Ihmissuhteet

Petetyksi tulleen naisen traaginen tarina: ”Väkisin tulee miettineeksi, onko kaikki suhteessamme ollut valheellista?”

Petetyksi joutuminen vie koko suhteelta pohjan, kertoo oman tarinansa pettämisestä jakanut lukijamme. Hänelle pettäminen tuli yllätyksenä ja pahimmalta tuntui, ettei puoliso voinut olla hänelle rehellinen. Oletko sinä joutunut petetyksi? Vastaa kyselyyn artikkelin lopussa ja kerro oma tarinasi.

Teksti:
Anniina Nirhamo
Kuvat:
Istock

"En voi antaa anteeksi sitä, että hän ei ollut minulle rehellinen ja hän teki minulle pahinta, mitä suhteen aikana voi tehdä," tarinansa jakanut nainen kertoo.

Petetyksi joutuminen vie koko suhteelta pohjan, kertoo oman tarinansa pettämisestä jakanut lukijamme. Hänelle pettäminen tuli yllätyksenä ja pahimmalta tuntui, ettei puoliso voinut olla hänelle rehellinen. Oletko sinä joutunut petetyksi? Vastaa kyselyyn artikkelin lopussa ja kerro oma tarinasi.

Annan bloggaaja Sami Minkkinen jakaa Havaintoja parisuhteesta -blogissaan lukijansa raastavan tekstin siitä, miltä tuntuu tulla petetyksi ja jätetyksi.

Tarinansa jakava nainen kertoo huomanneensa, ettei kaikki heidän suhteessaan ollut hyvin, kun hänen puolisonsa oli iltaisin poissaoleva ja hiljainen. Joinain iltoina hän taas oli korostetun läsnä ja kohtelias. Jälkeenpäin nainen tajusi, että noina kertoina hänen puolisonsa varmasti oli ollut toisen naisen luona ja katui tekemäänsä.

Lopulta nainen luki puolisonsa puhelimen viestit ja asia selvisi. Hän toivoo, että puoliso olisi pystynyt itse kertomaan asiasta.

”Ei kai sitä rakastumista voi estää. Sen voin antaa hänelle anteeksi. Sitä en vielä voi antaa, että hän ei ollut minulle rehellinen ja hän teki minulle pahinta, mitä suhteen aikana voi tehdä,” nainen kirjoittaa.

Pettäminen tuli riidoista huolimatta puskista

Pettäminen tuli yllätyksenä, vaikka nainen olikin tuntenut, ettei kaikki ole hyvin ja viimeinen vuosi oli ollut vaikea ja täynnä riitelyä mitättömistä aiheista. Hän oli uskonut, että meneillään vain on vaisumpi vaihe parisuhteessa.

”Se sattuu helvetisti, kun huomaa, että ei ole ollutkaan se kaikkein kaunein, haluttavin ja ihanin nainen hänelle. Onkin tullut joku toinen, joka on vielä kauniimpi hänen silmissään.”

Yhteys puolisoiden välillä oli katkennut

Viimeisenä iltana ennen puolison lähtöä tämä sanoi naiselle, että olisi toivonut, että hänet olisi otettu syliin ja sanottu, että hän riittää. Molemmat kaipasivat kosketusta, mutta yhteys heidän välillään oli katkennut.

Naisen mukaan pahimmalta tuntui, kun hänen puolisonsa kertoi, ettei ole koskaan tuntenut olevansa niin hyväksytty kuin uuden rakkaansa seurassa. Häntä loukkasi, ettei puoliso kokenut voivansa kertoa hänelle, mistä hän tunsi jäävänsä paitsi suhteessa.

”Väkisin tulee miettineeksi, että onko kaikki muukin suhteessamme ollut valheellista?” nainen pohtii.

Menneisyys painaa uudessa suhteessa

Nainen kertoo, että uuden parisuhteen rakentaminen tuntuu vaikealta, koska vanhan suhteen painolasti kulkee mukana ja epäilykset kalvavat mieltä.

”Olen tavannut ihanan naisen. Meillä on kaikki ihanasti ja suunnittelemme yhteen muuttamista. Silti minua pelottaa, että haavojeni vuoksi ajan hänet luotani liiallisella epäilyllä.”

X