Pahan puhuminen työpaikalla, surullinen nainen
Pahan puhuminen työpaikalla luo ikävän tunnelman.
Ihmissuhteet

Pahan puhuminen työpaikalla on ikävä tapa – miksi me harrastamme sitä? Kysyimme asiantuntijalta

Työkaverin haukkuminen tai kilpailevan tiimin solvaaminen ei ole rakentavaa. Miksi sitten pahan puhuminen työpaikalla on niin yleistä?
Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: iStock

Pahan puhuminen työpaikalla voi muodostua huomaamatta tavaksi, jota kukaan ei älyä kyseenalaistaa. Miksi näin?

– Pahan puhumisella voi olla sosiaalinen funktio. Se voi vahvistaa yhteenkuulumisen tunnetta. Jos siihen ei lähde mukaan, on riski jäädä ryhmän ulkopuolelle. Ryhmän ulkopuolelle joutuminen on ihmiselle aina kova paikka, sanoo psykologi, psykoterapeutti Aino Kohtala Terveystalosta.

Onko pahan puhuminen työpaikalla manipuloimista?

Pahan puhuminen työpaikalla rehottaa erityisesti tilanteissa, joissa on kilpailua. Esimerkiksi yksi tiimi voi haukkua kilpailevaa tiimiä. Tällaisella toiminnalla pyritään hitsautumaan yhteen ja luomaan me-henkeä. Yhteinen vihollinen ikään kuin kirittää porukkaa eteenpäin.

– Toisaalta kilpailijan haukkuminen voi myös lisätä omaa epävarmuutta ja silloin ehkä peitetään jotakin ongelmaa omassa tiimissä. Sen sijaan, että yritettäisiin korjata sellaisia asioita, joissa ehkä olisi korjattavaa, keskitytäänkin haukkumaan muita.

Kilpailijan haukkuminen ei siis ole viisain tapa toimia, mutta pahan puhuminen oman tiimin sisällä luo vielä ikävämmän tunnelman.

– Joku voi ajatella, että pahan puhujan kanssa on oltava varuillaan, ettei vaan joudu väärälle puolelle.

– Toisaalta pahan puhuja voi jäädä yksinkin, kun joku oivaltaa, että tuohan saattaa puhua minustakin ilkeästi. Parempi pitää etäisyyttä, Kohtala sanoo.

Pahan puhuminen työpaikalla voi olla myös puhtaasti manipulatiivista toimintaa.

– Ilkeällä puheella joku saattaa tavoitella omaa etuaan ja pyrkiä eteenpäin.

pahan puhuminen on ikävä tapa, työkaverit kahvitauolla

Pahan puhuminen työpaikalla voi tulla tavaksi esimerkiksi kahvitauoilla.

Mitä pahan puhuminen on?

Pahan puhuminen on monimuotoinen ilmiö, joka vaihtelee tilanteiden ja henkilöiden mukaan. Taustalla voi olla vaikeita tunteita, kuten edellä mainittu halu manipuloida muita mutta myös ärtymystä, kateutta tai kokemusta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

Pahan puhuminen selän takana ja toisen ihmisen vaikeiden puolien analysoiminen voivat muistuttaa toisiaan. Niiden välillä on kuitenkin merkittävä ero.

– Yleensä kun analysoidaan toista, yritetään ymmärtää, miksi hän toimii niin kuin toimii. Siinä haetaan jonkinlaista muutosta tilanteeseen. Samalla pohditaan, miten minä liityn näihin vaikeisiin asioihin. Kun puhutaan pahaa, suolletaan vain ikäviä asioita sen kummemmin miettimättä omaa roolia, Kohtala sanoo.

Kun pahan puhuminen lohduttaa

Joskus pahan puhuminen kumpuaa ihan oikeutetusti väärästä kohtelusta. Silloin tunteiden tuulettaminen ja muiden tuki lohduttaa.

Ongelma on vain siinä, että pidemmän päälle se ei ole rakentavaa puhetta. Se ei ratkaise ongelmaa.

– Meillä on tapana henkilöidä asioita. Joku on saattanut toimia ikävällä tavalla, mutta me käännämme sen niin, että hän on ikävä ihminen. Sen sijaan että haukumme jotakuta selän takana, meidän pitäisi rohkaistua kertomaan kyseiselle henkilölle, että hänen toimintansa on tuntunut loukkaavalta, Kohtala sanoo.

Riittää, kun pyrkii hyvään

Luultavasti jokainen sortuu joskus puhumaan pahaa selän takana.

– Lempeätkin ihmiset saattavat suutuspäissään päästää sammakon suusta tai purnata kotona esimiehestään. Jos ei koskaan puhu kenestäkään pahaa, no, sellainen henkilö kuulostaa yli-ihmiseltä, Kohtala sanoo.

Mutta ihmisten välillä on eroja. Joillekin pahan puhuminen on ikävä tapa; jotkut puolestaan puhuvat pahaa selän takana harvoin. Ehkä joillakuilla on vain parempi moraalinen kompassi?

Kohtalan mukaan henkilö, joka ei harrasta pahan puhumista selän takana, on tutustunut siihen, mikä on itselle tärkeää.
– Silloin tietää, miten haluaa kohdella itseään ja muita. Ja pyrkii toimimaan näiden suuntaviivojen mukaisesti. Ja kun siinä ei aina kuitenkaan onnistu, niin sitten lempeästi ajattelee, että yritän uudestaan seuraavalla kerralla.

Miten lopettaa pahan puhuminen?

  1. Ihan ensimmäiseksi onnittele itseäsi. Olet huomanut toteuttavasi toimintatapaa, joka ei tunnu hyvältä. Jos haluaa muuttaa toimintaansa, on ensin tunnistettava, että siinä on ongelma.
  2. Mieti, millaisessa tilanteessa tulee tarve puhua pahaa. Se voi vaihdella ihmisten ja tilanteiden mukaan. Voit esimerkiksi huomata, että kyseinen henkilö ei ole tehnyt mitään pahaa, vaan olet haukkunut häntä vain sen takia, että muutkin haukkuvat.
  3. Mieti, miten haluaisit kohdella muita siitäkin huolimatta, että he eivät kohtele sinua hyvin. Monesti pahan puhuminen saattaa olla vastareaktio siihen, että on kohdeltu huonosti ja alkaa purnata siitä kolmannelle osapuolelle. Silloin ei kuitenkaan ratkaise itse ongelmaa.
  4. Ole lempeä itsellesi muutoksen tiellä. Ei tarvitse olla täydellinen. Riittää, että pyrkii harha-askeltenkin jälkeen kulkemaan itselleen tärkeään suuntaan.

Vinkit antoi psykologi Aino Kohtala.

 

X