Tuija Pekkalan riippuvuutta aiheuttanut pelaaminen kesti useita vuosia. Ongelman myöntäminen oli askel kohti normaalia elämää.
Tuija Pekkalan riippuvuutta aiheuttanut pelaaminen kesti useita vuosia. Ongelman myöntäminen oli askel kohti normaalia elämää.
Ihmissuhteet

Tuija, 32, ajautui pikavippikierteeseen peliongelmansa vuoksi: ”Olin vähällä menettää lapsen huoltajuuden pelaamisen takia”

Nettipokerin pelaaminen oli Tuija Pekkalalle, 32, aluksi hauska ajanviete. Harmittomasta huvista tuli kuitenkin riippuvuus, joka johti valehteluun, velkaantumiseen – ja melkein tyttären huoltajuuden menettämiseen.
Teksti: Tiina Laaninen Kuvat: Heli Hirvelä

Mitä kirjeitä nämä ovat?” puoliso kysyi Tuija Pekkalalta, kun tämä tuli heidän 2-vuotiaan tyttärensä kanssa leikkipuistosta. Hätäännys sai nuoren naisen sydämen hakkaamaan: miten ihmeessä mies oli voinut löytää maton alle piilotetut maksumuistutukset?

Samalla kun Tuija riisui lasta ulkohaalarista, mielen valtasi pelko. Jättäisikö puoliso hänet nyt? Olihan muutamaa kuukautta aikaisemmin sovittu, että rahasta pelaaminen verkossa loppuu. Yhteinen pelitili oli suljettu, koska Tuija oli sen avulla pelannut monella tuhannella eurolla ja mies oli havahtunut rahojen katoa­miseen.

Tuija ei halunnut myöntää edes itselleen, ettei päätös ollut pitänyt. Kun mies oli ollut reissutöissä ja tytär jo nukkumassa, houkutus avata kone oli käynyt liian suureksi. Pelaaminen toi yksinäisiin iltoihin ajankulua ja auttoi unohtamaan mieltä painavat asiat.

Lue lisää: Peliriippuvuudesta toipunut Jenna Mäkelä: ”Joka ilta annan itselleni anteeksi”

Pelaaminen kohotti itsetuntoa

Tuija oli hyvä pelaamaan. Sen hän oli tajunnut jo pari vuotta aiem­min, kun hän oli miehensä kanssa kokeillut nettipokeria kuin mitä tahansa harrastusta.

– Koin voimakasta mielihyvää, koska hoksasin nopeasti, miten kannattaa pelata, jotta pärjää. Ensimmäistä kertaa tunsin olevani jossakin luonnostani hyvä.

Voitokkuus oli saanut Tuijan kasvattamaan panoksia. Kun hän hävisi, hän pelasi aina vielä kierroksen, jotta ei jäisi häviölle. Vähitellen lisäkierroksia oli pitänyt rahoittaa myös pikavipeillä. Jotta nolo tilanne ei paljastuisi, Tuija oli piilottanut laskut ja yrittänyt elää lapsiperhearkea kuin kaikki olisi hyvin. Syvenevien rahahuolien takia arkeen olivat kuitenkin astuneet pelko ja salailu: Tuijan piti olla ensimmäinen, joka tarkisti postin. Päivä oli hyvä, jos posti ei tuonut karhukirjeitä – jos toi, ne oli piilotettava näkyvistä ja yritettävä unohtaa.

– Kun jäin pelaamisesta miehelleni kiinni, päällimmäinen tunteeni oli häpeä. Mieheni vaatimuksesta laskin pikavipit yhteen. Summa oli 35 000 euroa. Se järkytti meitä molempia.

Ero tuntui Tuijan miehestä ainoalta vaihtoehdolta.

– Emme tienneet, mitä peliriippuvuus on, vaan ajattelimme, etten osaa käyttää rahaa. Mieheni oli sitä mieltä, että vain eroamalla oppisin elämään omillani ja huolehtimaan taloudestani.

Tuijan oli tyytyminen ratkaisuun, ja alkuvuodesta 2010 hän löysi itselleen ja tyttärelleen pienen vuokrakaksion. Puoliso ei suostunut salaamaan tilannetta, ja Tuijan oli ollut siksi pakko kertoa veloista vanhemmilleen ja muille läheisilleen. Vaikka tilanteen myöntäminen oli hävettänyt, salailun tuoma painolasti oli nyt poissa.

