Raisa Heikkuri on vastaanottoperhe sijoitetuille lapsille: ”On rakkaudenteko miettiä lapsen etua, vaikka se sattuisikin”
Raisa Heikkurin työ on olla vastaanottoperhe sijoitetuille lapsille. Kun sosiaalityöntekijät tuovat kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidettavaksi Raisan kotiin, sekä lasta että Raisaa jännittää kovasti. Työstä ei voi pitää taukoja, mutta lapset ovat Raisasta aina ihania.
– Meillä saa halata, mutta myös kiukutella.
Raisa Heikkurin työ on olla vastaanottoperhe sijoitetuille lapsille. Kun sosiaalityöntekijät tuovat kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidettavaksi Raisan kotiin, sekä lasta että Raisaa jännittää kovasti. Työstä ei voi pitää taukoja, mutta lapset ovat Raisasta aina ihania.
Viime vuoden joulukuussa Raisa Heikkuri, 43, touhotti ympäri supermarketin lastentarvikeosastoa. Hän haali vauhdikkaasti ostoskärryihinsä tuttipulloja, äidinmaidonvastiketta, bodyja, sukkahousuja ja vaippoja. Facebookissa hän huhuili, löytyisikö tutuilta ylimääräisiä lastenvaunuja ja auton turvaistuinta.
Raisa oli niin jännittynyt, että vatsassa kramppasi ja takaraivossa jyskytti orastava päänsärky. Hän yritti rauhoittua ja suhtautua tilanteeseen kuin mihin tahansa työtehtävään. Paitsi, ettei kyseessä ollut mikään tavallinen työ: ihan kohta hänen kotiinsa oli muuttamassa määrittelemättömäksi ajaksi asumaan pieni, tuntematon lapsi.
Raisalla piti olla jäljellä vielä yksi työpäivä esihenkilönä Helsingin kaupungin Asumisen tuen asumisyksikössä. Sitten oli tarkoitus pitää joululoma ja aloittaa akut ladattuina uusi työ vastaanottoperheenä kiireellistä sijoitusta tarvitseville lapsille. Siis lapsille, joita lastensuojeluviranomaiset joutuvat syystä tai toisesta sijoittamaan lyhytaikaisesti pois kotoaan.
Puhelu tuli kuitenkin suunniteltua aiemmin: pystyisitkö ottamaan lapsen kotiisi nyt heti, jo ennen lomia? Totta kai, Raisa vastasi hetkeäkään epäröimättä.
Raisan ensikohtaaminen hoitolapsen kanssa oli hyvällä tavalla jännittävä ja täynnä sisäisiä tunnekuohuja. Kun Raisa näki lapsen, hän liikuttui vahvasti.
– Tunne on vähän sama kuin se, kun menisi ensimmäistä kertaa tapaamaan vaikkapa oman siskon lasta. Muutaman kerran piti nielaista, jotta sain koottua itseni. Halusin kuitenkin olla lapselle turvallinen ja luottamusta henkivä aikuinen, joten siihen eivät omat kyyneleet kuuluneet.
”Tykkään ennalta-arvaamattomista tilanteista, koska nautin niiden tuottamasta adrenaliinista”
Vaikka Raisan luona on sittemmin asunut monta pientä hoidettavaa, uuden lapsen saapuminen on aina jännittävä ja tunnepitoinen hetki.
Kun Raisa on ennalta sovitussa päivystysvuorossa, hänen pitää olla kahdeksan vuorokautta kaiken aikaa tavoitettavissa, mikäli soitto uudesta hoitolapsesta tulee. Kun sosiaalipäivystyksen työntekijä sitten soittaa lähtevänsä kotikäynnille ja kertoo mahdollisesta sijoituksesta, Raisa purkaa jännitystään kävelemällä ympäri asuntoaan, siirtelemällä tavaroita paikasta toiseen ja puhumalla taukoamatta.
Päässä pyörii: Tuleeko meille kerralla yksi vai kaksi lasta? Näytänkö tarpeeksi turvalliselta ja lempeältä? Milloin saan seuraavan kerran kunnolla nukkua?
– Tykkään ennalta-arvaamattomista tilanteista, koska nautin niiden tuottamasta adrenaliinista. Kylkiäisinä saatan kyllä saada useita päiviä kestävän päänsäryn.
Kun lapsi tai lapset sitten saapuvat Raisan luokse, Raisa polvistuu heidän eteensä ja sanoo: ”Hei, minä olen Raisa ja pidän sinusta huolta jonkin aikaa. Sinulla ei ole mitään hätää.” Tämän hän sanoo sylivauvoillekin.
