Ihmissuhteet

Pyöreän talon isännät pukeutuvat aina identtisiin asuihin: ”Riittää, kun toinen miettii, mitä tänään laitetaan päälle”

Jukka Turusen ja Timo Rannan kodissa ehti käydä yli 80 000 vierasta jo ennen kuin he muuttivat sinne. Pyörre-talo oli kenties Lohjan asuntomessujen puhutuin kohde. Miten siellä eletään nyt?

Teksti:
Miia Siistonen. 
Kuvat:
Niclas Mäkelä, Jukka Turusen, Timo Rannan Kotialbumi

Pyörre-talo suunniteltiin Timo Rannan ja Jukka Turusen toiveiden mukaan.

Jukka Turusen ja Timo Rannan kodissa ehti käydä yli 80 000 vierasta jo ennen kuin he muuttivat sinne. Pyörre-talo oli kenties Lohjan asuntomessujen puhutuin kohde. Miten siellä eletään nyt?

Normikodissa ulko-ovella vastaan tulee kynnysmatto tai kuraeteinen. Täällä tulija astuu lattiaan maalatun metallinhohtoisen, haarautuvan viivan päälle, joka johtaa kohti kukkakuvioi­tua lasista liukuovea. Teoksen nimi on Elämän kultainen virta, ja sen on maalannut asukkaiden hyvä ystävä, taiteilija Johanna Oras.

Jukka Turusen ja Timo Rannan Pyörre-talo oli Lohjan asuntomessujen vetonaula. Ensinnäkin siksi, että se on muodoltaan pyöreä. Toisekseen siksi, että sen sisustus on kaikkea muuta kuin suomalaisen peruskodin valkoista ja harmaata.

Paria poikkeusta lukuun ottamatta isäntäpari oli messuilla paikalla joka päivä ja vastaili uupumatta vierailijoiden kysymyksiin. Miten tulitte valinneeksi musteensiniset keittiönkaapit? (”Emme halunneet valkoista, harmaata, mustaa tai vihreätä.”) Onko tiskipöydän päällä oleva valtavankokoinen kuva fresko? (”Ei, se on tapettia, johon on kopioitu Johanna Oraksen maalaus Viimeinen ehtoollinen.”) Pystyykö tuossa s-kirjaimen muotoisessa selkänojattomassa sohvassa muka oikeasti istumaan? (”Pystyy, katsokaa vaikka.”)

Ehkä eniten ihmetystä herätti rakennuksen keskellä, pyöreällä sisäpihalla, kasvava omenapuu.

Jukalle ja Timolle oli selvää, että jos taloa ryhdytään rakentamaan, siitä tulee asukkaittensa näköinen. Millaisia ihmisiä tässä erikoislaatuisessa talossa siis asuu?

Lohjan asuntomessujen Pyörre-talo.
Pyörre-talo ja se kuuluisa omena­puu. ­Rubinola siirrettiin paikalleen omenatarhasta Lohjan­saaresta.

Oma kahvila oli haaveiden täyttymys

Isäntäpari puuhaa brunssia. Keittiön kaappeja ja laatikoita avataan ja suljetaan. Astiat ovat hieman hakusessa, sillä muutto on vielä kesken.

Samalla kun Jukka asettelee keltaisia ja vihreitä klassikkokuppeja pöytään, hän kuvailee ensimmäistä yötä uudessa talossa. Pariskunnan palatessa viininmaistajaisista kaupungin keskustasta elokuinen ilta oli jo hämärtynyt. Jukka tassutteli innoissaan ympäri taloa säätämässä sisä- ja ulkovaloja. Niitä ei ollut voinut testata kesän valoisina öinä. Sitten alkoi rankkasade. Se vyöryi sisäpihan räystäättömältä katolta kuin vesiputous ja ropisi rytmikkäästi erkkeri-ikkunoiden peltejä vasten. Miehet seurasivat lumoutuneina luonnon tarjoamaa taide-elämystä.

