Ihmissuhteet

Teininä Laura Huovinen otti rajusti yhteen isänsä, piispa Eero Huovisen kanssa – niin vain tuli tyttärestäkin pappi

Eero Huovinen rakasti töitään ja teki niitä ehkä liikaakin. Isän ammatti edusti nuorelle kapinalliselle Laura-tyttärelle kaikkea sitä, mistä hän halusi eroon. 

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Heli Hirvelä, Haastateltavien Kotialbumit

Lauran saarnoissa on aina kirkas juoni, Eero kehuu.

Eero Huovinen rakasti töitään ja teki niitä ehkä liikaakin. Isän ammatti edusti nuorelle kapinalliselle Laura-tyttärelle kaikkea sitä, mistä hän halusi eroon. 

Ikkunoista siivilöityvä lokakuun kalvas valo piirtää kapean suorakulmion kirkon hämärään. Pari turistia jää uteliaasti katsomaan, kun papinkauluksiin sonnustautuneet Eero ja Laura Huovinen astelevat verkkaisesti pitkin keskikäytävää. Helsingin tuomiokirkko on molemmille rakas.

Eerolle tämä oli aikoinaan tärkeä työpaikka. Alttarilla hänen harteilleen laskettiin 1991 piispankaapu, jota hän kantoi parikymmentä vuotta. Lastenlapset kutsuvatkin rakennusta yhä ”vaarin kirkoksi”. Seitsemän vuotta sitten samalla alttarilla Laura sai pappisvihkimyksen.

Tyttären ammatinvalinta tuli isälle täytenä yllätyksenä. Kiihkeimpinä teinivuosina Laura oli vannonut, että pappia hänestä ei ainakaan tule.

Laura oli hartaasti toivottu ja pitkään odotettu lapsi. Eero ja hänen vaimonsa Anja-Tuulikki ehtivät olla naimisissa yli kymmenen vuotta ennen kuin perhe täydentyi esikoisella 1981. Myöhemmin Laura sai vielä pikkuveljen, Jaakon.

Vanhemmat olivat varsin uraorientoituneita. Anja-Tuulikki toimi Museoliiton pääsihteerinä, teologian tohtoriksi väitellyt Eero assistenttina ja dogmatiikan professorina Helsingin yliopistossa. Isä työskenteli modernisti osin etänä ja hoiti Lauraa paljon kotona. Joskus tyttö pääsi mukaan luennolle. 1980-luvulla ei ollut ihan tavallista, että taapero kulki isän mukana töissä.

Laura: Silloin tällöin törmään vanhempaan kollegaan, joka toteaa: ”Ai, oletko sinä Huovisen Laura? Vaihdoin sinulle aikoinaan vaipat luentosalissa.” Ole siinä sitten uskottava asiantuntija.

– Oli suuri onni, kun Laura pitkän odotuksen jälkeen saapui perheeseemme, Eero sanoo.
– Oli suuri onni, kun Laura pitkän odotuksen jälkeen saapui perheeseemme, Eero sanoo.

Eero: Laura ei aiheuttanut häiriötä. Hän viihtyi itsekseen ja kiersi välillä sylistä syliin. Muutaman kerran kävi niin, että salissa alkoi haiskahtaa. Silloin opiskelijatytöt tulivat hätiin ja vaihtoivat vaipat.

L: Olen päässyt isän mukana muihinkin erikoisiin paikkoihin. Yhtenä jouluaattona hän kysyi, haluanko lähteä Katajanokan ja Sörkan vankilan hartaustilaisuuksiin. Äidin mielestä se ei ollut hyvä idea, mutta innostuin heti. Olin silloin ehkä 13 tai 14.

E: Kakolan vankilassa kiersi tuolloin huhu, että siellä vieraileva piispa aiottiin kidnapata jouluaaton hartaudessa. Turvajärjestelyt olivat siksi poikkeuksellisen järeät Helsingissäkin. Vangit tulivat kirkkoon metallinpaljastimen läpi, ja poliiseilla oli aseet taskussa.

L: Myöhemmin olen käynyt vankiloissa viran puolesta, mutta se oli ensimmäinen kerta ja minua jännitti. Muistan, miten yksi lähellä istuvista vangeista katsoi minua lempeästi silmiin ja sanoi: ”Ota vaan ihan rauhallisesti.” Siitä jäi levollinen mieli. Sain jälkeen päin tietää, että lempeäkatseinen mies oli Volvo Markkanen, kuuluisa pankkiryöstäjä.

