Ihmissuhteet

Paula ryhtyi sijaisvanhemmaksi: ”Oivalsin, ettei biologinenkaan lapsi asu loputtomiin kotona”

Olenko varmasti valmis tähän? Onko minusta sijaisäidiksi vieraalle lapselle? Osaanko, pärjäänkö? Sijaisvanhemmuus on ollut Paula Mäkelä-Rantaselle, 42, vanhemmuuden korkeakoulu.

Teksti:
Tiina Laaninen
Kuvat:
Sara Pihlaja/Otavamedia

Paula on sijaisäiti, joka voitti pelkonsa. Nyt perheeseen mahtuisi lisää lapsia.

Olenko varmasti valmis tähän? Onko minusta sijaisäidiksi vieraalle lapselle? Osaanko, pärjäänkö? Sijaisvanhemmuus on ollut Paula Mäkelä-Rantaselle, 42, vanhemmuuden korkeakoulu.

Paula Mäkelä-Rantanen vilkaisi kännykkää seminaarissa keväällä 2011. Vastaamattomia puheluja oli 15. Soittaja oli Seppo, Paulan mies. Jotain oli tapahtunut.

Kun Paula livahti soittamaan miehelleen, hänen pulssinsa löi tavallista tiheämmin. Hän mietti, liittyivätkö puhelut sijaisvanhemmuuteen. Paula ja Seppo oli hyväksytty sellaisiksi vähän aiemmin.

Kyllä, perheeseen oli tulossa uusi lapsi. Ja kellonajat olivat menneet sekaisin. Lapsi odotti Paulaa ja Seppoa ensitapaamiseen sillä hetkellä.

Paulalle tuli kiire. Pitkäaikainen haave oli toteutumassa. Vihdoin ja silti yllättävän nopeasti. Mielessä pyöri monta kysymystä: Olenko varmasti valmis tähän? Onko minusta sijaisäidiksi vieraalle lapselle? Osaanko, pärjäänkö?

Tunti puhelinsoiton jälkeen Paula ja Seppo tapasivat 4-vuotiaan Marian ensi kerran. Lapsi tuntui heti erityiseltä ja kummalla tavalla rakkaalta, vaikka juoksikin pakoon. Paula ei säikähtänyt lapsen elettä, sillä sijaisvanhempien valmennuksessa oli puhuttu siitä, että ensikohtaaminen on kaikille jännittävä tilanne ja kiintymyksen syntyminen vaatii aikaa. Hetken päästä tyttö tulikin tutkimaan sijaisvanhempien tuomaa kuva-albumia, josta hän löysi myös Paulan ja Sepon koirien kuvat. Jää alkoi sulaa.

Pian Paula, Seppo ja Maria askartelivat yhdessä: leikkasivat ja taittelivat paperia. Kahvittelivat. Juttelivat. Sopivat, koska Maria tulisi uuteen kotiinsa. Ensin pariksi tunniksi, sitten yökylään ja lopulta asumaan.

Kotimatkalla Paula oli helpottunut. Epävarmuus oli poissa. Tuntui vahvasti, että asiat olivat asettuneet uomiinsa. Edessä ei olisi kevyt tai helppo arki, mutta odotettu ja toivottu.

Lue lisää: Tiinan lapsen isä asuu kadulla: Poika osaa kertoa, että isiä ei voi tavata, koska isi juo alkoholia

Endometrioosi tekisi lasten saamisesta vaikeaa

Odotettu oli myös Paulan raskaus edellisessä suhteessa talvella 2000. Ensimmäiseen ultraäänitutkimukseen asti kaikki oli hyvin.

– Pelästyin valtavasti, kun kätilö totesi ykskantaan, ettei lapsella näy vatsalaukkua ja että munasarjani ovat tavallisesta poikkeavat. Lääkärin tutkimusta edeltävä puolituntinen oli elämäni pisin. Mietin ainoastaan, millaista elämää lapsi pystyisi elämään ilman vatsalaukkua.

Lääkäri oli mukava ja ammattitaitoinen. Sikiöltä löytyi vatsalaukku, ja lapsella kaikki oli hyvin. Mutta Paulalla lääkäri totesi olevan endometrioosi. Sairauden kannalta hän oli tullut raskaaksi mahdollisimman hyvään aikaan.