Uusi alku

Tuijan mummo halusi auttaa rahavaikeuksiin joutunutta lapsenlastaan ja otti nimiinsä lainan, jonka turvin Tuija sai pikavipit maksettua. Luottotiedot säilyivät nipin napin.

– Halusin osoittaa, että saan ryhdistäytymällä asiat kuntoon. Vannoin läheisilleni, että olen ottanut opikseni ja huolehtisin itsestäni ja tyttärestäni. Tyttäreni meni vuoropäivähoitoon, ja palasin hoitovapaalta kaupan kassalle töihin.

Tuija laski tarkasti, miten saisi rahansa riittämään. Hän oli kiitollinen avuliaalle iso­äidilleen ja lupasi, ettei tämä joutuisi koskaan lyhentämään ottamaansa lainaa pienestä eläkkeestään.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen Tuija tunsi hallitsevansa rahankäyttöään, koska budjetti piti. Hänestä tuntui, että ongelmat oli jo melkein selätetty. Oli vain yksi harmillinen asia: pakollisten laskujen jälkeen tilille jäi rahaa vain muutama kymppi.

– Mieleeni hiipi ajatus, että jos pelaisin vaikka 20 eurolla ja voittaisin 40 euroa, voisin tehdä tyttäreni kanssa jotakin ekstraa, kuten mennä sisähuvipuistoon. Tällä verukkeella annoin itselleni luvan astua uudelleen entiselle tielle.

Peliriippuvuus otti uudestaan otteeseensa

Peliriippuvuus ajoi Tuijan valheiden kehään.

Peliriippuvuus ajoi Tuijan valheiden kehään.

Pelaaminen otti nopeasti niskalenkin Tuijasta. Öinen jännitys ja voittojen tuoma tunne huumaannuttivat kuten ennenkin. Tuija tutustui myös nopeatempoiseen nettikasinoon, jossa onnenpelejä riitti ja päävoitto saattoi olla miljoonia.

– Aamuisin menin töihin joko väsyneenä tai valehtelin, että tyttäreni on sairaana, enkä pääse tulemaan lainkaan. Kun hain lapseni tuli päiväkodista, saatoin laittaa piirretyt päälle, jotta sain pelata rauhassa.

Kohta myös läheiset saivat kuulla valheita: lapsi oli tarvinnut uuden talvihaalarin ja sen takia lainan lyhennyksestä oli mahdollista maksaa vain puolet. Välillä auto – jota Tuijalla ei edes ollut – oli mennyt yllättäen rikki, ja kaikki rahat olivat kuluneet sen korjaamiseen.

– Sain töistä potkut, koska jätin menemättä töihin ilmoittamatta etukäteen. Läheisilleni selitin, että irtisanouduin, koska halusin opiskella lähihoitajaksi. Kulissini eivät kaatuneet, sillä sain potkujen jälkeen nopeasti hankittua itselleni oppisopimuspaikan.

Joulukuussa 2010 Tuija sai häädön kaksiostaan maksamattomien vuokrien takia. Koska Tuija oli yksinhuoltajaäiti, hän ei jäänyt asunnottomaksi, vaan pääsi tyttärensä kanssa asumaan kaupungin vuokrataloon lähelle keskustaa. Perheelle kerrottuja selityksiä riitti nytkin: hän muutti lähelle keskustaa, jotta kaupat ja päiväkoti olisivat lähempänä.

Tuija oli lähentynyt uudelleen ex-miehensä kanssa, joka uskoi Tuijan arjen olevan tasapainossa. Pari palasi yhteen. Yhdessäoloa ei kestänyt kuitenkaan kauan, kun Tuija jäi taas kiinni maksamattomista laskuista. Kirjeitä oli nytkin piilotettuina niin vaatekaappeihin kuin liinavaatteiden sekaan.

Tällä kertaa mies ei ollut järkyttynyt tai suuttunut, vaan ryhtyi syyllistämään itseään, ettei ollut tajunnut tilannetta aikaisemmin, vaan oli uskonut, että asiat ovat todella muuttuneet.

