Ihmissuhteet

Pitääkö vanhemmilleen antaa kaikki anteeksi?

Omat vanhemmat saattavat olla rasittavia, mutta heitä pitää vain sietää. Aikuisen lapsen kuuluu antaa kaikki anteeksi. Vai kuuluuko? Psykoterapeutti Katriina Järvisen mukaan se voi olla jopa vaarallista.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Istock, Bulls Press

Lapsella ei ole muuta mahdollisuutta kuin sopeutua vanhempien ylivaltaan. Aikuisena on jo mahdollisuus valita.

Omat vanhemmat saattavat olla rasittavia, mutta heitä pitää vain sietää. Aikuisen lapsen kuuluu antaa kaikki anteeksi. Vai kuuluuko? Psykoterapeutti Katriina Järvisen mukaan se voi olla jopa vaarallista.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Raamatun neljäs käsky on iskostunut syvälle tajuntaamme. Vaikka vanhemmat olisivat kohdelleet lastaan kuinka taitamattomasti ja epäoikeudenmukaisesti, he ovat kuitenkin tehneet parhaansa. Joten aikuistuneen lapsen velvollisuus on rakastaa, kärsiä ja unhoittaa.

Vai onko?

Kasvattajina vanhemmat asetetaan paljon vartijoiksi. Ensimmäiset ikävuodet lapsi on heistä täysin riippuvainen. Valta edellyttää vastuuta, josta kaikki isät ja äidit eivät selviä kunnialla.
Uudessa kirjassaan Kaikella kunnioituksella psykoterapeutti Katriina Järvinen ehdottaa, että vanhempien pitäisi viimein astua jalustalta ja suostua kriittisen tarkastelun kohteeksi. Sillä jos elämän ensimmäiset auktoriteetit, isä ja äiti, ovat kaiken arvostelun yläpuolella, lapsen on myöhemminkään vaikea nousta puolustamaan oikeuksiaan ja asettua heikomman puolelle.

Entä jos vanhempien pitäisikin ansaita lastensa kunnioitus?

Katriina Järvinen on tavannut työssään monia keski-ikään ehtineitä asiakkaita, joita vaivaa epämääräinen paha olo:

  • Toistuva flunssa
  • Vatsakipu
  • Selkävaivat
  • Paniikkikohtaukset

He yrittävät lääkitä itseään erilaisilla riippuvuutta aiheuttavilla konsteilla, kuten alkoholilla, ahmimisella, syömättömyydellä tai työnarkomanialla.

Ruumis elää jatkuvassa hälytystilassa, mutta syytä ei osata paikantaa. Kun terapeutti kysyy, voisivatko ongelmat johtua suhteesta vanhempiin, asiakas kieltää jyrkästi.

– Meillä vallitsee kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan rasittaviakin vanhempia on vain siedettävä ja heidän virheensä on annettava anteeksi, Järvinen toteaa.

Myrkylliset eväät

– Perhesuhteisiin liittyvien kielteisten tunteiden setviminen koetaan kulttuurissamme uhkaavana. Kypsän ihmisen nyt vaan kuuluu olla tekemisissä vanhempiensa kanssa, Järvinen sanoo.

Etäisyyden pitämiselle voi kuitenkin olla hyvät perusteet. Fanaattisen uskonnollisuuden lisäksi perhesiteitä koettelevat alkoholismi, erilaiset poliittiset mielipiteet tai vaikkapa kielteinen asenne lapsen seksuaaliseen suuntautumiseen. Ne ovat syitä, jotka ulkopuolinenkin usein näkee.

Mutta on myös ristiriitoja, jotka pystyy havaitsemaan vain perheen sisällä. On marttyyriäitejä, jotka vaativat uhrauksiensa vastineeksi loputonta kiitollisuutta. On klikkejä, joissa joku perheenjäsen suljetaan ulkopuolelle. On ylistämällä alistettuja lapsia, joista tuntuu, etteivät he ikinä yllä vanhempien vaatimusten tasolle.

Järvisen mukaan yritämme suoriutua perheestä kuin mistä tahansa velvollisuudesta.

– Vanhempien antamia eväitä pitäisi aina vain kiittää, vaikka ne koostuisivat myrkyllisistä asenteista ja satuttavista sivalluksista. Aikuinen lapsi ei rohkene nousta vanhempiensa henkistä ylivaltaa ja vaatimuksia vastaan. Hän antaa heidän olla oikeassa ja pysyy vaiti.