Sisustamisessa ei hosuta.

– Talolle pitää antaa aikaa asettua meihin ja meidän taloon. Katselemme ja kuulostelemme, miten kalusteet ja esineet löytävät paikkansa, Jukka sanoo.

Pariskunnan puheissa vilahtaa taajaan me-pronomini. He sanovat olevansa yhdessä ”24/7”. Tiivis kimppa muodostui niinä vuosina, kun miehet pyörittivät suosittua Cafe Lauria. He olivat muuttaneet 2005 Helsingistä Timon kotiseudulle Lohjalle, koska halusivat vaihtaa kerrostaloasumisen omakotitaloon. Timo oli pikkupojasta asti haaveillut omasta kahvilasta. Tuolloin, liki viisikymppisenä, alkoi olla korkea aika toteuttaa unelma.

Liikeidea ja sisustus luotiin yhdessä. Miehet toivat pikkukaupunkiin tuulahduksen Keski-Eurooppaa: wieniläistuolit, kruusatut kuviotapetit ja kristallikruunut. Kahvin ja baakkelssin ohella tarjottiin kulttuurielämyksiä. Joka perjantai kuppilassa soi elävä musiikki.

– Meille tärkeätä on kokonaisuus: se, miltä tilassa näyttää, tuntuu, tuoksuu ja kuulostaa, Jukka selvittää.

Ensimmäiset vuodet pariskunta painoi 90-tuntista työviikkoa. Timo heräsi aamuviideltä leipomaan, ja Jukka kävi puku päällä ja nappaskengät jalassa moppaamassa kahvilan lattiat ennen kuin lähti kaupallisen radion myyntijohtajan työhönsä Helsinkiin. Työpäivän jälkeen hän ajoi talla pohjassa takaisin auttaakseen iltatoimissa.

Pian kävi selväksi, että kahvila vaati molempien työpanoksen. Jukka irtisanoutui ja alkoi vastata salista ja markkinoinnista, Timo sai keskittyä keittiöön.

Pariskunta vietti siis yhdessä sekä työ- että vapaa-aikansa. Alkoiko toisen naama koskaan kyllästyttää?

– Ei. Molemmilla oli selkeä oma tontti, jolle toinen ei astunut lupaa kysymättä. Yhteistyö on meidän voimavaramme. Kaiken, mitä olemme rakentaneet, olemme rakentaneet yhdessä, Timo sanoo.

Jukka Turunen ja Timo Ranta veneellä Ranskassa.
Pariskunta veneilemässä Ranskassa.

Yhdessä jo 20 vuotta: ”Jukka avaa ladun ja minä hiihdän perässä”

Ensitapaamisella Jukka oli pukeutunut luonnonvalkoiseen pooloneuleeseen ja vaaleanruskeisiin vakosammareihin. Timolla oli mustat nahkahousut ja korvakoru. Niistä Jukka ei pitänyt – mutta Timosta hän piti.

Kohtaaminen oli seuraus Jukan deittipalstalle laatimasta ilmoituksesta. Se alkoi suunnilleen näin: ”En ole löytänyt sinua kaupan kassajonosta enkä huoltoasemalta tankkaamasta…” . Tällä hän halusi viestiä, ettei ole sitä tyyppiä, joka notkuu baareissa. Ei ollut Timokaan.

Treffit sovittiin tammikuussa 2002 Helsinkiin Aleksis Kiven patsaalle, josta jatkettiin kahvila Engeliin. Keskinäistä kemiaa ilmeni heti sen verran, että sovittiin uusi tapaaminen. Ei aikaakaan, kun Timo kiikutti kampsunsa silloisesta kotikaupungistaan Tampereelta Jukan kämpille Vallilaan.

Molemmille oli selvää nuoresta asti, että kiinnostus kohdistui omaan sukupuoleen. Ystäväpiiri tiesi asiasta, mutta työpaikalla ja perheen parissa sen puheeksi ottaminen tuntui vaikealta. Kummallekaan ei ollut löytynyt pitkäaikaista parisuhdetta vielä päälle nelikymppisenä.