Syyt pelaamisen takana

Tuijan olisi haettava apua. Se oli miehen ehto, jotta perhe pysyisi yhdessä. Todellisuudessa puoliso ei halunnut, että tytär joutuisi enää asumaan häilyvän äitinsä kanssa kahden.

– Hakeuduin terapiaan, mutta terapeutti piti pelaamistani seurauksena vaikeasta lapsuudestani ja nuoruudestani, ei itse ongelmana. Pelaamisen sijaan pureuduimme lapsena kokemaani vanhempieni eroon ja siskoni kuolemaan, jotka olivat aiheuttaneet minulle turvattomuutta.

Tuijalla ei kuitenkaan ollut keinoja käsitellä vaikeita tunteita, ja pahaa oloa oli helppo paeta tuttuun asiaan – pelaamiseen.

Taloudellisesti Tuija pääsi mielestään kuin koira veräjästä. Hän pääsi velkaneuvontaan ja Takuusäätiön takauksen piiriin, jonka avulla myös mummo pääsi lainastaan.

– Eräänä yönä voitin pelaamalla 11 000 euroa ja osoitin sillä mielestäni itselleni, ettei pelaamisestani todellisuudessa ole mitään haittaa. Suunnittelin maksavani rahalla laskuja, mutta viikon päästä olin pelannut koko summan ja enemmänkin.

Psykiatrilleen Tuija sanoi olonsa helpottuneen, ja sekä Tuija että psykiatri olivat sitä mieltä, ettei terapiaa enää tarvita. Tuija huolehti, että maksoi joka kuukausi Takuusäätiön lainan, osansa vastikkeesta ja puhelinlaskunsa, jolloin muut luulivat suunnan elämässä olevan parempi. Lähihoitajaopinnot sujuivat kiitettävin arvosanoin.

Viimeinen mahdollisuus nujertaa peliriippuvuus

Kulissit murenivat lokakuussa 2016. Tuija oli ottanut muutamassa kuukaudessa pikavippejä 40 000 euron edestä, koska luottotiedot olivat palautuneet hieman aiemmin. Perhe oli palaamassa lomamatkalta, ja lento­koneessa Tuija antoi tyttärensä katsella puhelimestaan lomakuvia. Matkalla otettujen kuvien seassa oli kuvia maksamattomista laskuista. Tuijan mies istui lapsen vieressä ja näki puhelimessa olevat kuvat.

Kotona mies otti asian esille ja kysyi, mistä tuhansien eurojen arvoiset muistutukset olivat tulleet. Tuijan oli kaivettava laskut esille. Hän ei unohda miehensä katsetta, kun tämä ymmärsi, kuinka moni asia oli taas kerran ollut valetta.

– Mieheni totesi rauhallisesti, että jos pelaaminen ja valheet eivät lopu, hän hakee tyttäremme yksinhuoltajuutta enkä saa olla lapsen kanssa tekemisissä. Se oli herätykseni.

– Olin vähällä menettää kaiken pelaamisen takia.

Tuija tajusi, että selitykset tai lupaukset eivät enää auttaisi.

Helpotusta tilanteeseen

Nykyään Tuija auttaa muita peliriippuvuudesta kärsiviä ihmisiä.

Nykyään Tuija auttaa muita peliriippuvuudesta kärsiviä ihmisiä.

Samassa talossa, jossa Tuijan perhe Riihimäellä asui, toimii Avominne-klinikka. Tuija soitti hetken mielijohteesta itkien iltayhdeksältä klinikan päivystävään numeroon.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun myönsin tilanteeni avoimesti jollekin. Senkin, etten pysty lopettamaan, vaikka haluan.

Muutamaa päivää myöhemmin Tuija istui Avominnen päihde- ja peliriippuvaisille tarkoitetulla luennolla, jonne myös hänen miehensä lähti mukaan. Illan aikana molemmat ymmärsivät ensimmäistä kertaa, että peliriippuvuus on sairaus, joka aiheuttaa haittoja sekä sairastuneen että hänen läheistensä elämään.

– Olin valtavan helpottunut. En ollutkaan huono tai paha ihminen, jolla ei ole itsekuria. Toisaalta tajusin, että voin toipua vain, jos pystyn kohtaamaan rehellisesti pelaamisesta aiheutuneet haitat.

Luennon jälkeen Tuija soitti isälleen. Tämä lupasi maksaa terapian, jos tytär olisi tosissaan ja terapia voisi oikeasti auttaa. Seuraavana päivänä Tuija kertoi riippuvuudestaan työnantajalleen.

– Esimies arvosti rehellisyyttäni. Sain potkujen sijaan sai­rauslomaa eli aikaa hoitaa itseni työkuntoon.

Vertaistukea muille

Oman riippuvuuden myöntäminen oli keskeistä toipumisessa. Tuija joutui hyväksymään, että riippuvuussairaus on elinikäinen eikä suhde pelaamiseen normalisoidu. Sen takia ensimmäistä peliä ei kannata aloittaa. Tuija kuvailee suhtautuvansa pelaamiseen nykyään kuin olisi sille allerginen.

– Riippuvuussairaudessa ihmisen elämässä kaikki tähtää ensimmäisen pelin jälkeen siihen, että voi pelata lisää. Järki häviää, oikea ja väärä hämärtyvät, ihmissuhteet kärsivät, usein tulee myös talousvaikeuksia ja ihmissuhteet rikkoutuvat.

Terapian aikana Tuija opetteli myös käsittelemään tunteitaan, jottei juoksisi niitä enää karkuun pelaamiseen. Kun kymmenen kuukauden mittaisen terapian jälkeen tuli tiukka paikka ja Tuija hypisteli vieraalla paikkakunnalla kolikoita taskussaan ja katseli pelikonetta, hän otti jalat alleen ja siirtyi bussiaseman aulasta ulos odottamaan ystäväänsä.

Terapian jälkeen Tuija rohkaisi mielensä ja sanoi Avominnessä, että haluaisi auttaa toisia riippuvuussairauksista kärsiviä. Nykyään hän työskentelee klinikalla peliriippuvuus- ja päihdeohjaajana.

– Haluan tehdä kaikkeni, jottei kukaan toinen joutuisi kulkemaan samaa valheiden ja itse­inhon polkua, jossa seuralaisena on vain syvä yksinäisyys ja tuska. Toisaalta toivon kokemusteni toimivan esimerkkinä, että riippuvuussairaudesta on mahdollista päästä valon puolelle.

Rehellistä elämää – peliriippuvuus on mennyttä elämää

Luottamuksen palauttaminen parisuhteeseen ei ollut helppoa. Jonkin aikaa pari asui erillään, sillä Tuija halusi osoittaa itselleen, että voi oikeasti asua omillaan sotkematta asioitaan.

– Mietin, kuka olen, mitä olen tehnyt ja mitä elämältäni ha­­luan. Lopulta rakkaus voitti, ja halusimme yrittää vielä kerran.

Yksi osa uutta alkua on ollut vastata perheen kuluista yhdessä ja opetella puhumaan rahasta. Se oli Tuijalle ennen tabu, mutta nykyään hän voi aamupalapöydässä todeta, että loppukuu on elettävä nuukasti, koska tilillä on vain vähän rahaa.

– Puolisoni on kieltäytynyt vahtijan roolista, ja hyvä niin. Isänikään ei ole vahti, mutta olemme sopineet, että hänellä on katseluoikeus tililleni, sillä hän on auttanut minua raha-asioiden setvimisessä.

Pelivelkaa Tuijalla on vielä maksamatta noin 10 000 euroa, ja hän lyhentää sitä tunnollisesti kuukausittain. Enää velka ei ahdista.

– En elä leveästi, mutta pärjään ja haluan hoitaa velkani kunnialla loppuun. Olen kiitollinen jokaisesta tavallisesta päivästä ja iloitsen siitä, että sain pitää mieheni ja tyttäreni elämässäni.

Kun Tuija katsoo menneitä vuosia, hän kuvaa niitä paperitolloksi, joka on suoristettu. Kaikkia jälkiä ei saa pyyhittyä pois, mutta elämä tuntuu ny­kyään hyvältä − ennen kaikkea rehelliseltä.

X