Toinen mahdollisuus
Vannoako vihkivalat uudelleen vai lähteä vuosikymmenien avioliitosta ? Miksi antaa liitolle toinen mahdollisuus? ”Uusiin liittoihin liittyy usein epärealistiset odotukset”, asiantuntija sanoo.
Metsäkukkia ja jojo- suhde
Senjan ja Jarin häitä tanssittiin vuosikymmen sitten. ”Häävalssina taisi olla metsäkukkia”, juhannusmorsian muistelee. Pari erosi, mutta palasi yhteen – sillä yllätysvauva ilmoitteli tulostaan. Sävyeroja liittoon toi Jarin kuohuva temperamentti ja epäsäännölliset työajat yrittäjänä. ”Minä olen hiljainen hämäläinen mököttäjä, kun taas Jari on pum-pum-pum koko ajan”, Senja kuvaa kuohuvia vuosia. Seuraavan eron piti olla lopullinen, mutta sitä se ei ollut. Jari tuli kahville ja jäi sitten”, Senja sanoo. Sukulaisille oli selittämistä olemmeko vai eikö me olla. Kahdelle lapselle Jarin läsnäolo oli luontevaa, ja naapuristolle Jari riitti ohjelmanumeroksi. Varsinkin lapsille Jari järjesti ohjelmaa. ”Hänellä sitä virtaa riittää”, Senja kuvailee miestään ideoita täynnä olevaksi poksahtelevaksi popcorn- kattilaksi. Senja jätti miehensä toisen kerran, ja pakeni äitinsä luokse. Jarin ja Senjan tarina kuitenkin sai jatkoa – he lähtivät yhdessä lomalle etelään. Parilla on kaksi lasta, eikä eroja ja yhteen palaamisia lasketa.
Varmuuden vuoksi ovessa lukee edelleen Ryhänen- Siltanen. Senja toteaa, että hän ei oikein ehdi mukaan Jarin mielenvaihdoksiin ja nopeaan tempoon. ”Mutta tässähän hölkytellään”, hän sanoo. ”Jatkuva soutaminen ja huopaaminen on kyllä rasittavaa”, hän lisää.
Rakkaus väkevä
Sini ja Petri tutustuivat toisiinsa lukiossa. He tulivat opiskelemaan samaan kaupunkiin, mutta kaveripiirit olivat erilaiset ja samoin opiskelualat. Petri halusi kaupallista uraa, ja teki tosissaan töitä opiskelualansa eteen. Uuden tyttöystävän etsiminen olisi osoittautunut liian työlääksi haasteeksi, kuten hän ilmaisi. Suhde liukastui Petrin syrjähyppyyn. Pari päätti kuitenkin yrittää yhdessä, koska yhteistä historiaa oli tarpeeksi. Suuri maailma pelotti, kun opiskelijaboksissa oli tottunut jakamaan makaronilaatikon.
Piakkoin avioituva Katja asettaa sanansa realistisesti. ”Yli 50 prosenttia pareista eroaa. Voi olla, että kaikella parisuhde- kirjallisuudella tavoitellaan taivaita. Jatkuvasti saa lukea työelämän paineissa kamppailevista ihmisistä, jotka löytävät itsensä vasta kypsässä keski-iässä. Kestääkö parisuhde kun toinen ei olekaan töppönen, johon on totuttu?” Katja pohtii myös sitä, onko nyt kyse sukupolvesta, joka haluaa, että kivaa on koko ajan. ”Ei parisuhde ole ainaista karkkipäivää. Yhteiskuntaa leimaa sellainen hedonismi, halutaan syödä kakku ja pitää se samalla. Kun koko ajan on että minä-minä-minä-minä, niin koska sitten opetellaan olemaan me?”, hän pohtii. Miksi sitten mennä naimisiin? ”Joillekin se tuntuu olevan vaan hyvät bileet, mutta on siinä toki enemmänkin. Ja se juridinen puoli”, hän ruotii. ”Miesten ihanne tuntuu olevan omia polkuja tallaava camelboots-man, jota odotetaan kotilieden tuntumassa”, hän puistaa päätään. ”Elämysmatkailu taitaa ulottua parisuhteeseenkin”, hän erittelee.
