Suomalaiset naiset kertovat avoimesti, millainen on raastava ja vaikea äiti-tytärsuhde: ”Äiti ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua”
Äiti-tytärsuhteet eivät aina ole helppoja. Nyt Annan lukijat kertovat avoimesti, millaista on, kun oma äiti ei ole ottanut koskaan syliin tai ainoa palaute, mitä äidiltä saat, on ilkeämielinen arvostelu. Lue koskettavat tositarinat.
Äiti-tytärsuhteet eivät aina ole helppoja. Nyt Annan lukijat kertovat avoimesti, millaista on, kun oma äiti ei ole ottanut koskaan syliin tai ainoa palaute, mitä äidiltä saat, on ilkeämielinen arvostelu. Lue koskettavat tositarinat.
Vaikea äiti-tytärsuhde jättää usein ihmiseen henkisen haavan. Se seuraa mukana monta kertaa koko elämän ja paranee hitaasti, jos lainkaan.
Onko sinulla lämpivät vai viileät välit äitisi kanssa? Kysyimme asiaa Annan lukijoilta. 80 prosenttia Annan lukijapaneelikyselyyn vastanneista kertoi, että heillä on hyvät välit äitinsä kanssa. Sen sijaan noin 11 prosenttia vastasi kysymykseen kieltävästi.
Hieman vajaat 10 prosenttia vastanneista ei puolestaan osannut sanoa, olivatko välit äitiin hyvät vai huonot.
Moni haastavan äitisuhteen omaava kuvaili välien olevan viileät ja asialliset, jopa etääntymiseen asti. Joillakin suhde oli niin tulehtunut, että välit oli katkaistu kokonaan. Suuri osa vastanneista kertoi äitisuhteen olleen hankala jo lapsuudesta saakka.
Fyysistä kuritusta, etäisyyttä, syyllistämistä, kriittisyyttä…
Kysyimme hankalan tai ristiriitaisia tunteita herättävän äitisuhteen omaavilta, miten he itse kuvailevat suhdetta äitiinsä. Muun muassa näin he vastasivat:
”Etääntynyt. Nykyisin suhde on muuttunut ja se on todella raskas ja kuluttava. Äitini ei ole aivan tavanomainen ihminen, vaan erikoinen persoona. Näin on asia koko lähipiirimme mielestä. Hän vaatii jatkuvaa hyväksyntää ja tulkitsee tilanteet usein väärin.”
”Yksipuolinen: äitini haluaisi olla paras kaverini, itse haluaisin olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan, koska ajattelemme asioista niin eri tavalla. Tunnen katkeruutta lapsuudessani tapahtuneista asioista.”
”Äiti on dementoitunut ja nykyään erittäin ystävällinen. Hän ei enää muista olla ilkeä.”
Haastavat välit johtuivat myös esimerkiksi siitä, ettei äiti osannut vaastaajien mielestä suhtautua heihin tarpeen vaatimalla tavalla.
”Äitini ei osannut tukea ja auttaa minua johtuen varmaan siitä, ettei hän itse ollut saanut tukea omalta äidiltään aikoinaan. Äitini ei koskaan puolustanut minua, oli aina valmis haukkumaan ja rankaisemaan, vähättelemään ja jopa toteuttamaan fyysistä kuritusta ilman syytä. Hän purki omaa pahaa oloaan minuun.”
”Äiti katkaisi välit, kun otin esille hänen epäoikeudenmukaisen suhtautumisensa minuun, lapsiini ja lapsenlapseeni. Ei ole minun syyni, että mies, joka kasvatti minut, epäili koko eliniän ajan, etten ole hänen biologinen lapsensa. Siitä olen saanut kärsiä koko ikäni.”
Tunnekylmyyttä ja katkeruutta
Osa vastanneista koki, että äiti oli tunnekylmä tai välinpitämätön. Vaikea äiti-tytärsuhde piti usein sisällään myös jopa suoranaisia katkeruuden kokemuksia.
”Olen pilannut äitini elämän syntymälläni, enkä ollut toivottu, vaan vahinko. Siitä olen kuullut koko ikäni. Olen aina tehnyt niinkuin hän on halunnut, mutta silti saanut vain haukkumisen palkaksi. Lopulta päätin, että nyt riittää ja katkaisin välit.”
”Nuori äitini koki meidät tyttäret jonkinlaisena uhkana omalle naiseudelleen.”
”Äidillä ei ollut sellaista tytärtä, jonka hän olisi halunnut. Eikä minulla sellaista äitiä, jota olisin tarvinnut.”
”Äiti ei ole koskaan osoittanut kovin lämpimiä tunteita minua kohtaan, eikä hän koskaan ole sanonut rakastavansa minua. Hän ei koskaan rohkaissut, eikä kehunut.”
”Nuorena koin usein, ettei äiti ymmärtänyt minua. Hän oli hyvä pikkulasten äiti, mutta hänelle oli vaikeaa, kun hänen lapsistaan tuli nuoria ja aikuisia. Äiti ei myöskään ollut ihminen, joka olisi puhunut asioista, toisin kuin minä tai isäni.”
Äidin tunnekylmyys herätti vastaajissa pohdintaa myös siitä, mistä kylmyys kumpuaa.
”Äidillä oli huonot välit omaan äitiinsä. Hän teki samat virheet, mitkä oma äitinsä teki ja minkä takia hän ei ollut tekemisissä oman äitinsä kanssa.”
”Äitini oli aika dominoiva, otimme monesti yhteen aika rajustikin. Joskus välirikkoa kesti muutaman kuukaudenkin. Suhde oli hyvä hyvinä aikoina, mutta toisinaan hyvinkin räjähdysherkkä.”
Äidin alkoholismi tai mielenterveysongelmat varjostivat osan lapsuutta.
”Äiti joi paljon ja yritti peitellä sitä. Kun lahjonta ei tehonnut minuun, hän hyödynsi sitä pikkusiskooni, joka ei oikein vielä asiaa ymmärtänyt. Tämä loi entistä enemmän jännitteitä ätini ja minun välille.”
”Äidin ajoittainen raju alkoholinkäyttö toi suhteeseemme arvaamattomuutta ja epäluottamusta.”
Vaikea äiti-tytärsuhde jättää jäljet
Moni hankalaksi tai ristiriitaiseksi äitisuhteensa kuvaillut kertoi äidin kriittisyyden olleen äärimmäistä.
”Meidän välimme eivät koskaan olleet läheisen oloiset, lämpimät. Äiti oli sangen kriittinen – kun kävin salilla treenaamassa, niin hän katsoi oikeudekseen todeta: ’Mitä sinä siellä teet, reitesi ovat jo paksut.’ Kun odotin toista lastani, niin hän totesi: ’Mitä sinä omenanraakile teet enää lapsia.’ Ei ollut kannustavaa, ei. Kun isäni kuoli, äiti tokaisi: ’Mitä sinä sitä itket?’ Viimeisten vuosien riidat liittyivät siihen, miten hän kohteli minun tyttäriäni. Olimme riidoissa edelleen, kun hän kuoli sairauskohtaukseen.”
”Kun odotin toista lastani, äitini totesi: ’Mitä sinä omenanraakile teet enää lapsia.'”
Vaikea äiti-tytärsuhde oli usein pyritty pitämään hengissä tekohengityksen avulla, ainakin tiettyyn pisteeseen asti.
”Pinnallisesti äitisuhteeni on ihan hyvä. Aiemmin se on ollut läheinen, mutta nykyään en jaksa päästää arvostelua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, joten yhteydenpito on vähentynyt.”
”Meillä on tosi etäinen suhde. En esimerkiksi muista pienenä olleeni äidin sylissä. Murrosiän ja kotoa muuttamisen jälkeen olen yrittänyt olla väleissä hänen kanssaan. Mutta omien lasteni syntymän ja lasteni arvostelun jälkeen, olen antanut mielipiteeni kuulua. Tällä hetkellä annan iäkkäälle äidille ’ikätasoitusta’ eli pyrin olemaan reagoimatta negatiivisuuksiin.”
”Meillä on asialliset mutta etäiset välit nykyään. Jossain vaiheessa on tehnyt mieli laittaa välit kokonaan poikki, kun äitini on puuttunut ja arvostellut perhe-elämääni aikuisena.”
”Olen oppinut olemaan välittämättä. Katson, että hänellä on asialliset oltavat ja käyn joka toinen viikko katsomassa häntä hoivakodissa.”
Lähde: Annan lukijapaneeli 2019. Kyselyyn vastasi 500 henkilöä toukokuussa 2019.
Lue myös:
Tästä olen kiitollinen äidilleni: ”Äidinrakkaus oli kaiken hyvinvoinnin perusta”
Kommentit
Olen myöskin veljeni kanssa katkaissut kaikki välimme äitiimme. Olen pystynyt omien aikuisten lasteni kanssa rakkaudellisiin ihmissuhteisiin, vaikka enhän minäkään ole täydellinen äiti. Olen viallinen myös äitinä. Mutta lastemme ja minun välit perustuvat rakkauteen. Meillä on rakkaus yhteisenä nimittäjänä.
Kommentit
Monelle kaltoinkohdellulle äidin kuolema voi muodostua suunnattomaksi helpotukseksi.
En muista olleeni äidin sylissä. Mummo ja äitini sisko olivat läheisemmät ja kasvattimat lapsuudessa minut. Äiti oli muualla töissä ja kun hän tuli tapaamaan, vierastin häntä. Olin myös vuosia sukulaisten nurkissa
Yritti kai sitten aikuistuttuani korvata menneet vuodet jollain tavalla, kun hän avioitui ja oli vakaammat olot. Ei se kuitenkaan kovin saanut meitä läheisiksi, aika harvoin tapasimme. Minä asuin kaukana ja minulla oli perhe ja 7 pv viikossa työ. En kuitenkaan koskaan häntä arvostellut
Minulla ja veljelläni ovat välit äitiini katkenneet lopullisesti. Hän elää edelleen hoivakodissa. Suhde häneen on tuottanut veljelleni ja minulle valtavasti itsetunto-ongelmia. Meidän kummankin on ollut pakko tehdä vuosien työ terapiassa. Myöskään isän vaikutus meihin ei ollut ongelmatonta. Meidän vanhempien kohdalla ei ole mitään tekemistä esim. alkoholisimilla tms. Meidän suvuissa on ollut vähän alkoholisteja. Mutta äiti on ollut kuollut jo vuosia meidän elämästämme. Kun se päivä koittaa, että hän lähtee tästä elämästä, se tuntuu suurelta vapautukselta.
Ei kai suomalaisilta mitään suuria huomionosoituksia voi odottakaan. Äiti on kalsea ja kaksinaamainen marttyyri, joka on sotkenut kiusantekoonsa kaikki, joihin on ollut jotakin yhteyksiä. Sitten ruikuttaa, että ei kutsuta juhliin. Miksi kutsuttaisiin? Mikä se kuvittelee olevansa? ”Kiusa se on pienikin kiusa”, voiko olla kusipäisempää asennetta? Kukaan lapsista ei edes järjestänyt häitä, eikä ole vaikea arvata, miksi.
Vaikeaa on ollut hänen kanssaan 40 vuotta. En oikein ymmärrä miksi olen kantanut syyllisyyttä huonosta äitisuhteesta kun hänellä on ollut hankalaa ihan jokaisen tielleen osuneen kanssa. Varsinainen syyllistäjä ja manipulaattori joka sekoittaa asiat missä tahansa liikkuukin.
Jos olisin itse samanlainen äiti kun hän, katsoisin kyllä peiliin mutta hän ei siihen kykene.
Katkaisin välit yli 2 vuotta sitten kokonaan ja olin tuolloin helpottunut. Vuosia jatkunut piina loppuisi vihdoin. Hän sotki jatkuvasti elämääni ja ihmissuhteitani ja arvosteli aivan kaikkea tekemistäni. Uhriutui ja gaslighttasi koko ajan. Yritti kääntää minua isääni vastaan, vaikka isäni ei ollut tehnyt mitään väärää (äidin mielestä oli). Ei koskaan myöntänyt virheitään, vaan kaikki oli aina muiden syytä. Ei mukamas ”muistanut” koskaan sanoneensa/tehneensä mitään väärää. Hohhoijaa.
Kaikki tämä, jotta ainoana tyttärenä hoitaisin häntä sitten omaishoitajana kotona, kun hän on siinä kunnossa. Tunnen tästä syvää katkeruutta. Hän käytännössä katsoen groomasi minua omaishoitajakseen koko tähänastisen elämäni. Sanomattakin selvää, että en todellakaan aio olla hänen omaishoitajansa.
Välirikon jälkeenkin hän on puuttunut elämääni mm. luvannut minua töihin sinne sun tänne tai myynyt omaisuuttani ilman lupaani ollessani poissa kotoa (ja tietysti pitänyt rahat itsellään). Hän on ahne ja häikäilemätön ja suorastaan odotan sitä päivää, milloin hän kuolee. En jää kaipaamaan.
Olen myöskin veljeni kanssa katkaissut kaikki välimme äitiimme. Olen pystynyt omien aikuisten lasteni kanssa rakkaudellisiin ihmissuhteisiin, vaikka enhän minäkään ole täydellinen äiti. Olen viallinen myös äitinä. Mutta lastemme ja minun välit perustuvat rakkauteen. Meillä on rakkaus yhteisenä nimittäjänä.
Minun äitini yrittää olla oikeudenmukainen, viisas ja huomioonottava… Huom! Yrittää. Olen aina kokenut, että äitini ei pidä minusta ja en tiedä miksi. Minä unohdun aina, minulle ei muisteta ilmoittaa asioita, minun luonani ei käydä kylässä (muiden sisarusten luona kyllä), minulle ei soittele tai laita viestiä, ite on aina pitänyt hoitaa yhteydenpito sinnepäin. Ja kehuu aina muita sisaruksia ja heidän lapsiaan. Tähän en viitsi edes kertoa, mikä sua on vaikeinta antaa anteeksi.
Oma äitini on ollut jotenkin tunteeton lapsuudesta lähtien minua kohtaan. Sisaruksiani kohtelee aivan toisella tavalla ja on heitä kohtaan jollain lailla niin lämmin. Minuun on jäänyt valtava haava sisimpääni ja se oireilee suruna. Äitiä kohtaan minulla ei oikein ole tunteiden kohdalla mitään, pelkkää tyhjää vain. Kun tyttäreni oli syntynyt niin kommentti oli, että kun sinä olet aina ollut niin tarkka ulkonäöstä ja painosta niin ajattelitko tehdä tolle roikkuvalle vatsanahkalle jotain… Olin niin ihmeissäni siitä kommentista, että päässä vain suhisi ja en saanut vastattua mitään, kai vain järkytyin niin paljon. Äitini totesi myös raskauteeni, että en tiedä miten minun pitäisi edes reagoida tuohon uutiseen, kun ei yhtään tunnu että olisi valmis mummoksi ja asut niin kaukana ja veljesi asiat ovat niin sekaisin. Äitini on myös monesti sanonut, että hän ei suosi ketään meistä jos ymmärrät mitä tarkoitan, mutta veljesi ja siskosi on minulle toisella tavalla tärkeämpiä ja totta kai sinäkin olet, mutta eri tavalla jos ymmärrät mitä tarkoitan. En ymmärrä, vaikka olen aina sanonut, että ymmärrän ja tuntenut sisälläni hirvittävää tuskaa ja tekee pahaa. Kun veljelläni oli todella hirveä kausi päihteiden kanssa niin, äitini syyllisti minua, sanoi monesti, että mitähän sinä mukamas pystyt asialle tekemään, kun asut kaukana ja puhumiset on kokeiltu jo ja välillä huusi, sätti ja kippasi koko lastin aina niskaani ja puhelut oli aina tota. Nyt kun veljelläni on lapsi ja saanut elämänsä kuntoon niin oma tyttäreni saa samaa torjuvaa kohtelua kuin minä lapsena. Huomioi vain veljeni lapsen ja huomioi tyttäreni silloin, kun siskoni ihmettelee ääneen, että kerkeet olemaan ja hoitamaan tuota lasta aina, mutta näet tätä harvoin, niin luulisi että haluaisit aikaasi viettää mys hänenkin kanssa. Tyttäreni on aina melko hiljainen äitini läsnäollessa, koska ilmeisesti vaistoaa jonkin olevan vialla. Olen itse äitinä aivan toisenlainen omaa tytärtäni kohtaan, en hauku, en arvostele tai mitään muutakaan ilkeää en pysty tekemään. Molemmat mummini on minulle tärkeitä ja he aina halaa ja kehuu, äidinäiti on naisena muutenkin sellainen, että ihailen häntä ja hän on todella tärkeä ja puhutaan aina paljon kaikesta ja niin oli jo silloin, kun olin pieni. Omat mummini on minulle enemmän äitejä, kuin oma äitini. Ei äitini minusta välitä ja se aukesi siinä kohtaa, kun äitini luona on remontti niin sano, että voit yöpyä veljesi luona ja se kävi kyllä, tottakai. Mutta totesi, että voitte olla siellä seuraavankin reissun, jos haluatte. Mutta voittehan te tännekin tulla, että ihan miten vaan. Menen veljeni luokse mielummin, koska tiedän miten käy jos olen äitini luona. Alkaa niskojen nakkelu, purkaa kaiken minuun, yli reagoi asunnon siisteydestä ja hirvee raivoaminen, purkaa yleensä mattoihin ja tavaroihin, eli järjestelee vimmatusti niitä ja alkaa minun arvostelu. Sinä olet enemmän isääsi päin kallellaan, saat isältäsi paljon ja sisaruksesi jäävät vähemmälle ja yritän itse sitä paikata, en suosi ketään teistä, vaikka sanotaan, että joku lapsista on vanhemmalle se tärkein, minulla niin ei ole… Sisaruksesi ovat kuitenkin eri tavalla minulle tärkeitä ja olet sinäkin, mutta asut kaukana ja sisaruksesi ovat minua lähellä ja kyllä silloin niiden lähellä olevien kanssa tulee läheisemmäksi, jos ymmärrät mitä tarkoitan. En ymmärrä, tai sitten minussa on jotain vialla!? Äitini on tölvinyt vuosien saatossa minua niin paljon, että en tiedä todellakaan mitä tunnen sitä ihmistä kohtaan, tyhjää on siinä kohtaa missä sen tunteen pitäisi olla. Näin 35-vuotiaana mietin näitä asioita ja olen joskus sanonut äidilleni asiasta kasvotusten, mutta mikään ei muuttunut. Teini ikäisenä sain kaiken loan niskaani jos äitini oli riidellyt isäni kanssa. Haukkui isäni pystyyn minulle, huusi, raivosi, viskeli tavaroita ja kun itse suutuin niin avokämmenellä läimäytti kasvoihin. On haukkunut läskiksi, kun olin 14-vuotias ja meillä oli riitaa ja en todellakaan ollut lihava. 15-vuotiaana sairastuin syömishäiriöön ja alkoi raastaa painontarkkailu itsellä. Laihduin ihan älyttömästi, kun muutin kotoa pois, olin luuta ja nahkaa vain. Muutin kotoa pois 17-vuotiaana ja isäni ja äitini erosivat, kun olin 18 tai 19. Isäni petti äitiäni koko teini iän ajan ja sitä saikin kuulla niiden vuosien aikana ja minuun se purettiin ja niskaan kaadettiin kaikki raadollisetkin puolet asioista. Olen vain roskis, johon tyhjennetään kaikki ja sanotaan vaan heippa tai jos ymmärrät mitä tarkoitan. Äitipuoleni on on lämmin, herttainen ja äidillinen, halaa aina kun nähdään ja on aidosti iloinen kun käyn. Oman äidin luona ollessa on lähinnä tunne, että kohta se taas alkaa ja minä vain sotken hienosti laitetut tavarat, matot ja koko elämän. Nyt pitäisi tammikuussa mennä äidille, kun olen vammautunut koko lantion alueelta,laaja alaiset vammat ja kiputilat eli kaikki mitä lantiolla on, on vammautunut, leikkauksesta tullut hermovaurioita alavatsaan, Suoli on poikkeavan näköinen ja täynnä kiinnikkeitä, iso kysta lantiossa oikealla, lantion vammat ulottuvat selkään asti ja siellä on muutamia nikamavälejä puristunut kasaan, kroppa tipahtanut kasaan ja siksi uumaa ei juurikaan ole. Lonkat eivät ole normaalisti omilla paikoillaan ja ovat lihasten varassa, istuessa hinkkaa at alimpiin kylkiluihin. Kylkiluut eivät pysy kunnolla paikoillaan vaan muljahtelevat toistensa alle, minulla on yliliikkuvuus sairaus, eli hypermobiliteetti ja yhdessä vammojeni kanssa tilanne minulla on huono. Äitini tulee mukaani lääkäri käynnille ja ihme, että tulee. Voihan sitä tietysti sen äitiin rinnastettavissa olevan henkilön ottaa vierelle kulkemaan, mutta ei se ole mielestäni oma äiti, äiti on kuitenkin äiti… Kaikilla ei vaan ole saatavilla sitä äidillistä lämpöä, huolehtimista ja halua nähdä. Äitini ei ole käynyt juurikaan kyläilemässä enää, muuta kuin ohimennen kahvilla ja ovat isäpuoleni kanssa nopeasti jatkaneet matkaa ylemmäs Suomeen. Oli pakko kirjoittaa tämä, kun joskus tulee hetkiä että tuo asia itkettää. Olen vuosien varrella yrittänyt päästä asian yli, mutta heikkoja hetkiä näköjään vain tulee, että kaipaa äitiä, mutta äitiä ei todellakaan kiinnosta minun asiani.
Sehän on aivan normaalia että äiti ja tytär ajattelevat eri tavalla koska ovat oman aikakautensa tuotteita. Jos molemmat ajattelevat samalla tavalla – ovat samanmielisiä silloin on jotakin pielessä. Ovat eläneet erilaisessa elämän ympäristössä.
Minä en myöskään muista että olisin koskaan ollut äitini sylissä. Huoraksi on haukkunut vaikka minulla on ollut yksi ja sama mies yli 30 vuotta. Lapseni ovat hänelle eriarvoisia. Äiti on tunteeton kylmä ihminen jonka en koskaan ole nähnyt näyttävän tunteitaan. Minulle tulee herkästi itku niin hänen kommenttinsa minulle, yli 50 vuotiaalle on että lakkaa ronisemasta. Omille lapsille ja lastenlapsille olen yrittänyt olla erilainen äiti kuin omani minulle,ainoalle lapselleen.
Minun äiti on sairaalloisen kateellinen ihminen, kateilee omille lapsilleenkin ja ei pidä omia lapsiaan minään vaikka hän itse ei ole mitään, pelkkä alkoholistimummo. Puhuu lapsilleen aliarvostavasti aina, valehtelee ,valittaa koko ajan jostain ja on todella negatiivinen, en halua olla tekemisissä hänen kanssaan vaikka äitini onkin. Ja joo, mitään syliä, hellyttelyä, tukea ja kannustamista mihinkään ei olla ikinä saatu. Kaikki on pitänyt lapsena ja varhaisaikuisena itsellä opetella , mitään ei ole neuvottu. Käyttää lapsiaan hyväksi niin paljon kun kerkiää ja muitakin ihmisiä. Hävettää….
Tämä oli minulle yllätys,että äidit näin kylmiä lapsia kohtaan,minä saanut seurata vierestä ,että miten vaimoni kohdellut ,meidän yhteisiä lapsia,ja vähätellyt minun rakkautta ja huolenpitoa lapsia kohtaa,josta seurasi avioero,ja tosi riitaisa ,ja yritti yksinhuoltajuutta,ja nyt pyrkinyt manipuloimaan lapsia ,ja hankaloittanut yhteydenpitoa,nyt sunnuntaina oli isänpäivä,niin kukaan 5 lapsesta ei soittanut ,eikä tullut viestejä,eikä kukaan käynyt luonani,tällaista näkyy olevan ,ja en ilmeisesti ainoa.
Voimia Sinulle! Parisuhteet voivat kääntyä hyvin vaikeiksi ja henkiseksi väkivallan käytöksi.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous