Tarpeellista julkista keskustelua vai uuvuttavia somekohuja ja lynkkausmielialaa? Onko somesta tullut uusi tuomioistuin?

Julkisessa keskustelussa ei enää ole väliä sillä, onko joku syytön vai ei, kun päitä vaaditaan vadille, toteaa professori Pekka Aula. Toimittaja Tuomas Enbusken mielestä sananvapauden nimissä myös ylilyönnit on hyväksyttävä.

Onko julkisesta keskustelusta tullut uusi tuomioistuin?

Pekka Aula: Jossain määrin kyllä. Päitä vaaditaan vadille unohtaen, että länsimaisessa demokratiassa ihminen on syytön kunnes syylliseksi todistetaan. Enää ei ole oikeasti väliä sillä, oletko syyllinen vai syytön. Pahimmillaan olet syyllinen, jos joku muu niin somessa huutaa.

Tuomas Enbuske: Ei. Vuosikymmeniä sosiologit, tutkijat ja työväenluokkaa romantisoiva vasemmisto olivat sitä mieltä, että kansaa pitää kuulla. Kun jokaisesta vihdoin tuli media, kansa puhuikin vääriä asioita. Eliitti on aina halunnut kontrolloida kansaa, mutta ihmisiä ei voi kontrolloida – ja se on ihanaa. Ihmiset ottavat julkisen tilan sellaisena kuin haluavat.

Onko hyvä puida epäiltyjä väärinkäytöksiä julkisesti eikä viranomaisteitse?

PA: Kyllä ja ei. Jos aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä, se nousee kyllä mediaan, vaikka sitä käsiteltäisiinkin viranomaisteitse. Mutta somella ei ole sääntöjä, jotka perinteisellä medialla on. Silti ne toimivat symbioosissa. Somessa kytee ja sinne sytytetään kipinöitä, mutta varsinaisen bensan kaataa perinteinen media.

TE: Kyllä. Väärinkäytöksiä tapahtui vielä enemmän 1970–80-luvuilla. Nyt niitä tulee enemmän ilmi juuri julkisen keskustelun ansiosta. Myös somea koskevat kunnianloukkauslait ja herjauksesta voi saada tuomion. Itse suhtaudun someen niin, että minun pitää olla valmis näkemään kaikki sanomani iltapäivälehden lööpissä.

Onko vaarana, että somessa kaatuvat ihmisten työurat?

PA: Kyllä, ja tästä on jo olemassa esimerkkejä. Ilmiötä kuvaa sodankäynnin termi collateral damage: hyväksytään myös viattomat uhrit tärkeän asian nimissä. Tästä on tullut myös viihdettä, joka muistuttaa antiikin Rooman amfiteattereita. Syytetyt syötetään leijonille ja kansa hurraa. Haetaan popcornit ja katsellaan, kenen pää tippuu.

TE: Kyllä, mutta samanlaisia julkisia hirttäjäisiä on ollut aiemminkin. Se on yksi sananvapauden lieveilmiö. Vapaus on kuitenkin niin tärkeä arvo, että siihen liittyvät ylilyönnit on vain hyväksyttävä.

Mitä somekampanjan kohteeksi joutunut voi tehdä?

PA: Aiemmin neuvottiin, että aina pitää lähteä keskusteluun. Sitä ei enää voi kaikille suositella. Somekoirien voi antaa vain haukkua.

TE: Some kuten maailmakaan ei ole tasa-arvoinen. On hankalaa, jos pieni tekijä joutuu ison koneiston mustamaalaamaksi. Toisaalta somessa syntyy voimaa. Jos yksi sanoo jotain, se ei ole vielä uskottavaa. Mutta kun toinen ja kolmas sanovat saman, painoarvo kasvaa.

Mitä hyvää on #metoon tapaisissa kampanjoissa?

PA: Paljonkin. On huikeaa, että tämän tyyliset kampanjat tekevät näkyviksi piilossa olevia pitkäkestoisia väärinkäytöksiä ja vallan väärinkäyttöä. Se on osoitus julkisen keskustelun joukkovoimasta. Syvärakenteissa oleviin asioihin on hyvin vaikeaa puuttua yksin. Mutta kun on tarpeeksi monta kertojaa, näkyväksi tulee jotain aidosti ongelmallista.