– Minulle ei ole koskaan ollut vaikeata hyväksyä suuntautumistani. Oma viiteryhmäni on aina ollut ihminen. Minulle on ihan sama, onko joku homo vai hetero vai jotakin muuta, Timo linjaa.

Yhdessäolon vaikeimmat ajat koettiin suhteen alkuvaiheessa, sillä Jukkaa hieman hirvitti sitoutuminen. Siitä selvittiin puhumalla.

– Jukka sanoi haluavansa viettää silloin tällöin viikonloppuja itsekseen. Olihan hän asunut yksin lähes koko elämänsä. Kysyin, miten hän haluaa minun silloin toimivan. Pitääkö minun lähteä pois? Jukan ei tarvinnut viettää montaakaan viikonloppua omissa oloissaan, kun hän jo totesi, ettei sittenkään tarvitse vapauttaan.

Tammikuussa tulee täyteen pyöreät 20 vuotta yhdessä. Voisitteko sen kunniaksi vähän kehua toisianne?

– Voi, sehän on kuin peilikuvaansa kehuisi, Jukka sanoo ja purskahtaa nauruun.

– Sen verran meissä on eroa, että Jukka on sosiaa­lisempi. Hän avaa ladun ja minä hiihdän perässä. Ystävämme Saimi Hoyer kiteytti luonteenlaatumme hyvin todetessaan, että Jukan kanssa hän lähtisi Pariisiin ja minun kanssani Lappiin, Timo jatkaa.

Pyörre-talo ja isännät Jukka Turunen ja Timo Ranta.
Jukka ja Timo nauttimassa virvokkeita Pyörre-talon pyöreällä sisäpihalla.

Tekstiilikaksoset pukeutuvat yhdenmukaisiin asuihin

Textile Twins. Tämän lempinimen eräs ulkomaalainen journalisti antoi Timolle ja Jukalle seurailtuaan heitä Savonlinnan oopperajuhlilla. Pari on tullut tunnetuksi siitä, että he pukeutuvat aina identtisiin asuihin.

Seurustelun alkuvaiheessa Jukka kysyi muina miehinä, tykkääkö Timo korvakorustaan. Timo ymmärsi yskän.

– Korvis ei ollut minulle mikään iso juttu. Otin sen pois.

Sen jälkeen tyyli alkoi yhdentyä. Ostoksilla molemmat ihastuivat usein samaan vaatteeseen ja aluksi ne hankittiin eri värisinä. Sitten syntyi oivallus: miksi emme voisi vain pukeutua samanlaisiin asuihin. Nykyään jokaista vaatekappaletta ostetaan kaksin kappalein. Timolla on hieman leveämpi yläkroppa ja kapeampi lantio, mutta usein sama koko sopii molemmille.

Pariskunnan walk in -garderobi on näkemisen arvoinen. Rekillä roikkuvat perinteisten tummien pukujen lisäksi ainakin vaaleanpunainen, kirkkaanpunainen, lila, vihreä ja metallinhohtoinen blingbling -pukukokonaisuus. Hyllyille on viikattu keltaisia ja oransseja housuja ja kukkapaitoja. Laatikoista löytyvät asusteet, kuten solmukkeet, huivit, taskunenäliinat ja kellot. Ylähyllyllä on rivi hattuja.

Miehet ovat tottuneet siihen, että he herättävät huomiota missä sitten liikkuvatkin. Usein joku tuntematon pysäyttää heidät kadulla ja pyytää saada ottaa kuvan. Kerran tämä tapahtui jopa Milanossa – muodin mekassa!

– Yhtenäinen pukeutuminen ei ole meille huomion tavoittelua. Se vain tuntuu luontevalta. Lisäksi se on käytännöllistä. Riittää, kun toinen miettii, mitä tänään laitetaan päälle, Jukka sanoo.