Vauva-aika osoittautui rankaksi, sillä Kalle oli astmaattinen ja kouristeli aina, kun kuume nousi. Lääkärissä piti käydä usein. Parisuhde joutui koetukselle ja päättyi eroon.

– Muistan, kun Kallella oli keuhkokuume, ja olimme sen takia sairaalassa. Poikani oli harmaa ja minä olin rättiväsynyt. Sängynlaidalla mietin, että aikuisuus on kamalaa. Uudesta rakkaudesta en osannut enkä jaksanut edes haaveilla.

Lapsuudenperhe, ystävät, työkaverit ja hyvä pomo kannattelivat pienen lapsen äitiä. Työkaverit kantoivat huolta myös Paulan rakkauselämästä. Kesällä 2003 Paula täytti netin sinkkupalstalla sadan kysymyksen sarjan. Hän yllättyi, kun kone ilmoitti, että parin kilometrin päässä asuu mies, joka oli vastannut samalla tavalla 96 kysymykseen. Mies vaikutti mukavalta eikä pelästynyt edes sitä, kun Paula ilmoitti, ettei saisi lähiviikkoina lastenvahtia. Jos hänet halusi tavata, Kalle tulisi mukaan.

Paula kertoi Sepolle heti, ettei lasten saaminen hänen kanssaan olisi endometrioosin takia itsestään selvää. Molemmat halusivat kyllä lapsia, mutta lapsen biologinen tausta ei ollut kummallekaan kynnyskysymys. Seposta Paulan ensimmäinen raskaus kuulosti niin hurjalta, ettei hän halunnut ottaa riskiä, että lapselle tai äidille sattuisi jotakin.

– Emme halunneet lapsettomuushoitoihin vaan mietimme kansainvälistä adoptiota. Prosessi oli jo pitkällä, kun Seppo lomautettiin toistaiseksi. Kohdemaa edellytti mieheltä vakituista työpaikkaa, ja adoptio keskeytyi. Totta kai petyimme mutta emme lamaantuneet.

Lue lisää: Äidin alkoholismin vuoksi huostaan otettu Kreetta Onkeli: ”Olen itse kokenut äitinä valtavaa epävarmuutta”

Pelko ei saisi murskata haavetta

Adoptiovalmennuksessa oli kerrottu, että sijaisvanhemmista on kova pula. Sijaisvanhemmaksi ryhtymiseen vaikutti sekin, että Sepon oma äiti oli kuollut, kun poika oli 3-vuotias. Seppo asui isänsä kanssa, mutta sai tädistään tukiäidin, jonka perheen luona hän vietti paljon aikaa etenkin kesäisin. Tukiäidin merkitys oli suuri: Seppo ei tiedä, miten olisi varttunut aikuiseksi ilman häntä.

Sijaisvanhemmuudessa oli vain yksi mutta. Paulaa pelotti, että hän kiintyisi sijoitettuun lapseen liikaa. Mitä jos hän ei kestäisikään, jos joutuisi luopumaan tästä?

– Päätin, etten anna pelon murskata haavettamme. Sijaisvanhemmaksi valmentavassa koulutuksessa oivalsin, ettei biologinenkaan lapsi asu loputtomiin vanhempiensa luona. Ja että siteet säilyvät silloinkin, kun osoitteet ehkä muuttuvat. Lapsen kannalta on onnellista, jos asiat järjestyvät niin, että asuminen biologisten vanhempien kanssa vielä onkin mahdollista.

Lue lisää: Erja Häkkinen: ”Terapia auttoi perhettämme”

Molempia vanhempia tarvitaan

Perheeseen muutti totinen, viisivuotias Maria, joka kutsui Paulaa heti äidiksi. Paulan ja Sepon makuuhuoneesta lohkaistiin sermeillä Marialle oma nurkkaus. Nykyään Marialla on oma prinsessavaltakuntansa.

Aluksi Maria kulki huoneesta toiseen hiiren hiljaa, edes ovien sulkemista ei juuri kuullut. Rutiineilla oli kotiutumisen ja turvallisuuden tunteen syntymisen kannalta iso merkitys: iltaisin syötiin yhdessä iltapalaa, pestiin hampaat, luettiin iltasatu ja mentiin nukkumaan.

