Ihmissuhteet

Sairastuneen puoliso voi kokea syyllisyyttä uupumisestaan – omia tarpeita ei tarvitse sysätä pois, sanoo psykologi

Parisuhteessa täytyy olla aikaa sille, että terve puoliso saa hengähtää, sanoo Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen. Perheen lapset reagoivat kriisiin usein viiveellä.

Teksti:
Elise Mäki
Kuvat:
Istock

Terveessä puolisossa aktivoituu helposti tunne siitä, että pitäisi olla voimavaroja ja jaksaa.

Parisuhteessa täytyy olla aikaa sille, että terve puoliso saa hengähtää, sanoo Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen. Perheen lapset reagoivat kriisiin usein viiveellä.

Kun puoliso sairastuu, saattaa parisuhteen terve osapuoli tuntea suurta vastuuta perheen arjesta, sanoo Terveystalon johtava psykologi, psykoterapeutti Tuija Turunen. Mutta jos toinen osapuoli on sairas ja toinen uupuu kaiken alle, on perhe ongelmissa. Kuinka sairastuneen puoliso pystyy huolehtimaan omasta jaksamisestaan?

Sairastuneen puoliso kokee herkästi syyllisyyttä

Turusen mukaan tärkeintä on muistaa kiinnittää huomiota omiin voimavaroihinsa.

– Se, että toinen on sairas, ei tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi oikeus myös voida huonosti ja pelätä. Että antaa luvan myös niille omille, kaikista kipeimmille tunteille.

Vaikeita tunteita ei kannata yrittää sysätä sivuun reippaudella ja urheudella, koska niitä ei pääse pakoon. Jossakin vaiheessa ne nousevat Turusen mukaan joka tapauksessa pintaan.

Käsittelemättömät tunteet voivat pyrkiä ulos myös fyysisesti ja kuormittaa mielen lisäksi kehoa. Esimerkiksi monet päänsäryt, lihasjumit, sydämen tykyttelyt tai vaikkapa ruoansulatusvaivat ovat yleisiä pitkittyneen stressitilan merkkejä, Turunen kertoo.

Terveessä puolisossa aktivoituu helposti tunne siitä, että pitäisi olla voimavaroja ja jaksaa – enhän minä ole se sairas.

– Ja kyllähän sitä ihmeesti venyy ja jaksaakin! Mutta varsinkin jos tilanne pitkittyy ja omat voimat vähenevät, voi terve puoliso kokea syyllisyyttä siitä, että uupuu. Vaikka eihän se mikään ihme ole.

On hyvä ymmärtää tilanteen kuormittavuus ja tunnustaa se, että nyt on tärkeää pitää itsestä erityisen hyvää huolta. Omia tarpeita ei tarvitse sysätä pois, vaikka toinen onkin kenties tavallista tarvitsevampi.

Omaa aikaa saa ja kannattaa ottaa hyvällä omallatunnolla, Turunen sanoo. Hän antaa esimerkin: playstationin pelaaminen.

– Jos on tottunut pelaamaan ja se rentouttaa, on ihan eri asia tehdä se hyvällä omallatunnolla: tämä on minun palautumisaikaani, annan itselleni luvan tähän. Vai onko niin, että pelaa vähän niin kuin salaa.

Parisuhteessa täytyy olla aikaa sille, että terve puoliso saa hengähtää, Turunen sanoo. Läheiset voivat esimerkiksi tuoda ruokaa tai tulla hoitamaan mahdollisia lapsia, jotta pariskunnan toinen osapuoli pääsee vaikkapa lenkille. Turunen kehottaa myös suoraan pyytämään tai palkkaamaan apua esimerkiksi siivoukseen tai lastenhoitoon. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.

– Tilanteessa, jossa elämän perusta on uhattuna, korostuvat perustarpeet, kuten ruoan- ja unensaanti. Niiden pitää rullata, mutta terveen puolison ei tarvitse tehdä niitä kaikkia. Lasten kannalta on erityisen tärkeä huolehtia, että elämän rytmi säilyy mahdollisimman tavallisena ja ennakoitavana.

Sairastuneen puoliso tarvitsee hengähtämisaikaa jaksaakseen kuormittavassa tilanteessa.
Sairastuneen puoliso tarvitsee hengähtämisaikaa jaksaakseen kuormittavassa tilanteessa.

