Ihmissuhteet

Timo ja Kirsi rakastuivat yli puoluerajojen – ”Ryöpytys tuntui kauhealta”

Aina se ei kysele lupaa, oikeaa aikaa tai työpaikkaa. Vaati rohkeutta valita rakkaus, julkisuuden henkilönä vielä piirun verran enemmän, tietävät Timo Kaunisto ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto.

Teksti:
Terhi Harper
Kuvat:
Suvi Elo, Haastateltavien Kotialbumit

Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Timo Kaunisto elävät osan viikosta etäsuhteessa. Se entisestään korostaa yhteisen ajan tärkeyttä.

Aina se ei kysele lupaa, oikeaa aikaa tai työpaikkaa. Vaati rohkeutta valita rakkaus, julkisuuden henkilönä vielä piirun verran enemmän, tietävät Timo Kaunisto ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto.

Heinäkuun 22. päivänä vuonna 2010 vihreiden ja keskustan kansanedustajat Kirsi Ojansuu ja Timo Kaunisto istuivat torikahvilla Hämeenlinnassa, kun Timon puhelin hälytti. Asialla oli iltapäivälehden kesätoimittaja: ”Pitääkö paikkansa, että teillä on romanttinen suhde vihreiden kollegaan?”

Kahvi oli tuskin jäähtynyt pahvimukeissa, kun myös Kirsille soitettiin. ”Emme kiistä, emmekä kerro”, molemmat vastasivat sovitusti. Pariskunta oli ehtinyt varautua puheluun, kun Timo oli jättänyt kuukausi aiemmin avioerohakemuksen käräjäoikeuteen silloisen vaimonsa kanssa. Kirsi taas oli eronnut pitkästä liitostaan muutama vuosi aikaisemmin.

Puhelua seuranneena päivänä lööpit kirkuivat kissankokoisin kirjaimin keskustapuolueen varapuheenjohtajan salasuhteesta. Läheisten kanssa tuore suhde oli jo keskusteltu läpi.

”Äiti, susta näki heti, kuinka onnelliseksi tulit Timosta ja teidän rakkaudesta”, Kirsin esikoinen kertoi jälkeenpäin.

Kaikki lähti väittelystä. Syksyllä vuonna 2009 Kirsi katsoi Timoa tiukasti silmiin Kelan valtuuston kokouksessa puolustaes­saan omaa kantaansa.

– Huomasin, että Timolla on eri paria olevat silmät, mutta hänessä oli jotakin vetoavaa. Kuuntelimme toisiamme, mutta pidimme omat näkemyksemme. Tämä viehätti minua.

Timo Kaunisto oli puolestaan kiinnittänyt huomiota Kirsin suorasanaisuuteen ja tapaan antaa hyvää palautetta. Pikkuhiljaa kahdenvälinen viestittely johti suhteen syvenemiseen ja rakastumiseen. Ensimmäiset kuukaudet suhde pidettiin salassa ulkopuolisilta muutamia ystäviä lukuun ottamatta. Tilanne ei ollut helppo, sillä Timo oli tuolloin vielä tahollaan naimisissa.

Kirsi ja Timo elokuussa 2014 Hämeenlinnan Elomessuilla. Timo päivysti keskustan teltalla, Kirsi vihreiden.
Kirsi ja Timo elokuussa 2014 Hämeenlinnan Elomessuilla. Timo päivysti keskustan teltalla, Kirsi vihreiden.

Romanssin paljastuttua elettiin eduskuntavaalien alusaikaa. Syksyn mittaan erityisesti Timo sai niskaansa vihaisia viestejä ja puhelinsoittoja, joissa hänet tuomittiin petturiksi, yksi toivotteli kadotukseen ja toinen paheksui sitä, että uusi nainen ei löytynyt oman puolueen riveistä.

Kirsi ja Timo uskovat, että pahan puhuminen johtui heidän onnensa herättämästä kateudesta.

– Ryöpytys tuntui silti kauhealta, onhan ero jo valmiiksi rankka paikka. Olen myöhemmin miettinyt, miten ihmeessä selvisimme ajanjaksosta. Olin huolissani Timon jaksamisesta ja hänen lapsistaan. Tärkeintä kuitenkin oli rehellisyys itseä ja läheisiä kohtaan, lapset mukaan lukien.

Lue myös: Yllättävä ero voi olla traumaattinen kriisi – psykoterapeutti neuvoo, miten erosta pääsee yli

Timo Kaunisto: ”Miesterapeutti avasi silmäni”

Molemmat kokevat, että julkisuuden henkilönä rohkeus valita rakkaus ja itselleen uskollisena pysyminen vaativat vielä piirun verran enemmän. Loanheittokampanja hankaloitti erityisesti Timon työtä kansanedustajana, mutta lopulta kumpikaan ei tullut valituksi seuraavalle kaudelle.

”Jumala ei sulje ovea avaamatta toista” – tähän vanhaan sananlaskuun Kirsi uskoo.

Surun ja syyllisyyden keskeltä alkoi uusi elämänvaihe.

Avioeron jälkeen Timon yhteydet ex-vaimon kotipaikkakunnalle Laitilaan katkesivat. Edessä oli paluu niin ikään Varsinais-Suomessa sijaitsevalle kotitilalle Kaunistoon, jota Timo oli kaiken ohessa isännöinyt jo neljännessä polvessa.

Surun, syyllisyyden ja luopumisten keskeltä alkoi uusi elämänvaihe. Vuonna 2011 Kirsi ja Timo solmivat avioliiton ja Kaunistosta tuli myös Kirsin koti.

– Aluksi arvelutti, voisinko kokea toisen kotitalon omakseni. Yhdessä toteutetun peruskorjauksen jälkeen paikasta kuitenkin tuli meidän näköisemme. Kun saavun Helsingistä Kaunistoon lauantai-iltana työviikon jälkeen ja Timo on lämmittänyt saunan, koen astuvani kotiin. Jos työ eduskunnassa olisi jatkunut, Kaunistoa tuskin olisi kunnostettu eikä Timo toimisi nykyisessä työssään maatilamatkailuyrittäjänä.

Pariskunnan tarina on rohkaissut vuosien varrella myös muita. Timo on saanut valaa toivoa erityisesti työn ja taloudellisen kuorman uuvuttamiin maanviljelijöihin, jotka ovat ajautuneet umpikujaan parisuhteissaan. Kirsi kiittää Timoa uskalluksesta murtaa myyttiä suomalaisesta miehestä, joka ei puhu tai hae apua.

Kun Timo Kaunisto vielä alkusyksystä 2010 kävi mietintää itsensä kanssa ja palasi hetkeksi silloiseen liittoonsa, käännekohta tapahtui juuri terapiassa.

– Sain miespuoliselta terapeutilta poikkeuksellista ja paljon kaivattua vertaistukea, joka avasi silmäni. Tajusin, että minullakin on oikeus olla onnellinen.

Tuona aikana he olivat Kirsin kanssa yhteisestä sopimuksesta pidättäytyneet yhteydenpidosta. Lähtiessään tapaamisesta Timo soitti Kirsille, joka oli viimeiset viikot elänyt raastavassa epätietoisuudessa.

– Vastasin puheluun keskellä Helsingin juhlaviikkojen ilotulituspauhua. Kuulin heti Timon äänessä helpotusta ja onnea. Päätös jatkaa yhdessä oli tehty ja sen myötä laskeutui rauha ja luottamus. ’Kaikki järjestyy’ on motto, joka on osoittautunut yli vuosikymmenen yhteiselon aikana todeksi.

Juttu on julkaistu Annassa 29/2022.

X