Maria janosi alussa etenkin Paulan huomiota.

– Sovimme Sepon kanssa heti vuoroillat iltatoimien hoitamista varten, jotta ei olisi käynyt niin, että tyttäremme kelpuuttaa vain toisen tekemään itselleen esimerkiksi iltapalaa.

Lähipiiri on suhtautunut sijaisvanhemmuuteen hyvin. Alussa joku saattoi tölväistä ja kysyä, kummassa on vikaa, kun pari ei saa biologisia lapsia.

– Kysyjät hiljenevät yleensä, kun asiat kertoo niin kuin ne ovat. Että kyllä, olisimme halunneet biologisen lapsen, mutta se ei ollut mahdollista. Ja kyllä, ensi syksynä menen leikkaukseen, jotta munasarjoissani olevat kipeät kystat eivät enää hankaloittaisi arkeani.

Lue lisää: Kirjailija Pauliina Vanhatalo masentui: ”Mietin, saako masentunut äiti luopua lääkkeistä”

Paula ja Seppo laajentavat kotiaan, jotta sinne mahtuu lisää lapsia

Välillä Paulan ja Sepon kotona lapset paiskovat ovia ja puhe muuttuu huudoksi. Kun Paulan kärsivällisyyttä koetellaan, hän pitää mielessään tutulta, kokeneelta sijaisäidiltä saamansa ohjeen: ”Katso yli sen, mitä näet”. Se tarkoittaa, että älä näe vain raivoavaa lasta, vaan ymmärrä, mistä käytös johtuu.

Sijaisvanhempia sitoo vaitiolovelvollisuus eikä heillä ole huoltajan oikeuksia: kun esimerkiksi koulusta tulee allekirjoitettavaksi huoltajille tarkoitettu paperi, Paula ja Seppo ottavat yhteyttä sosiaalityöntekijään.

Arki Paulan ja Sepon kotona on tavallista. Kallella ja Marialla on jääkaapin ovessa taulukko, johon merkitään roskien viemiset ja astianpesukoneen täyttämiset.

Paula ja Seppo toimivat myös tukiperheenä. Kuuden viikon välein he saavat viikonloppuvieraakseen 12-vuotiaan tytön.

Erilaiset vanhemmuudet tuntuvat Paulasta nykyään luontevilta. Kodin ovi on auki myös uusille lapsille. Tieto uudesta perheenjäsenestä voi tulla huomenna tai puolen vuoden päästä. Perheessä ollaan valmiina.

– Sijaisvanhemman odotusaikaa ei voi koskaan etukäteen tarkasti tietää. Suunnittelemme silti parhaillaan kotiimme laajennusta, jotta saisimme lisää lastenhuoneita.

Juhlapäivinä Paulan ja Sepon luokse kokoontuu usein iso joukko lapsille tärkeitä ihmisiä.

– Olen lasten puolesta vilpittömän iloinen, että heidän syntymäpäivillään voi olla sekä biologisia sukulaisia että muita tärkeitä aikuisia ja lapsia. Myös se tuntuu hyvältä, että äitienpäiväkortin saa keväisin minun lisäkseni Marian biologinen äiti.

Sijaisäidin parhaita hetkiä on, kun lapsella on kaikki hyvin. Kun Paula tutustui Mariaan, tämä ei juuri hymyillyt. Ilo syttyi, kun tyttö kotiutui ja alkoi tuntea olonsa turvalliseksi. Kerran Maria leikki naapurin lapsen kanssa kotipihalla. Paula seurasi leikkiä sivummalta ja nautti silmät kyynelissä tyttöjen ilosta: heidän säkenöivistä silmistään ja hymyilevistä kasvoistaan. Kun naapuri tuli hakemaan lastaan kotiin, tytöt olivat yltäpäältä mudassa.

– Minä en ollut edes huomannut asiaa. Seurasin vain mykistyneenä, kun näin Marian ensi kertaa onnellisena. Hymy huulilla lähdin hakemaan jätesäkkiä mutasuojaksi naapurin autoon.

Lasten nimet on muutettu.

Lue lisää: Ei enää ikinä uusperhettä, kiitos!

X