisäävät läheisyyttä parisuhteessa

Rakkaus ei ole vain onnenkauppaa. – Rakkaudestaan kannattaa ottaa vastuuta eikä uskoa onnenpölyyn tai maagiseen rakkauden voimaan, sanoo parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow. Kyse on ennen kaikkea itsensä tuntemista ja sen ymmärtämisestä, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Sekä omista tunteistaan kertominen että toisen tunteiden kuunteleminen ovat parisuhteessa yhtä tärkeässä roolissa.

Rakkaus ei ole vain onnenkauppaa. – Rakkaudestaan kannattaa ottaa vastuuta eikä uskoa onnenpölyyn tai maagiseen rakkauden voimaan, sanoo parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow. Kyse on ennen kaikkea itsensä tuntemista ja sen ymmärtämisestä, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.

Tavoitteletko pitkäkestoista, rakastavaa parisuhdetta, josta saat voimaa, turvaa ja hyvää oloa? Jos pidät tärkeänä rakkaustarinasi onnistumista, sinun kannattaa ottaa rakkaudestasi vastuuta myös itse.

– Rakkaus ei ole ihan vain onnenkauppaa. Rakkauden omavastuuosuus tarkoittaa sitä, että jokaisen tulisi opetella tuntemaan itsensä. Vasta tällöin hän pystyy olemaan toiselle avoin ja kertomaan, kuka sisimmässään on, parisuhdekouluttaja ja Rakastamisen taito -kirjan kirjoittanut Marianna Stolbow kertoo.

Vastuuttomuudesta seuraa pinnallinen suhde, jossa keskitytään toisen virheisiin ja omiin täyttymättömiin odotuksiin onnesta – josta toisen ajatellaan olevan vastuussa. Kumppanille saatetaan myös antaa virheellinen kuva itsestä.

– Ihminen voi esimerkiksi olla paljastamatta vähemmän mairittelevia puolia itsestään, koska luulee, ettei kelpaa. Parisuhteessa täytyy saada olla juuri niin nolo kuin on.

Mutta miten vastuuta rakkaudesta oikein otetaan? Marianna antaa kuusi neuvoa.

1. Opi tunnistamaan tunteesi

Jos omia tunteitaan ei tunnista, niistä ei pysty toisellekaan kertomaan.

– Ainoastaan aikuinen, joka ymmärtää omien reaktioidensa takana olevat tunteet, voi avata niitä toiselle ja kertoa, miksi jokin asia herättää esimerkiksi hämmennystä, pelkoa, häpeää, suuttumusta tai turvattomuutta.

Tunteiden nimeäminen ja eri tunnesävyjen erottaminen voi olla vaikeaa, mutta tunnetaitojaan on mahdollista kehittää.

– Laita vaikka kello 8 minuutin välein soimaan. Kun kello soi, kirjoita paperille tunne, joka sinulla on sillä hetkellä. Näin opettelet tunnistamaan tunteitasi paremmin.

2. Mieti, miksi reagoit niin kuin reagoit

Mariannan mukaan ihminen ei suutu siksi, koska toinen käyttäytyisi typerästi, vaan siksi, koska toisen toiminta osuu itsessä arkaan ja satuttavaan paikkaan.

– Viha ei ole ulkopuolellamme vaan sisällämme. Aina kun suutut, katso peiliin ja mieti, mihin toinen sinussa osui.

Niin omat kokemukset kuin parisuhteeseen liittyvät odotuksetkin voivat vaikuttaa siihen, miten ihminen reagoi. On hyvä pohtia sitä, kuinka epävarma ja rakkaudennälkäinen oikein on.

– Kun opit ymmärtämään itseäsi, vaadit toiselta vähemmän todisteita rakkaudesta ja olet häntä kohtaan sekä anteliaampi että vastaanottavaisempi.

3. Kerro avoimesti tunteistasi

Jos haluat aitoa rakkautta, paljasta, älä pelaa. Omista tunteistaan kertominen tukee rakkaussuhdetta.

Kun molemmat pystyvät kertomaan ja näyttämään tunteensa, vetäytyminen ja vaitiolo vähentyvät ja läheisyys ja lempeys lisääntyvät.

4. Kuuntele

Sekä kertominen että kuunteleminen ovat parisuhteessa yhtä tärkeässä roolissa. Aina, kun toinen haluaa kertoa olostaan tai tunteistaan, hänet pitää ottaa tosissaan.

– Kun toinen paljastaa olevansa peloissaan, häpeissään, uupunut, suuttunut tai epävarma, kuuntele häntä. Arvosta sitä, että hän osaa kertoa itsestään tuollaisia asioita. Toisen kertomaa ei saa koskaan halveksua tai väheksyä, saati mitätöidä heikolla hetkellä tai riidassa. Nöyryyttäminen on aina suhteen peruskiven hajottamista.

Vuosienkin jälkeen molempien kannattaa kuunnella toisen toiveita herkällä korvalla.

– Pitkässä suhteessa toista saattaa pitää itsestäänselvyytenä eikä häntä aidosti kuuntele. Monesti on käynyt niin, että vasta eron jälkeen ihminen alkaa ymmärtää, että toinen kyllä taisi sanoa jotain, mutta itse ei ottanut sitä tosissaan.

5. Tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi

Jokaisen on otettava vastuu omasta onnellisuudestaan ja tehtävä sellaisia asioita, joista iloitsee. Toisen päälle ei voi kaatua odotuksineen ja vaatimuksineen.

Mikäli olo on jostain syystä onneton, katse kannattaa myös siinä tapauksessa kääntää ensin itseensä.

– Esimerkiksi tylsän seksielämän kohdalla voi olla hyvä kysyä itseltään, että entäpä jos tylsyyttä ruokinkin minä: mitä olen itse valmis tekemään tunteakseni oloni innostuneeksi tai tyydytetyksi?

6. Tunnista epäterve rakkaus

Vastuu rakkaudesta on parisuhteessa molempien harteilla.

– Jos huomaa olevansa ainut vastuunkantaja, on syytä kysyä itseltään, miksi on niin rakkaudennälkäinen, että suostuu suhteeseen, jonka onnistumisesta vain itse on kiinnostunut. Me emme voi muuttaa toista. Ainoastaan itsemme.

Vastuu on epätasaisesti jakautunutta myös silloin, jos huomaa taipuvansa mielettömiin solmuihin, jotta saisi pidettyä parisuhteen kasassa.

– On tärkeää tunnistaa terveen ihmissuhteen rajat. Käytän sanontaa ”pelko piirtää perheen rajat”. Jos pelkäät kertoa miltä itsestä tuntuu, pelkäät uupuvasi toisen käytöksen takia tai pelkäät ottaa asioita puheeksi, jotain on pielessä.

X