TE: Niiden avulla opimme ymmärtämään, miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Miesten voi olla vaikeaa ymmärtää, miten naiset joutuvat kasvamaan ahdistelukulttuuriin. Tapauksia on tärkeää tuoda esiin etenkin, kun niihin liittyy valta-asetelma. Toivon, että kampanjoiden ansiosta tehtäisiin rohkeammin rikosilmoituksia. En halua maailmaa, jossa tämän kaltaiset asiat ratkaistaan somessa.

Onko julkinen keskustelu aiempaa aggressiviisempaa?

PA: Kyllä, ainakin somen puolella. Toki saat suuttua, jos sinut suututetaan. Mutta on myös ihmisiä, jotka haluavat käyttää somea vain ollakseen ilkeitä. Myös kulissien takaiset organisaatiot ovat lähteneet mustamaalaamaan ja välittämään väärää tietoa yksittäisistä ihmisistä kuten toimittajista tai tutkijoista. Some oli pitkään rauhallinen, mutta parin viime vuoden aikana jotain on tapahtunut.

TE: Ei missään nimessä. Ihmiset ovat päinvastoin vähemmän aggressiivisia. Aggressiivisuudesta on somessa vain tullut näkyvämpää. Totta kai vihapuhe on ongelma, mutta some on myös itseään korjaava järjestelmä. Jos joku sanoo jotain ääliömäistä, siihen puututaan. Somessa neuvotellaan jatkuvasti moraalikoodeja uusiksi. Se lisää empatiaa eikä vähennä sitä.

Onko sananvapauden käsite hämärtynyt?

PA: Kyllä. Näyttäisi siltä, että sananvapauden nimissä oikeutetaan mitä tahansa loukkaavaa käytöstä. Sananvapaus on kuitenkin keskeinen ihmisarvo, ja sitä on puolustettava väkevästi. Sen äärikäyttäjien tulisi tunnistaa ja käyttää myös sananvastuuta.

TE: Ei. Sananvapaus voi hyvin ja lisääntyy koko ajan. Enää meillä ei ole portinvartijoita ja maailmasta saa nykyään informaatiota enemmän kuin koskaan. Mikään ajatus ei edes ääneen sanottuna ole vaarallinen. Jos se on laiton, se pitää tietysti tuomita. Mutta koskaan ei pidä sanoa, että ”noin ei saa sanoa”, vaan pyytää perustelemaan.

Onko vaarana, että julkiseen keskusteluun ei uskalleta osallistua ja että kuuluviin pääsevät siksi vain tietyt äänet?

PA: Kyllä. Se ei ole ainoastaan vaara, vaan näin on jo käynyt. Hyvä esimerkki ovat tutkijat, joita on vetäytynyt pois julkisesta keskustelusta, koska he eivät halua olla hyökkäysten ja jopa uhkausten kohteina. Tutkimuksen pitäisi olla näkyvää, mutta nyt esimerkiksi maahanmuuttoa ja äärioikeistoa tutkivat ovat jatkuvan vihapuheen kohteina. Seuraukset voivat olla dramaattisia, kun joudutaan vaikenemaan vääristä syistä.

TE: Kyllä. Mutta juuri siksi arvostan niitä, jotka menevät mukaan keskusteluun ja ottavat ensimmäisen luodin. Tarvitsemme niitä pioneereja, joille nyt nauretaan, mutta joiden mielipiteet ovat valtavirtaa 20 vuoden kuluttua. Kuten 1990-luvun kettutytöt, joita pidettiin naiiveina nuorina tyttöinä. Nykyään enemmistö on sitä mieltä, että turkistarhaus on väärin.

Onko julkista keskustelua enää mahdollista hallita?

PA: Teoriassa kyllä. Jos perinteinen media ei poimisi niin hanakasti uutisiinsa somekohuja, some olisi paljon hampaattomampi. Ehkä sillä saataisiin ääliöpuheen kierre poikki. Toisaalta olen optimisti ja uskon, että somepuhe kasvaa aikuiseksi. Kontrolli tulisi myös sitä kautta, että ihmiset keksisivät itselleen muutakin tekemistä.

TE: Ei, sitä ei ole koskaan ollut mahdollista hallita. On mahdollista ennakoida sudenkuoppia, mutta kommunikaatiossa joku ymmärtää aina väärin. Uskon, että tulevaisuudessa on älykkäämpiä sosiaalisia medioita, joissa ihmiset rohkaistuvat kertomaan mielipiteensä omalla naamallaan.