Ihmistä, joka vielä keski-ikäisenä vatvoo lapsuuttaan, kehotetaan peilaamaan vanhempiensa tekemisiä näiden taustaa vasten. Muistutetaan, että vanhemmat ovat ”aikansa lapsia” tai ”vaikeiden olosuhteiden uhreja” ja kehotetaan painamaan ikävät kokemukset villaisella.

Mutta entä jos kaltoin kohteleva henkilö onkin vanhemman sijaan oma puoliso? Olisivatko neuvot samat? Eivät tietenkään.

– Velvollisuus pitää hyvät välit huonosti kohteleviin vanhempiin on sama kuin että olisi pakko jatkaa yhteiselämää väkivaltaisen puolison kanssa. Tilanne on ehkä jopa pahempi, koska puolisonsa saa valita, mutta vanhempiaan ei, Järvinen muistuttaa.

Katkeruus sallittu

Anteeksi antaminen on kaikille osapuolille usein se toivotuin ratkaisu. Parhaassa tapauksessa kissa uskalletaan nostaa pöydälle ja kipeät kokemukset käydään läpi yhdessä vanhempien kanssa. Tilit saadaan selviksi, jos vanhempi pyytää vilpittömästi anteeksi ja ottaa tekemisistään täyden vastuun.

– Vanhempien tekemät virheet eivät välttämättä ole lopullisen paha asia. Mutta se, että niitä vähätellään tai ne kielletään kokonaan, vetää sieluun syvän naarmun, Järvinen toteaa.

Joskus anteeksianto ei onnistu. Järvisen mukaan se ei ole aina tarpeen, eikä välttämättä edes viisasta.

– Kun lapsi antaa vanhemmilleen anteeksi – ilman että nämä edes tajuavat tai myöntävät loukanneensa – hän vahvistaa yhteisöllisen kulttuurin hierarkiaa, jonka mukaan vanhempi on aina oikeassa. Anteeksi antamista voi pitää jopa moraalittomana. Vanhempi saa ikään kuin luvan jatkaa tuhoisaa käyttäytymistään.

Kaikkia suhteita ei voi korjata. Joistakin ihmisistä on Järvisen mukaan paras pysyä loitolla, vaikka nämä sitten olisivat omia vanhempia. Jopa katkeruus on joskus sallittua.

– Ihminen, joka tunnistaa ja tunnustaa kielteiset tunteensa, on ympäristölleen vähemmän vaarallinen kuin sellainen, joka kieltää niiden olemassaolon. Katkeruudesta kysyttäessä kerron siirtäneeni vastuun niille, joille se kuuluu, eli vanhemmilleni. Minun vastuullani on kohdella kunnioittavasti omaa jälkikasvuani ja muita ihmisiä.

Uusi käsky

Lapsella ei ole muuta mahdollisuutta kuin sopeutua vanhempien ylivaltaan. Aikuisena on mahdollisuus valita. Aikuinen voi koota ympärilleen muita tärkeitä ihmisiä ja rakentaa heistä uuden lähipiirin.

Omantuntonsa kanssa kamppailevia Katriina Järvinen muistuttaa siitä, että Raamatun kymmenen käskyä annettiin aikoinaan beduiiniheimolle, jossa vanhusten sosiaaliturva oli jälkikasvun armeliaisuuden varassa. Neljäs käsky kohdistettiin aikuisille miehille – ei lapsille – ja se tarkoitti: ”Pitäkää vanhuksista huolta.”

Kirjansa lopussa Järvinen kirjoittaa neljännen käskyn kokonaan uudestaan. Se kuuluu näin: ”Kunnioita lastasi, hänen erillisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan, niin voit parhaassa tapauksessa iloita yhteydestä häneen koko loppuelämäsi ajan.”

– Uskon, että meissä on biologinen, sisäänrakennettu tarve ajatella vanhemmistamme hyvää. Kun he toimivat oikein, kunnioitus tulee luonnostaan. Ei siihen tarvita käskyjä.

Keskustele aiheesta:

Pitääkö vanhemmilleen antaa kaikki anteeksi?

Lue myös:

Liian läheinen suhde eksän kanssa – Missä menee raja? 

Näin vältät lomalla parisuhderiidat – Lue pariterapeutin vinkit

Ihastuminen – Koukussa rakastumisen tunteeseen

X