Ihmissuhteet

Tinderistä rakkauden löytäneen Sari Havaksen vinkit: Näin sinäkin onnistut

Sari Havas tapasi miesystävänsä Tinderissä. Nyt hän kertoo, miten se tapahtui.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Paula Kukkonen /Otavamedia

Sari Havas tapasi miesystävänsä Tinderissä. Nyt hän kertoo, miten se tapahtui.

Näyttelijä ja vuorovaikutuskouluttaja Sari Havas, 54, löysi rakkauden Tinderistä. Hän myöntää, että kynnys kokeilla deittisovellusta oli aluksi korkea.

– Työni on julkinen ja monet tunnistavat minut, joten se pelotti ensin. Ja tietysti jo se, että mitä kaikki tututkin ajattelevat. Kokeilin palvelua ensin Ranskassa, missä minulla on toinen koti, mutta missä kukaan ei tunne minua. Lopulta uskaltauduin kirjautumaan palveluun Suomessakin. Ajattelin, että mitäs tuosta – onhan se freesimpää kuin baareissa hilluminen.

Tässä Sarin kolme neuvoa aloittelevalle deittaajalle:

1. Älä ole turhan kriittinen

”Ikä on tehnyt se, että olen muovautunut aika omanlaisekseni ja katselen kaikkea aika kriittisesti. Ei ole helppoa innostua jostakin uudesta ihmisestä yhtä joustavasti kuin nuorempana.

Mielestäni Tinderissä on lohdullista se, että kenellekään ei tarvitse vastata jos ei halua. Toisaalta on opettavaista ja lohdullista huomata, että ihmisiä me kaikki olemme, vikoinemme ja hyvine puolinemme. Viihdyin sinkkuna, mutta toisaalta tajusin, että ehkä sittenkin haluan jakaa elämäni jonkun hyvän tyypin kanssa.”

2. Mene rohkeasti treffeille

”Kävin aika monilla treffeillä, joista jotkut olivat hauskoja mutta eivät johtaneet yhtään mihinkään. Mielestäni on hyvä tavata kiinnostavalta vaikuttava ihminen mahdollisimman pian, muuten voi helposti rakentaa toisesta ja itsestään aivan väärän kuvan. Kasvokkain kohtaaminen on aina tärkeintä. Minulla oli periaatteena, että nopeasti treffeille, ja sitten voi päättää, kannattaako jatkaa vai ei.”

3. Ole oma itsesi

”Missään ihmissuhdejutussa ei kannata feikata. En ymmärrä mitä hyötyä on yrittää antaa parempi kuva itsestään, esimerkiksi valehtelemalla ikänsä tai asemansa! Kaveruus tai varsinkaan syvä ystävyys- tai rakkaussuhde ei voi syntyä peittelyn tai valheen pohjalle. Yritin itsekin olla rehellinen ja ennakkoluuloton. Toiselle kannattaa antaa mahdollisuus, vaikka hänellä olisi joku huonolta vaikuttava puoli. Täydellinen ihminen ei ole totta. Esimerkiksi miesystäväni ei tehnyt vielä ensimmäisten viestien perusteella suurta vaikutusta, mutta kun tapasin hänet, ihastuin heti.”

Lue myös:

Keski-ikäinen sinkku – Näin löydät elämäsi treffit Tinderistä

Sari Havas: Olen ihmeissäni, että tässä iässä voi tuntea niin vahvasti

Näin valiteset sinulle parhaan kumppanin Tinderistä

Testaa osaatko deittailla

 

X