Ihmiset ja suhteet

Siivooja toi sovun tullessaan

Teksti:
Anna.fi

Kiistelty kotitalousvähennys on tuonut palkatut siivoojat koteihin. Palvelun käyttäjät ovat tyytyväisiä: puhdasta tulee, ja samalla siivousta ja kotitöiden tasa-arvoista jakoa koskevat kiistat lakaistaan maton alle.

Markku Toikka, 44, tuumaa hetken, asettelee sanansa tarkkaan ja tunnustaa. ”Imuriin tarttuminen on aina ollut minulle vaikeaa. Olen huono siivooja. Tai sanotaan näin, että siivouskäsityksemme eroavat toisistaan. Minusta siivous on tarpeellista vasta sitten kun on likaista”, hän kiirehtii lisäämään.

Toikan avovaimo Anne Pylvinen, 39, vahvistaa sanotun. ”Siivoaminen oli ja on minun harteillani.” Kaksi aikuista ja kaksi lasta koettelevat taatusti kodin siisteyttä. Kolme vuotta sitten Pylvinen päättikin vähentää siivoustaakkaansa ja palkkasi kotiin siivoojan. ”Aikaa oli yksinkertaisesti niin vähän, sillä pojat olivat pieniä, ja me molemmat vanhemmat olemme töissä.”

Enemmän aikaa, vähemmän toraa

Siivousliike putsaa Pylvisen ja Toikan viiden huoneen ja keittiön rivitaloasuntoa kerran kuukaudessa. Se riittää. ”Nykyään harrastan ainoastaan niin sanottua keskilattiaimurointia. Huolehdin kyllä vessasta, mutta siivooja hoitaa muun”, Pylvinen kertoo. Muu tarkoittaa täydellistä siivousta: mattojen pölyttämistä, imurointia, lattioiden ja pintojen pyyhkimistä, vessan ja kylpyhuoneen pesua.

Käytännössä ulkopuolinen siivooja tuo aikaa Pylvisen käyttöön. ”Elämä on helpottunut. Pidän tiukasti kiinni siivoojasta. Hyötyyn nähden palvelu on mielestäni edullinen, varsinkin kun huomioi verovähennykset.” Aika on lisääntynyt hieman myös Toikalla, joka on omien sanojensa mukaan ”tainnut vähentää siivoamista entisestään.”

Sivutuotteena siivooja sovittaa myös perheen sisäisiä erimielisyyksiä. Ulkopuolinen tekijä tasoittaa työnjakoa pariskunnan välillä. ”Tottahan se on, että sanailu siivoamisesta on hävinnyt. Aiheesta ei tarvitse juuri enää keskustella”, Pylvinen myöntää.

Avainasemassa luottamus

Yleinen käytäntö on, että kotona käyvät siivoojat vaihtuvat. Toikka arvioi, että heillä on käynyt vähintään viisi eri siivoojaa. Varsinkin isoissa firmoissa työntekijöiden vaihtuvuus on suuri. Tämä jakaa mielipiteitä. ”Kai se toisaalta olisi ihan hyvä, että olisi tietty vakiosiivooja”, Toikka haeskelee. Pylvinen antaa esimerkin: ”Siivoojien työn kyllä erottaa toisistaan. Jälki ei ole tasalaatuista. Eikä toisaalta voi ollakaan, kun on kyse ihmisen kädenjäljestä.”

Toikka suhtautui aluksi siivoojan hankkimiseen epäillen. ”Pohditutti päästää kotiin vieraita ihmisiä.” Myös Pylvinen, idean äiti, mietti luottamusta. ”Onhan se outoa, että taloon voi tulla tuntemattomia. Siivousliike hoiti asian kuitenkin hienosti. Avaimista tehtiin kirjallinen kuittaussopimus.” Yhteistyö on jatkunut pitkään, ja luottamus on saavutettu. Tästä syystä siivousliikkeen vaihtoon ei ole syytä. ”En tietenkään halua vaihtaa uuteen. Luotan vanhaan ja sen siivoojiin”, Pylvinen toteaa napakasti.

Mitään ei ole hajonnut saati hävinnyt. Yksi tapahtuma on tosin jäänyt painamaan mieltä. Viime kesänä siivoojat jättivät tuuletusikkunan auki perheen ollessa mökillä. Karmi hajosi ikkunaa kiinni laitettaessa. Epäselvän tilanteen vastuullinen on vielä haussa. ”Firma lupasi tehdä asiasta selvityksen, jota ei ole kuulunut”, Toikka harmittelee.

Yksinkertainen mutta kiistanalainen kotitalousvähennys

Pylvinen löysi oman siivousliikkeen internetistä. Muutama vuosi sitten hintavertailu oli helppo tehdä, sillä paikkoja tuntui olevan vähän. ”Tämä siivousliike teki vaikutuksen ammattimaisuudellaan. Arpapeliä se silti oli. Helpottaisi, jos firmalla olisi tuttu suosittelija.” Nyt heitä riittäisikin, sillä Pylvisen tuttavapiirissä siivooja ei ole enää harvinaisuus.

Siivoojan palkkaamiseen on innostanut kotitalousvähennys, joka oikeuttaa vähentämään verotuksessa kotona tehtyä, palkattua työtä. Vähennyksen voi hakea ennakonpidätysprosenttiin tai siitä voi hyötyä seuraavan vuoden veronpalautuksessa. Pylvisen mukaan vähennys ei ole kimurantti. ”Liitän laskut veroehdotukseen ja täytän pyydetyn lomakkeen, siinä se.”

Lakia säädettäessä kotitalousvähennyksestä puhuttiin kadulla ja väännettiin kättä eduskunnassa. Vastustajat epäilivät, että keskiluokka ja sitä rikkaammat ostavat itsensä vapaaksi arkeen olennaisesti kuuluvista rutiineista. Puhuttiin piikojen paluusta. Puoltajat pitivät siivousta palveluna palveluiden joukossa, ja vähennyksen nähtiin lisäävän työllisyyttä. Keskustelu on laantunut, kuten Suomessa tuppaa valtiollisen päätöksen jälkeen käymään. Tämän myötä paheksuntakin on vähentynyt. ”Ennen aihetta välteltiin. Nykyään siivoojan palkkaaminen on yleisesti hyväksyttyä, ja siitä voi huoletta puhua”, Pylvinen sanoo. Eittämättä tyytyväisenä.

Teksti: Johanna Laitinen / A4 Media Oy
Kuva: A4 Media Oy

X