Lue myös: Mitä minimalistin ja rönsyilevän sisustajan tyyli kertoo? Taideteoksen kodistaan tehnyt Rukka ja hometalossa asunut Tiina kertovat

Pyörre-talo syntyi miesten toiveiden mukaan

Lohjalla Jukka ja Timo opittiin pian tuntemaan ”Laurin poikina”. Kahvilasta tuli osa heidän identiteettiään. Siitä luopumista piti sulatella pitkään. Lopulta päätettiin, että vuoden 2020 keväällä kahvila siirretään seuraajille ja miehet jäävät eläkkeelle. Se tapahtui kreivin aikaan. Viimeisellä viikolla korona vei asiakkaat ja suunnitellut läksiäisetkin jäivät pitämättä.

Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta miehet viettivät mökillä saaressa. Istuivat aamiaisella pari tuntia, lenkkeilivät italianvinttikoiriensa Ainon ja Helmin kanssa, tekivät pihahommia, saunoivat ja lueskelivat.

– Vasta silloin tajusimme, miten kovilla kierroksilla olimme eläneet. Kahvilan pitäminen oli rankkaa fyysistä työtä. Timo seisoi leipomassa kuumassa keittiös­sä, ja minulle kertyi salissa helposti 15 000 askelta päivässä, Jukka kertoo.

Mutta ei heistä vielä ollut vain laakereillaan lepäämään. Onneksi Pyörre-talon rakennusprojekti oli käynnissä jo tuolloin. Idea pyöreästä talosta oli syntynyt Mikkelin asuntomessuilla 2017. Oman kahvilan asiakaskunnasta löytyi arkkitehti Matti Kuittinen, joka piirsi uuden kodin miesten toiveiden mukaan. Asuntomessujen aikaan Timoa ja Jukkaa alettiin kutsua ”Pyörteen pojiksi”.

Nyt odotellaan, koska korona helpottaa sen verran, että päästään viettämään tupaantuliaisia. Jukka ja Timo ovat juhlaihmisiä. Kun he järjestävät kunnon bileet, vuokrataan juhlatila ja kutsuvieraslistalla on vähintään sata nimeä.

Myös kotona pitkän pöydän ääressä kestitään mielellään sukulaisia ja ystäviä. Työnjako on edelleen selvä: Timo kokkaa, Jukka kattaa pöydän ja huolehtii juomatarjoilusta. Kahvilan aikaiset elävän musiikin illat on tarkoitus siirtää avaraan olohuoneeseen. Sitä ennen lainassa ollut musta flyygeli vaihtuu valkoiseen.

– Jos haluaa meille kylään, pääsee a-listalle, jos osaa soittaa jotakin instrumenttia, Jukka vinkkaa nauraen.

Pyörre-talo kuvattuna sisältä. Kuvassa Timo Ranta ja Jukka Turunen.
Timo (edessä) ja Jukka eivät osaa itse ­soittaa flyygeliään, joten muusikko­­ystävät ovat erityisen tervetulleita taloon.

Kuinka käy omenapuun?

Pitkin vuotta on jännitetty rubinolan kohtaloa. Se on se sisäpihalla kasvava omenapuu. Rubinola tuotiin omenatilalta Lohjansaaresta ja istutettiin paikalleen jo viime syksynä. Isohkon puun siirtäminen on aina riskaabelia, mutta 64-vuotiailla Jukalla ja Timolla ei omien sanojensa mukaan ole aikaa odotella pikkutaimen kasvua.

Nyt näyttää siltä, että puu on juurtunut. Talvella se saa toivottavasti lumihunnun, jouluna oksille kiedotaan valonauhat ja ensi kesänä sen katveessa juodaan aamukahvit. Jonakin syksynä se toivottavasti antaa satoa.

– Ja kun meistä aika jättää, tuhkat voi sirotella puun juurelle.

X