Sanallistaminen auttaa

Turunen kertoo, että monesti mieli reagoi sairauden aiheuttamaan kriisiin viiveellä. Kun turvallisuudentunne järkkyy, ei mieli välttämättä pysty heti ymmärtämään kaikkea, eikä ehkä kykene käymään läpi kaikista pelottavimpia tunteita. Aluksi se virittäytyy vain selviytymään. Kun puolison sairaus on ohi, saattaa terve osapuoli ihmetellä, miksi hän on nyt aivan poikki, Turunen kertoo.

– Joskus kuvaan sitä niin, että sairauden aikana on menty kuin vara-akuilla.

Kun sekä ”perusakut” että ”vara-akut” on käytetty, täytyy todella levätä, palautua ja kerätä voimat uudelleen, hän sanoo. Viiveellä tulevia tunteita ei kannata pelätä, vaan niitä voi ennakoida ja niille tulee antaa tilaa.

Tunteita kannattaa sanallistaa: ”Kyllä se olikin rankka vaihe”. ”Huh huh, ajattele, että siitä me selvittiin.” ”Minulla on nyt tällainen olo, olen nyt tosi poikki”. ”Olen todella ärtynyt, en kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä, ei enää yhtään mitään.”

– Tulee ymmärtää, että on ollut tosi lujilla. Mutta huomata myös se, miltä tuntuu, kun alkaa helpottaa. Tuleeko rentouttava ’helpotuksen huokaus’?

Lue myös: Kun puoliso sairastuu, yrittää läheinen helposti ratkaista tilanteen – psykologi kertoo, miten tukea kumppania parhaiten

Pitäisikö sairaudesta puhua töissä?

Kotielämän kuormittava tilanne vaikuttaa todennäköisesti myös töissä, sillä työ- ja kotielämää ei voi täysin erottaa toisistaan. Toisaalta työrutiinit vievät ajatukset väkisin pois kuormittavasta tilanteesta.

Esimiehelle on Turusen mukaan hyvä kertoa ainakin päällisin puolin, mikä kotitilanne on.

– Jokainen itse valitsee, kuinka paljon kertoo, mutta on hyvä, että esimies tietää ja pystyy tukemaan tai mahdollisesti muokkaamaan työtehtäviä, jos esimerkiksi oma jaksaminen, sairaalakäynnit tai muu arjen hallinta sitä vaativat. Työkavereilta saatu tuki on niin ikään arvokasta.

Myös se kannattaa kertoa, että tilanteen helpottaessa on väsynyt.

– Mielen kuormituksesta puhuminen on onneksi nykyään jo paljon helpompaa ja neutraalimpaa. Saa olla toipilas niin flunssan kuin mielen kuormankin jäljiltä.

Lapset reagoivat usein viiveellä

Erityisesti lasten reaktiot tulevat perheessä usein viiveellä, Turunen kertoo. Vanhemman sairastuessa on Turusen mukaan se riski, että lapset alkavat varoa aiheuttamasta lisää huolta tai vaivaa. He saattavat alkaa toimia korostetun reippaasti tai ottaa vanhemmille kuuluvaa vastuuta itselleen, omalla kustannuksellaan.

– Lapsen on turvallista reagoida vasta siinä vaiheessa, kun vanhemmat ovat aika lailla tolpillaan, psyykkisesti saatavilla.

Vaikka esimerkiksi murrosikään kuuluu rajojen hakeminen, on kriisinjälkeinen oirehdinta erilaista, Turunen sanoo. Se on yritystä laittaa järkyttävä tapahtuma järjestykseen mielen sisällä. Siksi kriisin kokeneen lapsen oirehdintaa ei voi laittaa vain murrosiän piikkiin.

Turunen kannustaa puhumaan lapsen ikätasoon sopivalla tavalla suoraan siitä, mitä on tapahtunut. Hän kehottaa myös kertomaan, mitä tulee tapahtumaan ja vahvistamaan arjen rutiinien pysyvyyttä.

– Lapselta voi kysyä suoraan, mitä hän ajattelee tilanteesta, mikä huolettaa ja miten lapsi haluaa tulla itse huomioiduksi. Jos lapsen käytös muuttuu esimerkiksi uhmakkaaksi, pelokkaaksi, vetäytyväksi tai surulliseksi, kannattaa ihan ensimmäiseksi kysyä lapselta, mitä hänelle kuuluu, onko mielessä huolia. Kun elämä koettelee, kaikki tarvitsevat tavallista enemmän läheisyyttä ja hellyyttä. Sylissä olo tekee hyvää niin aikuiselle kuin lapsellekin.

Lue myös: Lapsen sairaus tulee parisuhteen väliin, mutta sen ei tarvitse etäännyttää suhdetta – psykologi kertoo, kuinka vaikean tilanteen voi kohdata

X