Vihkivalat uusiksi
Amerikkalaisissa saippuasarjoissa vihkivalat vannotaan uudelleen. Kertaalleen eronneen parin voi nähdä viihtyvän yhdessä. ”Lähteminen edellyttäisi mielenlujuutta, jota minulla ei ollut”, sanoo Simo. ”Yhdessä olimme kuitenkin perhe”, hän pohtii. ”Toisaalta olimme osa toistemme menneisyyttä. Tuleekohan kertaalleen jäähtyneestä sopasta uudelleen lämmitettynä hyvää. Ettei vaan jäisi katkera maku,” Simo supisee.
Jeren vanhemmat erosivat kun hän oli kolme. Vanhemmat muuttivat eri maihin, mutta jatkoivat yhteydenpitoa. Perheterapeutti Sirkan mielestä jatkuva soutaminen ja huopaaminen vie liikaa energiaa. Ongelmia on vaikea käsitellä. Väkivaltaa Sirkka pitää uhkaavana. Samoin elämänkatsomuksen muuttaminen, vaikkapa uskonnon vaihtaminen koettelee suhteen perustuksia. ”Nykyisin ei edetä Koskelan Jussin mentaliteetilla, vaan annetaan periksi kohtuullisen helposti. Uuteen suhteeseen tai vaikkapa uusvanhaan liitetään usein epärealistiset odotukset”, Sirkka sanoo.
”Parempi kertarutina, kuin ainainen kitinä”, muistuttaa hän. Sirkka siteeraa myös lapsipsykiatri Jari Sinkkosta, jonka mukaan on parempi, että erossa lapsella on vain yksi koti. Vuoroviikoin jaettu koti antaa lapselle tunteen hylkäämisestä. ”Uusi kumppani antaa tietysti itselle tilaisuuden katsoa omaa persoonaa uusin silmin, kun vanhassa parisuhteessa valitetaan siitä, kuka vei toisen sukat. Yhteiskunnalta pitäisi saada tukea parisuhteeseen”, Sirkka toteaa.
Kommentit
Meillä on parivuotias lapsi ja suhde on ollut kamala koko ajan, vaikka rakkautta (tunnetasolla) on ollut. Kun nyt kerron puolitutuille että olemme vihdoin päättäneet erota, on reaktio usein juurit tällainen” ei sitä nyt pikkuasioiden takia”. Kamalan paljon ihmiset tuomitsee nuoren perheen joka ei halua enää jatkaa yhdessä. Mutta te ette ole olleet meidän seiniemme sisällä päivästä toiseen, jatkuvan kylmyyden, ynseyden ja rumien riitojen painostamana. Lapsi tarvitsee lämpimän ja iloisen kodin, mieluummin kuin kylmän ydinperheen.
Kommentit
Ei se vaihtamalla parane.
ihan jees…
siis…ei ongelmat siitä mihinkään häviä jos vaan aina ettii muista vikoja. kyllä asioissa on aina kaks osapuolta!! ja jos avioliitto ajautuu kariutumispisteeseen, ni sillonki on asioissa vaikuttamassa kaks. anteeks antamus palkitaan. aika hölmö saa olla jos menee naimisiin ikäänkuin sika säkissä, ettei tunne omaa kumpaaniaan kunnolla. ei kannata hätäillä. ja ei ne asiat toisessa suhteessa parane, peiliin on monella katsomista!!
siis…ei ongelmat siitä mihinkään häviä jos vaan aina ettii muista vikoja. kyllä asioissa on aina kaks osapuolta!! ja jos avioliitto ajautuu kariutumispisteeseen, ni sillonki on asioissa vaikuttamassa kaks. anteeks antamus palkitaan. aika hölmö saa olla jos menee naimisiin ikäänkuin sika säkissä, ettei tunne omaa kumpaaniaan kunnolla. ei kannata hätäillä. ja ei ne asiat toisessa suhteessa parane, peiliin on monella katsomista!!
Avioliitossa on vaikeaa hyväksyä oma epäonnistuminen. Olisiko siinä syy, että uudemman kerran pannaan hynttyyt yhteen, vaikka takana olisi hyvinkin kipeitä kokemuksia.