”Hän oli ollut valmiina syöksymään väliin, jos joku yrittäisi kidnapata isän.”

E: Yksi ohjelmanumero oli Tiernapojat, jossa Herodeksen roolia lauloi suonet pullistellen yksi Suomen vaarallisimmista rikollisista, kaksimetrinen korsto. Istuimme noin metrin päässä. Kysyin myöhemmin Lauralta, pelottiko häntä. Hän ei kuulemma pelännyt omasta puolestaan, mutta oli ollut valmiina syöksymään väliin, jos joku yrittäisi kidnapata isän. Se on tyypillistä Lauraa, hän on luonteeltaan rohkea. Tyttö oli tuskin oppinut kävelemään, kun jo huiteli isossa marketissa omia teitään meitä vanhempia vilkuilematta. Laura oli alusta saakka hyvin itsenäinen.

L: Olen aina ollut isän tyttö. Isä oli ja on minulle läheinen. Meillä halattiin paljon ja yhdessä katsottiin saksalaisia telkkarisarjoja. Mutta kannustava, hyväntahtoisesti katsova isä oli myös vaativa. Kun tavoitteet oli asetettu, niistä ei tingitty.

Lauran mukaan isä oli hauska, mutta vaativa kasvattaja. – Hän sparrasi koko ajan eteenpäin.
Lauran mukaan isä oli hauska, mutta vaativa kasvattaja. – Hän sparrasi koko ajan eteenpäin.

Kasvattajana Eero oli jämpti. Kotona oli tiukat säännöt siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Lapsilta edellytettiin kuuliaisuutta ja käytöstapoja. Kiroilu esimerkiksi oli kielletty. Jos tuli tarve sadatella, ilmoille sai huutaa itse keksityn voimasanan: ”Herman Larsson!” Siinä oli riittävästi ärriä pärryyteltäväksi. Laura muistelee olleensa kuusitoistavuotias, kun isän edessä suusta pääsi ensimmäisen kerran oikea ärräpää. Silloin hän oli niin vihainen, että miedompi ilmaisu ei riittänyt.

Kotona luettiin ruoka- ja iltarukoukset ja kirkossa käytiin joka pyhä, mutta muuten meno ei Eeron mielestä ollut kovin hurskasta. Tosin kylässä kävi paljon kirkon porukkaa ja yliopistoväkeä, ja kahvipöydässä käsiteltiin jumaluusoppia.

L: Olen aina rakastanut keskusteluja. Pikkulapsena istuin usein pöydän alla kuuntelemassa, kun aikuiset puhuivat.

E: 1990-luvun lopulla kotonamme kokoontui Luterilaisen maailmanliiton hallitus ja paikalla oli paljon ulkomaisia vieraita. Olin kutsunut paikalle myös presidentti Martti Ahtisaaren, ja sovimme, että häneltä saa kysyä mitä tahansa. Äkkiä teini-ikäinen Laura pyysi puheenvuoron. Ajattelin, että mitä se tyttö nyt. Hyvin fiksusti hän kysyi englanniksi, mikä on se taika, jolla konfliktit ratkeavat.

L: Presidentti kehotti miettimään hiekkalaatikolla riiteleviä lapsia: heidät pitää saada rakentamaan samaa hiekkalinnaa sen sijaan, että mätkisivät toisiaan lapiolla päähän. Ei konfliktien ratkominen periaatteessa sen monimutkaisempaa ole. Viimeksi käytin tätä vertausta alle kuukausi sitten eräässä johtamiskoulutuksessa.

Mitäs tuumisit, jos minusta tulisi piispa? Syksyllä 1990 Eero ja Laura olivat pyöräajelulla Vantaanjoen rannalla, kun isä esitti yllättävän kysymyksen. 9-vuotiaalla Lauralla ei ollut mitään sitä vastaan.

– Isä opetti lapsesta saakka olemaan kriittinen. Mitä tahansa tietoa ei pidä ottaa vastaan, Laura toteaa.
– Isä opetti lapsesta saakka olemaan kriittinen. Mitä tahansa tietoa ei pidä ottaa vastaan, Laura toteaa.

Piispan virassa työtahti kiihtyi entisestään. Kerran toinen lapsista tiedusteli äidiltä: ”Minä päivänä isällä on kesäloma?” Eikä lomillakaan löhöilty. Perhe vietti kesät Keski-Suomessa mökillä, jossa häärättiin aamusta iltaan.

L: Isä ei pysty olemaan hetkeäkään paikallaan. Edelleen hän alkaa aamukahvipöydässä pohtia, mitä tänään pitää saada aikaiseksi. Se, että isä uppoutui piispantyöhönsä ei minua juuri haitannut. Olin liittynyt partioon ja itsekin jatkuvasti liesussa.

E: Pidin työstäni ja tein sitä varmaan liikaa. Olin siksi muutaman kerran sairauslomallakin. Kymmenisen vuotta meni ennen kuin ymmärsin, että omista voimavaroistaankin täytyy huolehtia.

”Viikonloppuisin valehtelin vanhemmille olevani partioretkellä, kun oikeasti olin kotibileissä.”

L: Ehkä jokainen julkista virkaa hoitavan lapsi tuntee joskus elävänsä suurennuslasin alla. Jotkut saattoivat odottaa, että koska olen piispan tytär, minun täytyy olla kauhean kiltti ja kuuliainen. Pääosin olinkin. Me lapset kuljimme mukana pitkästyttävissä piispantarkastuksissa ja kuuntelimme loputtomia kahvipöytäpuheita. Uusi ovi avautui, kun Saksalaisen koulun jälkeen pääsin Kallion ilmaisutaidon lukioon. Siellä oli hyvä, boheemi meininki ja minulle tuli tarve irrottautua sovinnaisuuksista. Hyppytunnilla saatoin istua baarissa juomassa kaljaa. Viikonloppuisin valehtelin vanhemmille olevani partioretkellä, kun oikeasti olin kotibileissä.

E: Oli ehkä ihan hyvä, ettem­me aina tienneet, missä Laura kulki.

L: 17-vuotiaana sain kännykän, mutten silti aina ollut tavoitettavissa. Reissuillani saatoin pitää puhelinta niin kauan kiinni, että kun lopulta avasin sen, tiesin vanhempien olevan enemmän huojentuneita kuin kiukkuisia.

Eero kertoo vierailleensa Suurkirkossa ensi kerran 15-vuotiaana. – Se oli järisyttävä kokemus jo silloin.
Eero kertoo vierailleensa Suurkirkossa ensi kerran 15-vuotiaana. – Se oli järisyttävä kokemus jo silloin.

E: Yhteenottojakin tuli, kovaäänisiä keskusteluja.

L: Kumpikaan meistä ei pelkää konflikteja. Ulkopuolisesta ne saattoivat kuulostaa hurjilta, mutta meidän perheessämme on aina osattu myös sopia. Muutama vuosi siinä meni, että pääsimme niin sanotusti samalle sivulle. Irtautuminen kotoa oli minulta tuolloin ihan terve reaktio. Mutta olin minä kyllä hirveä teini, ihan kamala.

E: Yhteenottomme eivät sentään olleet yhtä kauheita kuin minulla oli aikoinaan oman isäni kanssa. Lukion ekalla olin järjestämässä koulussa jazz-konserttia, josta isä tuli hakemaan minut pois korvasta kiskoen kavereitteni nähden. Voi että suutuin!

L: Isä ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa, että minua ei kannata tulla hakemaan korvasta. Työssä olemme molemmat sovittelijoita, mutta perheen kesken tunteita on aina voinut käsitellä. Sen jälkeen, kun täytin 18, isä ei ole puuttunut asioihin, joihin en ole pyytänyt hänen mielipidettään. Varmaan osaksi sen takia välimme ovat säilyneet läheisinä ja lämpiminä.

Teini-iässä pappeus edusti Lauralle kaikkea sitä, mistä hän halusi rimpuilla irti. Haaveammatteja oli monta, mutta se oli varmaa, että hän halusi työskennellä ihmisten kanssa. Laura opiskeli Diakonia-ammattikorkeakoulussa nuorisotyönohjaaja- ja sosionomilinjalla, teki töitä ja sai kaksi lasta, nyt 19- ja 17-vuo­tiaat Adan ja Aleksanderin.

Kun Laura sitten kotiäitivuosiensa jälkeen keväällä 2008 soitti isälleen ja kertoi hakevansa teologiseen tiedekuntaan, yllättynyt Eero oli vähällä ajaa ojaan. Vielä tuolloin Laura suunnitteli suuntautuvansa psykoterapeutiksi, kutsu papintyöhön kasvoi pikkuhiljaa. Sukunimi aiheutti hänelle alussa paineita.

– Papin työssä olen yrittänyt olla vertaamatta itseäni kuuluisiin sukulaisiini, Laura toteaa.
– Papin työssä olen yrittänyt olla vertaamatta itseäni kuuluisiin sukulaisiini, Laura toteaa.

L: Eräällä saarnakurssilla tuijottelin tyhjää tietokoneen ruutua. Mielessä pyöri, kuinka isäni on valittu Vuoden puhujaksi ja myös isoisä, tuomiorovasti Lauri Huovinen oli kuuluisa hyvistä saarnoistaan. Tuntui, että minulla ei ole mitään sanottavaa. Minun on pitänyt löytää oma identiteettini ja ääneni pappina.

Sukunimen takia jotkut otaksuvat Lauran allekirjoittavan kaikki isänsä mielipiteet.

Sukunimen takia jotkut otaksuvat Lauran allekirjoittavan kaikki isänsä mielipiteet. Nuorena Eero suhtautui epäileväisesti naispappeuteen, mutta muutti kantaansa jo varhaisessa vaiheessa. Suhde homoliittoihin on konservatiivisempi. Eero sanoo pitävänsä kaikkien ihmisten tasa-arvoa tärkeänä, mutta avioliiton hän haluaisi säilyttää miehen ja naisen välisenä instituutiona. Laura on eri mieltä.

L: Olemme eri aikakauden tuotteita. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaikki rakkaus on Jumalasta ja jokainen avioliitto ansaitsee, että sille pyydetään Jumalan siunausta.

Ihan joka päivä ei soitella, mutta melkein. Viikonloppuisin Laura ja Jaakko lapsineen kokoontuvat usein syömään vanhempiensa luokse. Jos isä ja tytär äityvät ruokapöydässä puhumaan liikaa teologiaa, muut vaativat heitä vaihtamaan puheenaihetta.

Kun Laura erosi puolisostaan, hänellä oli hoidettavanaan perhe, opinnot ja työ. Silloin vanhemmat riensivät usein apuun.

”Isoisänä Eerosta katosi kaikki ankaruus ja haastavuus, jäljelle jäivät lempeys ja läsnäolo.”

L: Isoisänä Eerosta katosi kaikki ankaruus ja haastavuus, jäljelle jäivät lempeys ja läsnäolo. Lastenlapset ovat saaneet osakseen ihan kohtuutonta hemmottelua.

Työssä Eero ja Laura sanovat olevansa kuuntelijoita. – Mutta kotona on aina tuuletettu tunteita.
Työssä Eero ja Laura sanovat olevansa kuuntelijoita. – Mutta kotona on aina tuuletettu tunteita.

E: Meillä on Marjaniemessä siirtolapuutarhapalsta. Siellä on periaatteena, että lapset käyttävät mökkiä ja pappa betalar. Vaarin virka on paras virka, jonka mies voi saada. Ihailen Lauran tapaa kasvattaa, siitä puuttuu oma kärsimättömyyteni. Liekö hän koskaan rähjännyt jälkikasvulleen.

L: Minulla on käynyt hyvä tuuri, kun lapseni ovat olleet ihania ja vastuullisia jopa teineinä. Isällä oli paljon vaikeampaa minun kanssani.

Lokakuun lopulla Eero täytti 78. Ikääntyminen näkyy hänen mukaansa väsymisenä. 30 kilometrin hiihtolenkit ovat lyhentyneet, mäet jäävät laskematta. Portaissa täytyy pitää kaiteista kiinni ja varoa kompastumista.

E: Hidastuminen on hieman alakuloista. Suhtaudun kuitenkin uteliaasti siihen, millainen ihmiselämän loppuosa on. Voi tosin olla, että uteliaisuus karisee, kun tulee vaikeita päiviä. Onneksi pää on vielä pysynyt virkeänä.

L: Meillä on aina puhuttu luontevasti myös kuolemasta. Isän 75-vuotismatkalla Tallinnaan juttelimme arkisesti laivan kahvilan pöydässä siitä, että päivänsankari haluaa minun perivän metsästyskiväärinsä. Keskustelun kuulleen tarjoilijan ilme on jäänyt mieleeni.

Eero hyräilee: Kun mä kuolen vanhan pyssyni sä saat… Luotan siihen, että lapseni pitävät minusta huolta sitten, kun en itse enää pysty.

Tuomiokirkko tarjoaa monenlaisia palveluita.
Tuomiokirkko tarjoaa monenlaisia palveluita.
X