Ihmiset ja suhteet

Teinislangin lyhyt oppimäärä

Teksti:
Anna.fi
-

Kolmekymppiset lähestyvät kovaa vauhtia (tai ovat jo aikaa sitten menneet), mutta ikä ei paina, vaan olet – omasta mielestäsi – edelleen perheen ja tuttavapiirin nuorison jutuissa messissä (megessä; mukana). Vaan kuinkahan mahtaa olla?

Sisaresi teini-ikäinen lapsi tervehtii tavatessanne letkeästi “Whazzup”. Jäädytkö (ts. et ymmärrä, et keksi sanottavaa, punastut tai muuten vain hämmennyt) teinien kanssa keskustellessasi? Miten ennen 90-lukua syntyneet ylipäätään kykenevät keskustelemaan softaavien, hengaavien ja chillaavien teinien kanssa?

Kun nuorisojoukko on kylässä ja entisestä lastenhuoneesta kuuluu naurunräkätys, pysähtyvät rohkeammatkin vanhemmat (mutsi ja faija, vanhukset, porukat) miettimään: mokaanko avatessani oven ja kutsuessani nuoret keittiöön syömään voikkixia? (Ks-äänteen voi korvata kirjaimella x. Vanhempien kandee eli kannattaa tosin miettiä kax kertaa ennen kuin yrittävät matkia nuorten puhetta.)

Useimmiten aikuisten on kiusallisen hiljaisuuden välttääkseen varminta pysyttäytyä, jos ei aivan kirjakielessä, ainakin yleisesti tunnetuissa puhekielen sanoissa. Lyhykäinen perehdytys teinien kieleen lienee silti paikallaan, jotta hippisukupolvi ja sitä vanhemmat ymmärtävät Internet-ajan lapsia.

Ollaan vaan ja hengaillaan
-

Lavatanssit ovat tietenkin nähneet parhaat päivänsä jo joitakin vuosikymmeniä sitten, mutta nykypäivän teinit eivät käy enää edes diskossa. Viikoloput he viettävät kavereiden kanssa hengaillen, dokaten, softaten tai ihan vaan chillaten. Ainakin yli 25-vuotiaille suurin osa teinien viikonloppupuuhista kuulostaa varsin epämääräiseltä. Minne katosivat ymmärrettävät ajanvietteet kuten kotihipat ja elokuvissa käyminen?

Teineille tärkeää on liikkua ryhmässä. Porukka luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja turvallisuutta. Hängöraundi (engl. kielen sanoista hang around) eli sivustakatsoja on hieman parka, sillä hän ei varsinaisesti kuulu ryhmään, mutta roikkuu mukana, kun muu porukka (jengi, posse, gangi) lööbailee (oleskella rennosti, rentoutua).

Helppoa ei ole myöskään newbiella (myös noob, nuubi, nüb, nobo, nubu, nyyppä, n0ppa, naabio, nevari englannin kielen sanoista new beginner), joka on jossain lajissa aloittelija (ensikertalainen). Näitä keltanokkaisuuteen viittaavia sanoja käytetään useimmiten netissä, mutta myös oikeassa elämässä.

Kaupungilla liikkuva kovaääninen tyttöporukka koostuu usein pissiksistä. Pissis, pissaliisa tai lissu on nuorten usein käyttämä haukkumasana, jolla viitataan ensisijaisesti pitkin puskia pissiviin tyttöihin, jotka tuhdissa humalassa eivät välitä miten julkisesti tarpeensa toimittavat.

Nykyisin pissikseksi kutsutaan lähes ketä vain tyttöä, joka pukeutuu trendikkäästi ja muodikkaasti. Pissaliisa voi käyttää puheessaan runsaasti sanoja ”siis niinku”, hän on riippuvainen kännykästään ja kutsuu kavereitaan kimeällä äänellä galleria-nickeillä (ks. kohta IRC-galleria) tai nimillä hani, kultsi, rakas, beibe.

Uskalla olla erilainen
-

Ernu eli erilainen nuori ei halua kuulua valtavirtaan, vaan kulkee omassa pienessä porukassaan. Massateini haluaa ehdottomasti kuulua porukkaan ja tekee kaiken juuri niin kuin kaveritkin. Massateini sulautuu valtavirtaan käytökseltään, puhetyyliltään, pukeutumiseltaan ja muilta tavoiltaan.

Kun pojat olivat ennen komeita ja ihania, on luokan söötein jäbä nyt ihq tai ihku. Teini-ikäinen lapsesi ei varmasti enää lähetä rakkauskirjeitä, sillä hän koodailee tai tekstailee (lähettää tekstiviestejä) kavereidensa kanssa. Joskus hän saattaa jopa spämmätä tai floodata (engl. flood eli tulva, tässä tapauksessa puhetulva) eli kirjoittaa paljon järjettömyyksiä peräjälkeen joko tekemisen puutteen vuoksi tai kommunikaatiokanavan tukkimiseksi.

Enkkua suomalaisittain

Suomen kieli on tunnetusti tylsää ja ynseää, joten kansainväliset teinit lainaavat surutta sanoja englannin kielestä. Kun teini pelaa Internetissä pelejä, ei hän koskaan sano ”minä omistan sinut” hallitessaan toista pelaajaa. Oikea tapa ilmaista asia on ”mä ownaan sut”.

Toisinaan sanat ja sanonnat ovat liian pitkiä. Silloin on hyvä turvautua lyhenteisiin. Oh my god on jo aivan passee (mennyttä, pois muodista). Sano siksi mieluummin OMG. Kun ottaa kunnolla päähän, voit sanoa OMFG.

Jos teinin mieli on korkealla, hän nauraa ääneen, mutta tekee sen näin: LOL (laughing out loud). Samalla kirjainyhdistelmällä saattaa tosin viestittää myös runsaasti rakkautta (lots of love).

Kun et ymmärrä, mitä teini-ikäinen sanoo, unohda anteeksi kuinka -kohteliaisuudet. WTF (what the fuck eli mitä *%&@+a) menee luultavasti paremmin perille.

Harrastukset

Mitä nykynuoret sitten harrastavat?

Pojat (jätkät, kundit, jäbät, duudsonit, duudit) pelaavat rennonrempseää säbää. Perinteisempi harrastus on tietenkin futis. Verrattain uusi villitys on viettää päivä- ja yökausia metsässä softaamassa. Airsoft-peleissä leikitään tai pelataan sotaa muovikuulapyssyt aseina. Splättäys sen sijaan tapahtuu värikuulapyssyin. Metsässä saattaa myös törmätä esimerkiksi haltijaksi pukeutuneeseen nuoreen. Kyse on larppaajasta (LARP = Live Action Role Playing) eli liveroolipelaajasta.

Teinin ei tosin tarvitse liikkua kotoa yhtään mihinkään harrastamaan. Suuressa Internetissä voi pelata SeeÄssää eli Counter-Strikea, joka on pelottavan todellisentuntuinen nettiräiskintäpeli. Teiniasiantuntijan mukaan kyseessä on yksi Suomen ja maailman pelatuimmista peleistä.

Netissä voi luoda myös ystävyyssuhteita. IRC(Internet Relay Chat) on maailman tunnetuin keskusteluohjelma. Ohjelmaa voi kuulemma kuvailla moninpelimuistioksi, jossa useat henkilöt keskustelevat keskenään. Parasta ja pahinta Irkissä on tietenkin se, että koskaan et voi tietää, kuka nickin (nimimerkin) takana oikeasti irccaa. Toisin on Facebookissa (www.facebook.com), jossa käyttäjät esiintyvät pääasiassa omana itsenään.

Irkkiä käyttävän on hyvä opetella myös sanat galtsu, galleria ja ihq-galtsu, jotka viittaavat IRC-galleriaan. Galtsussa voi tutustua nickien takana oleviin henkilöihin.

Numero-kirjain-puhe

Teineillä, noilla kekseliäillä tietokoneen käyttäjillä, on lähes kaikille numeroille oma kirjainvastineensa. Tässä ne tulevat.

1 = L, I
2 = Z
3 = E
4 = A
5 = S
6 = G
7 = T
8 = B
9 = hyvin vähän käytetty P
0 = O

Teinit käyttävät näitä lähinnä kirjoitetussa kielessä, mutta voi niitä esiintyä puheessakin. Ota sitten selvää, mitä tässä lukee: peeyksviisviisyksviis. Whazzup tarkoittaa muuten mitä kuuluu.

Anne Slåen

X