Ihmissuhteet

Rakkauspsykologi Tony Dunderfelt paljastaa parhaan parisuhdeneuvonsa – toimisiko teillä?

Psykologi Tony Dunderfelt sanoo, että kumppanin huonoltakin kuulostavaa ehdotusta pitäisi malttaa kuunnella edes puoli minuuttia eikä torpata sitä heti.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Om-Arkisto

– Psykologia tuntui heti opintojen alusta alkaen omalta, psykologi Tony Dunderfelt kertoo.

Psykologi Tony Dunderfelt sanoo, että kumppanin huonoltakin kuulostavaa ehdotusta pitäisi malttaa kuunnella edes puoli minuuttia eikä torpata sitä heti.

Mitä tekisit, jos et olisi psykologi?

En tosiaankaan tiedä. En muista, että olisin koskaan realistisesti haaveillut mistään muusta ammatista, en edes lapsena. Psykologia tuntui heti opintojen alusta alkaen omalta. Työni on aina ollut merkityksellistä, ja olen ollut yksityisyrittäjä, joten minulla ei ole tarkkaa eroa työn ja vapaan suhteen.

Kuinka nukuit viime yönä?

Kahdeksan tuntia, kuten tavallista. Iän karttuessa minusta on tullut melko säännöllinen nukkuja. Yleensä menen puoliltaöin sänkyyn ja nousen aamulla kahdeksalta ylös.

Mille nauroit viimeksi?

Katsoin Miehiä ja poikia -elokuvan, jossa on paljon lämmintä huumoria. Elokuva oli muutenkin paljon parempi kuin nihkeistä arvioista olisi voinut luulla. Se oli tosi hyvä!

Mitä aiot hankkia seuraavaksi?

Seuraava iso ostos voisi olla unelmien talo, jos sellainen sattuisi löytymään lähistöltä, täältä Itä-Helsingistä.

Kenelle sanoit viimeksi minä rakastan sinua?

Äidille. Se taisi olla pari viikkoa sitten.

Mikä on paras parisuhdeohjeesi?

Se on 30 sekunnin sääntö, joka toimii näin: Kun toinen sanoo jotain mielestäsi väärää tai ikävää, älä ota itseesi äläkä torppaa heti, vaan kuuntele läsnäolevasti vähintään 30 sekuntia. Ja loistavaa, jos sen jälkeen pystyt vielä sanomaan, että kulta kerro enemmän.

Paljonko sinulla on taskussa rahaa?

Toimin aika paljon käteisellä, joten yleensä minulla on aina useampi kymppi rahaa mukana. Nyt taitaa olla reilut 110 euroa.

Milloin kuntoilit viimeksi?

Hoh, sentään… Pari päivää sitten nostelin kotona käsipainoja. Sitä teen aina silloin tällöin.

Mikä kirja on yöpöydälläsi?

The London Compendium -kirja. Siinä käydään läpi Lontoon katujen historiaa ja esitellään vanhoja taloja ja kerrotaan, kuka missäkin on milloinkin asunut. Mukava tapa oppia historiaa.

Hei, mitä kuuluu? -juttusarjassa kysellään pikaisesti tuttujen ihmisten kuulumisia.

X