Ihmissuhteet

Suolistobakteerien haju voi vaikuttaa rakastumiseen

Ei ole ihan sama, miltä tuoksut, sillä tuoksusi vaikuttaa parinvalintaan. Jopa suolistobakteereilla voi olla näppinsä pelissä siinä, kehen ihastumme.

Teksti:
Elisa Hurtig
Kuvat:
Istock

Mikrobit eivät haise vain ihollamme, vaan leijuvat ympärillämme.

Ei ole ihan sama, miltä tuoksut, sillä tuoksusi vaikuttaa parinvalintaan. Jopa suolistobakteereilla voi olla näppinsä pelissä siinä, kehen ihastumme.

On loogista, että ihastumme helpommin miellyttävältä tuoksuvaan henkilöön kuin epämiellyttävältä tuoksuvaan. Kaikkia ihmisten välittämiä tuoksuja emme kuitenkaan huomaa haistavamme. Feromonit ovat ihmisten kemiallisia lähettämiä viestejä, joita ihminen ei voi tietoisesti rekisteröidä.

– Nenän yläkuorikossa aistimme ne kuitenkin tiedostamattamme. Eli emme varsinaisesti haista niitä, sillä feromonit eivät haise millekään, sanoo lääkäri Emilia Vuorisalmi.

Feromonit viestittävät meille toisen immunologiasta eli puolustusjärjestelmästä. Alitajuntaisesti etsimme kumppania, jonka immunologia sopii yhteen omamme kanssa: mitä paremmin toisen puolustusjärjestelmä täydentää omaamme, sen paremman immunologian mahdollinen jälkeläinen saisi.

– Feromoneihin vaikuttaa moni asia. Miehet esimerkiksi ”haistavat” naisen  ovulaation. Ja ovulaation aikana naiset puolestaan kiinnostuvat miehistä, joilla on korkeampi testosteronitaso.

Mikrobit leijuvat ympärillämme

Myös tiedostetut tuoksut vaikuttavat siihen, kehen ihastumme. Vaikka emme sitä välttämättä edes huomaa.

– Iholla elää bakteereita, jotka tuoksullaan ja signaaleillaan viestittävät ihmisen terveydentilasta ja immuniteetista. Voi siis olla, että bakteerit voivat vaikuttaa siihen kenestä kiinnostumme, Vuorisalmi pohtii.

Asiasta on vielä rajallisesti tutkimustietoa, mutta bakteeriston tuoksu välittyy ihon pinnalta ja saattaa kertoa terveydentilasta, hedelmällisyydestä ja jopa mielenterveydestä. Poikkeava suoliston mikrobiomi on yhdistetty masennukseen, ahdistukseen ja jopa skitsofreniaan. Myös sydän- ja verisuonitaudeista, astmasta, ärtyneestä suolesta ja ylipanosta kärsivillä on muutoksia bakteerikannassa – ja sen myötä myös tuoksussa.

Jokainen haluaa omille jälkeläisilleen mahdollisimman hyvän tulevaisuuden. Vaikka lisääntyminen ei olisi ajankohtaista, alitajuntamme voi vetää johtopäätöksen, että jonkun tyypin tapailu ei kannata, sillä tämän terveysongelmat voivat siirtyä jälkeläisille.

Mikrobit eivät haise vain ihollamme, vaan leijuvat ympärillämme. Jos suolistobakteerien epämiellyttävä tuoksu johtuu elintavoista, niihin voi vaikuttaa esimerkiksi ruokavaliolla.

– Ruokavalion pH vaikuttaa ihon tuoksuun. Samoin sen, jos ihminen syö prosessoitua ruokaa ja käyttää lääkkeitä. Siksi kannattaisi syödä mahdollisimman paljon puhdasta ruokaa ja kehoa puhdistavia vihanneksia.

Lähteenä myös Love inc media

Lue lisää:

Ominaishaju – luontainen kiihoke seksiin

Suolistomikrobisto kuntoon ruokavaliolla – 7 tehokasta keinoa parantaa suoliston mikrobistoa

Onko toinen oikeasti kiinnostunut? Näistä merkeistä sen tietää

X