”Sitoutumiskammo on itsekästä”
Monen kauniisti alkanut seurustelusuhde päättyy pettymykseen. Toinen ei haluakaan pysyvyyttä suhteelta, vaan jättää heti kun ensihuuma on haihtunut. Mikä siis avuksi, kun oma rakas ei osaa asettua aloilleen? Pari- ja seksuaaliterapeutti Pirkko Brusila tietää, että sitoutumiskammoisen täytyy ensin itse tiedostaa ongelmansa ja sen syyt.
Sitoutumiskammo on Brusilan mukaan tyypillisesti sitä, että kumppania vaihdetaan alvariinsa. ”Sitoutumiskammoinen elää rakastumisen hurmiossa, hakee rakastumisen tunnetta, mutta ei jaksa kohdata arkea.”
Kammoa esiintyy niin miehillä kuin naisillakin – yhä enenevässä määrin. ”Sitoutumiskammon taustalla voi olla pettymyksen tunteita aiemmasta parisuhteesta. Kukasta kukkaan lentely on kuitenkin yleistynyt. Monet pitävät useaa rinnakkaissuhdetta, eivätkä päästä ketään lähelleen”, Brusila pohtii.
Hyvä parisuhde edellyttää sitoutumista
Brusila uskoo, että sitoutuminen on edellytys hyvälle parisuhteelle. Mitä toivoa on siis sitoutumiskammoisella?
”Sellaisen henkilön täytyy myöntää, että hänellä on ongelma. Sitoutumiskammoinen näkee yleensä vikaa vain muissa, ja kieltää oman roolinsa asiassa.”
Sitoutumiskammoon kuuluu itsekkyys, minä ensin -ajattelu. Kaikilla on kuitenkin velvollisuus kertoa omat toiveensa parisuhteesta toiselle osapuolelle. Kun näin ei tehdä, syntyy ongelmia.
”On äärimmäisen loukkaavaa pitää rinnakkaissuhteita. Vastuullinen ihminen käsittelee ongelmat kumppaninsa kanssa, eikä pakene niitä toiseen suhteeseen. Ja aina syy on toisessa, vaikka tällä ei aina ole mitään aavistusta siitä, että häntä petetään”, Brusila päivittelee.
Itsetutkiskelu avuksi
Ainoana hoitokeinona Brusila näkee sitoutumisongelman rohkean kohtaamisen – joko asiantuntijan kanssa tai yksin. ”Silloin täytyy opiskella itseään, omat toiveen parisuhteelle ja elämälleen pitää käsitellä. Mitä oikein pelkään sitoutumisessa? Mitä pelkään läheisyydessä?”
Terveen, vakaan parisuhteen alkuun auttaa sekin, että uskaltautuu olemaan oma epävarma ja herkkäkin itsensä. Silloin suhde tuottaa molemmille osapuolille turvallisuuden tunteen ja suhde voi olla varmalla pohjalla.
Brusila suosittelee lukemiseksi Hardville Hendrixin kirjaa Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. ”Siinä on hyviä ajatuksia sitoutumisesta, rakkaudesta ja parisuhteesta”, hän kertoo.
Jotkut pääsevät kammostaan toisia nopeammin. Toisilla se kestää vuosia. ”Jotkut oivaltavat omat klikkinsä ja ratkaisut niihin nopeastikin. Jotkut tarvitsevat siinä enemmän aikaa ja apua”, Brusila toteaa.
Sitoutumispelko johtaa yksinäisyyteen
Brusila antaa apua vielä neuvoja muutamalle esimerkkitapaukselle.
Pari on seurustellut jo vuosia. Toinen osapuoli haluaisi perustaa perheen, mutta ei uskalla hankkia lapsia miehen kanssa, joka ei ole sitoutunut suhteeseen ja messuaa sitoutumiskammostaan.
”Mies voi olla rehellinenkin kertoessaan sitoutumiskammostaan. Ensin pitäisi kuitenkin selvittää, onko kammo aitoa vai vain tekosyy. Naisen on tehtävä ratkaisu, että mitä hän elämältään haluaa. Usein mies joutuu tällaisessa tilanteessa etsimään seuraavan leikkikumppanin”, Brusila pohtii.
Toinen tilanne: Nainen on kiistämättömästi rakastunut mieheen. Kun mies kosii, nainen panikoituu. Hän haluaisi suostua, mutta ei pysty.
”Tämä on miehen kannalta tuskallinen tilanne. Asiaa pitäisi yhdessä käydä läpi. Naisen pitäisi miettiä, mikä mekanismin hänessä laukaisee, mistä sitoutumisen pelko johtuu. Onko tämä suhde hänelle kuitenkin vain peliä, vai onko hänellä aitoja tunteita miestä kohtaan? Tarvitseeko hänen itse tehdä asialle jotain”, Brusila opastaa.
