Ihmiset ja suhteet

Pettämistä vai harmitonta kokeilua?

Teksti: Anna.fi

Kaksi miestäUseimmat meistä tietävät miten suhtautuisivat siihen, että kumppani pettäisi: tunteet vaihtelisivat järkytyksestä vihaan ja suruun. Pettymyksestä ja luottamuksen menettämistä huolimatta monet parit myös selviävät uskottomuudesta. Mutta entä jos kumppanin petostoveri onkin samaa sukupuolta kuin kumppani itse?

Kliseisesti miehet suhtautuvat positiivisesti naisrakkauteen, koska ajatus lesboseksistä on kiihottava. Naiselle miehen syrjähyppy miehen kanssa saattaa tuntua erityisen tuskaisalta, koska nainen tuntee itsensä torjutuksi kokonaisvaltaisesti. Toisin kuin lesboseksifantasiat, joihin mies kokee itsensä osalliseksi, nainen kokee ettei voi millään riittää miehelle naiseutensa vuoksi, jos miehellä on ollut tarve käydä toisen miehen sängyssä.

Jos kyseessä ei ole pelkkä yksittäinen syrjähyppy, kääntyvät asetelmat päälaelleen. Kun nainen jättää miehensä toisen naisen vuoksi, mies ei voi uskoa että kyseessä on pysyvä muutos. Uutta kumppania sekä seksuaalisuudenmuotoa saatetaan vastustaa hyvin perinteisin argumentein lastensaamisen vaikeudesta alkaen. Jos mies taas lähtee heterosuhteesta homomiehen matkaan, nainen saattaa toipua menettämättä uskoa miehiin ja heidän uskollisuuteensa. Epätietoisuus suhteen tilasta päättyy ja asian selviäminen on huojentavaa, vaikka se toisaalta tarkoittaakin surua suhteen loppumisesta.

Aina petetyksi tuleminen jättää jälkensä. Se, että kolmas osapuoli tuo mukanansa kysymykset seksuaalisuudesta, hankaloittaa tuen hakemista lähipiiristä. Petetty voi tuntea itsensä äärimmäisen naurettavaksi, vaikka tähän ei ole mitään syytä. Ajatellaan, että seksuaali-identiteetti on jotain niin ilmeistä, että petetyn olisi tullut tietää jo ennalta että näin käy. Toisaalta onko kyse edes seksuaali-identiteetistä vaiko ajan hengestä, jos kumppani on tahtonut  kokeilla omia rajojaan harrastamalla seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa?

Tällaisista kokeiluista kärsivät paitsi petetyksi tulleet kumppanit, mutta myös kolmannet osapuolet. Homomies ja lesbonainen saattavat hyvinkin ihastua ja toivoa suhteelle jatkoa, kun taas hetero on vain tahtonut tietää ”miltä se tuntuisi”. Aina kyse ei ole edes yhden illan tarinoista, vaan jopa vuosikausia kestävistä suhteista, joissa hetero itsepintaisesti väittää ettei kykene rakastumaan ja sitoutumaan oman sukupuolensa edustajaan, mutta tahtoo silti pitää suhdetta yllä.

On syytä myös oikoa urbaani legenda siitä, että biseksuaali tarvitsisi seksiä molempien sukupuolten kanssa. Biseksuaali pystyy sitoutumaan yhteen kumppaniin aivan kuten muutkin. Vaikka biseksuaali voi tuntea vetoa sekä miehiin että naisiin, on kuitenkin epätodennäköistä että tämä ihastuisi yhtään sen useammin kuin vain toiseen sukupuoleen suuntautuneet. Ihmisen alttius ihastua ei liity niinkään seksuaalisuuteen kuin luonteeseen ylipäätänsä: toiset ihastuvat harva se päivä, toiset kokevat jonkun kiinnostavaksi äärimmäisen harvoin.

Pettämistä ei voi oikeuttaa kokeilunhalulla, mutta uteliaisuudestaan voi puhua kumppanin kanssa. Monesti jo asian tuominen päivänvaloon ja keskusteltavaksi asettaa sen oikeisiin mittasuhteisiin. Kuinka mullistava voisi syrjähyppy kokemuksena olla? Niin arvokas, että sen takia kannattaa luopua rakastetusta elämänkumppanista? Fantasiointia ei kiellä kukaan, ja monesti se on paljon palkitsevampaa kuin toteuttaminen; varsinkin jos toteutus tapahtuu humalassa ja salaa.

Silloinkin kun kumppani päättää antaa syrjähypyn anteeksi, jäävät mieleen muut tapahtumaan liittyvät seikat. Valehdeltiinko asiassa? Pidettiin puhelin suljettuna? Vaikka kumppani voisikin ymmärtää toisen halun kokeilla, voi olla todella vaikea sulattaa sitä, että asiasta ei ole puhuttu. Petetyn mielessä pyörivät kysymykset siitä, mitä kaikkea muuta toinen haluaisi tehdä ilman häntä. Onko suhde este tämän unelmille? Kaipaako tämä vapautta tehdä päätöksiä ajattelematta kumppaniaan? Tällaisessa tilanteessa koko suhteen arviointi tulee aiheelliseksi. Kun pettäjä itse oikeuttaa tekonsa sillä, että ”kyse oli vain yhdestä kerrasta tai kokeilusta, eikä siihen sisältynyt tunteita”, saattaa yllätyksenä tulla kuinka karulta se kumppanista tuntuu.

Hienoa on jos ja kun ihminen tutustuu omaan seksuaalisuuteensa ja löytää siitä uusia puolia. Ihastumista oman sukupuolen edustajaan ei kannata säikähtää, vaikka takana pelkkiä heterosuhteita olisikin. Oma seksuaalisuus kehittyy ja muuttuu ihmisen kasvaessa ja mieltymykset vaihtuvat. Sen minkä nuorena vielä hauras identiteetti on kokenut tarpeelliseksi torjua ja kieltää, voi hyvin tuntua täysin luonnolliselta vanhempana. Toisaalta myös nuoruuden into kokeilla saattaa laantua iän myötä. Sen sijaan että tukahduttaisi tunteitaan niitä kannattaa kuulostella ja tutkia, ja itsetuntemuksen kasvaessa oppia sinuiksi oman seksuaalisuutensa kanssa.

Tia

Onko pettäminen samaa sukupuolta olevan kanssa hyväksyttävämpää?

Katso tilanne vastaamatta

X