Rakkaus kun antaa anteeksi mitä vain- vai antaako?
Monesti uusioyritys kääntyy samanlaiseksi kun muutama vuosi kuluu. Se vasta kipeä paikka onkin, sillä suvulle ja ystäville on annettu käsitys että kokeiltiin ja ollaan opittu, ja suhde on vain parantunut…
Itselleni on ollut kipeä paikka huomata, että vaikka molemmissa onkin vikaa, en voi vaikuttaa asioihin, kun toinen ei halua itse muuttua tai nähdä omaa osuuttaan toisen pahoinvointiin.
Mieheni ei myönnä, että nyt käsillä oleva tilanne on kopio edellisestä- ja että yhtä kurjalta kuin se tuntui silloin , yhtä kurjalta se tuntuu nytkin. Että tämä epäonnistuminen ei sido häntä.
No, kun ei sido, niin ei sido.
Tulin takaisin hänen takiaan, mutta nyt en kelpaakaan.
Jos tilanteesta on jotain opittavaa, niin ainakin se, että uusioyritys on todella vaikeaa, ja että molempien halua parempaan tarvitaan.
Luottamus ja hellyys alkuvaiheessa tuntuu mukavalta, ja ollaan motivoituneita, mutta tilanne on muutaman kipakan riidan jälkeen sekä masentava että surullinen; kumpikin tietää,mitä on tulossa, eikä halua sitä, mutta luonnehan on molemmilla edelleen sama.
Anoppivainajani , karjalaisii, sanoi , kun oma puolisonsa oli mököttävä tai muuten kenkku ”… ai että minnuu sit perkelöittää tuommonen..”
Voisin huutaa samat sanat juuri nyt ulos ikkunasta, ellei siitä päätyisi pyöreään koppiin, sillä mitä minä jukuri-marttyyri-narsisti-masentuja-miehelleni voisin, enhän voinut ennenkään.
Olen ajatellut että jos ruokapalkalla joku huolii vähän käytetyn mutta henkisesti rikkikuluneen alle viiskymppisen, ja maalle, niin miehän meen enkä taakseni kato!
Avioliitossa on vaikeaa hyväksyä oma epäonnistuminen. Olisiko siinä syy, että uudemman kerran pannaan hynttyyt yhteen, vaikka takana olisi hyvinkin kipeitä kokemuksia.
Rakkaus kun antaa anteeksi mitä vain- vai antaako?
Monesti uusioyritys kääntyy samanlaiseksi kun muutama vuosi kuluu. Se vasta kipeä paikka onkin, sillä suvulle ja ystäville on annettu käsitys että kokeiltiin ja ollaan opittu, ja suhde on vain parantunut…
Itselleni on ollut kipeä paikka huomata, että vaikka molemmissa onkin vikaa, en voi vaikuttaa asioihin, kun toinen ei halua itse muuttua tai nähdä omaa osuuttaan toisen pahoinvointiin.
Mieheni ei myönnä, että nyt käsillä oleva tilanne on kopio edellisestä- ja että yhtä kurjalta kuin se tuntui silloin , yhtä kurjalta se tuntuu nytkin. Että tämä epäonnistuminen ei sido häntä.
No, kun ei sido, niin ei sido.
Tulin takaisin hänen takiaan, mutta nyt en kelpaakaan.
Jos tilanteesta on jotain opittavaa, niin ainakin se, että uusioyritys on todella vaikeaa, ja että molempien halua parempaan tarvitaan.
Luottamus ja hellyys alkuvaiheessa tuntuu mukavalta, ja ollaan motivoituneita, mutta tilanne on muutaman kipakan riidan jälkeen sekä masentava että surullinen; kumpikin tietää,mitä on tulossa, eikä halua sitä, mutta luonnehan on molemmilla edelleen sama.
Anoppivainajani , karjalaisii, sanoi , kun oma puolisonsa oli mököttävä tai muuten kenkku ”… ai että minnuu sit perkelöittää tuommonen..”
Voisin huutaa samat sanat juuri nyt ulos ikkunasta, ellei siitä päätyisi pyöreään koppiin, sillä mitä minä jukuri-marttyyri-narsisti-masentuja-miehelleni voisin, enhän voinut ennenkään.