Sen jälkeen Raisa kierrättää hämmentyneitä lapsia kodissaan ja istahtaa olohuoneen matolle lelukorin kanssa. Pienet lapset elävät niin hetkessä, että he yleensä tässä vaiheessa kapuavat syliin ja ryhtyvät leikkimään. Isommat saattavat sen sijaan istua hiljaa sohvan nurkassa ja vain katsella.
Raisa istuu yleensä pienen välimatkan päähän viereen ja alkaa jutustella niitä näitä vaikkapa lapsen lempiruoista.
– Käyn hieman isomman lapsen kanssa läpi syitä siihen, miksi hän on tullut meille. Sanon esimerkiksi, että isän ja äidin täytyy nyt levätä jonkin aikaa. Tai että vanhempi on kipeä eikä pysty nyt huolehtimaan sinusta niin hyvin kuin haluaisi. Yleensä tieto rauhoittaa lasta.
Raisan koti – ja samalla siis työpaikka – sijaitsee Pohjois-Helsingissä. Paritaloasunnon sisustus on kotoisan rönsyilevä ja iloisen värikäs. Olohuoneen kaappi on vaaleanpunainen, ruokapöydän Raisa on maalannut vaaleanvihreäksi, sohva on koristeltu värikkäillä tyynyillä.
Raisan ja aviomies Jyrkin eli Jykän makuuhuoneen lisäksi asunnossa on parin yhteisen tyttären, 7-vuotiaan Saanan huone sekä kolmas makuuhuone, jossa asui ennen Raisan 20-vuotias poika. Nyt siellä on juniorisänky, kokoontaitettava pinnasänky, leikkikeittiö ja lipasto, joka sisältää runsaasti erikokoisia lastenvaatteita.
Lue lisää:
Raisalla on yksi tai korkeintaan kaksi hoitolasta kerrallaan, koska tila kotona ei riitä isommalle katraalle.
– Täällä lapsille on aina syli avoinna. Meillä saa halata, mutta myös kiukutella.
Vastaanottoperheenä on vaikea saada pidettyä lomaa
Ajatus työstä vastaanottoperheenä oli kytenyt Raisan mielessä jo pitkään. Hän kertoo aina rakastaneensa vauvoja ja pieniä lapsia. Hänen mielestään on ihanaa istahtaa sohvalle, kun syli täyttyy pienistä varpaista ja sormista.
Kun Raisa oli Saanan kanssa äitiyslomalla ja hoitovapaalla kahden ja puolen vuoden ajan, hän ymmärsi myös, miten valtavan hyvältä tuntui olla kotona. Hitaat aamut ovat Raisasta aina olleet nautinnollisia, eikä hän poistu kotoaan ennen aamukymmentä, jos voi valita.
– Olen aina ajatellut, että haluaisin olla kotirouva, joka tienaa itse omat rahansa. Sillä erotuksella, että mies saa tehdä päivällisen tullessaan kotiin. Nyt se onnistuu, Raisa nauraa.
Raisa uskoo verkkaisen elämäntahdin kaipuunsa juontavan juurensa pohjoiseen, sillä hän on kotoisin Ivalosta. Raisalla virtaakin suonissaan saamelaisverta. Saana-tytärkin aloitti juuri koulussa koltansaamen etätunnit.
– Oma äitini sanoi aina, ettet sinä tyttö tänne pohjoiseen jää. Kävin jo lapsena usein Helsingissä, koska meillä oli täällä sukulaisia. Viihdyn täällä mainiosti, mutta toki on ihanaa käydä silloin tällöin myös pohjoisessa.
Reissut eivät vastaanottoperheenä tosin ole mikään itsestäänselvyys. Hoitolapsia ei saa viedä ulkomaille, joten Raisa ei voi lähteä edes piipahtamaan päiväristeilylle Tallinnaan. Aluksi se oli järkytys, mutta nyt Raisa on jo tottunut.
Lomaa vastaanottoperheenä pystyy pitämään hyvin vähän, jos ollenkaan. Tarkoitus olisi, että kerran kahdeksassa viikossa on viikonloppuvapaa, mutta aina sekään ei toteudu. Kesäisin on mahdollista pitää neljän viikon kesäloma.
Suomessa matkustaminen hoitolasten kanssa on mahdollista, mutta siihenkin liittyy tiettyä byrokratiaa. Yleensä Raisa tyytyykin pysymään lähellä kotia.
