Ihmissuhteet

Rahmo Adean ex-mies kaappasi osan lapsista vuosiksi Somaliaan: ”Sydämeeni tulee reikiä aina kun mietin, mitä lasteni piti kokea”

Rahmo Adea eli huoletonta ja ylellistä nuoruutta Somaliassa, kunnes sisällissota muutti kaiken. Elämä pakolaisena Suomessa ei aluksi ollut helppoa, mutta todellisen koettelemuksen eteen Rahmo joutui, kun ex-mies kaappasi kolme lapsista Somaliaan.
18.1.2020 Teksti: Natalia Kisnanen Kuvat: Mirva Kakko

Lasten olisi pitänyt jo palata retkeltä eläintarhasta. Rahmo Adea kävi yhä levottomammaksi. Tunnit kuluivat, mutta tytärtä, kahta poikaa ja heidän isäänsä ei näkynyt. Kaikkien puhelimetkin olivat kiinni.

– Äkkiä minusta tuntui kuin koko maailman pimeys olisi tullut minuun. Ulkona oli lämmin kesäilta ja aurinko paistoi, mutta minä en enää nähnyt mitään, Rahmo sanoo nyt.

Käynti poliisiasemalla oli kylmäävä. Puolta tuntia aiemmin poliisi oli saanut tiedon epäilyttävästä rajanylityksestä. Rahmon lapset oli kuitenkin päästetty maasta väärillä passeilla isänsä kanssa.

Elettiin kesää 2003. Rahmo Adea oli elänyt Suomessa tuolloin 14 vuotta ja kääntynyt sinä aikana muslimista kristityksi. Hänellä oli meneillään avioeroprosessi. Avioero ja huoltajuussopimus, jossa lapset määrättäisiin Rahmolle, olivat käsittelyssä eivätkä vielä astuneet voimaan.

– Ex-mieheni suunnitelma oli ollut napata vain kaksi yhdeksästä lapsestamme. Mutta kun 5-vuotias poikani näki hänet, hän huusi isiä, juoksi tämän syliin ja halusi myös lähteä retkelle.

Miten pärjäisivät sisällissodan repimässä Somaliassa lapset, jotka olivat syntyneet Suomessa ja kasvamassa suomalaisiksi? Rahmo pohti hädissään.

Isälleen Rahmo oli lapsena aina ykkönen

Rahmo Mohamed Adean kotona Helsingissä suomalainen ja somalialainen kulttuuri sulautuvat yhteen. Lapset, joista nuorin on nyt jo 17, vaihtavat lennossa kieltä somalista suomeen ja takaisin. Kädetkin puhuvat ja lisäävät keskusteluun eloa ja iloa. Minimalistisen ja vaalean skandinaavisen sisustuksen keskellä on pirteinä pilkahduksina somalialaisia nahkajakkaroita ja muinaisegyptiläisiä patsaita, jotka kunnioittavat Afrikan ikivanhoja kulttuurillisia juuria.

– Kesäisin tykkään kevyistä suomalaisista verhoista ja vaaleista väreistä, mutta talveen ja etenkin joulunaikaan sopivat paremmin raskaat, kullanväriset somaliverhot ja paksut itämaiset matot, Rahmo, 57, kertoo hymyillen.

Hän ja lapset ovat löytäneet paikkansa Suomesta. Ne kerran kaapatutkin.

Rahmo kaataa kuppeihin hyvin makeaa ja mausteista teetä. Sitä juotiin myös Mogadishussa 1964, kun hän syntyi.

– Somaliassa oli tapana kysyä vain syntymävuotta. Siksi minäkin sain syntymäpäiväkseni 1.1., kun tulin Suomeen, hän nauraa ja vakavoituu.

– Jokaisella ihmisellä on paras olla omassa maassaan. Jotkut sanovat, että pakolaiset ovat elintasoshoppailijoita. Paljon parempi elintaso minulla oli Somaliassa ennen sisällissotaa!

Lapsuuttaan hän muistelee hymysuin. Isä Mohamed, jolta Rahmo on somalialaisen tavan mukaan saanut toisen nimensä, oli poliisi. Hän halusi, että kaikki olisi tyttärelle elämässä mahdollista.

– Hän antoi aina rahaa elokuviin ja eväisiin, joita ostin pienistä ruokakojuista. Ja koska hän itse kulki armeijakuosisessa poliisiunivormussa, hän osti minullekin sellaisen.

Rahmo oli vanhempiensa avioero-oikeudenkäynnissä määrätty isälleen ja pikkusisko äidilleen.

– Ei ollut mitään viikko-viikko-ratkaisuja tai joka toista viikonloppua etävanhemmalla, vaan tapana oli jakaa lapset tasan vanhempien kesken.

Lapsia syntyi paljon.

– Lapset olivat naisten mielestä suurinta rikkautta. Jos jollain oli viisi lasta, se ei ollut vielä mitään, ja jos kuukauden kuluttua häistä ei ollut raskaana, sitä päiviteltiin. Nykyään lapsia ei tule niin paljon ja nuoret somaliparit haluavat ensin elää kahdestaan jopa viisikin vuotta, Rahmo selventää.

Mohamedin uudet naissuhteet menivät pieleen, koska Rahmo oli aina hänelle ykkönen, eikä tytär tykännyt yhdestäkään uudesta naisesta.

– Vasta kun olin 15 ja yritin taas häätää äitipuolen, isä ei enää hyväksynyt sitä. Hän sanoi olevansa vanha mies ja että minä olin jo aikuinen. Silloin minä muutin äitini luo.

Somalian sisällissota teki Rahmon perheestä pakolaisia

Rahmo opiskeli opettajaksi Baidoassa, 250 kilometriä Mogadishusta luoteeseen. Elämä 1980-luvun somalikaupungissa ei muistuttanut vähääkään myöhempiä uutiskuvia.

– Ihmiset kävivät teatterissa ja elokuvissa, pojat ja tytöt tapasivat vapaasti toisiaan ja uivat Intian valtameressä. Vaatteet olivat värikkäitä, eikä monikaan käyttänyt huivia. Itse aloin käyttää pientä huivia vasta Suomessa, ja silloinkin vain siksi, etten täällä voinut hoidattaa afrohiuksiani hyvin.

– Somalinaisten pukeutumistyyli muuttui vasta myöhemmin, arabinaisten vaikutuksesta. He sanoivat, että meidän tapamme pukeutua on haram, muslimeilta kielletty, Rahmo toteaa.

Somalian sisällissotaa ei sytyttänyt mikään uskonnollinen liike vaan klaanien eriarvoisuus. Rahmokin osaa somaliperinteen mukaisesti luetella pitkän liudan isänpuoleisia esi-isiään. Yhteisen esi-isän jälkeläiset kuuluvat samaan klaaniin.

Maata hallitsi Siad Barre, joka oli korvamerkinnyt maan parhaat virat lempiklaaniensa jäsenille. Rahmon lasten isä kuului valtiaan klaaniin.

– Se tyylikäs mies iski minuun silmänsä kantakahvilassani. En aluksi ollut kiinnostunut, mutta ystäväni sanoivat, että minun kannattaa lähteä hänen kanssaan ulos, hänen isänsä on niin korkea-arvoinen virkamies, Rahmo muistelee.

Pian Rahmo oli naimisissa ja kahden lapsen äiti. Rikas ja vaikutusvaltainen appi järjesti nuorelleparille monikerroksisen oman talon ja palvelijoita. Rahmo matkusteli Länsi-Euroopassa ja teki myös islamilaisen pyhiinvaelluksen.

Väkivaltaisuudet pyyhkivät tuon kaiken pois 1988.

– Olin toivonut, että ne vain menisivät ohi, mutta niistä kasvoikin iso heimosota.

Rahmo Adea tekee kädellään kurkunkatkomista jäljitteleviä eleitä. Niin kävi monelle perheelle, joka ei paennut ajoissa. Uhrien ”rikos” oli väärä klaani.

Rahmo odotti kolmatta lastaan, kun hänen perheensä pelastautui Suomeen Neuvostoliiton kautta. Pakomatkankin järjesti Rahmon appi, joka toimi tuolloin lähetystötehtävissä Moskovassa.

Suomessa Rahmo kääntyi kristityksi

– Vuodesta toiseen odotimme, että voisimme palata takaisin kotiin. Sitten hyväksyimme, ettei Somaliasta tule enää hyvää, Rahmo Adea sanoo.

– Somaliassa minulla oli kaksi lasta ja kaksi lastenhoitajaa. Kun muutimme Poriin ja lapsia tuli lisää, sain hoitaa yhdeksän lasta yksin.

Lasten isästä ei juuri ollut apua. Etuoikeutettuun elämään ja ihailuun tottuneelle miehelle oli kovaa muuttua pelkäksi pakolaiseksi. Oudon maan kaduilla mulkoiltiin tummaihoisia, eivätkä somalialaiset yliopistotutkinnot olleet Suomessa minkään arvoisia. Mies katkeroitui, masentui ja oppi turruttamaan pahaa oloaan islamin kieltämällä tavalla: päihteillä.

Rahmo sen sijaan kohtasi Porissa ystävällisiä kantasuomalaisia naisia. Heiltä hän sai käytännön apua, sisarellista tukea ja elämisen mallia.

– Suomen kieli oli helppo oppia heidän seurassaan. He olivat hyviä, arvokkaita ihmisiä ja aidosti kiinnostuneita meistä. Olemme ystäviä tänä päivänäkin.

Ennen pitkää Rahmo halusi ottaa selvää siitä, mihin nämä naiset uskoivat.

Kristityksi kääntyminen vei vuosikymmenen. Vaikka Jeesuksen seuraaminen oli alkanut tuntua Rahmosta oikealta ja vapauttavalta, hän oli aina ollut harras muslimi ja uskonnonvaihtoon negatiivisesti suhtautuvan yhteisön jäsen. Mitä muut ajattelisivat, jos hän, joka pyöritti Porissa somalien rukoushuonettakin, julistautuisi kristityksi?

Lopulta hän kuitenkin teki sen. Pian tämän jälkeen hänen asuntonsa paloi. Joku oli antanut yhdelle pikkulapsista raketin ja sytytystarpeet kohtalokkain seurauksin. Tahallaanko?

Rahmon uusi uskonto oli myös lasten isän perustelu sille, miksi oli oikein ”pelastaa” osa näistä Somaliaan.

– Kesti kauan, ennen kuin minut hyväksyttiin kristittynä somaliyhteisössä. Mutta nykyään kaikki on hyvin, muslimisomalit ovat kavereitani ja tulevat juttelemaan, Helsinkiin muuttanut Rahmo iloitsee.

Rahmo Adea työskentelee vanhusten hoitoavustajana ja tuntee, että häntä tarvitaan Suomessa. Hänellä on nykyään lastenlapsiakin.

Rahmo Adea työskentelee vanhusten hoitoavustajana ja tuntee, että häntä tarvitaan Suomessa. Hänellä on nykyään lastenlapsiakin. Kuva: Otavamedia

Lapset olivat poissa vuosia

Avioeroa Rahmo oli harkinnut vuosien varrella moneen kertaan, ja pariskunta oli ollut välillä asumuserossakin.

– Lasten takia en eronnut aikaisemmin. Olin nähnyt, miten muissa perheissä ero ei poistanutkaan ongelmia, vaan tilalle tuli uusia, Rahmo kertoo.

Kun Rahmo sitten itki kolmea kaapattua lastaan, näiden kuusi sisarusta joutui hoitamaan toisiaan ja ne kotityöt, joihin äiti ei sokissaan kyennyt.

Ulkoministeriö oli alusta asti Rahmon apuna ja teki voitavansa. Urakka oli kuitenkin tavattoman vaikea. Somalia ei ole sitoutunut Haagin kansainväliseen lapsikaappaussopimukseen eikä vielä tuolloin edes YK:n lasten oikeuksien sopimukseen.

– Somaliassa ei ollut ketään, joka olisi vastannut näistä asioista, Rahmo kertoo.

– Öisin en saanut unta, kun mietin, osaako isä hoitaa pienen pojan vatsavaivoja ja mikä saa ihmisen haavoittamaan toista niin kovasti. Sitten, eräänä yönä, Jumala näytti minulle unen tai näyn. Siinä minä keräsin, mitä roskiksista löytyi, ja join pulloista pohjia. Minulta kysyttiin, näinkö sekaisin haluan mennä surusta ja enkö usko, että jos minä huolehdin hyvin kuudesta lapsesta, niin Jumala kyllä huolehtii kolmesta poissaolevasta.

Havahduttuaan uninäystä Rahmo päätti pyhästi olla joka päivä se ihminen, jota hänen lapsensa tarvitsivat.

Vuosien kuluessa ex-mies soitteli luvaten tuoda lapset takaisin. Hän jopa matkusti Etiopiaan Suomen suurlähetystöön ja vaikutti yhteistyöhaluiselta.

– Useamman kerran hän pyysi maksamaan matkat ja ne maksettiin, mutta en saanutkaan lapsia, Rahmo kertoo.

Hän on pohtinut, että ehkäpä mies jänisti kuultuaan, ettei itse voisi enää palata Suomeen lapsikaappauksen sekä väärien pas-sien käytön takia.

Henkisesti raskaiden vuosien aikana kukaan ei tarjonnut Rahmolle psykologista ammattiapua, eikä hän tajunnut sitä itse pyytää. Rahmon pään piti kasassa uskonto. Raamatusta hän onnistui löytämään lohdun ja toivon sanoja ja rukoilusta voimaa.

Poika ei enää tuntenut äitiään ulkonäöltä

Lopulta 2010, seitsemän vuotta kaappauksen jälkeen, Rahmo Adea sai puhelun ulkoministeriöstä. Kaksi päivää sen jälkeen kaksi teini-ikäistä lasta halasi äitiään Helsinki-Vantaan lentokentällä. Tytär oli nähnyt äitinsä viimeksi 10- ja poika 8-vuotiaana.

– Poikani oli niin pitkä! Hän ei enää tuntenut minua ulkonäöltä, Rahmo muistelee.

Nuorin kaapatuista lapsista palasi Suomeen vasta 2012. Kesti kauan, ennen kuin lapset ja äiti oppivat tuntemaan toisensa uudelleen. Luottamuksen rakentaminenkin piti aloittaa nollasta. Isä oli uskotellut lapsille, ettei äiti välittänyt heistä.

Pikkuhiljaa varautuneen vaitonaiset lapset alkoivat puhua. Pienistä palasista Rahmo sai lopulta koottua kokonaiskuvan siitä, millaista heidän elämänsä Somaliassa oli ollut.

Ex-appi oli ensin järjestänyt lapsenlapsilleen hyvät elinolot Somalian ehkä turvallisimpaan kaupunkiin Hargeisaan. Mutta tämän sairastuttua Alzheimerin tautiin lapset olivat joutuneet kokemaan köyhyyttä, nälkää ja turvattomuutta.

Lapset ovat parannelleet traumojaan terapioissa.

– Sydämeeni tulee lisää reikiä aina kun mietin, mitä lasteni piti kokea. Ja mitä voin sanoa, kun he pyytävät äitiä selittämään heille nämä haavat?

– Nuorimmat lapseni oireilivat myös. He olivat mustasukkaisia ”uusille” sisaruksilleen.

Lapset ovat päässeet hyvin elämässä eteenpäin

Rahmon lapset ovat päässeet hyvin alkuun elämässään Suomessa. He työskentelevät lähi- ja terveydenhoitajana, IT-alalla ja sähkömiehenä tai käyvät ammattikorkeakoulua. Nuorin on lukiossa.

Omien lasten aikuistuminen on vapauttanut Rahmon aikaa ja voimia muitten auttamiseen. Hänellä ei ole suomalaista ammattitutkintoa, mutta vanhusten hoitoavustajana töitä on löytynyt.

”Kesti kauan, ennen kuin minut hyväksyttiin kristittynä somaliyhteisössä. Mutta nykyään kaikki on hyvin.”

– Yritän hoitaa vanhuksia kuin omia vanhempiani, ja siitä on tullut hyvää palautetta.

Rahmo tekee myös lähetystyötä, joka hänestä on sosiaalityötä sekin – muiden kovia kokeneiden rinnalla kulkemista.

– Tunnen, että minua tarvitaan juuri Suomessa. Tulevaisuudelta toivon, että kaikki lapseni voivat hyvin ja ovat hyviä ihmisiä.

Lue myös

Suosittelemme