Internetin keskustelupalstoilla vilahtelee toiveikkaita ajatuksia siitä, että säikäyttämällä kammoisen osapuolen lähtemällä nostelemaan, toinen voikin kokea herätyksen. Mitä Brusila ajattelee tästä?
”Voi se joissain tapauksissa toimiakin. Usein sitoutumiskyvytön jää kuitenkin lopulta aika yksin.”
Teksti: Emma Suominen
Kommentit
Minun mielestä vähän typerää sanoa, että ’sitoutumis kammo on itsekästä’.
Onko itsekästä, että on post-traumaattisia kokemuksia; koulu-kiusattu eikä juuri ikinä kavereita nytkään ole, seksuaalista hyväksi käyttöä nuorena, sairastuminen vakavaan sairauteen, isä joka haukkui aina äitiä huoraksi kävi aina itse vieraissa ja parisuhteet, joissa kumppani ei halua olla kanssani – vaan avoimen suhteen ja tai menee exän luokse takaisin sekä on käsiksi käyty …
Onko mikään ihme, että tulee itse suhde kammoiseksi ja luottamus ihmisiin on aika lailla hukassa juuri siksi, vaikka haluaisi kovasti luottaa ja oppia pääsemään kovasti pois peloistaan irti?
Mutta peloistaankin täytyisi yrittää päästä irti. Et sinä etene mihinkään jos ajattelet että ”no, pelkään pelkään, ei tuo kuitenkaan minua halua”. Pitäisi vaan yrittää ajatella; ”joo, kyllä tässä on ihanaa ja kivaa, kyllä hän minut haluaa” – vaikka se on todella vaikeaa. Siinä vaiheessa kannattaa kyllä suhteesta häipyä, jos ihminen kenen kanssa olet, on esim. liian mustasukkainen, narsisti – tai vie muuten vain liikaa energiaa sinulta pois.
On todellakin ihme, etten ole joutunut minnekkään mielisairaalaan kaiken tämän takia, hahah.
Mutta tarvitseeko sitä parisuhdetta ollakseen iloinen? Ei. Kunhan ihminen itse iloinen ja tyytyväinen, mitä on, niin miksi pitäisi vielä näyttää sitä että olisi jonkun kanssa, jos tuntuu itsekseen olokin kauniilta, kun on ystäviäkin ympärillä sinua tukemassa?
ps. kannattaa lukea aiheesta parisuhteen eri vaiheet sekä tästä http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/miksi-onnelliset-eroavat
Kommentit
öllömöllö
Minústa sitoutumis kammonen on osin varjoissa kulkija jolla on monta seksikummpania yleensä hän nauttii vain intohimosta ja ei osaa nauttia todellisesta rakkaudesta hän ei osaa ,erottaa intohhimoa ja rakkautta toisistaan ollenkaan :Hän luuiee olevansa rakastunut mutta todellisuudessa hän on vain ihastunut intohimoisesti monesti usuampaa´n kumppaniin yhtäkaikaa. Hänen elämässä on tiettyä pimeyttä kylmää himoa ja vallanhimoa. Monesti hänellä ei ole omaa tuntoa lainkaan hänestä pettåmimnen on luonnollista , ja oikéutettua.
Monesti hän etsii yhä rajumpia tapoja nauttia seksistä kivusta ja raaasta nautoinnosta , hän on monesti myös seksi riippuvainen.
Ja mitä ememmeän hän saa nautintoa sitä enemmän hän haluaa.
Hän ei oe koskaan tyytyväinen vaan haluaa aima lisää.
Rajumpaa ja reajumpaa aina aima. Häntä voi myös sanoa elämän tapa sinkuksi ” eli seksi riippuvaiseksi ” ”pano robotiksi” jolle ei mikään riitä.
tai tälläistä voi myös sanoa eräänlaiseksi ”pimeyden Lähettilääksi.
Siitä hyvin kertoo levottomat kolrme kun ei mikään riitä.
Siitä paranee kääntymällä valoon niin saa omatunnon takaisin ja siitä
alkaa toipuminen ja sen tajuamisesta että rakuus ja siitä nauttiminen on voiman pimeää puolta .
t. KARS SKYWALKER JEDIMESTARI
Minusta taas mitään sitoutumiskammoa ei ole olemassakaan, on vain vääriä kumppaneita ja vääriä suhteita. Kun sen oikean kohtaa, ei mitään sitoutumiskammoa ole, koska tietää että haluaa jakaa elämänsä juuri tämän ihmisen kanssa.