Olen ajatellut että jos ruokapalkalla joku huolii vähän käytetyn mutta henkisesti rikkikuluneen alle viiskymppisen, ja maalle, niin miehän meen enkä taakseni kato!
Avioliitossa on vaikeaa hyväksyä oma epäonnistuminen. Olisiko siinä syy, että uudemman kerran pannaan hynttyyt yhteen, vaikka takana olisi hyvinkin kipeitä kokemuksia.
Rakkaus kun antaa anteeksi mitä vain- vai antaako?
Monesti uusioyritys kääntyy samanlaiseksi kun muutama vuosi kuluu. Se vasta kipeä paikka onkin, sillä suvulle ja ystäville on annettu käsitys että kokeiltiin ja ollaan opittu, ja suhde on vain parantunut…
Itselleni on ollut kipeä paikka huomata, että vaikka molemmissa onkin vikaa, en voi vaikuttaa asioihin, kun toinen ei halua itse muuttua tai nähdä omaa osuuttaan toisen pahoinvointiin.
Mieheni ei myönnä, että nyt käsillä oleva tilanne on kopio edellisestä- ja että yhtä kurjalta kuin se tuntui silloin , yhtä kurjalta se tuntuu nytkin. Että tämä epäonnistuminen ei sido häntä.
No, kun ei sido, niin ei sido.
Tulin takaisin hänen takiaan, mutta nyt en kelpaakaan.
Jos tilanteesta on jotain opittavaa, niin ainakin se, että uusioyritys on todella vaikeaa, ja että molempien halua parempaan tarvitaan.
Luottamus ja hellyys alkuvaiheessa tuntuu mukavalta, ja ollaan motivoituneita, mutta tilanne on muutaman kipakan riidan jälkeen sekä masentava että surullinen; kumpikin tietää,mitä on tulossa, eikä halua sitä, mutta luonnehan on molemmilla edelleen sama.
Anoppivainajani , karjalaisii, sanoi , kun oma puolisonsa oli mököttävä tai muuten kenkku ”… ai että minnuu sit perkelöittää tuommonen..”
Voisin huutaa samat sanat juuri nyt ulos ikkunasta, ellei siitä päätyisi pyöreään koppiin, sillä mitä minä jukuri-marttyyri-narsisti-masentuja-miehelleni voisin, enhän voinut ennenkään.
Olen ajatellut että jos ruokapalkalla joku huolii vähän käytetyn mutta henkisesti rikkikuluneen alle viiskymppisen, ja maalle, niin miehän meen enkä taakseni kato!
Ei ihan pikkuasian takia kannata erota. Eikä päätöstä pidä tehdä liian äkkinäisesti. Mielestäni ero on järkevä ratkaisu silloin jos parisuhteessa on väkivaltaa, uskottomuutta, alkoholismia tms. vakavia ongelmia.
Jokaisessa parisuhteessa on joskus ongelmia. Kriiseistäkin on mahdollisuus selvitä jos kumpikin sitä haluaa ja tekee kaikkensa parisuhteen hyväksi.
Olen elänyt mieheni kanssa 7,5 vuotta yhdessä. Joskus on tuntunut siltä että haluan erota, mutta onneksi en tehnyt hätiköityä päätöstä. Kriiseistä on selvitty ja yhdessäolo tuntuu nyt paremmalta kuin koskaan.
Meillä on parivuotias lapsi ja suhde on ollut kamala koko ajan, vaikka rakkautta (tunnetasolla) on ollut. Kun nyt kerron puolitutuille että olemme vihdoin päättäneet erota, on reaktio usein juurit tällainen” ei sitä nyt pikkuasioiden takia”. Kamalan paljon ihmiset tuomitsee nuoren perheen joka ei halua enää jatkaa yhdessä. Mutta te ette ole olleet meidän seiniemme sisällä päivästä toiseen, jatkuvan kylmyyden, ynseyden ja rumien riitojen painostamana. Lapsi tarvitsee lämpimän ja iloisen kodin, mieluummin kuin kylmän ydinperheen.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous