Ihmissuhteet

Tämän takia Röyhkeyskoulun perustanut Jenni Janakka lopetti empimisen: ”Naiset eivät rohjenneet tehdä sitä, mitä oikeasti olisivat halunneet”

Vapaa kirjoittaja Jenni Janakka, 32, omaksui teininä hupsun blondin roolin. Nykyään hän ei enää mieti, voiko sanoa oman mielipiteensä vai ei.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Heli Hirvelä/Otavamedia

– Muutama vuosi sitten minulla oli ruotsalainen rakastaja, jonka mielestä olin seksikäs vaikka puvunhousut jalassani ja kauluspaita päälläni. Hän oli mies, joka rakasti vahvaa naista minussa eikä sitä hepsankeikkaa, josta luulin miesten pitävän, Jenni Janakka sanoo.

Vapaa kirjoittaja Jenni Janakka, 32, omaksui teininä hupsun blondin roolin. Nykyään hän ei enää mieti, voiko sanoa oman mielipiteensä vai ei.

”Aina sun esityksiä piti katsoa, totesi serkkuni viime vuonna, kun muistelimme lapsuuttamme. Jotain minulla tosiaan aina oli valmiina, kun vieraita tuli. Tein tanssiesityksiä, näytelmiä, nukketeatteria ja sirkusesityksiä.

Sitsemänvuotiaana menin mukaan harrastajateatterin toimintaan. Jo kuusivuotiaana olin ollut mannekiinikoulussa, mutta mallina lavalla kävellessä oli tuntunut siltä kuin repliikit olisivat puuttuneet.

Kymmenvuotiaana esitin Känkkäränkkää Tampereen Komediateatterin näytelmässä. Olin hyvä juuri siinä! Sain hullutella lavalla niin paljon kuin vain ikinä pystyin. Silloin sain myös ensimmäisen puhelimeni, Nokian Ringon. Siihen aikaan ei kellään ikäiselläni ollut kännykkää, mutta minulla oli, koska kuljin itsekseni bussilla kotoani Nokialta töihin Tampereelle.

Teatterin lisäksi olen harrastanut maastojuoksua, yleisurheilua, uintia, koripalloa ja tanssia. Vanhempani ovat entisiä urheilijoita. Lapsuudessani äiti työskenteli kaupungin liikuntatoimessa ja iltaisin hän ohjasi aerobictunteja. Isällä oli oma firma, ja hän valmensi lentopalloilijoita.

Perheen yhteistä aikaa olivat lauantai-illat kotisohvalla. Jaoimme suklaalevyn ja katsoimme tv:stä Avaraa luontoa. Minulla on viisi vuotta nuorempi sisko. Kaksi vanhempaa sisarusta isäni edellisestä liitosta asuivat toisella paikkakunnalla.

Haaveena kirjailijan ammatti

Kirjailija oli toinen toiveammattini näyttelijän lisäksi. Se unelma katosi, kun minulla todettiin lukihäiriö kymmenvuotiaana. Opettaja sanoi vanhemmilleni, että Jenni ei tule koskaan oppimaan kunnolla suomen kieltä, saati muita kieliä.

Lukihäiriö on tuntunut leimalta otsassani. Ärsyttää, miten paljon se on rajoittanut haaveeni eteenpäin viemistä ja siihen uskomista.

Teini-ikäni kului varsinaisen koulun lisäksi teatterin oppilaskoulussa Tampereella. Nokialla minulle ilkuttiin ja ’näyttelijästä’ tuli haukkumasana. Kestin kiusaamisen yläasteella, kun keskityin parantamaan numeroitani. Pääsin ilmaisutaidon lukioon Tampereelle ja muutin pois kotoa päivä sen jälkeen, kun olin täyttänyt 18.

Äiti ja isä ovat aina kannustaneet minua. Äiti jaksaa muistuttaa, miten 17-vuotiaana itkin sydämeni ja keuhkoni tyhjiksi siksi, että ”olin missannut puberteettini”. En ollut tajunnut olla yhtään hankala vanhemmilleni.

Seksikäs vaikka puvunhousut jalassa ja kauluspaita päällä

Tunteeni olen näyttänyt massiivisin purkauksin. Minun on ollut myös helppoa ihastua villisti. Nuoresta lähtien olen ollut flirtti. Lirkutteleminen on ollut minulle luontaista. Olen siten halunnut tehdä toisen olon hyväksi.

Hupsun blondin roolista olen ammentanut paljon. Olen todella pitänyt lystiä! Eräs suhde sai minut kuitenkin näkemään itseni toisin.

”Hän oli mies, joka rakasti vahvaa naista minussa eikä sitä hepsankeikkaa, josta luulin miesten pitävän.”

Muutama vuosi sitten minulla oli ruotsalainen rakastaja, jonka mielestä olin seksikäs vaikka puvunhousut jalassani ja kauluspaita päälläni. Hän oli mies, joka rakasti vahvaa naista minussa eikä sitä hepsankeikkaa, josta luulin miesten pitävän.

Hän sai minut ymmärtämään, että blondibimbokuvaston toistamatta jättäminen ei poista sek­suaalista haluttavuuttani. Juuri omana itsenäni olen viehättävä.

”Olin hyvä työssäni mutta voin huonosti”

Lapsista tai perheestä en ole haaveillut. Suunnitelmani ovat aina liittyneet työhön.

Lukion jälkeen muutin Helsinkiin mutta en päässyt Teatterikorkeakouluun. Aloin opiskella elokuvanäyttelemistä ja rahoittaa taiteiluani kaupan alan töillä. Järjestin maistatuksia kauppakeskuksissa ja päädyin myyntiedustajaksi.

Perheeni oli onnessaan, kun vuosien taidehiippailun jälkeen minulla oli vakinainen työ. Olin hyvä työssäni mutta voin huonosti.

Unelmani kirjailijan urasta oli herännyt eloon. Töiden ohessa olin käynyt kirjoituskursseilla ja ahminut kirjoitusoppaita. Lopulta minun täytyi irtisanoutua ja aloittaa matkani kirjailijaksi.

Ensimmäiselle kirjalleni Vahvankaltainen en saanut kustantajaa, joten luin sen äänikirjaksi. Parhaillaan viimeistelen toista kirjaani, Röyhkeyskoulua.

Idea syntyi, kun kahvittelin naisporukassa ja huomasin, miten paljon keskustelumme sisälsi empimistä. Naiset eivät rohjenneet tehdä sitä, mitä oikeasti olisivat halunneet. Möläytin sitten, että tarvitsisimme röyhkeyskoulun.

En jäänyt odottelemaan, että joku muu toteuttaisi ideani, vaan aloin penkoa, mikä minua on elämässäni rajoittanut ja mistä olen saanut voimaa. Ensimmäiset Röyhkeyskoulut pidin vuosi sitten. Niissä naiset etsivät itsevarmuutta tuoda omat ajatuksensa esille.

Kutkuttava tulevaisuus

Olen onnellisesti 32-vuotias. Syntymäpäivänäni moni onnittelija totesi, ettei uskalla kysyä, paljonko täytän. Hätkähdin. Kyllä voit kysyä! Kuluneen letkautuksen taustalla on ajatus siitä, että ikä olisi naiselle vika.

Odotan innoissani, että viisastun ja elän enemmän. Mitä kaikkea vielä onkaan edessä! Tässähän on vasta vähän pintaa rapsuteltu.”

Juttu on julkaistu Annassa 42/2018.

X