Kyllä mäkin ennen luulin olevani sitoutumiskammoinen kun näin painajaisia, joissa mummo pakotti mua naimisiin. Sitten kohtasin nykyisen mieheni ja sitoutumiskammo olikin tiessään. Halusin sitoutua häneen, vaikka se kieltämättä vähän pelottikin, ei kuitenkaan kammoa aiheuttanut.
Minusta sitoutumiskammo johtuu siitä, että ei vuosienkaan jälkeen luoteta kunnolla siihen kumppaniin. Jolloin se on myös jokinlaista itsensä suojelua, ettei tulisi pettymyksiä tai sydänsuruja.
Nimenomaan: sitoutumiskammo vaikuttaa olevan sitä, että ihminen pelkää tulevansa satutetuksi. Näin sen minulle eräs mies sanoi, joka on itse sitoutumiskammoinen. Pelkää tulevansa satutetuksi. Ei siihen auta sanoa mitään muuta kuin, että jos koko ikänsä pelkää, ei myöskään saa mitään. Voi sitten jäädä seinäruusuksi istumaan ja miettimään mistä jäi paitsi. Pitää uskalta yrittää, muuten ei saa mitään. Piste.
Tai voisiko se olla myös hyvä tekosyy olla ryhtymättä ”vakavaan” suhteeseen? Ainakin sellaisilla tyypeillä, jotka odottavat koko ajan, että jotain parempaa tulee vielä vastaan. Siinäkin on toisaalta se, että aina sitä parempaa odotellessa voikin jokin oikein hyvä mennä ohi ja myöhemmät olla vain huonompia. On varmasti turha odottaa täydellistä kumppania.
Sitoutumiskammo on suojautumista, joka muuttuu huomaamatta pysyväksi tavaksi. Sille ei ole myöhemmin enää mitään perusteita, mutta tavan muuttaminen onkin jo vaikeaa. Mukavuudenhalu yhdistettynä alkuperäiseen pelkoon sattumisesta vie yksinäisyyteen. Oma ansa on viritetty.
Sitoutumiskammohan on se vanhin ”hyväksyttävin” tekosyy päästä eroon epämieluisasta kumppaniehdokkaasta. Itse ainakin villissä nuoruudessa tuli useammallekkin kumppanille selitettyä tätä soopaa..ei se vika sussa ole vaan mussa blaa blaa..
Nyt avoliitossa, kihloissa,häät suunnitteilla, omakotitalo rakenteilla ja lapsi toiveena..eikä tietoakaan sitoutumiskammosta!
Olen nuori nainen ja minulla itselläni on sitoutumiskammo..en tajunnut sitä ennen kun kaverini alkoiu puhua minulle asiasta.suhteeni olivat lyhyitä aloin aina ”pakenemaan” kun tajusin että seurustelen vakavasti.en ole päässyt siitä vielläkään eroon..kovasti yritän olla välittämättä kammostani,mutta se tulee aina vastaan..Nykysin koitan jatkaa siitä huolimatta,koska välittää toisesta ettei halua menettää sitä..siltikin tekisi mieli kun ahdistaa.se ei siis ole todellakaan mikään teko syy olla jatkamatta suhdetta.olen miettinyt mistä se on tullut.ja olen tullut siihen tulokseen että kun olin pieni vanhempani jättivät minut siitä seurasi tietysti kovasti ikivää,tuskaa ja surua..Se varmaan pohjautuu siitä etten tahdo tulla enää jätetyksi ja kokea samaa uudelleen.Mutta en voi olla koko elämääni yksin ja siksi olen päättänyt yrittää. :)!
Mistähän lähtien alkukantainen itsesuojeluvietti on itsekästä. Rakastuminen muuttuu alkuhuuman jälkeen rakastamiseksi jos voittaa pelkonsa. Itselläni on takana kipeitä eroja joihin liittyi pettämistä. Minä rakastin kun toinen osapuoli oli jo lakannut rakastamasta. Kun tapasin nykyisen mieheni en uskaltanut enää antaa periksi rakkaudelle vaan pelkäsin paljon hylätyksi ja huijatuksi tulemista. Mutta mies oli sitkeä ja lopulta huomasin rakastavani ilman pekoa ja löysin onnen.
Miksi yksin eläminen ei ole hyväksyttävää? Täällä myös sitoutumiskammoinen nainen ja tiedostan kammon juuret pieleen menneissä väärissä parisuhteissa, joissa ei ollut tilaa hengittää. Nyt olen ollut ihan ypöyksin jo monta vuotta ja rakentanut elämäni juuri sellaiseksi millaista haluan elää. Miksi se on väärin? Miksi ihmisellä täytyy olla puoliso? Lapsetkin on jo tehty noissa nuoruuden suhteissa, joten mikäs tässä on ollessa? Seksiä saa lähes kuka tahansa joka haluaa, mutten ole itse huolinut sänkyynkään ketään vuosiin, joten en yhdy artikkelin väitteeseen, että sitoutumiskammoiset lentelisivät kukasta kukkaan.
Minulla on sitoutumiskammoinen miessuhde meneillään. Mies on 60, minä 52. Mies on asunut yksin 4 vuotta, hän on välillä yksinäinen, mutta perhe asuu lähellä. Hän on aktiivinen, toimelias, itsenäinen, omatoiminen, itsevarma.
Saisin helpostikin nuoria miehiä, mutta en halua. Minullakin on jo omat rajoitteeni, iän tuomia. En halua olla esteenä miehen tekemisille.
Viihdyn miehen seurassa kaikin puolin, paljon paremmin kuin rasittavien poikasten kanssa. Seksiä on enemmän kuin entisessä avioliitossani koskaan, samoin läheisyyttä, hellyyttä, ymmärrystä.
Mies erosi, kun vaimo petti. Olen koittanut lujittaa hänen luottamustaan minuun, enkä suinkaan miehen ehdoilla, vaan siksi, että olen mielummin hänen kanssaan missä tahansa mielummin, kuin iskupaikoissa.
Toki pelkään, että saan siipeeni, mies kyllästyy ja tekee tapamisistamme lopun.
Tämä elämämme on kuitenkin rajallinen ja olen heittäytynyt tunteideni valtaan täysillä. Eikä täältä järjestyksessä lähdetä.
Minulla on valtava läheisyyden ja hellyyden tarve, vaikka olen asunut yksinkin vuosia ja tiedän, että pärjään kyllä.
Kun iltaisin laitan nukkumaan yksin, kuvittelen, että mies on siinä vierellä, niin saan unen.
Ei sitoutumiskammon pitäisi olla mikään ongelma, jos siitä on vaan alusta asti rehellinen toiselle osapuolelle. Eri asia on tietenkin, jos aluksi esittää aluksi ihan jotain muuta.
Minun mielestä vähän typerää sanoa, että ’sitoutumis kammo on itsekästä’.
Onko itsekästä, että on post-traumaattisia kokemuksia; koulu-kiusattu eikä juuri ikinä kavereita nytkään ole, seksuaalista hyväksi käyttöä nuorena, sairastuminen vakavaan sairauteen, isä joka haukkui aina äitiä huoraksi kävi aina itse vieraissa ja parisuhteet, joissa kumppani ei halua olla kanssani – vaan avoimen suhteen ja tai menee exän luokse takaisin sekä on käsiksi käyty …
Onko mikään ihme, että tulee itse suhde kammoiseksi ja luottamus ihmisiin on aika lailla hukassa juuri siksi, vaikka haluaisi kovasti luottaa ja oppia pääsemään kovasti pois peloistaan irti?
Mutta peloistaankin täytyisi yrittää päästä irti. Et sinä etene mihinkään jos ajattelet että ”no, pelkään pelkään, ei tuo kuitenkaan minua halua”. Pitäisi vaan yrittää ajatella; ”joo, kyllä tässä on ihanaa ja kivaa, kyllä hän minut haluaa” – vaikka se on todella vaikeaa. Siinä vaiheessa kannattaa kyllä suhteesta häipyä, jos ihminen kenen kanssa olet, on esim. liian mustasukkainen, narsisti – tai vie muuten vain liikaa energiaa sinulta pois.
On todellakin ihme, etten ole joutunut minnekkään mielisairaalaan kaiken tämän takia, hahah.
Mutta tarvitseeko sitä parisuhdetta ollakseen iloinen? Ei. Kunhan ihminen itse iloinen ja tyytyväinen, mitä on, niin miksi pitäisi vielä näyttää sitä että olisi jonkun kanssa, jos tuntuu itsekseen olokin kauniilta, kun on ystäviäkin ympärillä sinua tukemassa?
ps. kannattaa lukea aiheesta parisuhteen eri vaiheet sekä tästä http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/miksi-onnelliset-eroavat
Huhhuh miten ylimielisesti kirjoitettu artikkeli. Pitäisi tämän Brusilan ehkä itse kokeilla olla suhteessa jossa hyväksikäytetään, manipuloidaan ja pelataan ja nähdä, miten se vaikuttaa kykyyn luottaa toisiin ja haluun sitoutua enää jatkossa.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous