Ihmiset ja suhteet

”Sitoutumiskammo on itsekästä”

Teksti:
Anna.fi

Monen kauniisti alkanut seurustelusuhde päättyy pettymykseen. Toinen ei haluakaan pysyvyyttä suhteelta, vaan jättää heti kun ensihuuma on haihtunut. Mikä siis avuksi, kun oma rakas ei osaa asettua aloilleen? Pari- ja seksuaaliterapeutti Pirkko Brusila tietää, että sitoutumiskammoisen täytyy ensin itse tiedostaa ongelmansa ja sen syyt.

"Sitoutumiskammo on itsekästä"

Sitoutumiskammo on Brusilan mukaan tyypillisesti sitä, että kumppania vaihdetaan alvariinsa. ”Sitoutumiskammoinen elää rakastumisen hurmiossa, hakee rakastumisen tunnetta, mutta ei jaksa kohdata arkea.”

Kammoa esiintyy niin miehillä kuin naisillakin – yhä enenevässä määrin. ”Sitoutumiskammon taustalla voi olla pettymyksen tunteita aiemmasta parisuhteesta. Kukasta kukkaan lentely on kuitenkin yleistynyt. Monet pitävät useaa rinnakkaissuhdetta, eivätkä päästä ketään lähelleen”, Brusila pohtii.

Hyvä parisuhde edellyttää sitoutumista

Brusila uskoo, että sitoutuminen on edellytys hyvälle parisuhteelle. Mitä toivoa on siis sitoutumiskammoisella?

”Sellaisen henkilön täytyy myöntää, että hänellä on ongelma. Sitoutumiskammoinen näkee yleensä vikaa vain muissa, ja kieltää oman roolinsa asiassa.”

Sitoutumiskammoon kuuluu itsekkyys, minä ensin -ajattelu. Kaikilla on kuitenkin velvollisuus kertoa omat toiveensa parisuhteesta toiselle osapuolelle. Kun näin ei tehdä, syntyy ongelmia.

”On äärimmäisen loukkaavaa pitää rinnakkaissuhteita. Vastuullinen ihminen käsittelee ongelmat kumppaninsa kanssa, eikä pakene niitä toiseen suhteeseen. Ja aina syy on toisessa, vaikka tällä ei aina ole mitään aavistusta siitä, että häntä petetään”, Brusila päivittelee.

Itsetutkiskelu avuksi

Ainoana hoitokeinona Brusila näkee sitoutumisongelman rohkean kohtaamisen – joko asiantuntijan kanssa tai yksin. ”Silloin täytyy opiskella itseään, omat toiveen parisuhteelle ja elämälleen pitää käsitellä. Mitä oikein pelkään sitoutumisessa? Mitä pelkään läheisyydessä?”

Terveen, vakaan parisuhteen alkuun auttaa sekin, että uskaltautuu olemaan oma epävarma ja herkkäkin itsensä. Silloin suhde tuottaa molemmille osapuolille turvallisuuden tunteen ja suhde voi olla varmalla pohjalla.

Brusila suosittelee lukemiseksi Hardville Hendrixin kirjaa Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. ”Siinä on hyviä ajatuksia sitoutumisesta, rakkaudesta ja parisuhteesta”, hän kertoo.

Jotkut pääsevät kammostaan toisia nopeammin. Toisilla se kestää vuosia. ”Jotkut oivaltavat omat klikkinsä ja ratkaisut niihin nopeastikin. Jotkut tarvitsevat siinä enemmän aikaa ja apua”, Brusila toteaa.

Sitoutumispelko johtaa yksinäisyyteen

Brusila antaa apua vielä neuvoja muutamalle esimerkkitapaukselle.

Pari on seurustellut jo vuosia. Toinen osapuoli haluaisi perustaa perheen, mutta ei uskalla hankkia lapsia miehen kanssa, joka ei ole sitoutunut suhteeseen ja messuaa sitoutumiskammostaan.

”Mies voi olla rehellinenkin kertoessaan sitoutumiskammostaan. Ensin pitäisi kuitenkin selvittää, onko kammo aitoa vai vain tekosyy. Naisen on tehtävä ratkaisu, että mitä hän elämältään haluaa. Usein mies joutuu tällaisessa tilanteessa etsimään seuraavan leikkikumppanin”, Brusila pohtii.

Toinen tilanne: Nainen on kiistämättömästi rakastunut mieheen. Kun mies kosii, nainen panikoituu. Hän haluaisi suostua, mutta ei pysty.

”Tämä on miehen kannalta tuskallinen tilanne. Asiaa pitäisi yhdessä käydä läpi. Naisen pitäisi miettiä, mikä mekanismin hänessä laukaisee, mistä sitoutumisen pelko johtuu. Onko tämä suhde hänelle kuitenkin vain peliä, vai onko hänellä aitoja tunteita miestä kohtaan? Tarvitseeko hänen itse tehdä asialle jotain”, Brusila opastaa.

Internetin keskustelupalstoilla vilahtelee toiveikkaita ajatuksia siitä, että säikäyttämällä kammoisen osapuolen lähtemällä nostelemaan, toinen voikin kokea herätyksen. Mitä Brusila ajattelee tästä?

”Voi se joissain tapauksissa toimiakin. Usein sitoutumiskyvytön jää kuitenkin lopulta aika yksin.”

Teksti: Emma Suominen

X