– Jos saamme vaikkapa kyläilykutsun, kysyn, voinko ottaa hoitolapsetkin mukaan. Käymme myös porukalla kahviloissa, museoissa ja muissa riennoissa, joissa kävisin Saanan kanssa muutenkin. Lapset tykkäävät siitä.
Sijoitettujen lasten vanhemmilla on edelleen tapaamisoikeus lapsensa kanssa
Kun Raisa päätti aikanaan ottaa vastaanottoperhetoiminnan puheeksi Jykän kanssa, hän ilahtui siitä, että tämä oli heti mukana jutussa. Ensin pari osallistui aiheesta järjestettyyn infotilaisuuteen, jonka jälkeen alkoi tavallaan puolen vuoden työhaastattelu. Sen aikana selvitettiin perinpohjaisesti pariskunnan sopivuus työhön, lapsuus, rikosrekisteri ja taloudellinen tilanne.
Ikävintä prosessissa oli Raisan mielestä yksityisyyden täydellinen menetys. Sosiaalityöntekijät tulivat käymään kylässä useamman kerran, jututtivat koko perheen ja tutkivat kodin sopivuuden tarkasti vessoja ja saunaa myöten.
– Olin tottunut siihen, että koti on paikka, jossa meidän perheemme elää. Yhtäkkiä se muuttuikin tilaksi, jossa vierailee jatkuvasti tuntemattomia ihmisiä. Mutta sitä pitää vain sietää.
Sosiaalityöntekijät eivät ole ainoita, jotka Raisan kotona käyvät hyvin lyhyelläkin varoitusajalla. Sijoitettujen lasten vanhemmilla on edelleen tapaamisoikeus lapsensa tai lastensa kanssa, ja joskus tapaamiset saattavat tapahtua Raisan kotona.
– Olen suorittajatyyppiä. Kun aloitin nämä työt, aloin suorittaa näitä tapaamisia kattamalla pöydän koreaksi ja emännöimällä. Nyt olen oppinut laskemaan rimaa. Ei ole minun tehtäväni hyysätä vaan ennen kaikkea hoitaa lasta. Vieraille tarjoan nykyään kahvit ja jotain makeaa, jos kaapista sattuu löytymään.
”Vaikkei vanhemmilla olisi kykyä lapsen ja arjen hoitamiseen, kyllä rakkaus on siellä taustalla aina”
Huostaanottoja ja kiireellisiä sijoituksia kohtaan liittyy yhteiskunnassamme stigmaa. Helposti ajatellaan, etteivät sijoitettujen lasten vanhemmat välitä jälkikasvustaan ollenkaan. Raisa näkee asian toisin.
– Vaikkei vanhemmilla olisi kykyä lapsen ja arjen hoitamiseen, kyllä rakkaus on siellä taustalla aina. On rakkaudenteko miettiä lapsen etua, vaikka se sattuisikin.
Vanhemmat saavat pitää lapseen yhteyttä paitsi tapaamalla tätä myös puhelimitse. He voivat sopia soittoajan Raisan kanssa lapsen kuulumisista ja voinnista. Nuoremmat vanhemmat tahtovat yleensä viestitellä.
Raisa huomauttaa myös, ettei läheskään kaikilla vanhemmilla ole nyky-yhteiskunnassa kattavia turvaverkkoja suojanaan. Jos esimerkiksi yksinhuoltajaäiti joutuu yllättäen vaativaan leikkaukseen, äidillä ei ole välttämättä muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä toipumisajaksi lastensuojelun puoleen.
– Emme katkaise lapsen sidettä vanhempiinsa, vaan periaate on, että yhteys kotiin säilytetään. Jos vanhempien kanssa joskus tulee kahnauksia, en ota siitä itseeni. Silloin asetan itseni heidän asemaansa: on todella raskas tilanne, kun lapsi otetaan kotoa pois, joten ihmehän se olisi, jos tunteet eivät räiskyisi.
”Emme katkaise lapsen sidettä vanhempiinsa, vaan periaate on, että yhteys kotiin säilytetään. Jos vanhempien kanssa joskus tulee kahnauksia, en ota siitä itseeni.”
Kommunikaatiota Raisan ja vanhempien välillä helpottaa se, että päätökset lapsen ja koko perheen asioista tehdään muualla ja sosiaalityöntekijät tekevät ne. Raisan tehtävä on keskittyä lapseen.
– Ajattelen olevani kuin Sveitsi, puolueeton. Vanhemmat ymmärtävät, että olen heidän lapsensa puolella. Moni on myös kiittänyt minua siitä, että autan.
