Ihmiset ja suhteet

Penkkiurheilu voi paljastaa miehen

Teksti: Anna.fi

Penkkiurheilu on osa miehen psyykettä siinä missä suosikkibändi, oma auto tai perhe. Urheilun seuraamistavat voivat kertoa miehistä yllättäviäkin asioita.

penkkiurheilu

Suomalaiset ja amerikkalaiset nuoret miehet ovat yhdessä asiassa erittäin hyvissä asemissa. He voivat saada tyylitietoisuuspisteitä seuraamalla englantilaista futista. New Yorkissa ja Helsingissä ei ole tyylirikkoa siirtää keskustelu uudesta indie-elokuvasta  Valioliigan kärkikahinoihin.

Toisin kuin muualla Euroopassa, Suomessa jalkapallo ei ole ykkös- eikä edes kakkoslaji. Niinpä brittiläisissä tv-sarjoissa ja poplauluissa tapaamasi urheiluviittaukset eivät sovellu Suomeen, vaan vihjeitä on haettava jostain muualta.

Toki esimerkiksi syöttelevästä pelistä pitävät miehet ovat esteettisempiä, sofistikoituneempia, parempia rakastajia ja pitkään tasaiseen suhteeseen soveltuvampia kuin vaikka perinteisen pitkä ja perään -jalkapallon fanit. Tällaista on kuitenkin vaikea ottaa selville, jos ei tunne jalkapalloa valmiiksi.

Seuralla ei ole väliä

Miesten suosikkijoukkueet eivät sen sijaan kerro juuri mitään. Ne ovat peräisin lapsuudesta (suosikkijoukkueen vaihtaminen on vähän epäilyttävää, psyykkisesti heikon miehen merkki) ja valittu ilman filosofiaa.

Suomalainen seura tulee yleensä kodin tai kotipaikan mukaan. Englantilainen seura tulee ties minkä mukaan. Epäilen esimerkiksi, että Tottenham on täällä normaalia suositumpi koska seuran nimi kuulostaa suomalaisemmalta kuin vaikka West Ham.

Niinpä englantilaisilta kavereiltasi kuulemasi luonnehdinnat faneista eivät sovellu tänne: Tottenham-fanit eivät ole tyylikkäitä, Millwall-fanit hyviä puolustamaan naistaan ja Arsenal-fanit sympaattisia loosereita ja niin edespäin. Samoin Jokerien ja HIFK:n kannattaminen kertoo enemmän perheestä, lapsuudenkavereista ja kaupunginosasta kuin varsinaisesta arvomaailmasta, vaikka jotkut fanit tykkäävätkin väittää muuta.

Lajien valintaa

Tennis on lajeista vähiten kansanomaisin. Tennisharrastus näyttää CV:ssä vähän erilaiselta kuin punttitreeni ja samalla tapa tenniksen aktiivinen katselu tuo mieleen vähän eri jutut kuin jääkiekon.

Tenniksen katsoja ei juuri huuda, kiroile eikä liehuta lippuja.

Nationalismiakin on aika kohtuullisesti ja usein suosikkipelaaja valitaan tyylin perusteella.

Mutta toisaalta. Monet sivistyneet miehet hakevat urheilun katselemiselta nimenomaan mahdollisuutta olla epäsivistynyt, olla kohtuuton, olla lähempänä 12-vuotiasta, tuntea yhteyttä suuriin ihmisjoukkoihin, olla epäyksilö. Tämä täytyy pitää mielessä penkkiurheiluharrastuksia arvioidessa.

Nyrkkeilyn seuraaminen ei esimerkiksi ole merkki väkivaltaisuudesta tai aggressiivisuudesta. Nyrkkeilyssä on asiantuntevalle silmälle paljon kauneutta, ei vähiten vartaloissa, vaikka heteromiehiä ei saakaan aina myöntämään sitä.

Jos minun pitäisi nimetä yksittäinen huonoja viboja aiheuttava penkkiurheiluharrastus, niin se olisi jääkiekkotappeluiden toistuva katselu internetistä. Ottelun keskellä puhkeava tappelu voi olla vielä kelpo draamaa. Mutta valikoituja youtuben tappeluklippejä tuijottanevat saama tyypit, jotka jäivät lapsena aina mielihyvällä seuraamaan koulukiusaamista.

Jonotan ravintolaan mieluummin, vaikka vapaapainista intoilevan vähän yksinkertaisen teinin kanssa, kuin hiljaisen kaverin, joka alkaa selittämään ääni väristen hiton kovista myllyistä viime viikon sarjakierroksella.

Panosta estetiikkaan, älä etiikkaan

Erittäin hyvä merkki on jos miestä kiinnostaisi kannustamisen lisäksi myös estetiikka: oivaltava läpisyöttö, chagallmaisesti leijuva donkkaus, äkillinen luistelu vapaaseen paikkaan tai edes sulava juoksutyyli.

Jos mies kehuu Ruotsin voittomaalin kaunista kuviota, tiedät olevasi normaalia sivistyneemmissä käsissä. Valitettavasti urheiluselostajat eivät korosta tätä puolta Suomessa tarpeeksi.

Kauniin etsiminen on hienoa mutta oikean etsiminen ei. Ihmiset (tai pitäisi kai reilusti kirjoittaa ”miehet”), jotka jaksavat vielä seuraavalla viikolla selittää vihaisesti tuomarin tekemistä vääryyksistä, ovat yleensä rasittavimmasta päästä. Kovin hyvää konfliktinhoitokykyä heiltä ei kannata odottaa.

Väärät tuomiot kuuluvat urheiluun. Samalla tapaa vääryyksien sietokyky kuuluu elämään. Muutenkin tuomarin, olosuhteiden ja median syyllistäjillä on pettymyksiä kohdatessaan tapana hakea syyllinen aina jostain muualta. Jokin päivä se olet sinä.

Samoin ruotsalaisten kutsuminen ”hannuhanhiksi” (hohhoijaa) ja suomalaisten ikuisen epäonnen kiroaminen ei ole kovin realistista. Todellisuudessa Suomen jääkiekko- tai jalkapallomaajoukkueella ei ole käynyt mitenkään poikkeuksellisen huono onni viimeisen 15 vuoden aikana. Se, että Suomi häviää usein ottelun lopussa, johtuu muun muassa urheilijoidemme huonosta keskittymiskyvystä.

Kulttuuriimme juuttunut idea Suomen kohtaamista vääryyksistä tiivistyy kysymykseen ”Miksi aina me?”. Se on pessimistin tunnuslause. Samat ihmiset kysyvät elämässä liian usein ”Miksi aina minä?”

Ikävä vain, ettei näitä piirteitä pääse oikein tutkiskelemaan ennen ihmissuhteen vakiintumista.

Kyllä: syöttely, estetiikka, tennis ja nyrkkeily, vastustajan arvostaminen.

Ei: jääkiekkotappelut, nationalismi, tuomarista valittaminen

Teksti: Kyösti Niemelä

X