Ihmissuhteet

Parisuhteessa petetty kokee riittämättömyyttä – mies ja nainen reagoivat uskottomuuteen eri tavoin

Pettämisen taustalla on usein parisuhteen piilevät ongelmat, kuten puhumattomuus. Miehellä ja naisella on hyvin erilaiset tavat reagoida petetyksi tulemiseen, sanoo asiantuntija.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Istock

Pettämisestä voi päästä yli, kunhan sen taustalla olevat ongelmat selvitetään.

Pettämisen taustalla on usein parisuhteen piilevät ongelmat, kuten puhumattomuus. Miehellä ja naisella on hyvin erilaiset tavat reagoida petetyksi tulemiseen, sanoo asiantuntija.

Pettäminen aiheuttaa miehissä ja naisissa usein erilaiset reaktiot. Tätä mieltä on pariterapeutti Jouni Pölönen.

– Nainen lähestyy tilannetta ainakin aluksi usein oman naiseutensa kautta. Hän alkaa vertailla itseään toiseen naiseen, että minkä näköinen tämä on. Isku on erityisen kova, jos esimerkiksi 50-vuotias nainen tulee petetyksi niin, että toinen nainen on ollut huomattavasti nuorempi. Silloin nainen reagoi hyvin usein oman kehonkuvansa kautta, sanoo Pölönen.

Sen sijaan petetty mies on harvoin kriittinen omaa kehoaan kohtaan. Hän pyrkii ulkoistamaan riittämättömyyden tunteensa.

–  Mies ajattelee helposti, että toinen mies on vokotellut hänen naisensa, ja hän on vihainen toiselle miehelle. Hän ottaa vihan ja aggression käyttöönsä.

Toki pettäminen aiheutta myös miehelle riittämättömyyden tunnetta, mutta silloin tunne voi suuntautua toisen henkisiin ominaisuuksiin ja saavutuksiin. Mies saattaa ajatella, että toinen mies on varakkaampi tai että tällä on enemmän henkistä annettavaa.

Lue myös: Tältä pettäminen tuntuu – Annan lukijat jakavat koskettavat tositarinansa

Mies viihtyy huoltoasemalla, nainen rakastajan kainalossa

Kun nainen on pettänyt miestä, ja pari lähtee terapiaan puimaan tapahtunutta, mies saattaa joutua yllättymään.

–  Mies voi lähteä ensin siitä ajatuksesta, että nainen on toiminut väärin, mutta hän antaa naiselle anteeksi, kunhan nainen on ensin pistetty kuntoon.

Vähän ajan päästä terapiassa tuleekin esille, että mies on käyttäytynyt suhteessa keskenkasvuisesti.

–  Mies saattaa viihtyä huoltoasemalla kavereiden kanssa illasta toiseen, ja nainen on kotona yksin. Tällöin suhteeseen on tullut tyhjiö. Kun tästä aletaan puhua, mies raivostuu, että mitä häntä tässä nyt syytetään, Pölönen sanoo.

Pettäminen ei merkitse automaattisesti eroa

Pettämisestä voi päästä yli, jos se käsitellään kunnolla ja myös suhteen taustalla olevat ongelmat selvitetään.

Yleensä ongelmat kilpistyvät siihen, että parilla on ollut huono vuorovaikutus, eikä kommunikaatio ole toiminut. He ovat etääntyneet toisistaan.

–  Jos ihmisellä on riittävän hyvä itsetunto, hän yleensä pääsee yli pettämisestä jossain vaiheessa. Tärkeintä on saada parin vuorovaikutus toimimaan, Pölönen sanoo.

X