”En usko täysin pyyteettömään auttamiseen”
Vau, miten pyyteetön ja rohkea oletkaan, kun otat kotiisi vieraiden ihmisten lapsia kasvatettavaksi. Olet upea ihminen. Teet äärimmäisen tärkeää työtä.
Tällaisia kehuja Raisa on saanut kuulla koko nykyisen työnsä ajan. Kannustuksen määrä oli hänelle yllätys. Oikeastaan se jopa hämmentää, onhan Raisa auttanut muita ihmisiä tavalla tai toisella koko työuransa.
Aiemmassa työssä Raisan avun kohteena olivat tukiasunnossa asuvat alle 30-vuotiaat mielenterveys- ja päihdeongelmaiset. He eivät kuitenkaan herättäneet ihmisissä samanlaisia sympatioita kuin pienet lapset. Jotkut ovat jopa kummastelleet Raisalle, miksi hän on halunnut työskennellä päihdeongelmaisten kanssa.
– Minusta on parempi, että näitä ihmisiä tuetaan, muutenhan he asuisivat tuolla kaduilla ja tekisivät rötöksiä elääkseen, Raisa pohtii ja jatkaa:
– Luulen, että ihmiset arvostavat pienten lasten hoitamista niin paljon siksi, että se on niin kokonaisvaltaista ja tapahtuu kotona. Itse en silti koe olevani hyväntekijä. Saan tästä työstä paljon myös itselleni, vähintään hyvän mielen. En usko täysin pyyteettömään auttamiseen.
Raisa saa itse määritellä, minkä ikäisiä hoitolapsia hän on valmis ottamaan. Koska hän pitää pienistä lapsista, ikähaarukka on nollasta kolmeen vuotta. Jos hoidettavaksi on tulossa sisaruksia, toinen voi olla vanhempikin.
Pienten lasten hoitaminen tarkoittaa yleensä yöheräilyjä. Työ on väistämättä läsnä vuorokauden ympäri, eikä vapaapäiviä ole. Jykä kyllä osallistuu ja auttaa Raisaa ollessaan kotona, mutta hänellä on myös oma päivätyönsä hoidettavanaan.
– Kyllähän tämän työn kokonaisvaltaisuus on välillä kuluttavaa. Toisinaan Jykä onneksi ottaa vetovastuun niin, että minä pääsen yhdeksi yöksi hotelliin nukkumaan ja palautumaan.
Hoitolasten alhainen ikäraja määriteltiin myös ekaluokkalaista Saanaa ajatellen. Vanhemmat eivät halunneet, että tämä joutuisi kokemaan mustasukkaisuutta.
Myös Saanan huone on määritelty hoitolapsettomaksi alueeksi: sinne saa mennä vain omistajan luvalla.
– Saana ei kuitenkaan ole ollut kertaakaan mustasukkainen hoitolapsista. Päinvastoin hän on kutsunut kaikkia heitä sanoilla ’pieni rakas’.
”Pystyn luopumaan hoitolapsista hyvin”
Kysymys, jota Raisalta eniten udellaan, liittyy luopumiseen. Miten Raisa kestää hyvästellä lapset, eikö hänellä tule heitä kamala ikävä?
Vaikka Raisa tunteelliseksi ihmiseksi tunnustautuukin, tässä kohtaa hän osaa pitää rajansa.
– Pystyn luopumaan hoitolapsista hyvin. Ei tätä työtä voisi tehdä, jos ei siihen pystyisi. Minun tehtäväni on hoitaa heitä tiiviisti hetken, mutta heidän kuuluu jatkaa matkaansa.
Pian Raisan pitäisi tehdä päätös omasta tulevaisuudestaan ja työn jatkosta, hän kun on aiemmasta työpaikastaan toistaiseksi vain vuoden ajan virkavapaalla. Tällä hetkellä alkaa näyttää siltä, että vaakakuppi on kääntymässä vastaanottoperhetyön puoleen.
– Pidän tästä työstä niin valtavan paljon, etten taida malttaa luopua siitä. Tuskin minä ja Jykä loppuelämäämme yövalvomisia jaksamme, mutta juuri nyt on hyvä näin.
Silloin, kun talo tyhjenee hoitolapsista, Raisa haukkaa ensimmäisenä hetken happea. Sen jälkeen hän pesee petivaatteet, vaatteet ja muut hoitotavarat.
Pian oma olo vaihtuu kuitenkin tuttuun, kutkuttavaan jännitykseen: kukahan meille seuraavaksi tulee?
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous